"Isabel oli usein haaveillut matkasta Ravennaan."
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
Laivojen kaupunki on Stravaganza-sarjan viides osa. Sarjassa on ollut parin vuoden ilmestymistauko, joka selkeästi vaikeutti tarinan mukana pysymisessä ja minun olikin pakko herätellä uinuvia muistikuvia edellisten kirjojen tapahtumista. Onneksi kirjailija kuitenkin palautti lukijan mieleen historiavälähdyksiä aiemmista osista, jotka sisälsivät tämän kirjan kannalta tärkeitä tapahtumia. Välissä tosin tuntui, että joitakin asioita toistettiin liikaakin.
Stravaganza-sarjan perusideana on stravagoiminen eli matkustaminen niin ajassa kuin paikassakin toisin sanoen 2000-luvun Lontoosta 1500-luvun Italian rinnakkaismaailmaan, Taliaan. Matkustaminen tapahtuu amulettien avulla stravagoijan nukkuessa, eli tässä liikutaan varsin hienosti uuden idean partaalla. Päähenkilöt ovat jokaisessa osassa erään lontoolaisen koulun nuoria, joiden elämässä ei jokin asia ole kunnossa ja he saavat voimaa selvittää ongelmansa matkustaessaan Talian kaupunkeihin. Isäntäkaupungeissa on myös aina jokin tehtävä, joka vaatii ratkaisua. Näin ollen jokaisessa kirjassa on jonkinlainen kasvutarina.
Talia ei vastaa aivan meidän käsitystemme mukaista Italiaa. Kirjailija on ottanut vaikutteita oikeista kaupungeista ja renessanssin suurista henkilöistä, mutta välillä tuntuu, että enemmän perehtymistä aiheeseen olisi kaivattu. Minua ainakin jäi vaivaamaan talialaisten tapa paheksua pakkoavioliittoja, sillä minulle on jäänyt mielikuva sen olleen tavallista arkea vielä noina aikoina. Kohdehenkilöille se ei varmastikaan ollut mitenkään mieluisaa, toimia poliittisena pelinappulana sananmukaisesti naimakaupassa. On toki hienoa, että hahmot pitävät sukupuolia tasa-arvoisina ja naisilla on paljon sananvaltaa – ehkä Hoffman tahtoi antaa talialaisille ripauksen verran modernimman asenteen.
Viidennessä osassa päähenkilö Isabel on kaksoisveljeään Charlieta kymmenen minuuttia nuorempi ja hän kokee tämän johdosta veljen olevan erinomainen kaikessa. Ainoa oppiaine, jossa Isabel pitää itseään veljeään parempana, on hänen valinnainen kurssinsa taidehistoriaa. Taidehistorian tuntemisesta onkin kirjaa lukiessa hyötyä, mutta ei pakollista. Isabelin kaupunkia, Classea, voisi kutsua myös mosaiikkien kaupungiksi. Se on vilkas kaupankäyntisatama ja raha houkuttelee myös varkaita, tässä tapauksessa merirosvoja.
Kirjan ilmaisut ovat välillä lapsellisia ja kömpelöitä. Osa varmasti pohjaa jo alkuperäiskielisestä versiosta. Itselleni ainakin tuli välillä olo, että luen kirjaa, joka on suunnattu yli kymmenen vuotta minua nuoremmille. Sisältö puolestaan synkkenee loppua kohden ja kieli on välillä aika raakaa ja veristä. Eniten kirjassa jäi ärsyttämään 16-vuotiaan Isabelin mielikuvitussisko, joka sai minut välillä ihmettelemään hänen henkistä tasapainoaan ja kypsyyttään. Yleensähän mielikuvitusystäviä on vain alle kouluikäisillä.
Isabelista tuntui, ettei hän ikinä kykenisi kuromaan umpeen etumatkaa, jonka Charlie sattumalta oli saanut syntyessään: Charlie olisi ikuisesti vanhempi, vahvempi ja tietyllä tavalla tyydyttävämpi lapsi kuin hän. Niinpä Isabel oli kehittänyt itselleen toisen kaksosen. Charlotte oli naispuolinen muunnos Charliesta, paitsi että hän oli ratkaisevat kymmenen minuuttia Isabelia nuorempi. Siksi Isabelilla oli pienoinen etulyöntiasema, ja hän tiesi, että kuvitteelinen Charlotte oli vähän kateellinen hänelle. Ja se taas sai Isabelin tuntemaan itsensä paremmaksi. Mikäli oli olemassa maagista kaksosten välistä yhteyttä, Isabel tunsi sitä pikemminkin Charlotteen kuin Chralieen. (s. 17)
Tässä osassa selitettiin paljon stravagoimisen teoriaa ja vedettiin yhteen aiempien stravagoijien kokemuksia kaupungeistaan. Se lienee yksi syy, miksi tämä kirja tuntui jotenkin töksähtelevältä. Nyt tekisi mieli lukea sarjan ensimmäinen osa uudelleen, sillä luin sen ollessani vielä lukiossa. Olisi mielenkiintoista kokea tarina näin vanhempana uudelleen ja nähdä onko sillä samanlainen vahva vaikutus kuin aikoinaan ollessani samanikäinen kuin päähenkilö.
Kirjassa oli joitakin kohtia, jotka toivat mieleen mm. Septimus Heap-sarjan. Bellezzan nuori herttuatar Arianna on orvokkisilmäinen, köyhässä perheessä sijaislapsena kasvanut tyttö, aivan kuten Heap-kirjojen prinsessa Jenna. Molemmissa maailmoissa on myös alkemisti, jonka oppipoikana on tyttöjen kannalta tärkeä hahmo. Stravaganzassa hän on Lucien/Luciano, "meidän" maailmastamme peräisin oleva nuorukainen, Ariannan kihlattu. Heap-sarjassa poika on Septimus, seitsemännen pojan seitsemäs poika, Jennan lempiveli (vaikka he eivät sukua olekaan).
Stravagantti-porukka muistuttaa Viisikkoa. Etenkin Georgia tuo mielikuvan Viisikon Georgesta (Georgina). Laivojen kaupungissa mainittiin mediaseksikkäästi Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kiroukseen ja Houkutukseen, mutta myös Aikahyppy (Quantum Leap) ja Musta Kyy (Black Adder) ovat päässeet joukkoon. Nämä eivät kuitenkaan riittäneet nostamaan viidennettä osaa edeltäjiensä tasolle, jotain jäi vielä puuttumaan.
Yksi mielenkiintoinen havainto oli puhuttaessa pakkoavioliitoista. Taliassa monet ylhäiset suvut pitivät niitä negatiivisena ilmiönä, eikä siellä usein siis menty naimisiin ulkopuolisista tekijöistä johtuen. Rakkaus-avioliitot ovat meidän versiomme Italiassa kuitenkin olleet todennäköisesti vain köyhempien kansanosien käsien ulottuvilla, sillä avioliiton kautta voidaan vahvistaa liittolaisuuksia, onhan olemassa termikin: naimakauppa. Talialaiset ovat siis aikaansa edellä tässä suhteessa, joka minusta on osoitus kirjailijan sananvapaudesta.
Arvosana:
Etulieppeestä:
Isabel makasi sängyssä puristaen salaperäistä pinetä samettipussukkaa hopeatesseroineen ja kuvitteli, että näkisi kaiken oikeasti: Ravennan seinämosaiikkien kalat, linnut, kukat ja upeat vaatteet. Mutta juuri ennen nukahtamista hänen hämärtyvään tietoisuuteensa pujahti oivallus. Kukaan ei tee tesseroita hopeasta, sillä hopea tummuu. Hopeaväri saadaan valkokullasta. Sitten hän vajosi uneen.
16-vuotias Isabel tuntee jäävänsä kaikessa kymmenen minuuttia vanhemman kaksoisveljensä varjoon. Asiat kuitenkin muuttuvat, kun Isabel eräänä päivänä löytää Barnsburyn lukion lattialla lojuvan punaisen samettipussukan täynnä hopeanvärisiä mosaiikkipaloja. Taidehistoriasta kiinnostunut Isabel ajattelee heti ravennaa, mosaiikeistaan kuulua italilasikaupunkia. Hänen hämmästyksens on suuri. kun hän yllättäen löytää itsensä Classesta. erehdyttävästi Ravennaa muistuttavasta renessanssiajan kaupunkivaltiosta.
Taliassa isän suurvalta on kokoamassa sotalaivastoa Bellezzaa ja sen liitolaiskaupunkeja vastaan. On hyvä syy uskoaettä Bellazzan vanhoilla vihollisilla di Chimiceillä on näppinsä pelissä. Suuri meritaistelu häämöttää horisontissa, ja stravaganttien veljeskunnan apua kaivataan taas kipeästi...
Suomentanut: Kaisa Kattelus, 390 sivua, Tammi 2012
Alkuperäinen nimi: City of Ships (2010)
Sarjassa ilmestynyt:
- Naamioiden kaupunki 2003 (City of Masks 2002)
- Tähtien kaupunki 2004 (City of Stars 2003)
- Kukkien kaupunki 2005 (City of Flowers 2005)
- Salaisuuksien kaupunki 2009 (City of Secrets 2008)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti