"Olen vaihtanut kivisen vankilan puiseen vankilaan.
Olen vaihtanut kahdensadan ihmisen vankilan yksityiseen vankilaan.
Sen vankilan nimi on ihminen."
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.
Siri Kolun vuonna 2013 ilmestynyt, Suomeen sijoittuva, P-influenssaan sairastuneesta Pilvistä kertova PI - Pelko ihmisessä sai viime vuoden syksyllä jatkoa. Ihmisen puolella täydentää kertomusta jatkuen siitä, mihin edellinen teos jäi. Pilvi on nyt muuttanut Helsinkiin, missä hän luo uuden henkilöllisyyden ja soluttautuu valtaväestöön. Hän toimii pihmisten, influenssan myötä syrjittyksi joutuneiden ihmisten vakoojana. Pakotettuna tiukkaan muottiinsa Pilvi välittää pihmisiä koskevia tietoja eduskunnassa toimivalta vuotajalta yhdyshenkilölleen. Erossa ihmisperheestään ja laumastaan Pilvi käy läpi tunteiden vuoristorataa.
Kolu osoittaa jälleen olevansa erinomainen sanankäyttäjä, sillä hän osaa kirjoittaa uskottavasti eri hahmojen näkökulmista antaen jokaiselle oman persoonallisen äänen. Aikaisemmassa osassa etäiseksi jääneet hahmot, kuten Pilvin veli Petri sekä Pilvin entinen ystävä Mimosa pääsevät nyt vahvemmin osaksi tapahtumia. Etenkin Mimosan hahmo muodostaa kiinnostavan vastapainon päähenkilölle. Kirjailijasta heijastuu tekstiin nuorekas ja ajan hermolla oleva kuva; hänen teatteritaustansa käy myös ilmi näyttämöntakaisen elämän tarkkana kuvaajana.
Pilvi työskentelee peiteroolissaan erään pienen teatterin valoteknikkona, ja Ihmisen puolella keskittyykin vahvasti harjoiteltavana olevan näytelmän ympärille luoden aivan toisenlaisen tunnelman kuin edellisen osan luolamaailma. Pilvi on tärkeässä roolissa pihmisoikeuksien puolesta taistelevien joukossa, mutta merkittävästä työpanoksestaan huolimatta hän on suurimmaksi osaksi sivussa itse toiminnasta. Teos saa välillä lähes Fifty Shades of Grey -tyyppisiä vivahduksia, kun pitkää erossa olleet Pilvi ja Largo tapaavat. Petoparin vastakkainasettelua on kiinnostavaa seurata.
Kolu viittaa teoksessaan useisiin romaaneihin George Orwellin klassikosta 1984:stä aina David Mitchellin hieman tuoreempaan Pilvikartastoon. Vaikka Kolun teosparin maalaama maailma on kuvitteellinen, ilmiöt sen taustalla ovat hyvinkin tosia. Kolu on onnistunut näyttämään uudelle sukupolvelle ihmisyyden koko kirjon: kuinka kamalia, mutta myös uhrautuvia ihmiset voivat olla. Teoksessa on paljon samaa kuin Anne Frankin päiväkirjassa, johon Kolu edellisessä teoksessa viittasikin.
Ihmisen puolella ei tavoita aiemman osan ahdistavuutta, mutta paljastaa enemmän siitä maailmasta, jossa pihmisiä kohdellaan toisen luokan kansalaisina - suorastaan epäpuhtaina. Suurta loppuilotulitusta ei pitkällisistä pohjustuksista huolimatta saada, sillä tilanne laukeaa oletettua rauhanomaisemmin. Osa tarinasta jää kuitenkin selvästi kirjoittajan mielen maailmaan. Olisikin kiinnostavaa, jos sarja saisi vielä jatkoa, jossa paljastettaisiin loputkin kortit.
Arvosana:
Samantyylisiä kirjoja: Annukka Salama: Käärmeenlumooja, Jenny Kangasvuo: Sudenveri, Maggie Stiefvater: Väristys, Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja, William Golding: Kärpästen herra, Franz Kafka: Muodonmuutos, Isaac Marion: Warm Bodies,
316 sivua, Otava 2014
Muita ajatuksia kirjasta mm. täällä: Risingshadow, Kirjavinkit, Dysphoria, Kirsin kirjanurkka, Rakkaudesta kirjoihin, Lukemisen lahja
Sarjassa aikaisemmin ilmestynyt: PI - Pelko ihmisessä (2013)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti