Anni Polva: Taitaa olla rakkautta, Tiina

"Tytöllä tuntui olevan taas murheita Juhansa kanssa. Ne kaksi olivat niin eri mallia, 

että saisivat hioa pitkään toisiaan, ennen kuin molempien kylki olisi sileä."

    

  

Logon suunnittelu: Niina Tolonen

Anni Polvan syntymästä on tänään kulunut 100 vuotta. Kirjabloggaajat päättivät kirjalilijan juhlapäivän kunniaksi heittää haasteen lukemaan Polvan laajaa tuotantoa. Täältä pääsee klikkailemaan muiden lukukokemuksiin.

Hyppäsin mukaan lukemalla ensimmäisen Tiina-kirjani. 18-vuotta vanhempi isosiskoni kehui näitä lapsuutensa nostalgisia suosikkeja ollessani ala-asteella - jostain syystä eivät ne eivät nuorempaa, heppatyttö-minua kiinnostaneet tuolloin. Valitsin haasteteoksekseni viimeisen Tiina-kirjan, sillä se ilmestyi syntymävúonnani 1986. 

 

Tiina-kirjoja on ilmestynyt yhteensä 29, kirja vuodessa tahdilla. Samaan aikaan Polva julkaisi myös useita aikuisemmalle lukijakunalle suunnaatuja romaaneja, joiden nimet ovat varsin mielenkiintoisia, kuten Otan sinut vaikka väkisin (1964), Älähän pyristele, kultaseni (1968), Taisin erehtyä ovesta (1978) ja Älähän änkee (1981). 

  

Viimeisessä kirjassa Tiina on yläasteikäinen tyttö, jolla on veli, nimeltään Veli ja useita vuosia nuorempi pikkusisko Tinttamari (jonka nimen n-kirjain oli aluksi hieman erikoinen). Tiinan elämään kuuluu useita kirjoissa toistuvia hahmoja, joista kenties värikkäin on hänen ystävänsä Juha. Poika asuu samassa kerrostalossa Tiinan kanssa, mutta käy eri koulua. Tässä kirjassa tehdään kuitenkin viimeistään selväksi, että kyseessä on ehkä enemmänkin kuin vain ystävyyttä.

  

Vaikka en Tiina-kirjoja aikaisemmin ollut lukenutkaan, olin kuvitellut ne raikkaiksi tyttökirjoiksi, joissa on klassinen lapsen maailma, jossa ei olisi kaikkia aikuisten maailman ikäviä puolia. Siksi olikin yllättävää huomata, kuinka erikoisia piirteitä tässä teoksessa oli. Juha on ankaran mustasukkainen Tiinasta. Tytöllä ei saisi olla muita ystäviä, ainakaan jos nämä sattuvat olemaan vastakkaista sukupuolta. (#tervesuhde)

    

Tiinalla kuitenkin on kaksi hyvää ystävää luokan poikien joukossa: Antti ja Matti. Antti lähettelee Tiinalle toisinaan kirjeitä, jotka voisi tulkita nuoren pojan rakkaudentunnustuksiksi, mutta Tiinasta ne ovat vain hassutuksia. Kun Juha saa yhden kirjeistä käsiinsä, hän uhkailee iskevänsä "kilpailijansa" silmän mustaksi! Toisaalta tilanteen voi tulkita hormoonien aiheuttamaksi tyhjäksi uhitteluksi, mutta ihmettelinpä teosta lukiessani useampaan kertaan Polvan tarkoitusperiä tehdä Juhasta niin vaikeasti pidettävä hahmo.

  

- Portille asti se ei uskalla kenenkään kanssa tulla, mikäli ei halua kaverille mustaa silmää. (s. 52)

  

Tiina on Juhan mielestä ainoa kiva tyttö, sillä tämä ei pelkää pientä nyrkkien heiluttelua, vaan antaa takaisin samalla mitalla. Poikatyttö Tiina tahtoisikin osallistua judo-kuirssille, mutta perheellä on rahahuolia, ja äidin mielestä tyttö tappelee jo valmiiksi liikaa eikä tämä siis pääse kurssille. Sarja huokuu klassisisia sukupuolirooleja: äiti hoitaa kotia, laittaa ruokaa ja ompelee vaatteita, isä tienaa rahat käymällä töissä. Tiinakin pyrkii tekemisillään miellytämään Juhaa oman tahtonsa kustannuksella. (#moderninainen)

  

Miten hän saisi aikansa kulumaan ja mitä hän tekisi, jos Tiinaa ei olisi! Eiväthän muut tytöt osanneet mitään, eivät edes keskustella. Eikä ne uskaltaneet mitään. Ei kiivetä puihin, eikä kallioille, ei sukeltaa eikä hypätä hyppyristä, ja jos joku näytti niille nyrkkiä, ne alkoivat kirkua ja juoksivat karkuun. (s. 135-136)

    

Teos keskittyy Tiinan luokkaretkeä varten järjesttävien myyjäisten ja vanhemmille suunnatun ohjelman suunnittelemiseen, sekä toteuttamiseen. Itse luokkaretkelle Tiina ei pääse, sillä Juha suuttuu toisten poikien läsnäolosta "sillä eihän sitä koskaan tiedä mitä matkan aikana voi tapahtua" ja pakottaa Tiinan jäämään pois matkalta. Tiina tahtoisi kuitenkin päästä matkalle Turkuun, ikävä hammaskipu matka-aamuna kuitenkin estää tämän. Kun Tiina on jäänyt pois bussista, hammaskipukin katoaa - se oli Tiinan mukaan vain Juhan aiheuttamasta mielipahasta johtuvaa.

  

Retkelle lähteminen on vapaaehtoista, niin että sinne sinä et mene, hän ilmoitti kuin itsestään selvänä asiana. (s. 64-65)

Tiina-sarja koettiin jo 80-luvulla hieman vanhahtavaksi ja nyt viimeistään sen edustama maailma on kovin kaukainen tämän hetken nuorille. Minullekin teos jäi etäiseksi ja kylmäksi, sillä pelkäsin koko ajan Juhan tekemisiä. Kirjan parhaana antina on kuitenkin Tiinan jalous koditonta koiraa kohtaan. Resuinen, mutta ystävällinen koira saa lopulta kodin varsin erikoisten tapahtumien myötä.

  

Aivan kirjan lopussa Juha tunnustaa rakkautensa Tiinalle ja nuoripari päätyy viimein suutelemaan. Kohtaus, jota moni Tiina-sarjaa aktiivisesti seurannut joko odotti tai pelkäsi. 1956 alkaneen sarjan 30 vuotisen historian aikana Tiina varttuu 10-vuotiaasta lapsesta 14-vuotiaaksi nuoreksi. Mitä hänelle tämän jälkeen tapahtuisi jäi avoimeksi. Plättä-palkittu Anni Polva kuoli vuonna 2003.
 
Lukuhaaste 30. A book that came out the year you were born

          

Takakannesta:

Tiina on innoissaan, sillä hänen luokkansa on lähdossä kevätretkelle Turkuun, ja varoja on päätetty kerätä myyjäisillä ja järjestämällä juhla. tiinalla pitää kiirettä: olisi kudottava sukat myyjäisiin, tehtävä arpalippuja, harjoiteltava ohjelmaa.. Kaiken touhun keskellä hän havahtuu yhteäkkiä huomaamaan Juhan suhtautuvan koko kevätretkiajatukseen peräti nyreästi!

Lopulta hän yksinkertaisesti kieltää Tiinaa lähtemästä mihinkään! Ensin Tiinaa harmittaa, mutta sitten hän alkaa laittaa asioita mielessään järjestykseen ja kysyy itseltään, kumpi on hänelle tärkeämpi, luokkaretki vai Juhan ystävyys.

Asiasanat: lastenkirjallisuus, tyttökirjat, rakkaus, mustasukkaisuus, väkivalta

   

Samantyylisiä kirjoja: 

  
139 sivua, Karisto 1999 (7. painos, 1. painos 1986)

   

Muita ajatuksia kirjasta mm. täällä: Saran kirjat, Lastenkirjahylly

Anni Polva 100 vuotta | Yle