Sivut

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Lastenkirjalauantai: Roald Dahl: Tynkätyiset ja Nilviöt

"Villen äiti muistutti pojalleen aina, mitä sai tehdä ja mitä ei. Kaikki, mitä sai tehdä, 
oli ikävystyttävää, kun taas kaikki ne asiat joita ei ollut lupa tehdä, olivat jännittäviä."
     
    
Roald Dahl -lukuhaaste: luettuja kirjoja 1
  
Roald Dahlin Tynkätyiset on kaunis satu puissa asuvasta pikkuruisesta kansasta. Villen äiti on kieltänyt poikaansa menemästä synkkään metsään, mutta luonnollisesti lapsen uteliaisuus vetää hänet korkeiden puiden varjoon. Metsässä elää kaikenlaisia vaarallisia petoja ja Ville kohtaakin yhden niistä heti alussa. Sadulle ominaisesti Vilestä tulee lopulta sankari hänen karkotettuaan pedon kiusaamasta tynkätyisiä. 
    
Teos on suunnattu nuoremmille lukijoille kuin Dahlin lastenkirjat yleensä. En löytänyt Dahlille perinteistä tyyliä hänen viimeiseksi jäänestä teoksestaan, vaikka tarinassa tapahtuukin kaikenlaista. Tämä voi olla ihan hyväksin asia, sillä kirjailijalta aiemmin lukemani teokset ovat olleet välillä aika hurjaakin luettavaa. Teos on Patrick Bensonin kuvittama ja osa kuvista on koko aukeaman kokoisia. Dahlin teoksia on normaalisti kuvittanut Quentin Blake, mutta pidän Bensonin tyylistä paljon enemmän. Se tuo oman lumovoimansa teokseen. 
     
Silloin outo tunne valtasi hänet. Aivan kuin puu, jossa hän istui ja kaikki sen vihreät lehdet kuuluisivat johonkin ihan toiseen maailmaan, jossa hän olisi muukalainen. 
Ja nyt jotain vielä kummallisempaa alkoi tapahtua. Joka puolella hänen ympärillään - ei vain puunrungossa, vaan kaikkialla puunoksilla - avautui pikkuruisia ikkunoita, joista kurkisteli pikkuisia kasvoja. 
"Mutta... mutta... Keitä te olette?" Ville kysyi hyvin hiljaa ja varovasti.
"Me olemme tynkätyisiä", pieni mies vastasi. "Me omistamme tämän puun"
"Mutta asutteko te kaikki todella tämän saman puun sisällä?" Ville kysyi ihmeissään.
Vanha mies vastasi: "Kaikki tämän metsän puut ovat onttoja. Ei vain tämä puu, vaan kaikki puut. Tämä on tynkätyisten metsä. Eikä tämä ole ainut laatuaan Englannissa." (s. 17-19)
  
Arvosana:   
 
Takakannesta:
Ville hylkää äitinsä iänikuiset varoitukset ja lähtee avaraan maailmaan. Kotipihan ulkopuolella avautuu musta ja salaperäinen metsä, jota kutsutaan Turmiometsäksi. Siellä hän tapaa puiden sisällä asustavia pienoisihmisiä, tynkätyisiä, ja joutuu taisteluun ihmisiä ja tynkätyisiä syövän Rouskijan kanssa.
   
Roald Dahlin tekstissä yhdistyvät mestarillisesti lapsen sisäinen voima, tuntematoman pelko sekä lentämisen kiehtovuus.      
  
Samantyylisiä kirjoja:  Mary Norton: Kätkijät, Marjatta Kurenniemi: Puuhiset, Timothée de Fombelle: Tobi Lolness, Selma Lagerlöf: Peukaloisen retket villihanhien seurassa
   
Alkuperäinen nimi: The Minpins (1991), Suom. Päivi Heininen, 48 sivua, Art House 2002 
   
Kuvitus: Patrick Benson
 
Turmiometsään on kuljettu myös täällä: Kirjavinkit, Kirjojen keskellä, Lastenkirjapino
     

"Emme voi loputtomiin katsella kuinka nämä kaksi iljettävää 
ihmistä tekevät toisilleen iljettäviä temppuja."
        
      
Roald Dahl -lukuhaaste: luettuja kirjoja 2
Apinan vuosi -lukuhaaste: luettuja kirjoja 1
    
Roald Dahlia aiemminkin lukeneena osasin varautua kummallisuuksia sisältävään kertomukseen. Siihen puolestaan en ollut varautunut, kuinka kamalia herra ja rouva Nilviö olivat ja kuinka vähän teoksesta löysin takakannen lupaamaa huumoria, lämpöä ja iloisia yllätyksiä. Jo heti alussa tunsin, että tämä kirja ei ole minulle. 
    
Art Housen nettisivuilla teoksen yhteydessä kerrotaan näin: Roald Dahl kääntää lasten arvomaailman karmaisevan riemukkaasti nurin. Hän tuo kauniisiin suhteisiin anarkistisia yllätyksiä, jotka avaavat uusia ulottuvuuksia lasten ja aikuisten suhteisiin. Dahlin lastenkirjat paljastavat, että jokaisessa ihmisessä asuu pieni paholainen, jota vastaan on taisteltava ankarasti. 
    
Anarkian voin todellakin allekirjoittaa tämän teoksen yhetydessä, sillä Dahlin teoksissa ei tosiaankaan ole Liisa Ihmemaassa -tyyppistä hupaisaa nonsenseä, vaan täysikasvuista uhmaa perinteistä lastenkirjallisuutta kohtaan. Vaikka mm. Peräsmiehen poika ja Kapteeni Kalsari ovat nekin hyvää makua koettelevia, vetää Nilviöt pohjat. Nilviöiden kielnkäyttö on erittäin inhottavaa, sillä kerrankin herra Nilviö tokaisee vaimolleen "Tuki ämmä turpasi". 
    
Dahl kirjoittaa mm. kuinka rumat ajatukset näkyvät rumuutena myös päällepäin. Rouva Nilviö oli nuorempana "melko sievä", mutta rumuus kasvoi häneen vuosien aikana. Herra Nilviö puolestaan ei koskaan pese partansa, vaan se on täynnä ruoan muruja. Herra ja rouva Nilviö ovat pyhittäneet elämänsä toistensa kiusaamiseen. He keksivät toinen toistaan kamalampia piloja. Esimerkiksi kerran Rouva Nilviö heittää miehensä spagetin sekaan kastematoja.
    
Nilviöiden lisäksi teoksessa on myös toinen perhe. Apinaperhe. Nilviöillä on takapihallaan häkki, jossa asuvat Mukkelis-Makkelis vaimonsa ja kahden pienokaisensa kanssa. Nilviöt ovat olleet apinankouluttajia sirkuksessa ja nyt eläkkeellä ollessaan he tahtovat nyt perustaa nurinkurisen apinasirkuksen. Apinat joutuivat seisoimaan käsillään ja tekemään temppuja pää alaspäin. Lopulta Mukkelis-Makkelis saa tarpeekseen ja päättää perheineen paeta kurjista oloistaan. Mutta ei ilman kostoa.
    
Ainoa positiivinen asia teoksessa on sen lyhyys, sillä yhtään pidempänä tätä olisi ollut sietämätöntä lukea - ei sillä, että olisin tästä nytkään nauttinut. En usko lastenkaan viihtyvän kovin hyvin tämän teoksen parissa, enkä lähtisi suosittelemaan tätä kenelekään
    
Arvosana:
      
Takakannesta:
Herra ja rouva Nilviöt ovat inhottavia. He oikein kilpailevat keskenään, kumpi osaa keksiä keljumpia jekkuja. Mutta koittaa päivä, jolloin ilkeydet osuvatkin Nilviöiden omaan nilkkaan! Kukas sitten saakaan nauraa... 
    
Huumorista, lämmöstä ja iloisista yllätyksistä - niistä on Roald Dahlin kirjat tehty! Quentin Blaken vauhdikkaat piirrokset täydentävät uuden, sympaattisen dahl-kirjojen sarjan.      
  
Alkuperäinen nimi: The Twits (1980), Suom. Sami Parkkinen, 95 sivua. Otava 2014 (1. suomenkielinen painos Art House, 1991)
    
Kuvitus: Quentin Blake

    
Dahlin suomennetut lastenkirjat:
  • Jaakko ja jättipersikka (James and the Giant Peach, 1961)
  • Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory, 1964)
  • Taikasormi (Magic Finger, 1966)
  • Kekseliäs kettu (Fantastic Mr. Fox, 1970)
  • Jali ja lasihissi (Charlie and the Great Glass Elevator, 1971)
  • Iskä ja Danny maailmanmestari (Danny, the Champion of the World, 1975)
  • Suunnattoman suuri krokotiili (The Enormous Crocodile, 1976)
  • Nilviöt (The Twits, 1980)
  • Ilmarin ihmelääke (George's Marvelous Medicine, 1981)
  • Tautisia tarinoita (Revolting Rhymes, 1982)
  • Iso kiltti jätti (Big Friendly Giant, 1982)
  • Kuka pelkää noitia (The Witches, 1983)
  • Kirahvi, Kaani ja minä (The Giraffe and the Pelly and Me, 1985)
  • Matilda (Matilda, 1988)
  • Riimihärkää muusilla (Rhyme Stew, 1989). 
  • Annok iplik (Esio Trot, 1990)
  • Tynkätyiset (The Minpins, 1991)

2 kommenttia:

  1. Minä pidin lapsena Nilviöistä :D ei ehkä Dahlin parhaita kirjoja, mutta hyvä silti. Ehkä sisimmässäni asuu pieni rouva Nilviö, joka hekottelee makeasti joka kerta, kun herra Nilviö syö matoisen spagettinsa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueskelin parista blogista lasten lukukokemuksia Nilviöistä. Osa lapsista tykkäsi kirjasta, etenkin siinä vaiheessa kun Nilviö-pariskunta saa maistaa omaa ilkeyttään, toisille matoinen spagetti oli liikaa. Ymmärrän mitä Dahl yritti teoksellaan tuoda esille, mutta tässä mentiin hiemaan metsään. (Heh, pun intented!) Jos tätä vertaa vaikkapa Dahlin toisen manttelinperijän Andy Stantonin (toisen siis ollessa David Walliams) teokseen Olet ilkimys, herra Gummi, ei herra Gummi ole ollenkaan niin ilkeä kuin Nilviöt.

      Poista