Angie Sage: Pimeä

 "On synkkä ja myrskyinen yö."
    

   

Kesätentteihin (monikossa) lukeminen keskeytti hienosti alkaneen lukuvuoden (heh, kaksimerkityksellisesti) ja pääsin vasta nyt lopettelemaan jo jokin aika sitten aloittamani Septimus Heap-sarjan kuudennen osan. Sarja on ollut todella mielenkiintoinen yhdistelmä vanhoja tuttuja kirjoja suureen määrään uutta. 

    

Ensimmäiset kaksi osaa sarjasta olivat aivan loistavia, mutta sittemmin sarjan taso on laskenut. Edellinen kirja ei lämmittänyt kovinkaan paljoa, mutta tämä puolestaan nousi uudeksi suosikikseni. Ihastelin Sagen kirjoitustyyliä - siitä paistaa läpi hänen kansallisuutensa, samoin kuin J.K. Rowlingilla, Philip Reevellä ja Michelle Harrisonilla ja heidän teoksensa kuuluvat lempikirjoihini.

   

Tämä kirja kliseisestä alkulauseestaan huolimatta on todella tuore. Kuten edellisissäkin osissa, myös tässä maagiset sanat on boldattu, eikä se vaikuta lukemiseen negatiivisesti. Nimensäkin puolesta tämä kirja sisälsi paljon pimeää ja sen toistaminen alkaa ärsyttää välillä. Suosikkihahmojani ovat Septimuksen lohikäärme Tulipärske (sen persoonassa on jotain veikeää), sekä Beetle, Septimuksen paras ystävä. 

  

Tulipärske tarkkaili ovea, odotti heidän paluutaan. Ja tarkkaillessaan se levitti siipensä, jotta olisi valmis pikaiseen lähtöön - ihan vain varmuuden vuoksi. Se ei pitänyt Lieroluiskasta. Katu oli kapea, ja molemmilla puolilla riitti piilopaikkoja. Se ei pitänyt siitäkään, mitä Linnassa parhaillaan tapahtui. Se haistoi pimeän ja tunsi sen lähestyvän. Ja äkkiä se näki varjoissa liikettä. Lentäjän pysy turvassa -käsky otti vallan, ja kun joukko olioita lähti hiipivään hyökkäykseen molemmista suunnista, Tulipärske nosti siipensä ja kohosi yhdellä terävällä iskulla ilmaan. Se katsoi alas ja näki että oliot tuijottivat sen perään. Hetken kuluttua kuului äänekäs läiskäys, ja harvinaisen suuri lohikäärmeenkakka osui napakymppiin. (s.249)

  

Pimeässä kerrotaan parhaan velhon oppilaan Septimuksen ja tulevan kuningattaren Jennan 14-vuotis syntymäpäivistä, Septimuksen pimeästä viikosta, vuoden pisimmästä yöstä ja siitä, kuinka pimeimmällä hetkellä ihmiset löytävät turvaa toisistaan. Vanhoja riitoja sovitaan ja palat loksahtelevat paikoilleen. Lopulta lumi tulee peittämään pahan jäljet.
    

Takakannesta: 

»SEN SIITÄ SAA, PÖNTTÖPÄÄ, KUN MENEE LÄHELLE PIMEÄÄ.»
    
Parasvelho Marcia Overstrand karkottaa vahingossa Alther Mellan haamun. Kruunajaisiaan odottava prinsessa Jenna on allapäin, koska Septimus Heap ei lainkaan huomioi heidän yhteistä, neljättätoista syntymäpäiväänsä. Parasvelho-oppilas Septimus on aivan liian tohkeissaan, koska valmistautuu paraikaa velho-opintojensa tulikokeeseen, pimeään viikkoon. Madame Overstrandin pontevista estelyistä huolimatta hän aikoo laskeutua pimeän saleihin ja tuoda Alther Mellan takaisin velhojen ilmoille.
    
Vaikka manaaja DomDaniel on kukistettu iäksi, pimeä magia kiristää otettaan. Kostonhimoinen Merrin Meredith uhkaa verenhimoisen oliolaumansa avulla vallata koko Linnan mahtavaa Velhotornia myöten. Turvaverhosta huolimatta velhokaartin väkevimmätkin taiat joutuvat äärimmäiselle koetukselle, kun kaupunkia on suojeltava kaikkialle levittäytyvältä pahuudelta.
   
Mutta missä viipyilee Septimus, kun häntä kipeimmin kaivattaisiin? Peittääkö pimeä sumu kohta koko taikamaailman?
   

Arvosana:

   

    

Tyylilaji: fantasia, nuoret

          

Samantyylisiä kirjoja: J.K. Rowling: Harry Potter-sarja, 

        

Suomentanut: Kaisa Kattelus, 409 sivua, WSOY 2012

       

Alkuperäinen nimi: Darke

                                     
Kirjasta muualla: Risingshadow,

Sarjassa ilmestyneet:

1. Magiaa 2007 (Magyk 2005)
2. Varjo 2007 (Flyte 2006)
3. Peili 2008 (Physik 2007)
4. Kivi 2008 (Queste 2008)
5. Saari 2010 (Syren 2009)
6. Pimeä 2012 (Darke 2011)