Kahlil Gibran: Maan jumalat

"Antaa hänelle elämän jano ja tehdä kuolemasta hänen juomanlaskijansa" 

  

      

Lukumaratooni kirja 3/7.

  

Maan jumalat, minun veljeni,

korkealla vuoristossa me olemme yhä

ihmisen kautta maahan sidotut

toivoen ihmisen antavan meille

kohtalonsa kullanarvoisia hetkiä. (s. 55-56)

    

1883 syntynyt ja 1931 kuollut libanonilainen runoilija Gibran Khalil Gibran tunnetaan paremmin nimellä Kahlil Gibran. Hänen tunnetuin teoksensa on Profeetta (1923). Wikipediasta luin, että mies oli myös kuvataiteellisesti lahjakas (Yhdysvaltojen taiteilijapiireissä jo 13-vuotiaana, sai nimen Profeetta) ja Maan jumalat teoksessa onkin viisi hänen piirtämäänsä kokosivun kuvaa. Tämän blogipostauksen myöhemmästä kuvituksesta vastaan minä.

     

Kirjailijana Gibran mainitsee tärkeimmiksi inspiraation lähteikseen William Blaken ja Nietzschen, joita molempia hän pitää itsensä kaltaisina hulluina. Hän kirjoittaa: ”Hulluus jumalan kaipauksessa on korkein ylistyksen muoto.” (Wikipedia)

    

Luettuani Maan jumalat en voinut olla ajattelematta antiikin Kreikkaa. Voisinkin siis väittää tämän runoromaanin saaneen vaikutteita vanhoista eepoksista. Teoksessa kolme jumalveljestä keskustelee. Kaksi ensimmäistä veljeä ovat kolmatta vanhempia, eikä ihminen ole heille muuta kuin pala muotoiltua savea, jumalten leipää ja hänen sieluna viiniä. Nuorin on kuitenkin viehättynyt ihmisestä, hänen kyvystään rakastaa. Hän yrittää selittää havaintoansa vanhemmille veljille, mutta nämä kerskailevat keskenään voimillaan, eivätkä kuole nuorimpansa ääntä.

   

"The Earth Gods is, perhaps, a book for the mystic, a poet's book for poets, for the initiate and the dreamer of vast dreams. -- And as a child of seven to whom I read portions of the poem on request, says unvaryingly, 'Read it again!'" -Barbara Young: This Man From Lebanon: A Study of Kahlil Gibran (Goodreads)

Ihminen on syntynyt orjuuteen.

Ja orjuus on hänen kunniansa ja palkkionsa. (s. 28)

   

Arvosana:     

 

Takakannesta:

Maan jumalat on Kahlil Gibranin mystinen runoelma, jossa hän kuvaa miten inhimillisen rakkauden syntyminen saa jumalatkin tietoisesti jatkamaan kehitystään. Kolmesta jumalasta kaksi ensimmäistä oli tottunut hallitsemaan maata tahdolla ja voimalla ja piti ihmistä mitättömänä, turhanpäiväisenä oliona mitättömine intohimoineen. Jumalista nuorin taas näki, että kokemuksien kautta ihminen hiljalleen kehittyi rakkauteen ja tuossa rakkaudessa ilon ja kauneuden vapauteen. Hän osoittaa, että inhimillisen rakkauden kipinä kohottaa maan ja avaa myös jumalille oven entistä täydellisempään maailmaan ja he uhrautuvat ilolla ihmiselle ja ottavat inhimillisen rakkauden tiennäyttäjänä.

 

Asiasanat: runot, runoromaanit, eepokset

      

Samantyylisiä kirjoja:

      

Suomentanut: Kaarina Turja, 68 sivua, Karisto 1980, (suomennettu englanninkielisestä laitoksesta)

       

Alkuperäinen nimi: The Earth Gods (1931)

        

Kirja on luettu mm. täällä: Kirjasampo,
  
Kahlil Gibranista Wikipediassa