Sivut

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Tänään kirjastosta 2/2013

Vaikka kurssien loppuesseiden deadlinet pukkaa pikkuhiljaa niskaan, kävin kirjastossa lainaamassa muutaman kirjan. No, olihan siellä ihan niille kursseillekin kuuluvaa kirjallisuutta. Yksi tai kaksi. Ajattelin jo ennakkoon rentouttavaa kesää, jolloin voin lukea vapaammin - käydä lapi vaikka TBR-listoja. En ole edes tehnyt vielä listausta kesän tai tarkemmin sanottuna syksyn kirjoista. Onpas siellä paljon kaikkia herkkuja luvassa, mutta niistä lisää myöhemmin. :) Monet teosista tarttuivat kirjaston ihanasta näyttelystä, monenlaista fantasiaa. Veikkaan, että se kiva nuoren oloinen kirjastoharjoittelijatyttö on sen takana.

James Joyce: Dublinilaisia
- Praktikum 2:n seuraava kirja, klassikokirjailijan novelleja.

Edwidge Danticat: Veressä viljava maa
- Tämä on Rotu-ja etnisyys-kurssin loppuesseeseeni valitsema teos.

Alex Capus: Léon ja Louise
- Tämän teoksen poimin listalleni Jossun lukupäiväkirjasta.

Michelle Harrison: 13 salaisuutta
- Keijutrilogian päätösosa. Kuinka tässä malttaa kirjoittaa puuduttavaa kirjallisuusjargonia, kun tällainen herkku odottaa hyllyllä?

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
- Tämä on ollut TBR-listalla aivan ilmestymisestään saakka. Ilmiömäisen suosion vuoksi myös erittäin hankala bongattava. 

Laini Taylor: Karou, savun tytär
- Kertaalleen lainassa ollut, mutta kiireiden takia palautettu teos odotti hyllyssä uutta yritystä. Tähänkin on ilmeisesti tulossa jo jatkoa.

J.S. meresmaa: Mifongin perintö, Mifongin aika
- Mifongeista ensimmäinen on ollut lainassa, mutta jatko-osan näin nyt ensimmäistä kertaa kirjastossani hyllyssä. Nappasin siis molemmat, ennen kuin kukaan muu ehtii. ;)

Lopuksi haavekuva viime kesältä.

9 kommenttia:

  1. Mifongin perinnöstä ainakin tykkäsin, muita en ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noloa, että jatko-osakin ehti sarjaan tula, ennen kuin minulla on aikaa lukea edes ensimmäinen. :) Kiva kuulla että tykkäsit, kannustaa minuakin lukemaan.

      Poista
  2. Ihana kesäkuva! <3

    Hauskaa että lainasit juuri nyt Joycen Dublinilaisia. Minunkin piti lukea se nyt huhtikuussa (blogissani on nyt Irlanti-teemaviikko), mutta saa nähdä ehdinkö. Muita lainaamiasi kirjoja jotka löytyvät minunkin tbr-listaltani ovat Léon ja Louise sekä Teemestarin kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sattui Oulun kasvitieteellisessä puutarhassa olemaan tuollainen aasilaistyylinen nurkkaus, joka oli pakko ikuistaa.

      Hauska yhteensattuma. Nyt on monen blogaajan kanssa ihan samoilla hyllyllä pyöritty, samat kirjat napattu kainaloon. Olen huomaamattani ajan hermolla. :D

      Poista
  3. Minunkin pitäisi lukea Emmi Itärannan teos, olen varmaan kohta viimeinen bloggaaja, joka sitä ei ole lukenut. Mulla melkein identtinen vastaus Saran kanssa, sillä minun pitäisi lukea Dublinilaisia ja minunkin tbr-listaltalani löytyy Léon ja Louise. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin mennyt säädyttömän pitkään Teemestarin kanssa. Mutta hyvä viini vanhenee ajan kanssa, ehkä niin tässäkin tapauksessa?

      Poista
  4. Minulla odottaa Teemestari kirjahyllyssä, siis ihan omana, mutta en ole vaan saanut siihen tartuttua kun tuntuu kirjastolainoja olevan kokoajan niin paljon. Moni muukin oma kirja odottaa vielä lukuaan.

    Mutta ehkä se on juuri niin että hyvä kirja paranee vanhetessaan, odotukset ovat ainakin korkealla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla onkin projektina tänä vuonna lukea mahdollisimman monta kirjaa omasta hyllystä. :) Niitä kirjoja, joita ei saa kirjastosta (ainakaan hyllystä heti tarvittaessa) ja jotka ovat lukulistalla, tai ovat jo tuttuja, ja haluaa lukea uudelleen, tulee homattua. Kauhea hamsteri olen välillä kirjahankintojeni suhteen.

      Poista
  5. Teemestaria en ole lukenut, mutta Leon ja Louise oli hieno kirja, samoin Veressä viljava maa.

    VastaaPoista