Sivut

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uudelleen luettua -lukuhaaste 1.1.-31.12.2017

Helsingin kirjamessuilla 27.-30.10.2016 kääntäjä Jaana Kapari-Jatta totesi, kuinka haikeaa oli sulkea viimeisen Harry Potterin kansi ja hyvästellä seitsemässä kirjassa esitelty velhomaailma. Hän kertoi myös, kuinka oli tajunnut, ettei J.K. Rowlingin luoma maailma kuitenkaan katoa minnekään, vaikka kirjoja ei tulisikaan lisää, sillä ainahan kirjat voi lukea sarjan alusta uudelleen. Tuo havainto sopii hyvin myös tämän haastepostauksen aloitukseksi.
 
Olen nimittäin jo pitkään halunnut lukea joitakin nuoruussuosikkeja ja ihan viime vuosienkin vaikuttavia teoksia uudelleen, katsoakseni ovatko teokset edelleen niin hyviä kuin ensimmäisellä lukukerralla ja saadakseni niistä ajatuksia ylös kirjablogiin. Niinpä päätin vetää tästä haaveesta koko vuoden kestävän haasteen. Jos siis olet joskus lukenut teoksen, jonka haluaisit kokea uudelleen, tervetuloa mukaan! Ilmoittaudu kommentoimalla tähän postaukseen. Muistellaan yhdessä vanhoja, katsotaan, ovatko vuodet tuoneet uusia näkökulmia tuttuun teokseen ja vahvistetaan haalistuneita muistikuvia. 
  
Omalla alustavalla lukulistallani ovat aakkosten mukaan listattuna seuraavat teokset, toiveikkaasti yksi jokaiselle kuukaudelle. Järjestys varmaan määräytyy jokaisen kuukauden fiilisten mukaan. Nämä olen pääosin lukenut yläasteella ja lukiossa (ja suurimman osan sen ajan suosikeista olen hankkinut omaan kirjahyllyynikin), mutta Enclave (4/2015), Nälkäpeli (12/2011) ja Kävelevät koneet (6/2011) on esitelty blogissakin. 
  • Ann Aguirre: Enclave
  • Bernard Beckett: Genesis 
  • Suzanne Collins: Nälkäpeli -trilogia - Luettu
  • Marianne Curley: Muinainen taika
  • Sylvia Louise Engdahl: Lumotar
  • Diana Gabaldon: Matkantekijä
  • Anu Holopainen: Kristallien valtakunta - Luettu
  • Robin Jarvis: Kuolontuoksu
  • Stephenie Meyer: Houkutus - Luettu
  • Susan Price: Sterkarmin poika
  • Philip Reeve: Kävelevät koneet
  • Patricia C. Wrede: Lohikäärmeen prinsessa

Osallistujien kesken arvotaan tammikuun 2018 ensimmäisellä viikolla kirja-aiheinen palkinto. Voittaja ilmoitetaan blogissa joten jätäthän ilmoittautumisesi yhteydessä toimivan sähköpostiosoitteen, mikäli sellaista ei blogistasi löydy.
  
Haasteessa voi käyttää alla olevaa  kuvaa:
    
 
Haasteen tasot:

69 kommenttia:

  1. Anonyymi1/1/17 11:55

    Mielenkiintoinen haaste. Otsikkoon on livahtanut virhe, siellä lukee haasteen päättymispäivänä 31.1.2017, kun taas kuvassa se on 31.12.2017.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsis! Onpas paha moka sattunut jäämään otsikkotasolle. Kiitos tarkkasilmäisyydestä.

      Poista
  2. Olen mukana, todella mukava haaste! Minulla on ollut Alcottin Complete Works -teos jo pitkään lukulaitteessani, ja sieltä tekisi mieleni poimia uusintalukuun Pikku naisia ja muut ihanuudet, joita en ole lukenut sitten nuoruusvuosien. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan. Minä olen vasta aloittanut tutustumisen tyttökirjaklassikoihin, mutta ymmärrän miksi haluat lukea niitä uudelleen. :)

      Poista
    2. Kiitokset mukavasta haasteesta! Koontini löytyy täältä: https://oksanhyllylta.blogspot.com/2017/12/haastekoonti-uudelleen-luettua.html

      Poista
  3. Mukana ollaan. Kyllä tähän muutaman opuksen ainakin saisi luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kun osallistutte. :) Jokaisella on varmaan jokin teos vaikkapa nuoruudesta, jonka haluaa kokea uudelleen.

      Poista
  4. Ihan ehdottomasti mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Odotan mielenkiinnolla mitä teoksia valitset ja millaisia muistoja ne sisältävät. :)

      Poista
  5. Minäkin voisin liittyä mukaan tähän. :)

    VastaaPoista
  6. Mukana! Jospa saisin vihdoin aikaiseksi luettua Nälkäpelin viimeisen osan sekä Twilightit ! :D .. muita suosikkeja pitääkin miettiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, kun osallistut. :) Houkutus on pitänyt lukea uudelleen jo yli 10 vuotta (hurjaa). Luin sen heti uutuutena 2005(?) ja olisin lukenut uudelleenkin perään, ellei olisi ollut kirjoitukset samaan aikaan.

      Poista
    2. Tajusin tässä just kun aloin kasaamaan koostetta haasteesta niin mulla puuttuu sähköposti blogista (enkä sitä saa vielä hetkeen sinne näkymään). Joten jos arpaonni suosii niin --> lodda.autio@hotmail.com

      Poista
  7. Suunnittelen lukevani ainakin Draculan (lapsuudensuosikkini, heh) uudelleen, eli tulen mukaan ainakin yhdellä kirjalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan. :) Siinäpä onkin oivallinen teos. Ajatellut itse lukevani sen viimein (ensimmäistä kertaa) lokakuun Halloween-haasteeseen.

      Poista
  8. Hmmmmm... no kai tähän pitää mukaan tulla :D En lue juuri mitään ikinä uudestaan (outoja tapojani), joten nyt saisi hyvän syyn lukea. Muutama on jo mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpas kivaa, jos haaste saa jonkun muuttamaan tapojaan edes yhden kerran. Se lieneekin sitten todella merkittävä lukukokemus sinullekin, kun teet jotain ensimmäisen kerran ja silti uudelleen yhtä aikaa. :)

      Poista
    2. Haastekoonti:
      http://hh-lukija.blogspot.fi/2017/12/uudelleen-luettua-lukuhaaste-koonti.html

      Poista
  9. Mukava haaste, on aina kiinnostavaa lukea uusiksi vanhoja kirjoja. Luin itse muutama vuosi sitten uusiksi 8 kirjaa, joihin on aina tehnyt mieli palata. Niinpä en nyt tällä kertaa ota osaa, mutta tosiaan kiva haaste!

    Tuolla mun luetut:

    http://marinkirjablogi.blogspot.fi/search/label/uudelleen%20luetut%20kirjat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudelleen lukeminen on mielenkiintoista. olen lähes kuuden blogivuoteni aikana lukenut muutamia teoksia uudelleen, lähinnä nuoruuden suosikkeja. Niitä nytkin monta mukana. Harvinaisesti myös yksi viime vuonna luettu mukana, mutta kyseisen trilogian ensimmäinen osa oli niin hyvä, että melkein aloitin sen uudelleen heti viimeisen osan viimeisen sivun perään.

      Poista
  10. Lupaan osallistua tähän haasteeseen. Luettuani paljon uuta ja klassikkokirjoja haluan palata "juurille" eli tiettyihin nuoruuden lukukokemuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! :) Suurin osa kirjabloggaajista omaa varmasti laajan lukeneisuuden jo nuorella ikää ja onkin kiinnostavaa kuulla, mitkä ovat niitä teoksia, jotka ovat jollain tapaa olleet ajatuksissa jopa vuosikymmenien ajan. Minulla mukana haasteessa teos, joka sysäsi minut fantasian ja scifin lukijaksi, Anu Holopaisen Kristallien valtakunta, jonka luin syksyllä 1999. Pyyhkäisi jalat alta. Siitä saakka halunnut lukea sen uudelleen.

      Poista
    2. Holopaiwta olisi kiinnostava lukea. Tarkastelin hasteen tilaa ja minulta tulee tähän esi-scifisti Jules Verneä, Garpin maailma, Lucky Lukea ainakin, hyvä haaste :)

      Poista
    3. Kooste täällä:
      http://kirjakissa.blogspot.fi/2017/01/uudelleen-luettua-lukuhaaste-11-3112017.html

      Poista
  11. Liityn joukkoon minäkin - tosin ei vielä hajuakaan minkä kirjan haluan kokea uudelleen , mutta selvinnee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan. :) Onhan tässä vuotta vielä miettiä ja tähän voi yhdistää vaikka klassikkohaasteen, sillä siihen on sallittua lukea uudelleen klassikon, jonka on halunnut lukea pitkään.

      Poista
  12. Olen mukana Taikakirjaimissa. Joitain uudelleenlukuja on tiedossa, joten osallistun niillä haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, mitkä teokset ovat sinusta uudelleen lukemisen arvoisia. :)

      Poista
  13. Oooh taidan olla mukana! Ainakin näin alustavasti voisin yrittää. Olen aika huono lukemaan kirjoja uusiksi, mutta jos edes muutaman kokeilisi. Tuolla sinun listallasi onkin jo parikin mitkä minäkin haluaisin lukea uusiksi, kuten Genesis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! :) Genesis on harmillisen huonosti tunnettu teos ja ehdin lukemaan sen vähän ennen kuin perustin blogini. Senkin vuoksi kivaa lukea joitakin teoksia uudelleen, kun saa ns. päiväkirjamerkinnän teoksen lukemisesta tuleville vuosille. Uudelleen lukemalla myöskin seuloutuvat jyvät akanoista, sillä kyllä sekin kertoo kyseisen teoksen vetovoimasta, jos sen haluaa lukea paitsi kerran, myös toistamiseen.

      Poista
  14. Oi miten hyvä haaste! Olen ilman muuta mukana ❤

    VastaaPoista
  15. Olen jo mennyt rohmuamaan itselleni useammankin lukuhaasteen, mutta otetaan kerta kiellon päälle: olen mukana tässäkin! :) Minua on houkutellut lukea monia sellaisia teoksia uudestaan, jotka olen lukenut 1-3 vuotta ennen blogin perustamista. Niistä on arkistomateriaalia lukupäiväkirjassa, joten olisi hauskaa päästä vertaamaan, miten suhtaudun kirjoihin nykyisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteet on siitä kyllä tunnettuja, että houkuttaa osallistua ihan kaikkiin niihin. Arvaa vaan millaista on olla Haastavaa lukemista blogin ylläpitäjänä, kun saa tietää heti kaikista haasteista. :D Mutta mahtavaa, että tulet mukaan. Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi ja mitä teoksia luet uudelleen.

      Poista
  16. Mukaan! Nälkäpelin haluaisin minäkin lukea uudestaan, samoin Delirium - rakkaus on harhaa, Ally Condien Tarkoitettu...olishan näitä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Nälkäpelin viimeinen osa meinasi rikkoa koko sarjan lukukokemuksen, mutta kaksiosainen leffa pelasti tilanteen. Tajusin joitakin juttuja, mitkä oli menneet aiemmin kokonaan ohi. :) Jään odottamaan kiinnostuneena lukuvalintojasi.

      Poista
  17. Uuuu, mahtava haaste! Mukana :)

    VastaaPoista
  18. Olen mukana! Haaveilen itsekin lukevani Lohikäärmeen prinsessan jatko-osat tänä vuonna, ensimmäisen osan luin pari vuotta sitten uudestaan ja tykkäsin todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, tervetuloa mukaan! ♥ Tuo oli ihana sarja ja luin sen aikoinaan yläasteella ollessani. Viime kesänä löysin viimein kirpparilta tuon ekan osan omaan hyllyyni. Vielä muutamia nuoruuden suosikkiteoksia puuttuu kokoelmastani mm. Garth Nixin Sabriel ja Anu Holopaisen Kristallien valtakunta (mikä on muuten aika haastavaa).

      Poista
  19. Olen innostunut haasteista ehkä hieman liian paljon nyt vuoden alussa, mutta siitä huolimatta, mukana ollaan! Just sopivasti olen viime aikoina haikaillut viiden - kymmenen vuoden takaisiin lukukokemuksiin, niin tässäpä hyvä syy nyt myös blogata niistä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin paha tapa innostua tosi monesta lukuhaasteesta. :D Tervetuloa mukaan!

      Poista
  20. Uudelleenlukemista odottaa ainakin joitakin tyttökirjoja kuten Runotytöt. Myös muita nuoruudenaikaisia kirjoja on toiveissa lukea uudelleen, eli mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin Runotytön ensimmäisen kerran vasta pari vuotta sitten. Aivan ihana! Tervetuloa mukaan haasteeseen.

      Poista
  21. Huomasin haasteesi vasta nyt, mutta tämä voisi olla minulle juuri sopiva haaste tälle vuodelle. Muutama kirja huutelee kirjahyllystä uudelleen lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii hyvin, vuosi vasta alkumetreillään. :) Tervetuloa mukaan!

      Poista
  22. Tämähän oli livahtanut ihan ohi, nyt Kristan postauksen kautta päädyin paikalle. Ennen blogiaikaa luin aika useinkin suosikkejani uudelleen, mutta nyt kiinnostavien uusien tuttavuuksien määrä on räjähtänyt käsiin siihen malliin että vanhoihin palaaminen täytyy ottaa ihan erikseen asiaksi jos sellaiseen meinaa ehtiä. Muutama vuosi sitten luin kesän aikana pinon vanhoja suosikkeja uusiksi, ja kivaa oli. Jos edes kirjan tai pari ehtisi nytkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä innostuin lukemaan tässä kuussa jo neljä nuoruuden suosikkia ja ennen blogiaikaa luettua teosta. Niin vähän oli niistä jäänyt tarkkoja mielikuvia, että tuntui kuin olisin lukenut teokset ensimmäistä kertaa. :) tervetuloa mukaan, jospa nostalgiakärpänen puraisisi tänäkin kesänä.

      Poista
  23. Bibliofiilin päiväunia mukana. Kokeilen, miten Dragonlance ja Tolkien taittuu näin 15 vuotta myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Minä luin marraskuun lukupiiriteoksena Hobitin (tosin tällä kertaa vanhemmalla suomennoksellaan Lohikäärmevuori), jonka ensimmäisen kerran luin lukiossa, siis joskus 2003-2005. Tykkäsin edelleen, mutta LotRia en taida ihan vielä lukea uudelleen, kun ekallakin kerralla meni 6kk. :)

      Poista
  24. Olen myöhäisherännäinen, mutta lähden silti mukaan! Haaveenani on ollut selata Eddingsin Belgarionin tarua uudemman kerran, ja mikäpä tämän mukavampi veruke. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ehtii mukaan. :) Minulla oli yläasteella ystävä, joka oli Eddings fani, mutta itse en ole koskaan teoksiaan lukenut. Mukavaa kuulla, mitä ajatuksia teosten uudelleen lukeminen herättää!

      Poista
  25. Mukana ollaan! :) Ainakin Kirsti Kurosen Paha puuska ja Adichien Puolikas keltaista aurinkoa ovat kirjoja, joiden uudelleen lukemista olen jo suunnitellut. Tammisen Meriromaani ja Janssonin Muumilaakson marraskuu tuntuvat jo kuuluvan jokavuotiseen lukemistoon, ehkä tänäkin vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! ♥ Muumilaakson marraskuu oli vetämäni lukupiirin ensimmäinen teos muutama vuosi sitten. Aloitimme marraskuussa ja se sopi hyvin teemaan. Oli samalla ensimmäinen lukemani muumikirja ja sen jälkeen lukenut 1-2 kirjaa vuodessa tahdilla. Tänä vuonna ovat luvassa Taikurin hattu, Muumipapan urotyöt ja ehkä jopa Näkymätön lapsi, tänä vuonna kun hyvä lukea paljon kotimaista. :)

      Poista
  26. Minä lähden mukaan. On hienoa lukea jo lutttuja helmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Vaikka maailmassa on paljon lukemattomia kirjoja, välillä tekee hyvää tarttua kirjaan, josta tietää nauttivansa, koska se ei ole sika säkissä. Pidän kyllä sellaisiin teoksiin heittäytymisestä, joista ei ole vielä kokonaiskuvaa, mutta välillä haluaa varmuutta ja siihen tarpeeseen uudelleen lukeminen vastaa hyvin. ♥

      Poista
  27. Lisäätkö Niina minutkin mukaan tähän haasteeseen? Jotenkin menny ihan kokonaan ohi. Lukijan roolissa -blogi siis mukana jos vielä pääsee mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii hyvin, koska haaste kestää koko vuoden. :) Tervetuloa mukaan!

      Poista
  28. Tuun vähän jälkijunassa (kuten aina), mutta haluaisin mielelläni osallistua tähän lukuhaasteeseen ^^!
    omituinenotus96@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätää, vielä ehtii eli tervetuloa vain mukaan. :) Ja haasteeseen lasketaan ennen ilmoittautumistakin tänä vuonna uudelleen luetut teokset.

      Poista
  29. Tämä haaste oli mennyt ohi, joten ilmottaudun näin viime tipassa :)

    VastaaPoista
  30. Seitsemällä kirjalla mukana tässä haasteessa. Hyvä kirja kestää uudelleen luvun, kyllä se niin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun olit mukana haasteessa. :) Hyvä kirja todellakin kestää useamman lukukerran, esim. Pottereita olen lukenut yli kymmeneen kertaan. Lisäsin lukemasi kirjat koosteeseen.

      Poista
  31. Minä olin myös mukana. Luetut kirjat löytyy tästä postauksesta:
    https://sheferijm.blogspot.fi/2017/12/vuoden-2017-lukuhaastesuorituksia.html

    VastaaPoista
  32. Hei, tässä vuosikatsaukseni, jonka lopussa on kooste Uudelleen Luettua haasteestai: https://adelheid79.blogspot.fi/2017/12/kirjapollon-vuosi-2017.html Kiitti haasteesta ja hyvää uuttavuotta!

    VastaaPoista