Sivut

lauantai 30. marraskuuta 2013

Marraskuun luetut


Niin se on taas kuukausi lopuillaan. Vuodesta ovat enää viimeiset viikot jäljellä ja joulukiireiset ihmiset ahertavat pimeän vuodenajan ainoina valoisina tunteina. Menipäs runolliseksi! Minäkin olen puurtanut kirjallisten töiden kanssa, näpytellyt kakkoskandia (nyt kirjallisuuteen) Leena Krohnin teoksesta Hotel Sapiens ja samaan aikaan myös olen aloittanut gradun työstämisen (primääriaineitonani Emmi Itärannan Teemestarin kirja, josta tulee huomenna postaus).
  
Marraskuussa luin Kjell Westön Finlandia-ehdokas teoksen Kangastus 38, jonka esittelin tämän viikon maanantaina, 25.11. Oulun pääkirjastolla Finlandia-ehdokkaiden esittelytilaisuudessa. Kävin katsomassa Vihan liekit-elokuvan ja hypetin yhtä aikaa maailman kanssa Doctor Whon 50-vuotissyntymäpäivänä. Niistä löytyy postaus täältä
   
Keskeneräisiä teoksia on useampi työn alla. Nyt luettavana ovat kandiseminaarissa opponoitavani työn primääriaineisto, Max Brooksin Sukupolvi Z ja lukupiirin seuraava teos, Yrjö Kokon Pessi ja Illusia. Tapaaminen on 4.12. Utopiat ja dystopiat kurssin kirjallisuusanalyysin teen Ursula K. Le Guinin  teoksesta Maailma, vihreä metsä. Esseen palautus on 15.12.
  
Lukulistalla ovat joulukuussa myös: (jos nämä saan luettua, on koko vuoden lukusaldo 50 kirjaa!)
  • Marjane Satrapi: Persepolis
  • Theo Lawrence: Salatun voiman kaupunki
  • Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa
  • Jenny Kangasvuo: Sudenveri
  • Elina Rouhiainen: Kesytön
  • Charles Dickens: Joululaulu
  • Miina Supinen: Säde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti