Sivut

lauantai 10. marraskuuta 2012

Scifi-haaste | Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi

"Se on kauneinta mitä olen koskaan nähnyt."
    
   
Praktikum kirjat osa 5/5. Viimeinen praktikum kirja oli minun valitsemani. Teos kuuluu myös Scifi 2012 haasteeseen (Vaihtoehtohistoria), Ota riski ja rakastu kirjaan-haasteeseen sekä Lukudiplomiin

Sinisalon esikoisteos on todennäköisesti ensimmäinen Finlandia-palkittu kirja, jonka olen lukenut (en ainakaan suoralta kädeltä muista muita). Teos on ensimmäinen fantasia/scifi teos, joka on palkittu Finlandialla. Kirja ja sen viisi osiota on nimetty Reino Helismaan kappaleen Päivänsäde ja menninkäinen mukaan. Teos edustaa maagisen realismin tyylisuuntaa, joka on yleensä liitetty eteläamerikkalaiseen kirjallisuuteen. Viime vuosina genreen on liitetty enenevässä määrin mm. Eurooppalaisten kirjoittajien teoksia ja (ainakin Oulun yliopiston kirjallisuus oppiaineessa) näiden ei-eteläamerikkalaisten maagisrealististen teosten genrenimeksi on ehdotettu fantastinen realismi. Itse käytän termiä "maaginen realismi" hyvinkin laveasti. Kirja on merkitty mm. Risingshadow-sivustolla scifiksi (syynä ilmeisesti peikkojen tieteellinen määrittely), vaikka yleensä mytologiasta ammetava teos leimataan fantasiaksi.
 
Ensimmäistä kertaa kirjablogini historiassa en lukenut takakantta etukäteen, sillä tiesin jo jotain teoksesta niin blogimaailmasta kuin opiskelijatuttujen kanssa käymieni keskusteluiden myötä. No, muistiin ei aina kannata luottaa ja kirjan alussa olin naiivisti heteronormatiivisin odotuksin liikkeellä ja päähenkilö Enkeli tuntui naiselta. Menikin jonkin aikaa ymmärtää, että kyseessä on homopiireissä liikkuva mies. Ehkä Sinisalo tarkoituksella leikittelee lukijan mielikuvilla? Päähenkilö on siis Mikael, vähän päällä 30-vuotias valokuvaaja. Hänen lisäkseen kerronta etenee alakerrassa asuvan filippiiniläisen postimyyntivaimon Palomitan, mainostoimiston pomon Martesin, eläinlääkäri Tohtori Spidermanin ja Ecke nimisen nörtin näkökulmista.
   
Astun lähemmäksi, ojennan käsivarttani. Hahmo ilmeisesti kuulee askeleeni ja nostaa hetkeksi heikosti päätään käpristyneestä asennostaan, avaa silmänsä, ja minä oivallan vihdoinkin mikä se on.


Se on kauneinta mitä olen koskaan nähnyt.

Tiedän heti että haluan sen. (s.11)
    
Juoni on varmaankin monille tuttu ja sitä en siis kovin syvällisesti lähde kertomaan. Pääteemana teoksessa on villi toiseus ja alisteisuus: peikot ja luonto versus ihmiset ja kaupunki. Tapahtumat sijoittuvat Tampereelle, vaikka aluksi (tottumuksesta) ajattelin heti Helsinkiä. Sen lisäksi, että lyhyiden jaksojen kertoja vaihtuu, on Sinisalo liittänyt väleihin aitoja ja keksittyjä lainauksia niin kauno- kuin tietokirjoista sekä sanomalehtiartikkeleista. Intertekstuaalisuutta luo myös peikon nimeäminen Yrjö Kokon Pessi ja Illusia teoksen kautta.
 
Huolimatta "rankoista" ja puhuttelevista teemoista Sinisalo ei saarnaa tai moralisoi, vaan esittää asiat jokapäiväisinä. Kirjan vahvuutena ovat kissamaisesti, hyljeksittynä etnisenä ryhmänä esitetyt peikot, homoseksuaalisuuden kuvaaminen tavanomaisesta poikkeamattomana sekä faktan ja fiktion vuoropuhelu. Myös Ecken nimen mahdollinen juontuminen latinan kielisestä ilmaisusta ecce homo (olen ihminen) oli kiinnostava ja herätti keskustelua praktikum ryhmäläisten kanssa.
 
Palomitan ääni jää etäiseksi ja hänestä olisin halunnut lukea enemmänkin. Myös lopun avoimuus herättää paljon kysymyksiä, mitä tapahtuukaan kerronan viimeisten rivien jälkeen? Kirjan elokuvaoikeudet myytiin 2006, olisi kiinnostavaa kuulla, onko projekti edennyt. En suosittele teosta alle 16-vuotiaille sen sisältämien eroottisten kuvausten johdosta. Kirjaa on myös kritisoitu mm. sen sisältämien pedofilian tai zoofilian teemojen käytöstä.

Arvosana:
   
Takakannesta:
Nuori valokuvaaja Mikael löytää kotinsa takapihalta jotakin, mitä hän ei ole eläissään nähnyt, mutta minkä hän tietää haluavansa omakseen. Hän ottaa hoiviinsa öisen metsänpeikon, kansantaruista tutun salaperäisen olennon.

Mikaelin ja peikon välille solmiutuu maagisen tiivis suhde, joka saattaa vähitellen sijoiltaan koko elämän. Jos hän olikin aluksi voivansa vangita palan villiä luontoa, joutuu hän pian toteamaan jääneensä itse vangiksi.

Yhdistellen ikivanhaa mytologiaa ja uusinta luonnontiedettä Johannsa Sinisalo maalaa hurjan vaihtoehtohistorian, joka jää kihelmöimään lukijan mieleen. Ihmisen ja eläimen, kulttuurin ja luonnon. modernin maailman ja tarunhohtoisten muinaisaikojen rajat liikkuvat tavalla, joka pelottaa ja kutkuttaa - pakottaa meidät katsomaan uusin silmiin itseämme ja ympäröivää todellisuutta.

Ennen päivänlaskua ei voi on voittanut Finlandia-palkinnon (2000) ja saanut Yhdysvalloissa arvostetun James Tiptree Jr. Awardin (2004). Romaani on käännetty yli kymmenelle kielelle.
  
268 sivua, Tammi 2011 (Ensimmäinen painos 2000)
   
  
Samantyylisiä kirjoja: Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

11 kommenttia:

  1. Kiitos linkkauksesta :)
    Moni on muuten blogannut, eli varmasti kertoo sekin jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta oli hienoa havaita, että miehetkin ovat tämän teoksen löytäneet! Ainakin kaksi niistä neljästä miesblogaajasta, jotka tiedän.

      En listannut edes kaikkia blogeja, joissa teosta on käsitelty (kymmeniä!), vaan ainoastaan ne, joissa oli minua kiinnostavasti esitelty teosta ja sen herättämiä ajatuksia.

      Poista
  2. Eikös Sinisalo itse puhu "suomikummasta"? Vai olenko ihan hakoteillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopealla Googlailulla sain selville, että Suomessa kirjoitetaan paljonkin suomikummaa. Jännä kun en ole aiemmin termiin törmännyt. :)

      Poista
    2. Tämä on myös trollpunkia muutamankin lähteen mukaan.

      Poista
  3. Minä tulkitsin niin ettei Sinisalon suinkaan ollut tarkoitus leikkiä lukijan mielikuvilla vaan kirjoittaa teksti, jossa hahmojen seksuaalisella suuntautumisella ei oikeasti ole väliä. Miksi tällaisia kirjoja ei ole enempää...

    VastaaPoista
  4. Kyllä tämän kirjan voi mielestäni hyvin lukea alle kuusitoistakesäisenäkin! Tuskinpa kirjan erottisissa osissa on mitään sellaista mistä teinit eivät olisi tietoisia - etenkin näin netin kulta-aikana. Itse luin kirjan sen ilmestyttyä, ja taisin olla 14- tai 15-vuotias, enkä muista mitenkään asiasta traumatisoituneeni.

    Minä olen tosin aina kaunistelemattomuuden puolella, enkä näe miksi nuoria pitäisi erotiikalta jotenkin varjella. Itse tosin aloitin kirjaston aikuistenosaston teosten lukemisen jo todella varhain, ja muistelen että silloin suurkuluttamissani Utrioissa ja Cooksoneissa oli hurjasti enemmän seksiä kuin tässä kirjassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä olen kukkahattu täti, sillä itselläni alkaa olla kuuttatoista lähestyviä siskonlapsia ja en minä vain osaa kuvitella heitä lukemassa tuota kirjaa. Erotiikassa ehkä eniten tuo eläimen ja ihmisen välinen suhde minua inhotti.

      Poista
  5. Minullakin meni hetki huomata, että päähenkilö on mies :) Kirja ihastutti kovasti, ainoastaan nuo "artikkeli-osiot" puuduttivat välillä. Päivänsäde ja menninkäinen -kappaleella on minulle erityinen merkitys, joten ehkä siitäkin syystä tarina tuli lähelle. Sinisalo on jo parin kirjan (Ennen päivänlaskua ei voi, Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita) perusteella nousemassa yhdeksi kotimaiseksi suosikkikirjailijakseni.

    Kiitos linkityksestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Praktikumryhmäläisten kanssa keskustelimme myös artikkeleista. Alussa ne olivat todella hyvä lisä, mutta pidemmän päälle ne tosiaan puuduttivat ja katkoivat sujuvaa kerrontaa.

      Sinisalolta en vielä muita teoksia ole ehtinyt lukemaan, mutta yöpöydällä odottaa Enkelten verta.

      Olit kirjoittanut teoksesta minuun vetoavasti, joten ansaitsit tulla poimituksi kymmenien blogauksien joukosta. :) Kerrankin iäkkäämpi teos, josta netistä löytyy niin paljon puhuttua, että saa oikein valita minne linkkaa. :)

      Poista
  6. Hei Nafisan, olethan huomannut että arpaonni suosi sinua sitaattiarvonnassani?

    VastaaPoista