Sivut

tiistai 1. marraskuuta 2016

Lokakuun luetut

Kirjabloggaajapinssejä vielä jäljellä muutamia, osta omasi täältä.
   
Lokakuu on aina yksi tämän kirjanystävän suosikki kuukausista. Tänä vuonna vedin kuukauden aikana Halloween-lukuhaasteen, jonka ajattelin ottaa vuosittaiseksi perinteeksi - lisäksi loppukuusta oli ihanaakin ihanammat Helsingin kirjamessut. Molemmista on tulossa koosteet blogiin lähipäivinä, kunhan messuväsymys tästä vähän hellittää. 
   
Tässä kuussa ehdin lukemaan huiman määrän kirjoja. Yllättävimmät lukuhetket vietin viimeisen Potterin kanssa, sillä niin paljon lukukokemus erosi vuosien takaisesta ensimmäisestä kerrasta. Lisäksi mainittavien teosten joukkoon kuuluu vielä bloggaamaton Hiekka, jota luin iltaisin messujen jälkeen anoppilassa. Jotain teoksesta kertoo jo se, että jaksoin lukea sitä ahmien pitkien päivien päätteeksi. 
  
Marraskuussa luvassa mm. Linnean näytelmälukuhaasteen koonti. Yritän ehtiä lukemaan vielä Henrik Ibsenin Peer Gyntin siihen, uutta Harry Potter -näytelmää tuskin saan käsiini ennen haasteen päättymistä. Marraskuuhun kuuluu myös Karo Hämäläisen 30 sivua päivässä -lukuhaaste. Lukupinossa odottelee Kepler62-sarjan neljäs osa Pioneerit ja parhaillaan luen Richard Mathesonin klassikkoa Olen legenda. Tarkemmin en vielä tiedä mitä teoksia kuukauden lukuohjelmaan tulee mukaan, mutta monia kiinnostavia lukemattomia riittäisi tuossa lipaston päällä. 
  
Lokakuu: (11 kirjaa, 3277 sivua)

2 kommenttia:

  1. Muutama tuttu kirja löytyy luetuistasi ja aion kyllä ehdottomasti lukea ne Ada Gootit jotka vielä ovat lukematta. Kiitos innostuksesta <3 Ja olipa ihanaa nähdä messuilla ja jutella enemmän kuin viime vuonna, olet mahtava tyyppi livenäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kolmas Ada Gootti sopii hyvin jouluun. :) Täällähän satoi ensilumi samana päivänä kun lähdin Helsinkiin. Se oli kuitenkin sulanut kun palasin, mutta eilen tuli uusi valkoinen kerros ja joululaulut alkoivat soimaan päässäni. En muistakaan milloin viimeksi ollut näin ihana joulufiilis, kun muutamana viime vuonna en ole tavoittanut sitä henkeä. Oli tosiaan ihanaa nähdä, meillä kun tuota välimatkaa on "vähän" niin harvinaista herkkua ehtiä edes muutama sana vaihtaa. Olipahan ihanan paljon kirjabloggaajia messuilla, vieläkin pyörällään päästä, että ketä kaikkia sitä näkikään. Uskomattoman upeaa sakkia. ♥

      Poista