Sivut

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Lastenkirjalauantai: Juha-Pekka Koskinen: Gabriel Hullo -sarja

"Tämä on tarina pienestä pojasta nimeltä Gabriel Hullo, 
jota ystävät ja aaveet kutsuvat Kaapoksi."
      
     
Huomattuani Lukupino-blogin Twiitin Juha-Pekka Koskisen Gabriel Hullo -sarjan uusimmasta osasta tehdystä kirjatrailerista, päätin tutkia, että millaisesta kirjasarjasta onkaan kyse. Ensimmäinen osa, Kauhea Gabriel Hullo on ilmestynyt Kariston julkaisemana 2011, kaksi seuraavaa osaa on puolestaan julkaissut Haamu Kustannus (Gabriel Hullo ja keskiyön kestit, 2014 ja Gabriel Hullo ja hirveä Hekla, 2016). Miranda Koskisen (nyk. Mord) kuvitukset lumosivat jo Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen kirjoittamassa Kummajaisten kylässä, joten pyysin arvostelukappaleen uusimmasta ja varasin sarjan kaksi aiempaa osaa lähikirjastoon.
Oli poika Gabriel nimeltään,
luki kauhukirjoja yhtenään.
Kummitustarinat osasi sadat,
tuttuja olivat noitien padat.
Mörköjä näki hän kaikkialla,
kaapissa, pihalla, sängyn alla.
Kaapilla oli vain yksi haave:
"Minusta tulee isona aave!"
Jokainen kolmesta kirjasta alkaa samalla tavalla, kuvaillen millainen hahmo Gabriel Hullo on ja tyylilajikin käy samalla selväksi. Hauskasti riimitellyt rivit ovat täynnä kauhukirjallisuuden klassikkohahmoja, mutta tarinat sopivat lukijoille seitsemästä ikävuodesta eteenpäin. Koskisen kuvitus tukee kerrontaa vahvoilla väreillä ja yllättävällä viivan käytöllä. 
    
  
Ensimmäisessä kirjassa Kaapo pelkää merillä olevan isänsä joutuneen onnettomuuteen, sillä häntä ei näy kotiin. Opettaja pyytää apeaa Kaapoa kirjoittamaan joulunäytelmän, mutta päätyy poistamaan siitä pojan luomat kauhuolennot. Äidin mukana näytelmää katsomaan saapuu jokin tumma hahmo. Onkohan se isän haamu?
Koulunäytelmä on aloitusta vajaa,
Gabriel huokaa: "Kummajaiset jos rajaa
tarinasta tällä lailla
jännitystä on se vailla."
  
Kaapon kotitalossa kummittelevat hänen molemmat isoisänsä, äidin isä kenraali Paulus ja isän isä merikapteeni Hullo. Ystäviä ei tummiin pukeutuvalla ja omalaatuisella pojalla ole, joten hän viihtyy kotona edesmenneiden sukulaistensa kanssa. Toisessa kirjassa kapteeni Hullo pyytääkin Kaapoa järjestämään juhlat aaveille. Kaapon äiti lähtee koulutukseen Ruotsiin juuri juhlapäivänä ja paikalle saapuu äidin sisko Kaisa. Äiti varoittaa, että Kaisa ei kestä järkytystä tai puheita aaveista. Kuinka käy keskiyön kestien?
Jos joku ottaa kahleet mukaan,
talossa ei nuku kukaan.
Kolmannessa kirjassa Kaapo ihmettelee tyhjillään olevaa naapuritaloa. Hän kysyy kenraali Paulukselta kuka siinä on asunut. Kummitus kertoo naapurissa asuneen viisilapsisen perheen. Isä oli ilmeisesti keksijä ja äiti noita, näin ainakin Paulus oli asian käsittänyt leikkiessään pienenä Reetan, Heklan, Miinan, Justuksen ja Albertin kanssa. Kaapoa kiehtoo tuo outo naapuri ja vaikka häntä kielletään lähestymästä taloa, ei pieni poika voi vastustaa seikkailua. 
  
Kiertää Kaapo talon hiipien,
muratti peittänyt on kiipien
takapihan seinän, kuistin
liukuen kuin hidas luistin.
Murattia pitkin Kaapo kiipeää avoinna olevasta ikkunasta sisälle, mutta sitten joku tulee talon pihaan ja kulkee kohti ovea. Kaapo kiirehtii kotiin ja vahtii taloa ja sen uusia asukkaita korkeasta ruohikosta, joka kätkee joukkoonsa uuden ystävän, 

Kaapossa parasta on hänen lukuharrastuksensa, joka tuo esille, että lukeminen ei ole yhtään tylsää!
Unessa kun on koko talo,
peiton alla tuikkii viel' valo.
Kaapo kirjoja hiljaa tavaa,
uudet kauhut eteensä avaa.
Ihmissusi, kummitus, noita,
vampyyriä ei mikään voita!
Kun tuuli ulkona puita riipii,
Hullon talossa aaveita hiipii.
  
Kauhea Gabriel Hullo (Karisto, 2011), 31 sivua
Gabriel Hullo ja keskiyön kestit (Haamu, 2014), 36 sivua
Gabriel Hullo ja hirveä Hekla (Haamu, 2016), 40 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti