Sivut

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Harry Potter -lukumaraton 31.7. (päättynyt)

   
Lukujonossa -blogin Sanna haastoi kirjabloggaajat mukaan Harry Potter -maratonille hahmon syntymäpäivän kunniaksi ja tottakai lähdin mukaan, onhan Hyllyntontun Höpinöitä -blogin Tiinan Okklumeus haaste (31.10. asti) osaltani vielä kesken. Valitsin luettavakseni Harry Potter ja Feeniksin killan (1050 sivua), joka oli seuraavana Potter-pinossani. 
  
Olen lukenut neljä ensimmäistä Potteria useampaan kertaan ennen blogiaikaa ja nyt monen vuoden tauon jälkeen taas uudelleen. Postaukset Pottereista blogissani: Viisasten kivi, Salaisuuksien kammio, Azkabanin vanki ja Liekehtivä pikariFeeniksin killan olen lukenut kahdesti, Puoliverisen prinssin ja Kuolon varjelukset vain kerran. 
  
Löysin nimittäin vähän aikaa sitten vanhan lukupäiväkirjani, joka kattaa vuodet 2005-2007 ja yllätyin, että olin tosiaan lukenut Feeniksin killan kahdesti, vaikka luulin lukeneeni sen vain kerran. Ensimmäisellä kerralla olin muistiinpanojeni mukaan pettynyt siihen, mutta toisella kertaa se oli ollut parempi. Onkin siis kiinnostavaa nähdä mitä nyt pidän kirjasta. (Huomasin myös kommentoineeni Puoliveristä prinssiä toiseksi parhaaksi Potteriksi heti Liekehtivän pikarin jälkeen, vaikka luulin olleeni pettynyt kolmeen viimeiseen Potteriin...)
  
  
Lukumaraton alkaa 31.7. klo 18:oo ja päättyy 1.8. klo 18:oo 
 
Klo 23:25 Sivuja luettu 222, maraton etenee siis oikein hyvin. Tavoitteena olisi lukea ainakin puolet Feeniksin killasta. Seuraavassa luvussa esitellään yksi suosikkihahmoistani, Luna Lovekiva. Vaikka muistin teoksesta pääpiirteitä, pääsin taas yllättymään monta kertaa yksituiskohdista, jotka olin kokonaan unohtanut. 

Klo 1:45 Sivuja luettu 306. Hyi että minä inhoan Dolores Pimentoa. Nyt syön jotain ja katsotaan luenko vielä lisää ennen nukkumaan menoa.

Klo 10:3o Maraton jatkuu hyvin nukutun yön jälkeen sivulta 350.

Klo 12:15 Sivuja luettu 402. Tällä menolla saavutan vielä uuden maraton ennätyksen ja lukuaikaa siis jäljellä vielä vajaa kuusi tuntia. Feeniksin kilta on ollut parempi kuin muistin, vaikka Harryn teiniangsti ystäviään kohtaan onkin ärsyttävää.

Klo 14:55 Sivuja luettu 509. Pimento on kauhea opettaja. Vaikka en pidä Gilderoy Lockhartistakaan, hän ei sentään ole samalla tapaa ilkeä. Tässä välissä käytävä kaupassa ja tehtävä ruokaa. toivottavasti ehdin lukea vielä lisää syönnin jälkeen.

Klo 18:oo Maraton on ohi. Lopulliseksi tulokseksi jäi tuo 509 sivua, sillä kauppareissusta tulikin kierros kaikkiin kolmeen lähikauppaan, kun yhdestä ei aina saanutkaan kaikkea mitä tarvittiin päivänruokaan. Potterit ovat erittäin hyvin maratoonattavia kirjoja ja tämä on ehdottomasti paras maratonkokemukseni tähän mennessä. Feeniksin kilta täytyy nyt jättää pieneksi hetkeksi tauolle, sillä en ole ehtinytlukemaan vielä lukupiirikirjaa,J.D. sallingerin Sieppari ruispellossa ja miitti on jo perjantaina.  

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä maratonille! Minä jo ehdin lopetella. Pääsin Feeniksin kiltaa noin 400 sivulle asti, eikä kirja kyllä mikään täysosuma minulle ole. Mutta koetan pinnistää sen loppuun ensi viikolla - nyt on pakko ottaa vähän taukoa Pottereista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Alku ainakin maistui paremmalle kuin edellisellä kerralla. Leffakin tosin ehtinyt tässä välissä ilmestyä.

      Poista
  2. Maraton on minunkin osalta ohi. Feeniksin kilta on kyllä ollut ahdistavin Potter tähän mennessä. Ihana kuva pöllöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ahdistavin on ehkä Kuolon varjelukset, mutta ovathan nämä olleet enenevässä määrin synkkeneviä, joskin kyllä Azkabanin vankikin on aika korkealla - Rowlingin masennuksen synnyttämät ankeuttajat ovat yksi kauheimpia fantasiakirjallisuuden olentoja, mitä on tullut vastaan. Löysin pöllön kerran muutama vuosi sitten Helsingin reissun kirpparikierroksella. Se oli niin söpö ja mieleen tuli Hedwig, että nappasin sen edullisesti mukaani.

      Poista
  3. Minäkin jo lopetin oman maratonini. Feeniksin kilta on se Potteri, josta pidän vähiten. Sitä olisi mielestäni voitu tiivistää runsaasti. Seuraava kirja onkin taas paljon parempi! Hyvää maratonia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä aika tuhti pakkaus. Kiinnostavaa nähdä mitä tykkään nyt kolmannella lukukerralla. Ainakin nämä ekat 222 sivua ovat olleet todella helppolukuisia. Kiitos! :)

      Poista