"En aio kirjoittaa päiväkirjaani pelkkiä tosiasioita kuten muut,
vaan aion pitää sitä ystävänäni, ja sen ystävän nimi on Kitty."
vaan aion pitää sitä ystävänäni, ja sen ystävän nimi on Kitty."
Lukuhaasteissa: Goodread 50: 48. A banned book
Lukupiirikirja marraskuu 2015
Lukupiirikirja marraskuu 2015
ANNE FRANKIN PÄIVÄKIRJA on niitä teoksia, jonka lähes kaikki ovat lukeneet. Moni lienee tutustunut teokseen koulun äidinkielen tunneilla. Unescokin sitä mieltä, että kyseessä on yksi maailman kymmenestä luetuimmasta kirjasta ja se on liitetty maailmaperintöluetteloon. Nuoren tytön päiväkirja on käännetty 55 kielelle ja se on maailman luetuin natsien rikoksista kertova kirjallinen dokumentti. Lisäsin teoksen jo kauan sitten lukulistalleni, mutta vasta kun löysin sen joulun jälkeen kirpparilta, siirtyi kirja lukupinon kärkeen. Edellisen kerran mietin teosta vierailtuani muutama vuosi sitten Auschwitzissa (kuva alla).
Anne Frank on toiminut suurena kirjallisena inspiraattorina, ja hänen kirjoituksiinsa viitataan usein, näin esimerkiksi blogissanikin esillä olleista teoksista Siri Kolun dystopiassa Pelko ihmisessä ja John Greenen koskettavassa Tähtiin kirjoitetussa virheessä. Anne kertoo usein, kunka hän isona tahtoisi olla kuuluisa kirjailija ja sitä hänestä tulikin. Suosio johtuu osittain tarkasta aikalaiskuvauksesta ja sen kirjoittajan surullisesta kohtalosta, muttei Anne ainakaan minun mielestäni ollut huono sanojen kanssa. Jos eläisimme toisenlaisessa maailmassa, olisimme voineet nauttia Annen tuotannosta laajemminkin. Annen Salaisessa siivessä kirjoittamat tarinat on myös julkaistu.
Anne Frank on toiminut suurena kirjallisena inspiraattorina, ja hänen kirjoituksiinsa viitataan usein, näin esimerkiksi blogissanikin esillä olleista teoksista Siri Kolun dystopiassa Pelko ihmisessä ja John Greenen koskettavassa Tähtiin kirjoitetussa virheessä. Anne kertoo usein, kunka hän isona tahtoisi olla kuuluisa kirjailija ja sitä hänestä tulikin. Suosio johtuu osittain tarkasta aikalaiskuvauksesta ja sen kirjoittajan surullisesta kohtalosta, muttei Anne ainakaan minun mielestäni ollut huono sanojen kanssa. Jos eläisimme toisenlaisessa maailmassa, olisimme voineet nauttia Annen tuotannosta laajemminkin. Annen Salaisessa siivessä kirjoittamat tarinat on myös julkaistu.
Kyseessä on siis hollantilaisen juutalaistytön, Anne Frankin (1929–1945), toisen maailmansodan aikana kirjoittama päiväkirja. Päiväkirjassaan Anne kertoo lähinnä siitä ajasta, jonka hänen perheensä, 16-vuotias siskonsa Margot, isänsä ja äitinsä, sekä muutama muu pelastettu juutalainen vietti piilossa natseilta. Päiväkirja päättyy vähän ennen kuin piilomaja paljastuu ja piiloutuneet juutalaiset vietiin keskitysleirille. Koulun historian tunneilla opetettiin, ettei Anne selvinnyt tästä julmasta kohtelustaan. Sodan päätyttyä vain perheen isä oli säilyttänyt henkensä.
Miep, perheen ystävä ja merkittävä liittolainen Salaisen siiven ulkopuolella pelasti Annen päiväkirjan, jota säilytti antaakseen sen takaisin tytön palattua koettelemuksestaan. Koska Anne ei koskaan nähnyt rauhan aikaa ja antoi Miep päiväkirjan tytön isälle, Ottolle. Aluksi isä ei tahtonut jakaa tyttärensä ajatuksia maailman kanssa, mutta lopulta historijoitsija, joka oli nähnyt muistelmien saksannoksia sai isän suostumaan, jotta emme unohtaisi mitä ihminen pystyy toiselleen tekemään.
Miep, perheen ystävä ja merkittävä liittolainen Salaisen siiven ulkopuolella pelasti Annen päiväkirjan, jota säilytti antaakseen sen takaisin tytön palattua koettelemuksestaan. Koska Anne ei koskaan nähnyt rauhan aikaa ja antoi Miep päiväkirjan tytön isälle, Ottolle. Aluksi isä ei tahtonut jakaa tyttärensä ajatuksia maailman kanssa, mutta lopulta historijoitsija, joka oli nähnyt muistelmien saksannoksia sai isän suostumaan, jotta emme unohtaisi mitä ihminen pystyy toiselleen tekemään.
Ihmiset, jotka olivat menossa työhön, loivat meihin myötätuntoisia katseita. Heidän kasvoistaan saattoi nähdä, kuinka he olivat pahoillaan, kun eivät voineet tarjota meille apua; keltainen tähti varoitti. (s. 21)
Anne sai päiväkirjan 13-vuotislahjakseen ja aluksi kirjoitti sitä kotonaan. Päiväkirjamerkintöjä on kahden vuoden ajalta: 12.6.1942-1.8.1944. Anne nimitti kirjaansa Kittyksi ja se oli ahdistavista, juutalaisiin kohdistuneista vaikeuksista huolimatta lähempänä tavanomaista päiväkirjaa nuoren tytön ajatuksista ja kokemuksista. Myöhemmin Anne, kuultuaan radiosta, että tavallisten ihmisten elämä sodan aikana kiinnosti Hollannin valtiota, lähti itse muokkamaan kirjoittamastaan julkaisukelpoista muistelmaa.
Anne Frankin päiväkirja on nähtävillä Amsterdamissa. Talo, jossa hän piilotteli on nykyään museo. |
Näin ollen päiväkirjoista on olemassa muutama eri versio; alkuperäiset merkinnät, Annen muokkaamat muistiinpanot, moneen kertaan kiistellyt sensuroidut osuudet sekä lopullinen, julkaistu versio. Myöhemmin Hollannissa on julkaistu kokoelma, josta löytyvät kaikki Annen päiväkirjojen eri vaiheet. Päiväkirjan aitoutta on toistuvasti epäilty, mutta tällä hetkellä se on todettu autenttiseksi. Minulle teos - olipa sitten aito tai ei, on erittäin vaikuttava lukukokemus. Teoksen avulla pystyy edes pieneksi hetkeksi kuvittelemaan, kuinka rajoittunutta juutalaisten elämä oli Hitlerin vallan aikana.
Ensimmäinen suomenkielinen, osittain sensuroitu painos ilmesttyi Eila Pennasen kääntämänä 1955 ja siitä on otettu useita painoksia. Vuonna 2002 ilmestyi Anita Odénin käännös päiväkirjan täydennetystä versiosta, joka ilmestyi Hollannissa 1991. Annen päiväkirjan pohjalta on tehty elokuvaversioita, musikaaleja ja näytelmiä. Viimeisin lienee minisarja Anne Frankin päiväkirja (2009).
Kun ajattelen täällä viettämäämme elämää, tulen aina siihen lopputulokseen, että verrattuna niihin juutalaisiin, jotka eivät menneet maan alle, meillä on oikea paratiisi. (s. 80)
Vaikka tiesinkin teoksesta paljon jo etukäteen, mm. nähtyäni edellämainitun tv-sarjan, en silti osannut täysin hahmottaa mitä kaikkea Annen muistiinpanoissa kerrottaisiin. Yllätyin siitä, kuinka Anne kuvaa jokapäiväistä elämää sellaisena kuin se muodostui Salaisessa siivessä. Riidoista, ihastumisesta, ruoan yksipuolisuudesta, kissoista... Kauheuksista huolimatta elämän perusteet pysyivät samana.
Havaitsin myös kuinka syvimmiltään samanlaista nuoren elämä on ollut 40-luvulla kuin nykyäänkin. Esimekiksi backfish-tytöksi itseään kuvaileva Anne pohtii, kuinka hän tuntee olevansa yksin ja erilainen - hyvin samaan tapaan kuin itse saman ikäisenä ajattelin ja niin varmaan moni muukin. Itsetutkiskelua harjoittavaan Anneen oli helppoa samaistua: hän nautti kirjoittamisesta, puhui mielestään liian paljon ja koki, ettei hänen äiinsä täysin ymmärtänyt häntä. Viimeisin ei liene kovinkaan poikkeavaa, joskin Anne koki asian hyvin vahvasti.
Vaikka Anne aluksi kirjoitti vain itselleen, pikku hiljaa häntä alkoi kiinnostaa ajatus, että joku saattaisi lukea hänen elämästään. Tässä esimerkiksi Annen vinkki raskasmielisyyttä vastaan, josta jokainen voinee ottaa mallia - noh, yhtä kohtaa lukuunottamatta: tehköön jokainen omat päätelmänsä Jumalasta tai jumalista: "Mene ulos, niitylle, luontoon ja aurinkoon, mene ulos ja yritä löytää uudestaan onni itsestäsi ja Jumalasta. Ajattele kaikkea sitä kauneutta, joka on vielä jäljellä sinussa ja ympäristössäsi ja ole onnellinen!" (s. 136)
Vahvimmin teos herätteli, kun Anne välitti lukijalle toiseuden tunteen: kuinka juutalaisia pidettiin kuin torakoina tai saastuneena karjana, joka täytyy tuhota, pyyhkäistä pois maailmakartalta. Hitler ei ollut ensimmäinen juutalaisvihamielinen eli antisemitisti, mutta aiheutti kenties eniten kuolonuhreja. Hänen tekonsa myös muistetaan parhaiten, sillä tapahtumat ovat lähimpänä nykyaikaa, vaikka varhaisimpia vihapuheita tiedetään jo antiikin ajoilta. Surullisimmaksi tulin kuitenkin lukiessani Annen toiveesta, että sota loppuisi, hänen unelmistaan naimisiin menemisestä ja omista lapsista, asioista, joita hän ei voinut saavuttaa tai nähdä eläessään.
Haluaisin vielä kerran pyöräillä, tanssia, vihellellä, katsella maailmaa, tuntea itseni nuoreksi ja vapaaksi. (s. 120)
Ihmisten tulisi edelleen lukea Annen päiväkirjaa ja muita samaa ajankuvaa välittäviä teoksia, jotta oppisimme joskus olemaan tasa-arvoisia toisiamme kohtaan riippumatta sukupuolesta, ihonväristä tai uskonnosta. Keskitysleireille lähetettiin juutalaisten myös mm. homoseksuaaleja. Olen oppinut elämäni aikana, että ihmiset ovat kaiken kaikkiaan hyvin samanlaisia, hyvällä tavalla: ihanan erilaisia ja erityislaatuisia, mutta kaikessa ihmisyydessään niin toisiinsa verrattavia, huolimatta siitä millainen tausta kenelläkin on. Kunpa vain kaikki muutkin huomaisivat saman ja lakkaisivat riitelemästä turhista. Lopussa kevennykseksi, mutta myös ajatusten herättelijäksi nyt sosiaalisessa mediassa runsaasti kiertävä video, "Love Has No Labels".
Mitä, mitä ihmettä tämä sota hyödyttää? Miksi ihmiset eivät voi rauhallisesti elää keskenään? Miksi kaikki täytyy hävittää? (s. 202)
Joskus tämä kauhistuttava sota kuitenkin loppuu, joskus olemme taas ihmisiä, emmekä enää pelkkiä juutalaisia. (s. 198)
Takakannesta:
Keskiviikkona, heinäkuun 8. päivänä vuonna 1942 kirjoitti 13-vuotias Anne Frank päiväkirjaansa: "On kuin koko maailma olisi kääntynyt ylösalaisin. Mutta olen hengissä, ja se on pääasia..." Yli kahden vuoden maanpako keskellä suurkaupunkia, vanhan talon 'salaisessa siivessä' oli alkanut. Ja kun se päättyi elokuun neljäntenä 1944, oli seitsemällä piilopirtin kahdeksasta asukkaasta edessään vain tie kuolemaan. Anne Frank menehtyi Bergen-Belsenin keskitysleirillä maaliskuussa 1945.
Anne Frank oli varakkaan amsterdamilaisen juutalaisperheen nuorempi tytär. Koko maailma tuntee hänen päiväkirjansa, kirkkaan, rohkean dokumentin juutalaisvainojen ajan Hollannista. Se koskettaa yhä uusia sukupolvia, uusia ihmisiä. Nyt kun myös päiväkirjan rinnakkaisteos Salaisen siiven tarinoita on ilmestynyt suomeksikin, Päiväkirja kannattaa lukea jälleen kerran uudestaan.
Lisää samankaltaista luettavaa: Markus Zusak: Kirjavaras, Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe, John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa, Affinity Konar: Elävien kirja, Audrey Magee: Sopimus, Kurt Vonnegut: Teurastamo 5
Alkuperäinen nimi: Het Achterhuis (1947), Suom. Eila Pennanen, 252 sivua, Tammi 1990 (15. painos, 1. suomenkielinen painos 1955)
Muita teoksen herättämiä ajatuksia täällä: Eniten minua kiinnostaa tie, Villasukka kirjahyllyssä, Luen ja kirjoitan, Hyllytontun höpinöitä, Jokken kirjanurkka
Aloin itkeä tämän postauksen aikana.
VastaaPoistaOletko lukenut Miep Giesin versiota "Anne Frank - Suojattini"? Voisin väittää olevan vielä ravistelevampi kuvaus samoista tapahtumista.
Enpäs ole kuullut tuosta teoksesta, mutta täytyy kyllä ehdottomasti tutustua siihenkin. Tälläkin tapahtumalla kun on kuitenkin kaksi puolta ja Miepin näkökulma varmasti täydentää koko kuvan.
PoistaTämä on ihana kirja! Tai rankka, mutta ihana.
VastaaPoistaItsekin aloin aina itkeä, kun Anne puhui tulevaisuudenhaaveistaan. Kirjasta on vaikea puhua kellekään. Kaikkien ihmisten pitäisi lukea tämä edes kerran elämässään. Edes kerran. Näitä asioita ei saa unohtaa.
Kiitos kommentistasi, Celestine Lasisipuli.
PoistaKävin katselemassa blogiasia pari päivää sitten, kun Magdalena Hai oli sen maininnut Facebookissa. :) Susikuningatar oli kyllä huippu.
Minä katselin myös vitriinissä Annen päiväkirjaa, "sitä aitoa", Berliinin Anne Frank Zentrumissa. Käy kurkkaamassa minun viime toukokuista postaustani, siellä on kuva. Siinä museossa on myös näytillä erilaisia isän ja kustantajan yhdessä muokkaamia versioita.
VastaaPoistaOlen siinä käsityksessä, että näitä vihkoja olisi ollut useampia, joten eri museoissa on ilmeisesti eri vihkoja, joihin on lisätty tuo valokuva, koska ei kai Anne siihen vihkoon tai niihin vihkoihin useampaa samaa kuvaa itsestään olisi liimannut.
Hei Marjatta, ja kiitos informatiivisesta kommentistasi! Kävinkin heti kurkkaamassa kuviasi. Minullakin on sellainen käsitys, että Anne olisi kirjoittanut enemmänkin kuin vain yhden päiväkirjan verran. Missään minun löytämässäni lähteessä ei sanota, kuinka monta sivua yhdessäkään käsinkirjoitetussa vihkossa on. Kirjaksi muokattuna tekstiä on kuitenkin aika runsaasti. Olen itsekin kirjoittanut 13-vuotiaasta 21-vuotiaaksi päiväkirjoja, ja niitä lienee n. 20. Minun käsialani tosin on ollut paikoin hyvin pientä, mutta toisinaan leveääkin.
PoistaTähän kirjaan (tai johonkin eri versioista) tulee palattua kerran toisensa jälkeen, ensimmäisen kerran luin kirjan muistaakseni ala-asteen loppupuolella. Olen käynyt Amsterdamissa Anne Frankin talossa, "salaisessa siivessä", vahva, ikimuistoinen ja järkyttävä kokemus kuten varmasti myös tuo Auschwitz-vierailu.
VastaaPoistaTätä kirjaa toivoisin minäkin luettavan yhä edelleen ja tulevaisuudessa.
Auschwitz-reissu oli tosiaan syvälle vaikuttava kokemus. Kävimme avomieheni kanssa Eurooppa Road Tripillä ja sodan tuhoista oli merkkejä kaikkialla, Dresdenissä (jonka pommituksesta luin Kurt Vonnegutin Teurastamo 5:ssä) ja Varsovan vanhassa, juutalaisessa kaupuninosassa ainakin kaikkein selvimmin. Olen aina pitänyt historiasta, joskin 1900-luvun sodat eivät koskaan olleet lukiossa vahvuuteni. Vuosiluvut ja eri sodat sekoittuivat päässäni yhdeksi isoksi mustaksi solmuksi. Reissu antoi perspektiiviä ja ymmärrystä, miksi näistä asioista pitää edelleen muistella ja puhua.
PoistaHei, Kirjakissa!
VastaaPoistaKiitos huolellisesti laaditusta tekstistä. Etsin verkkokurssille hyvää lähdettä kahdeksasluokkalaisille Anne Frankista, ja linkkaan heille kyllä paljon mieluummin Sinun ajatuksiasi kuin Wikipedia-sivun! Ihanaa, että vielä jaksetaan kirjoittaa laadukasta, pohdiskelevaa tekstiä.
Kiitos viestistäsi, Opettajatar!
PoistaKiva kuulla, että bloggaukseni sopii lähteeksi koulumaailmassa. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja bloggaaminen on yksi tapa pitää yllä tätä taitoa. Olen opiskellut yliopistossa arkeologiaa ja kirjallisuutta, joskaan en tällä asluatalla halua kirjoittaa akateemisesti, sillä haluan, että kuka tahansa voi lukea ajatuksiani ja ymmärtää mitä tarkoitan ja ehkä tarttua lukemiini kirjoihin itsekin.