Anu Holopainen: Matkalaiset

Syysmaa-sarjan toiminnantäytteinen päätösteos.

  

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
 
Syysmaa on kirjasarja, jonka kanssa olen aikuistunut. Ensimmäinen kirja ilmestyi kun olin 16-vuotias. Kuinka siis suhtautua näinkin henkisesti tärkeänä pitämäni sarjan päätösosaan? Holopainen on joskus todennut blogissaan, ettei sarjan viimeinen teos lopeta sarjaa, sillä hahmot jäävät elämään omaa fiktiivistä elämäänsä senkin jälkeen, kun kirjan viimeinen sivu on käännetty ja kirjan kannet painaa kiinni.

  

Sarjan ensimmäiset kolme teosta ilmestyivät kolmen vuoden aikana ja ne tuntuvat olevan kaikkein vahvin osa tarinaa. Yölaakson jälkeen alkaa uusi kolme teoksen sykli, joka jo valmiiksi synkeään maailmaan luo lisää varjoja. Olen lukenut kirjat aina sitä tahtia, kuin ne ovat ilmestyneet, enkä ole vielä ehtinyt ottamaan uusintakierrosta. On siis vaikea muodostaa kokonaiskuvaa jonka saa lukemalla kirjat putkeen lyhyellä aikavälillä.

  

Syysmaan naisia kohdellaan esineinä, joilla ei ole omaa tahtoa maskuliinisten pääuskontojen valvovan silmän alla. Vain muutamat heistä ovat saavuttaneet tasa-arvoisuuden julkisesti kielletyn Villipihlajan suojeluksessa Heitä kutsuttiin alussa Welman tytöiksi. Jokaisella kirjalla on oma äänensä, kertoja vaihtuu ja antaa näkökulmia keskeisten hahmojen kautta. Kaikki naiskertojat eivät ole alkuperäisiä Welman tyttöjä, osa heistä on tullut mukaan myöhemmin, liittyen kuitenkin jollain tapaa alkuperäiseen kokonpanoon. 

  

Useita vuosia Punatertusta karkottamisen jälkeen Yvana ja Marrkah ovat täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja etenkin Yvana kaipaa tylsään luolaelämäänsä vaihtelua. Nuoret lähtevät vähän ennen myrskykauden alkua satamakaupunkiin, josta heidän olisi tarkoitus ostaa laivamatka Kesämaahan. Matkaan tulee kuitenkin mutkia viimeisen laivan jäädessä satamaan odottamaan säiden parantumista. Marrkah sekaantuu huonoon seuraan ja Yvana paljastaa vahingossa lukutaitonsa tietämättä aiheuttamaansa tapahtumaketjua.

  

Vaikka Yvanan elämä on ollut muihin naisiin nähden paljon vapaampaa, hän kokee kuitenkin menneisyydessä kohtaamiensa vastoinkäymisten oikeuttavan kostonsa. Yvanan lapsenomainen kapeakatseisuus ei kuitenkaan estä häntä kritisoimasta uskoa pyhiin puihin ja hänellä onkin paljon näkemyksiä niistä - siinä määrin, ettei itse usko mihinkään tiettyyn puuhun vaan pitäytyy ateistina. Welman tyttöjen usko Villipihlajaan on myös monisyisempi kuin päällepäin voisi luulla - kyseessä ei siis ole täysin korkeamman voiman palvelijaksi alistunut uskonnollinen yhteisö, vaan jokaisen usko on kokenut niin muutoksia kuin vastoinkäymisiä sarjan aikana. 

  

Takakansi nostaa esiin Yvanaa lapsena kohtaaman pahan voiman. Pahuudella on nimi ja se on Punainen lepakko. Se on kuitenkin vain ihmisen antama merkitys jollekin paljon vanhemmalle. Ilman toistuvaa hulluruohouutteella hoitamista Yvanan selässään kantama merkki vaikuttaa lähellään oleviin ihmisiin arvaamattomalla tavalla. Paha kosketti tyttöä tämän ollessa pieni hänen ryömittyään kaninkoloon. Tällainen ohimenevä viittaus Liisan seikkailuihin ei tunnu klassikon maineella ratsastamiselta vaan pikemminkin vanhan idean hyödyntämiseltä uudesta näkökulmasta. En tiedä millainen on ollut Holopaisen taka-ajatus tässä, mutta minulle tämä synnytti paljon tekstiä itseään syvemmän ajattelun tason. 

  

Matkalaiset on toiminnantäytteinen päätösosa Syysmaa-sarjalle. Tylsää ei alun seesteisyyden jälkeen ehdi tulla, vaan teokseen on sisällytetty niin kaappaus ja raiskaus, sekä teemoja orjuudesta. Osa sanavalinnoista jäi taas hetkeksi häiritsemään, mutta ne eivät vieneet iloa tai huomiota lukemiseltä hengenvetoa pidempään. Kolmannes kirjasta paneutuu sotaan, joka uhkaa Syysmaata. Sodissa ei ole kuin häviäjiä, eikä kumpikaan osallisista puolista koskaan ole puhtaasti hyvä tai paha. Niin ei tälläkään kertaa ole. Holopainen ei kuitenkaan nosta sotaa ja sen uhreja pääteemaksi päätösosassa, se on vain yksi juonta eteenpäin vievä käänne. 

  

Kun kirjaa oli jäljellä enää 100 sivua, ajattelin, että tässä on kenties sarjan paras osa ja 80 sivua myöhemmin pohdin, kuinka sivut riittävät sitomaan tarinan kasaan. Loppu ei ole mikään lässähdys, pikemminkin Holopaisen tyyliin sopivasti yllättävä. Kaikkea ei selitetä, mutta se ei haittaa, vaan lukijan ajatuksille ja omille päätelmille jää tilaa. Tällainen loppu ei luonnollisestikaan sovi kaikille vaan tulee jakamaan mielipiteitä. Pidin kuitenkin enemmän tällaisesta hyvällä maulla kirjoitetusta avoimesta lopusta kuin tarinasta, jossa aivan kaikki täytyy selittää auki ja sitoa nättiin, helposti nieltävään pakettiin ilman pureskelua. Tarina ei pääty vaan saa elää, lopussa saadaan kuitenkin vedettyä joitakin langanpäitä yhteen.

  

Matkalaiset ei jättänyt tyhjää oloa sivujen loputtua vaan se houkuttelee aloittamaan sarjan alku osien lukemisen uudelleen. Kirjojen harva julkaisutiheys on saanut minut unohtamaan osaan hahmoista liittyvän historian, ja siksi uusintakierros voisi antaa aivan uudenlaista syvyyttä koko sarjalle. Nostan hattua Holopaiselle, hänen luomansa maailma on hyvinkin todellinen, onhan meidänkin maailmamme lähihistoriassa naisella ollut (ja paikoin on edelleen) miestä huonompi asema. En jätä sarjalle jäähyväisiä, sillä voin aina palata sen pariin uudelleen niin mielessäni kuin kirjojen muodossa.
  
 Kirja ei sovellu kaikkein nuorimmille lukijoille.

  

Arvosana:

     

Takakannesta:
Welman tyttöjen kohtalokas jälleennäkeminen
 
Punatertun kylä on jäänyt taakse, ja karkotetut ovat rakentaneet kotinsa metsän suojiin. Nuoreksi naiseksi varttunut Yvana ja Loranan hylkäämä poika Marrkah, kaipaavat eristyneiltä kotinurkilta suureen maailmaan. He lähtevät kohti rannikkokaupunkia haaveenaan matkata Kesämaahan saakka, mutta suunnitelmiin tulee mutkia, kun kuvioihin ilmaantuu Syysmaan häikäilemättömin rikollispäällikkö. Myös Yvanaa kaun sitten koskettanut paha voima alkaa jälleen kasvaa, ja seuraukset ravisuttavat koko Syysmaata. Villipihlajan opetuksille selkänsä kääntänyt Zarakin saa yllättävän vieraan.
 
Kustantajan sivuilta:
Kuusi vuotta on vierähtänyt siitä, kun Zara karkotti osan vanhoista ystävistään Punatertun kylästä. Yvana ja Marrkah ovat varttuneet murrosikään ja haluavat kokeilla siipiään maailmalla. He lähtevät matkaan tarkoituksenaan purjehtia Kesämaahan, mutta Alimankasin satamakaupungissa Yvana siepataan, ja hän tajuaa olevansa orjalaivassa matkalla tuntemattomaan määränpäähän. Hulluruohouute, joka on välttämätöntä Yvanan selässä olevan merkin hoitamiseen, loppuu matkalla ja merkki alkaa levittää kohtalokasta vaikutustaan ympäristöönsä…
  
Tyylilaji: fantasia, feminismi, orjuus
  
Samantyylisiä kirjoja: Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito,

         

367 sivua, Karisto 2012

 

Kirjailijan kotivivut                               

             

Kirjasta muualla: Risingshadow, Booking it some more, Kirsin kirjanurkka, Kirjakaapin avain, Ankin kirjablogi,

Sarjassa aiemmin ilmetyneet:

1. Welman tytöt (2003)
2. Sisarpuut (2004)
3. Viinikauppias (2005)
4. Yölaakso (2009)
5. Varjoja (2011)