Moira Young: Julma maa

 "Lugh tulee ensimmäisenä, aina ensimmäisenä,

ja mä seuraan perässä."

     

     

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.

      

Uuden dystopia trilogian aloittava teos. "Parempi kuin Nälkäpeli. Tämä kirja räjäyttää tajuntasi." - MTV

  
Kuulin Moira Youngin dystopiateoksesta Julma maa ensimmäisen kerran, kun sitä sanottiin paremmaksi ja synkemmäksi kuin Suzanne Collinsin Nälkäpeli. Vaikka en pidä tällaisesta muiden suosiolla ratsastavasta markkinoinnista, kirja onnistui herättämään huomioni.
  
Youngin teoksen päähenkilö on kahdeksantoistavuotias Saba, jonka tuntema maailma ei ole suuri. Se koostuu kaatopaikkaromusta rakennetusta talosta kuivuvan järven rannalla. Siellä asuvat hänen lemmikkivariksensa Nero, sadetta alati toivova isä, kultatukkainen veli Lugh ja pikkusisko Emmi, jota Saba syyttää heidän äitinsä kuolemasta yhdeksän vuotta aikaisemmin. Kun kaksoisveli Lugh kaapataan kotoaan Saba päättää etsiä hänet.
  
Matka veljen ja tämän vangitsijoiden, mustakaapuisten ratsastajien luokse on pitkä ja vaatii uhrauksia. Päähenkilö joutuukin nopeasti avartamaan maailmakuvaansa. Tämän kasvutarinan juonenkäänteistä tulee helposti mieleen esimerkiksi elokuva Mad Max gladiaattoriareenoineen. Ihmetystä herätti Saban jopa riippuvuuteen taipuvainen suhde veljeensä: hän kokee olevansa vain yhtälön huonompi puolikas ilman Lughia. Eikö hän tosiaankaan käsittänyt olevansa jotakin yksilönäkin?
  
Suomennoksen mä/sä-puhekielisyys on tyylikeino, joka jakaa mielipiteitä. Enemmän negatiivista palautetta teos saa toistuvista kirjoitusvirheistä, jotka aktiivisella tarkistuksella olisi voitu korjata. Tällainen huolimattomuus heikentää kirjan yleistä tasoa. Teoksessa on myös joitakin kömpelösti suomennettuja ilmaisuja ja suorastaan kielikukkasia, joita kirjaa alkuperäiskielellä lukematta oli välillä vaikea tajuta. Lukemisen ymmärtämistä oli hankaloitettu myös jättämällä repliikkiviivat pois. Välillä oli vaikeaa tietää, kuka on äänessä. Tästä huolimatta hiljaisen alun jälkeen tarina vie mukanaan.
  
Youngin hahmot ovat usein kliseisiin taipuvaisia, etenkin Saba. Hän pitää itseään rumana, vaikka on oikeasti kaunis. Kun eräs mies kiinnostuu hänestä, noudattaa Saban tunteiden vuoristorata stereotyyppisiä ratoja. Onneksi sivuhenkilöt lisäsivät mielenkiintoa, esimerkiksi siskoaan paljon pienempään rooliin jäänyt yhdeksänvuotias Emmi toi syvyyttä tarinaan vanhalla sielullaan.
  
Youngin vahvuus on hienosti luodussa maailmassa, jonka ansioista lukemista jatkaa ensimmäisten sivujen jälkeen. Monissa dystopiateoksissa yhteiskunta on yleensä hyvin hallittu riippumatta siitä, onko se teknisesti kehittynyt tai hieman ajassa taaksepäin taantunut. Valta voi olla esimerkiksi vahvalla poliittisella johtajalla tai sotilaallisella organisaatiolla, mutta Julmassa maassa ei ole vain yhtä yksittäistä vallanpitäjää. Teoksessa esitellään kyllä kuningas, mutta hän on vain yksi monista eri ihmisryhmien johtajista, eikä hänen valtansa ulotu kovinkaan laajalle. Kuningasta voisikin kutsua ennemmin huumeliigan pomoksi tai heimopäälliköksi muiden joukossa.
  
Youngin kerronnalliset erityispiirteet nostavat teoksen erottumaan muiden joukosta. Kirjailija avaa teoksensa verenmakuisessa maailmassa esiin tuomia ongelmia kenties liiankin hyvin, sillä epäilyttämään jäi, kuinka luontevasti tästä voi jatkaa trilogiaksi. Toinen osa ilmestyi englanniksi viime vuonna ja on oletettavissa, että kolmas osa julkaistaan vuonna 2014.

     

Arvosana:

   

Takakannesta:

Saba on varjo. Lugh on valo. 

Ruma. Kaunis. 

Laiha. Voimakas.

  
Saba ja Lugh ovat erottamattomat. Niinpä kun mustakaapuiset ratsastajat vievät talvipäivän seisauksena syntyneen kaksoisveljen kotoaan, alkaa Saban pitkä matka Kuolemanenkeliksi.

  
Maailma kotiseudun ulkopuolella on raakalaismainen ja vailla lakia. Saba joutuu raivaamaan tiensä läpi tuhoutuneiden kaupunkien ja hylättyjen korpien etsien veljeään. Samalla Saba, joka on huolehtinut vain itsestään, oppii vähitellen myös luottamaan toisiin ihmisiin.

    

Kanadalaisen Moira Youngin Julma maa aloittaa toiminnallisen trilogian tulevaisuuden yhteiskunnassata. Teos sai Costa Children's Book Awardin ilmestymisvuonnaan. 

   

"Youngin visio tulevaisuudesta on helvetillinen ja pelottava, mutta jos haluat jonkun puolellesi, se on mitään pelkäämätön Saba." - Telegraph

   

Asiasanat: dystopia, scifi, kasvutarina, rakkaus

    

Samantyylisiä kirjoja: Suzanne Collins: Nälkäpeli, Lauren Oliver: Pandemonium - Rakkaus on kapinaa, Ally Condie: Rajalla, Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla,

    

Suomentanut: Tarja Kontro, 382 sivua, Otava 2013

    

Alkuperäinen nimi: Blood Red Road (2011)

   

Kirja on luettu mm. täällä: Risingshadow, Tarinoiden syvyydet, Kirjaneidon toimihuone, Lukunurkka,