Sivut

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Tooko Miyagi: Kesäyön tarinat & Sui Ishida: Tokyo Ghoul 1

  
Arvostelukappale
  
Tooko Miyagi piirtää uskomattoman kauniita, suorastaan eteerisiä hahmoja. Takakannessaan "100% kauhua" mainostava Kesäyön tarinat on manga, jossa kauhu kuitenkin alkaa vasta jokaisen tarinan lopussa ja jonka viimeinen pitkä tarina (eli lähes puolet pokkarista) on historiallinen, ei mainosta ihan täysin lunasteta. Tosin pokkari on ilmeisesti julkaistu samanlaisessa kokoonpanossa myös englanniksi 
  
Kauhua ja kauniita tyttöjä metsässä
Olisi kiinnostavaa saada oikeasti pelottavaa kauhumangaa Suomeen (esim. Junji Iton Uzumaki), sillä ainakaan omalle kohdalle ei vielä sellaista ole tullut. Kesäyön tarinat on kuitenkin lupausten mukaisesti kaunista kauhua luettavaksi. Pokkariin oli tällä kertaa valittu mattapintainen kansi, mikä oli minulle lukiessa miellyttävämpi kuin perinteisempi kiiltävä, ja keräsi vähemmän sormenjälkiä. Toki rasvaisemmat näpit omistava lukija saattaa kokea asian toisinpäin. 
  
Miyagi vähättelee loppusanoissaan varhaisempaa, pidempää tarinaansa "Auringosta itään, kuusta länteen", joka mielestäni oli piirrosjäljeltään ja rasteroinniltaan viimeistellympi kuin lyhyemmissä novelleissa. AnimeGardenissa! verrattiin bonustarinan naishahmoa Arina Tanemuran tyyliin ja näin jälkeenpäin ajateltuna jotain samaa Miyagin ja suosikki mangakani Tanemuran viivan käsittelyssä on. Harakan varpaissa puolestaan kehutaan teoksen kaunista luontokuvaa ja olen siitä samaa mieltä.
  
"Hautaus" oli hieman ällö, mutta eniten kauhunvärityksiä sain kolmannesta tarinasta nimeltään "Putoaminen", jonka loppukäänne oli kiehtovan psykologinen ja omalle kohdalle ajateltuna piinaava. Se on myös neljästä kauhunovellista omaperäisin (mukana kettujumalia). "Uhri" ja "Kutsu" eivät herättäneet paljoakaan ajatuksia. 
  
Kauhutasot jäivät tosiaan alhaiseksi ja siksi manga sopii myös vähemmän kauhua lukeville. Takanteen on laitettu 14+ ikäsuositus ja nuoretkin lukijat pystyvät teoksen luettuaan nukkumaan yönsä levollisesti. Teoksen kauhumanganovellit muistuttavat rakenteeltaan ja lopun yllätyskäännökseltään hieman R. L. Stinen varhaisteineille kirjoittamia kauhuromaaneja.

100% Kauhua -leimalla on julkaistu aikaisemmin Hana Umenon yksiosainen novellikokoelma Saksinainen sekä Ryoo Azukin kahksiosainen Vaarallinen sivusto.

Takakannesta:
Japanin mystistä maaseutua, yömetsän henkiä ja lampeen kadonneita kohtaloita... Perinteisissä kummitustarinoissa vilahtelee kettujumalia, kimonoita ja kostonhimoisia hahmoja menneiltä ajoilta.

Bonuksena historiallinen sukutarina.

Tervetuloa kauniin kauhun pariin. 
  
Ikäsuositus: 14+
  
Suomentanut: Kim Sariola, 177 sivua, Sangatsu Manga 2016
  
Alkuperäinen nimi: Byakuazaushi (2006)
  
Myös näissä blogeissa on sukellettu kauniiseen kauhuun: Harakan varpaat - Ajatuksia sarjakuvista, AnimeGarden!, Manga Puutarha

     
Arvostelukappale
  
Heti alkuun on todettava, että Sui Ishidan Tokyo Ghoul 1 on paras mangateos, jonka olen tämän vuoden aikana lukenut, eli kuulemani kehut eivät olleet väärässä. 14-osaisen sarjan aloittava teos esittelee vähemmän tunnetun kauhuhahmon, ghoulin. Ghoulit elävät ihmisten keskuudessa ja metsästävät tuoretta lihaa Tokion kaduilla. Naamioitunutta ghoulia on vaikeaa erottaa ihmisestä, mikä tekee niistä täydellisiä saalistajia. 
     
  
Tokyo Ghoulin päähenkilönä seurataan kirjallisuuden ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijaa, Franz Kafkaa ja Herman Hesseä siteeraavaa lukutoukkaa, Ken Kanekia. Hän on ujo ja hieman outo muiden silmissä - ja hyvin ihastunut Rize-nimiseen tyttöön, jota hänen paras ystävänsä Hide pitää aivan liian vaikeana palana Kanekille. (Samastuin muuten suuresti Kanekiin.)
      

       
Kaikkien yllätykseksi Kaneki ja Rize päätyvät treffeille, jotka lopppuvat hieman eri tavalla kuin tavallisesti, kun Kaneki löytää itsensä sairaalasängystä. Erinäisten juonenkäänteiden jälkeen Kaneki pääsee kurkistamaan maailmaa ghoulien näkökulmasta. Tarina eroaa massasta siinä, että se ei keskity hirviöiden tappamiseen vaan niiden ymmärtämiseen sisältä päin. Erittäin hieno lisä zombien ja vampyyrien kyllästämille markkinoille.

    

Tokyo Ghoul on vauhdikas manga, jonka ahmii hetkessä. Kerronta ei kuitenkaan ole pelkkää toimintaa, vaan juonta rakennetaan tehokkaasti myös hiljaisemmissa kohdissa. Kanekin hahmoon pääsee heti alussa sisälle ilman pitkää introa, ja uskon, että hahmo syvenee yhä lisää sarjan seuraavissa osissa. Ishidan viivan käyttö on vauhdikasta ja kiinnostavan rosoista, jokaisessa kuvassa on vahva lautaus. 
  
Jatkan ehdottomasti sarjan lukemista ja toinen osa taitaakin löytyä jo kaupoista. Suosittelen tutustumaan teokseen, jos kaipaat laadukasta kauhumangaa ja populaarikulttuurissa hieman harvemmin nähtyjä hirviöitä.  
     
Takakannesta:
Ghoulit elävät keskuudessamme. Niitä ei erota ihmisestä. Ne metsästävät meitä.
  
Ujo lukutoukka Ken Kaneki pääsee treffeille kauniin Rizen kanssa, mutta tytöllä on mielessä muutakin kuin vain kirjallisuudesta keskusteleminen. Varjoissa väijyvät verenhimoiset ghoulit tarkkailevat heitä molempia.
  
Samantyylisiä suomennettuja mangoja: Tokyo Calen: Dark Metro, Kohta Hirano: Hellsing, Hideyuki Kikuchi: Vampire Hunter D,  M. Alice LeGrow: Bizenghast, Sunao Yoshida: Trinity Blood, Hajime Isayama: Titaanien sota
    
Ikäsuositus: 15+
  
Suomentanut: Suvi Mäkelä, 224 sivua, Punainen jättiläinen 2016
  
Alkuperäinen nimi: Tokyo Ghoul (2011)
  
Tokyo Ghoulista on kirjoitettu myös täällä: AnimeGarden!, Harakan varpaat - Ajatuksia sarjakuvista, Manga Puutarha, Man Made Lifestyle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti