"Onko maailmaloppu tullut?"
Enkelten verta on kolmas lukemani teos Johanna Sinisalolta. Aikaisemmin olen blogissani käsitellyt teoksia Ennen päivänlaskua ei voi ja Auringon ydin.
Tällä kertaa Sinisalo sekoittaa toden ja harhan rajaa ja saa lukijan epäilemään päähenkilön uskottavuutta. Teoksessa kertojana on keski-ikäinen Orvo, hauturi ja muutaman mehiläispesän hoitaja, joka on nimetty synnytyksessä kuolleen Orvokki-äitinsä mukaan. Kerronan keskiössä on neljä sukupolvea Toivonojan miehiä: isoisä "Pupa", hänen poikansa Ari, tämän poika Orvo ja hänen poikansa Eero. Eletään 2010-luvun loppua jossain Tampereen lähellä. Kerronta alkaa, kun Orvo eräänä päivänä huomaa yhden pesän arvoituksellisesti tyhjentyneen.
Aivan kuin joku olisi tullut ulkoavaruudesta ja abduktoinut ne mukaansa. -- Se oli kuin aavekaupunki. Ketään, yhtään ketään ei ollut kotona. (s. 74)
 |
| "White Dove" made with GIMP © Niina Tolonen |
Sinisalolle tyypilliseen tapaan tässäkin teoksessa erilaiset tekstilajit vuorottelevat. Orvon kerronnan lisäksi myös eläinten oikeuksia puolustava Eero pääsee ääneen, blogitekstien muodossa. Bloggaamiseen liittyi ärsyttävästi toistuva virhe: Eero kirjoittaa pariinkin kertaan edelliseen blogiinsa saamista kommenteista, vaikka tässä yhteydessä tarkoittaa edellistä postausta. Tästä huolimatta Sinisalon kieli on kaikessa yksinkertaisuudessaan ihastuttavan nerokasta ja välillä näpäyttävää yhteiskuntakritiikkiä. Teos tarjoaa myös mielenkiintoisen näkemyksen hautaustoimiston palveluista.
Samalla tavalla kuin sähkö oli aikoinaan kissannahalla ja meripihkalla tehtyä halpaa taikaa ja nyt se on joka kotitalouden väsymätön palvelija. Me emme vain tiedä vielä kaikkea. (s. 233-234)
Sinisalo esittelee mehiläisiin liitettyjä uskomuksia elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta saumattomasti kerronnan sisällä, toisin kuin esimerkiksi Ennen päivänlaskua ei voi-teoksessa, jossa palasia kansantarinoista ja mytologiaa tuotiin teokseen omina lukuinaan, suorina kirjallisuuslainauksina.
"Honey, I'm gone!" hihkaisette ovelta.
Ja lähtiessänne sammutatte valot.
Tai vaihtoehtoisesti sytytätte maailman palamaan. (s. 250)
Pelottavinta Sinisalon teoksessa on, että se on jo osittain totta. Teoksessa esitetyt mehiläisten joukkokuolemat vuonna 2008 todella tapahtuivat. Aiheesta lisää mm. Helsingin Sanomat, Turun Sanomat ja Uusi Suomi. Suosittelen teosta eläinten oloista kiinnostuneelle ihmiselle, jota eivät maailmanlopun ensimmäisiä tahteja soittavat rummut pelota - liikaa.
Arvosana:
Takakannesta:
Albert Einsteinin väitetään sanoneen, että mikäli mehiläiset
häviäisivät maailmasta, ihmislajilla olisi nelisen vuotta elinaikaa
jäljellä.On 2010-luvun jälkipuolisko. Ennennäkemättömän laaja ja tuhoisa
mehiläisten joukkokatoaminen ravistelee Yhdysvaltoja.
Suomessa mehiläishoitaja Orvo löytää tarhastaan tyhjän pesän. Onko Euroopan ja ehkä koko ihmiskunnan lähtölaskenta alkanut?
Orvon elämällä on tähän asti ollut kaksi keskipistettä: mehiläispesät
ja hänen poikansa Eero. Kun Orvon elämän perustukset romahtavat, hän
joutuu huomaamaan, miten vähän hän on itse asiassa tiennyt pojastaan,
tämän salaisesta elämästä internetissä ja sen ulkopuolella. Ja Eeron ja
mehiläisten kohtalot linkittyvät odottamattomilla tavoilla yhteen...
Orvo ottaa epätoivoisen askeleen. Jonnekin, mihin vain hän ja mehiläiset tuntevat tien.
Enkelten verta on hurja tutkielma lähitulevaisuudesta, joka voi olla
totta jo huomenna. Se on hyytävä kannanotto aikamme suuresta eettisestä
kysymyksestä: miten suhtautua luontoon ja eläimiin. Samalla se on
maaginen sukellus kuoleman ja kuolemattomuuden myyttiin, ihmisen
sokeuteen suurten valintojen ja väistämättömyyksien edessä.
Asiasanat: suomikumma, maaginen realismi, kuolema, ekokatastrofi, eläinten oikeudet
Samantyylisiä kirjoja: Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa, Emmi Itäranta: Teemestarin kirja, Ursula K. Le Guin: Maailma, vihreä metsä
273 sivua, Teos 2011
Kirjasta mm. täällä: Risingshadow, Lukukeskus, Parnasso, Maailman kuvalehti, Turun Sanomat, Savon Sanomat, Aamulehti, Turun yliopistolehti, Morren maailma, Anna minun lukea enemmän, Solaris, Kaiken voi lukea,
Tämä oli ensimmäinen Sinisaloni ja tykkäsin tästä. Eläinten oikeudet kiinnostavat muutenkin ja maaginen realismi on lähellä sydäntäni. Tosin pidin Auringon ytimestä vielä paljon enemmän, mutta hyvä kirja tämäkin silti on. :)
VastaaPoistaEläinten oikeudet kiinnostavat minuakin, mutta aktivistin suulla kerrottuna ne saivat tässä teoksessa saarnaavan sävyn, josta en pidä. Maaginen realismi, etenkin hyvin kirjoitettu sellainen, on lähellä myös minun sydäntäni - vaikka en kovin paljon sitä genreä tunnekaan. Esimerkiksi Pasi-Ilmari Jääskeläisen novellikokoelmassa Taivaalta pudonnut eläintarha oli joitakin todella onnistuneita maailmoja.
PoistaAuringon ydin on kyllä parasta Sinisaloa (ja varmaan paras lukemani suomalainen dystopia tähän mennessä). Enkelten verta jää toiselle sijalle ja ei-niin-vakuuttava Finlandia voittaja sijoittuu kolmanneksi. Täytyy joskus myöhemmin lukea lisää Sinisaloa, hänellä on vallan kiehtova mieli.
Sinisalon kansissa taitaa olla ihan oma tyylinsä. Ainakin tässä ja Auringon ytimessä.
VastaaPoistaNäitä on tehty "samalla muotilla" jo muutaman teoksen verran. Luo sellainsen brändi-ilmeen. :) Brändäyshän tosin kertoo laadusta ja tasaisuudesta, joskin minulla Sinisalon teokset jakaantuvat melko tasaisesti kisumittarillani sekä ihmisten mielissä.
PoistaMinä pidin täsä hurjasti, etenkin Orvon osuuksista. Toisaalta tämä on myös aika pelottava, kuten sanot, sen totuuspohjan vuoksi. Saa nähdä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
VastaaPoistaOrvo oli varsin uskottava hahmo. Jossain, taisi olla Lukukeskuksen arvostelussa, häntä kuvattiin sanoilla, joka luo hänestä varsin ei-kiiltokuvamaisen mielikuvan. Se onkin hänen vahvuutensa, rosoisuus, elämän jäljet.
PoistaAuringon ytimen tulevaisuuskuva oli vielä hurjempi (ja kurjempi) mutta tämä on uskottavampi. Niin kuin teoksessakin sanotaan, maailma ei lopu räjähdykseen vaan pihahdukseen. Tai surinaan.
Kuulostaa hyvältä. En ole lukenut yhtään Sinisalon kirjaa, mutta voisin ihan hyvin tutustua niihin ;)
VastaaPoista