Sivut

lauantai 2. toukokuuta 2015

Lastenkirjalauantai: Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä

"He kummastelivat, mitä kaikkea ihmeellistä maailmassa saattoikaan sattua. 
Jopa Korpikylässä. tai ehkä erityisesti siellä."

    
Lukuhaasteissa: I Spy: 6. Places
   
Bongasin Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen kirjoittaman, harvinaisesti neliön muotoisen teoksen ensimmäisen kerran Kristan blogista, ja hänen bloggauksensa herätti haluni lukea tämä kirja itsekin, sillä kukapa voisi vastustaa kummituskertomuksia. Kummajaisten kylä on Lukuvarkaus finalisti 2015.
    
Miranda Koskisen ihastuttavan
maagista kuvitusta.
Korpikylä on kunnon vanhan ajan idyllinen maalaiskylä, missä lapset ovat edelleen lapsia. Tulivat aivan omat ala-aste muistoni mieleen, pienen kylän kasvatti kun olen. Toki Kummajaisten kylästä älypuhelimet ja tietokonepelit löytyvät, mutta leikkivät nämä viides-kuudesluokkalaiset varhaisnuoret vielä perinteisiä pihaleikkejäkin. 
    
Rauhallinen Korpikylä muistuttaa hieman Jukka Itkosen Nurkanpyhtään "tylsäkylää" teoksessa Sirkusjuna saapuu. Tällaisessa ajan koskemattomassa, hieman unohtuneessa paikassa voikin helposti uskoa nuotiolla kerrottuihin kummitustarinoihin, etenkin kun kylän laidalta löytyy rautakautinen röykkiöhauta. Hauta onkin omiaan ruokkimaan nuorten mielikuvitusta. 
    
- No niin! Eikö ole omituista? Ei kai kukaan ihminen halua mennä muinaishautaa katsomaan keskellä yötä? Ja miettikää sen sukunimeäkin, Hukkanen. Ehkä se onkin ihmissusi! Sara huudahti (s. 44)

Polku päättyi pienelle kaliolle, jonka laella kiviröykkiö lepäsi. Sara muisteli, että Miina-mummo oli kertonut juttua Kullervo-nimisestä heimopäälliköstä, joka olisi haudattu tänne. Mutta se oli tapahtunut rautakaudella. Miten mummo voi muistaa sellaista, Sara muisti kysyneensä. Miina-mummo oli sanonut, ettei hän ollut tietenkään mukana rautakaudella hautajaisissa, mutta jotkut asiat saattoivat kulkea suusta suuhun perimätietona. Siksi hautaa kutsuttiin Korpikylässä Kullervon kasaksi. (s. 49)
   
Röykkiö sijoittaa Korpikylän jonnekin päin rannikko-Suomea. Tarkempaa lokaatiota on vaikea pelkän tekstin perusteella sanoa, sillä läheinen kaupunki on vain Kaupunki, isolla K:lla. Murteita paremmin tunteva saattaa pystyä antamaan tarkemman arvion. Teoksessa on nimittäin muutamia jännittävästi tavutettuja sanoja (kontti - konttasi, kiivi - kiipeä, kaahimaan - kahlaamaan). Pieni Haamu-kustannus sijaitsee Vaasassa ja se on erikoistunut paikallishistoriaan, joten voisi olettaa tämänkin teoksen tuon tiedon valossa sijoittuvan jonnekin Vaasanseudulle.
  
Kerronnassa seurataan muutamaa, pienen kyläkoulun oppilasta, Sampoa, Nikoa, Karria, Ottoa ja Rikua. Keskeisinä henkilöinä ovat myös yläluokan opettaja Kalju-Aaro, Nikon vuotta nuorempi pikkusisko Aino, Sampon Kaupungissa asuva serkku Sara, heidän reipas, etiäisiä saava mummonsa Miina ja eksoottinen vaeltelija Hukkas-Jalo. Jälkimmäiset kaksi olivat suosikkihahmojani teoksessa, vähiten puolestaan pidin Rikun isästä ja yläkoulun opettajasta, jonka pedagogisissa taidoissa tuntui olevan pahojakin puutteita. 
  
En tiedä millaisella työnjaolla Heikkilä ja Matilainen ovat toimineet, todennäköisesti kaksikko on jakanut kirjoitusvastuun puoliksi, niin että kumpikin kirjoittaa suunnilleen joka toisen tarinan. Kummajaisten kylä ei nimittäin ole yhtenäinen kertomus, jossa tarina jatkuu aukottomasti luvusta toiseen, vaan se on enemmänkin novellikokoelma saman kylän lasten seikkailuista yhden vuoden ajalta. 
  
Jokainen luku alkaa Miranda Koskisen ihastuttavalla kuvalla, joka antaa yleensä joitain vihjeitä tulevasta luvusta. Valitsin kuvituskuvaan kaksi mielestäni onnistuneinta kuvaa. Suosikkikertomukseni olivat Musta kissa (josta ylempi Koskisen kuvituskin on), Varsinainen vampyyri, Kummituskoira (kuvituksista alempi) ja Lemmenloitsuja. 
  
Viidentoista tarinan aikana ehditään nauttia kesälomasta, kastua syyssateessa, juhlia uutta vuotta ja kuunnella keväästä laulavia lintuja. Viimeisessä luvussa vietetään juhannusta ja tehdään taikoja Miina-mummon johdolla. Tapahtumat ajoittuvat lähinnä koulujen loma-aikoihin, jolloin Sampon serkku Sara pääsee myös mukaan. Sampon ystävä Niko on ihastunut Saraan, ja vaikka tunne on molemminpuolinen, ei kumpikaan uskalla tehdä muuta kuin katsella varovasti kaukaa. Vielä.
  
Kummajaisten kylä on paikoin melankolinen kuvaus suomalaisuudesta, ihmisten elämiä varjostavat niin koulukiusaamisinen, avioerot kuin alkoholiongelmat. Teoksen ihmiskuva on aito ja vaikka mukaan on sekoitettu ripaus kauhuelementtejä, ovat omituisimmatkin tapahtumat yleensä helppoa järkeillä realismin kautta. Silti teos jättää jälkeensä palan sitä lapsuuden mielenmaisemaa, johon kuului usko mahdottomaan. 

Suosittelen kirjaa erityisesti 10-13-vuotiaille, mutta niin nuoremmat kuin vanhemmatkin lukijat löytävät teoksesta varmasti kosketuspintaa. Jokaisen tarinan lopussa oleva käänne saa teoksen muistuttamaan R.L. Stinen kauhusarjaa Goosebumps, jota luin innokkaasti yläasteella. Ennalta arvaamattomia juonenkäänteitä sisältävän teoksen kieli on sujuvaa ja hahmoihin voi helposti samaistua.
    
Kirjatraileri:
    
Takakannesta:

Polku päättyi pienelle kalliolle, jonka laella hautaröykkiö lepäsi. 

Muuta ei näkynyt kuin haudan ylle kumartunut hahmo. 
Hahmo kääntyi ja lähti tulemaan kohti.
    
Kumma, kummempi, Korpikylä.
     
Kuutosluokkaa käyvät Sara, Sampo ja Niko ystävineen elävät tuikitavallista elämää tuikitavallisessa Korpikylässä. 
  
Mutta onko kylän elämä sittenkään niin normaalia, kuin päälle päin näyttää? Keijukaiset, kummitukset, velhot ja vampyyrit tuntuvat kulkevan sankareidemme kannoilla. Uteliaat ystävykset kohtaavat seikkailuissaan myös outoja mustia kissoja, päättömiä pupuja ja mystisiä öisiä rituaaleja. Korpikylä onkin kaikkea muuta kuin tavallinen. 
  
Yhtä lailla jännitystä riittää myös koululaisarjessa, jossa ihastutaan, vihastutaan ja ystävyyttä punnitaan

139 s. Haamu-kustannus 2014

Kuvitus: Miranda Koskinen

Yllätyksellisiä juonenkäänteitä löytyy myös näissä kirjoissa: R.L. Stine: Goosebumps-sarja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti