Sivut

torstai 21. huhtikuuta 2016

Lukuviikon ostosvinkkejä

    
Lukuviikko starttasi maanantaina ja kestää sunnuntaihin asti. Pitkin viikkoa kirjablogeissa, kirjastojen, kirjakauppojen ja monien muiden kirjallisuuteen liittyvien tahojen somessa nostetaan esille kirjasuosituksia ja myös ostosvinkkejä lauantaille. Lauantaina on nimittäin Kirjan ja ruusun päivä. Tuolloin kirjakaupoista saa erityistä ruusukirjaa, joka tänä vuonna on Ronja Salmen ja Jami Nurmisen Onks noloo? -lastenkirja. Tässäpä siis minun suosituksiani, jotka tällä kertaa suuntasin ruusukirjan tavoin lasten- ja nuortenosastolle. Näitä ei kuitenkaan aikuisenkaan ole noloa lukea. 
   
   
Mila Teräksen Noitapeili on vauhdikas seikkailu varhaisteineille. Hugo ja Lydia ovat 11-vuotiaita Pakurin koulun oppilaita, jotka harrastavat lukemista, vaikka kaupungissa ei ole enää kuin pelkkä kirjakioski. Vanha, unohdettu kirjasto löytyy kuitenkin salaperäisen kartan avulla keskeltä metsää. Kirjaston käytävillä tarinat tuntuvat heräävän henkiin. Tämän saavat lapsetkin havaita, kun he ryömivät noitakirjojen osastolta löytyneeseen tunneliin. 
   
Timo Parvela ja Bjørn Sortland ovat yhdessä kuvittaja Pasi Pitkäsen kanssa luoneet koukuttavan Kepler62 -scifisarjan varhaisnuorille. Kirjoja kuusiosaiseksi kasvavasta sarjasta on julkaistu kaksi, Kutsu ja Lähtölaskenta ja tämän vuoden aikana julkaistaan kaksi lisää, viimeisten kahden jäädessä vuoden 2017 puolelle. Kutsun päähenkilöinä ovat veljekset Ari ja Joni. he asuvat dystooppisessa Suomessa. Toisen kirjan päähenkilönä on puolestaan norjalainen Marie. Avaruuden valoittaminen jatkuu, kun miehitetty alus ollaan lähettämässä kohti uutta planeettaa. Keskeisenä ensimmäisille kirjoille on mystinen Kepler62 -peli, jonka läpäisseille on luvassa arvaamaton palkinto.
   
    
J.K. Rowlingin Harry Potterit (Viisasten kiviSalaisuuksien kammioAzkabanin vankiLiekehtivä pikari) ovat tietenkin ikisuosikkeja, joita suosittelen aina ja kaikille. Ensimmäisen osan saa jo kuvitettuna versiona, toisesta ilmestyy painos syksyllä. Pottereissa seurataan nimikkohahmoa Harryn kasvua lapsesta lähes aikuiseksi yhden kirjan kattaessa yhden lukuvuoden. Seitsemän osaisessa sarjassa yhdistyvät teiniarki ja taikakoulun ihmeellinen maailma. 
  
K.K. Alongin Kevätuhrit on dystooppisen tai oikeastaan post-apokalyptisen nuortensarjan avausosa. Toiminta alkaa heti kirjan alussa, kun kerrotaan tapahtumasta, kuolemanaallosta, joka tappaa lähes kaikki ihmiset. Muutamia nuoria on kuitenkin jäänyt henkiin, kuten Jade ja Susette. Nuoret ovat eläneet aivan erilaisissa maailmoissa, vaikka asuvatkin molemmat Helsingissä. Seuraa mielenkiintoinen tapahtumien ketju: kuinka selvitä maailmassa, jossa ei ole aikuisia, turvaverkkoa tai edes perusinfrastruktuuria auttamassa eloonjäämisessä.
 
 
 
 
 

Loppuun vielä menovinkki lauantaille. Kirjabloggaajat palkitsevat vuoden 2015 parhaat kirjat neljässä eri kategoriassa Akateemisessa kirjakaupassa (Pohjoisesplanadi 39, Helsinki).
  

4 kommenttia:

  1. Mun lapset ei tykkää Harry Pottereista! Kirjoista siis, esikoinen tykkää elokuvista, kuopus ei halua katsoa niin pelottavia, vielä.
    Tuo Mila Teräksen kirja vaikuttaa kiinnostavalta, täytyy alkaa etsimään lainaan poikaselle. Kiva löytää vinkkejä nuortenkirjoista, tuo mun nuoriso on niin mahottoman kirjallisuusvastaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en lämmennyt pottereille aluksi. Kolme oli ilmestynyt siihen mennessä, kun olin yläasteella. En pidä kirjallisuudesta, joka nousee liiaksi esille ja vasta kun opettajasiskoni esitteli teokset kädestä pitäen, tulin ne lukeneeksi. Neljättä osaa saikin sitten odotella ja siitä tuli suosikkini koko sarjasta.

      Teräksen kirjan taikamaailmassa on hieman samoja piirteitä kuin Pottereissa, yhdistettyä klassisempaan noitakuvastoon. Hyvin vauhdikas lukemisesta ja kirjastorakkaudesta positiiviseen sävyyn puhuva teos.

      Poista
  2. Harry Potterit ovat parhaimpia kirjoja mitä olen koskaan lukenut. Kirjoja oli ilmestynyt viisi kun aloin lukemisen ja luin kaikki viisi yhteen pötköön. Sitten oli kauheaa odotella seuraavia kirjoja.

    Mila Teräksen noitakirja kuulostaa tosi hauskalta ja jännältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun aloitettuani Pottereiden lukemisen oli niitä ilmestynyt vasta kolme. Nelosta saikin sitten odottaa ja siitä tuli suosikkini koko sarjasta.

      Teräksen kirjaa voin kyllä suositella lukemaan.

      Poista