Sivut

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Janne Kukkonen: Voro - Kolmen kuninkaan aarre

"Näyttää siltä, että jos mielin olla muuta kuin juoksupoika loppuelämäni, 
minun on otettava ohjat omiin käsiini!"
  
    
Janne Kukkosen Voro on komeaa suomalaista fantasiasarjakuvaa ja vieläpä esikoisteos. Päähenkilönä on Lilja-niminen vorokokelas, joka saa varkaiden kiltamestarilta vain pikkukeikkoja niin sukupuolensa kuin nuoren ikänsäkin vuoksi. Tyttö on omasta mielestään valmis johonkin suurempaan, jos vain saisi tilaisuuden osoittaa sen. 
   
Liljalla on kuitenkin tapana joutua kiinnostaviin vaikeuksiin, vaikka onkin hyvä työssään. Hänen kouluttajansa Seamus uskoo tytön kykyihin, sillä hän oli itsekin aikoinaan mestarivoro. Lilja huomaa lopulta tilaisuuden, johon tarttuessaan voi näyttää kaikille, miten hyvä varas hän on. Tavoitellessaan kunnioitusta hän tulee rikkoneeksi paria varkaiden sääntöä, mutta ajattelee, että tarkoitus pyhittää keinot. 
     
   
Nautin teoksen huumorista ja Kukkosen ilmaisuvoimaisesta piirrostyylistä, joka on yhtäaikaa jopa naiivin pelkistettyä. Aivan kuten Maija kirjoittaa, minunkin mielessä tämä vertautui hieman Luke Pearsonin Hilda ja kivipeikkoon, vaikka se onkin sopiva nuorillekin lukijoille. Vorossa on sen verran raakoja kohtauksia ja kiroilua, että suosittelisin sitä itse vasta 13+ vuotiaille.
  
Harmaasävyisyys toimi hienosti linnojen, aarrekammioiden ja hautaluolien värimaailmana. Kukkosella on taustaa animaatio-ohjajana, mikä näkyy kauniisti teoksen monipuolisissa kuvakulmissa ja dynamiikassa.
  
Kukkonen on sekoittanut tarinaansa klassisen fantasiaeepoksen aineksia ja materiaalia niin pohjoimaisesta mytologiasta kuin kuningas Arthur-typpisistä tarinoista tai Game of Thronesista. Mukana on myös perinteinen sinne ja takaisin esineiden keräystehtävä, joka osoittautuu hyvin vaaralliseksi paitsi Liljalle, ehkä myös koko maailmalle. 
  
Harmittaa, että ihastuttava, liki 300 sivuinen tarina päättyy. Toivon kovasti, että teos saa jatkoa, sillä lopussa jätettiin tilaa tällaiselle mahdollisuudelle. 
   
Arvosana:
  
Takakannesta:
Mestarivarkaan urasta haaveileva Lilja saa tilaisuuden todistaa taitonsa varkaiden killalle ja ottaa vastaan uhkarohkean tehtävän. Epäonnekseen Lilja herättää varkaudellaan vuosisatoja uinuneet, unohdetut voimat. Pian hän on sotkeutunut keskelle muinaista valtataistelua. Onko koko maailman kohtalo loppujen lopuksi pienen voron harteilla?
      
Janne Kukkosen Voro on taianomainen fantasiaseikkailu kaikenikäisille lukijoille.
  
280 sivua, Like 2016
Liljan seikkailuista on luettu täälläkin: Helsingin Sanomat, Kirjojen keskellä, Evarian kirjahylly, Sarjakuvaruutu, Timbuktor

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti