Sivut

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Elokuvassa: Kirjavaras


   
Kirja ja leffalippu Blogat-yhteistyönä. Kirjasta löydät bloggaukseni täältä.
   





     

Elokuva alkaa Kuoleman puheella, taustalla vilahtelee pilviä.
Kamera liikuu ja pian valkokankaan täyttää lumisen maiseman halki puskeva juna.
Kirja hengittää.

  
Elokuva sai ensi-iltansa maailmalla jo vuodenvaihteessa (esimerkiksi Yhdysvalloisssa elokuva nähtiin lokakuussa 2013). Suomeen elokuva rantautui vasta 4.4. Varasin lipun heti kun sen pystyi, eli tiistaina, kolme päivää ennen ensi-iltaa. 
   
Olin mieheni kanssa leffateatterilla jo tuntia ennen näytöstä. Etsimme oikean salin, joka oli kellaribunkkerissa. Kuinka sopiva tunnelmanluoja elokuvan/kirjan tapahtumien kannalta! Sali oli pieni, mutta katsojia ei riittänyt edes puolelle penkeistä. Ennen elokuvan alkua mieheni oli sanonut suoraan, että leffan aihe ei edes kiinnosta, mutta näytöksen jälkeen hän on minua positiivisempi näkemästään. "Edes lapsinäyttelijät eivät olleet ärsyttäviä." Se on jo paljon sanottu mieheni tuntien. 
   
Kun valot tulivat takaisin päälle, käännyin kohti miestäni ja ensimmäinen kommenttini elokuvasta oli: kirja on parempi - niin kuin useimmiten on. Elokuvalla on käytettävissään rajallinen määrä aikaa ja pohjateoksena oleva romaani on varsin pitkä. Toisin on esimerkiksi Potter-saagaan kuuluvasta Ihmetukset ja niiden olinpaikat-teoksesta tehtävien leffojen kanssa. Kirjan mitta on 50 sivua, elokuvia aikeissa tehdä kolme
      
Kirjavaras on elokuvana yhdellä sanalla kerrottuna kaunis. Ulkonäköasioihin on panostettu. Nautin kameran liikkeistä, väriteemoista ja leikkauksesta todella paljon. Vaikka jotkin asiat tehtiinkin ajan säästämiseksi nopeuttaen tai oikoen, oli kokonaisuus silti nautittava. etenkin jos pystyy unohtamaan, kuinka ne pienet asiat oli toteutettu kirjassa. Äänet olivat tosin vähän turhan kovalla ja korvani soivat vielä kauan leffan jälkeenkin. 
   
Näyttelijät olivat hyvin valittuja. Etenkin Geoffrey Rush Lieselin ottoisänä, Hans Hubermannina, toimi käsittämättömän hyvin - ja minä en yleensä ole pitänyt hänen aikaisemmista rooleistaan esim. Pirates of the Caribbean -elokuvissa. Lieselin näyttelijä, 14-vuotias Sophie Nélisse oli uskottavimmillaan elokuvan keskivaiheilla, vaikka aivan alussa esittäessään nuorinta (9v) ja lopussa vanhinta (15-16v) rooliaan hän ei aivan onnistu. 
  
Lieselin vastapainon, naapurinpoika Rudyn, tukka ei ollut minusta riittävän keltainen, mutta näyttelijänä niin ikään 14-vuotias Nico Liersch vaikutti luntevalta, kujeilevalta pojalta. Juutalainen Max (Ben Schnetzer, kuvassa) oli paremman näköinen kuin olin ennakkoon ajatellut. Hän oli todellinen ilo silmälle. Ottoäiti Rosaa näytellyt Emily Watson ei ollut minusta aivan yhtä pelottava kuin hahmo oli teoksessa, mutta hän vaikutti paljon sydämellisemmältä ja toimi Rushin kanssa kuin oikea pariskunta.
    
Suosittelen lukemaan kirjan vasta elokuvan jälkeen, jos se ei vielä ole tuttu. Yleensä suosin itse metodia, että luen kirjan ensin, ja tutustun filmatisointiin vasta sitten. Näin siksi, koska leffa on usein paljon kirjaa huonompi tai siinä tehdään asioita eritavoin kuin alkuperäisteoksessa... joka on kirjan ystävälle tuskaa. Tekee mieleni aina huutaa: "Ei se noin mennyt". Kirjavaras on kirjana paljon polveilevampi, runsaampi, synkempi ja samaan aikaan lämpimämpi kuin elokuvaversionsa, mutta se toimii varmasti hyvänä houkuttimena kirjan lukemiseen. Pienenä, kiusoittelevana makupalana siitä, mitä kaikkea - ja paljon muuta - teoksesta voi löytää!
   
Arvosana:
      
Elokuvan tiedot: Ohjaaja: Brian Percival. Ikäraja: K-12, Kesto: 132 min
    
Lue kirja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti