Sivut

torstai 9. helmikuuta 2017

Margaret Atwood: Orjattaresi

"Mutta jos tämä on tarinaa, vaikka omassa päässänikin syntyvää, niin minä varmaan kerron siitä jollekulle. Kukaan ei kerro tarinoita vain itselleen. Aina on myös joku toinen."
  
   
Lukuhaasteissa: #Hyllynlämmittäjä, Helmet 2017: 37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 38. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita, BFF -lukuhaaste
     
Kiitos #hyllynlämmittäjä-haasteen tartuin viimein Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaaniin. Teoksen pohjalta tehdyn tv-sarjan ensimmäinen jakso ilmestyy muuten huhtikuussa! Teos on muutenkin viimeaikoina ollut voimakkaasti esillä mediassa mm. George Orwellin dystooppisen klassikon Vuonna 1984 rinnalla. Luulin, että Atwoodin kieli olisi jotenkin haastavaa - en tiedä mistä moinen käsitys on tullut - mutta yllätyksekseni teos olikin todella helppolukuinen.
 
Ostin oman kappaleeni teoksesta muutama vuosi sitten kirpparilta, koska olin kuullut siitä todella paljon kehuja. Takakansi on hieman harhaanjohtava, sillä odotin jotain hieman tominnallisempaa teosta, mutta tästä ennakko-odotuksesta huolimatta, nautin kyllä lukukukomuksesta. Nauttia voi olla hieman erikoinen sanavalinta, kun puhutaan kirjasta, jossa naisilla ei ole oikeastaan mitään oikeuksia, mutta velvollisuuksia muidenkin edestä, mutta nautin siitä, että teos herätti paljon ajatuksia nykyajastamme näin Trumpin valtakaudella.
     
Kun Raakel näki, ettei hän saanut lapsia, hän alkoi kadehtia sisartaan ja sanoi Jaakobille: "Auta minua saamaan lapsia, tai muuten minä kuolen!" Jaakob suuttui Raakelille ja sanoi: "Olenko minä muka Jumala? Minäkö olen estänyt sinua saamasta lapsia?" Raakel sanoi: "Tuossa on orjattareni Bilha. Tee hänen kanssaan lapsia, jotka tulevat minun omikseni. Näin minustakin voi tulla äiti." 
- Ensimmäinen Mooseksen kirja, 30: 1-3
    
Orjattaresi alkaa ylläolevalla lainauksella Raamatusta, joskin käytin kohdasta eri käännöstä kuin romaanissa (sisältö on kuitenkin sama). Kyseisen uskonnollisen teoksen parempi tunteminen olisi varmaan ollut hyödyllistä lukiessa, sillä onnistuin bongaamaan pari muutakin viittausta, kuten he eivät tiedä mitä tekevät. Mutta teoksesta pystyy nauttimaan ilmankin, ehkä jopa paremminkin. Kirkkoon kuulumatomana suuren muutoksen jälkeen näin uskonnolliseksi pakotetun yhteisön käyttäytymistä oli kiinnostavaa tarkkailla.
  
Eletään siis vanhoilliskristillisessä yhteiskunnassa, entiseltä nimeltään Yhdysvalloissa, nykyisessä Gileadissa. Ympäristön myrkyt ja mm. San Andreasin siirroksen maanjäristyksissä tuhoutuneiden ydinvoimaloiden säteily on saastuttanut suuria maa-alueita ja ilmaa niin, että muutoinkin heikentynyt syntyvyys on laskenut huolettavan alhaiseksi. Sen vuoksi toisen kerran avioituneiden liittoja mitätöidään ja terveitä lapsia synnyttäneet naiset viedään punakeskuksiin: "Kuvitelkaa että olette helmiä -- Täällä me kaikki pyörittelemme teidät oikean muotoisiksi." (s. 151) (Näiden dystooppisten tilastojen mukaan lapsia on syntynyt Suomessa viimeisen kuuden vuoden ajan koko ajan vähemmän. Jos sama tahti jatkuu, viimeinen suomalainen syntyy vuonna 2067.)
  
Kaavakuva, joka esittää syntyvyyttä tuhatta asukasta kohti monen kuluneen vuoden aikana: livettävä alamäki jatkuu pitkälle sen viivan alapuolelle, jossa väkiluku pysyy samana, yhä alemmas ja alemmas. (s. 150)
   
Päähenkilö on tuollaisessa keskuksessa koulutetu orjatar, jonka tehtävänä on kaksi vuotta yhdessä taloudessa kestävän työkomennuksen aikana tulla raskaaksi ja synnyttää lapsi korkeassa asemassa olevalle miehelle, jonka vaimo ei tässä ole onnistunut. Gileadin lain mukaan vain naiset voivat olla hedelmättömiä, steriilejä miehiä ei paperilla näy. Onnistuneesti synnyttänyttä orjatarta ei palkkioksi karkoteta epänaiseksi siirtokuntiin siivoamaan saastunutta maata. Kuinka orjatar sitten hedelmöitetään? Tästä päähenkilö kertoo varsin värikkäästi, mutta tyydyn toteamaan tässä vain, että akti ei saa olla nautinnollinen ja komentajan vaimokin on mukana toimituksessa ns. lihakolmioasetelmassa, sillä orjatar on käytännössä vain kävelevä kohtu. 
  
Vaikka orjattaret olisivat ennen sotaa saaneetkin terveen lapsen, myöhemmin syntyvät saattavat olla repaleita, epälapsia, joilla on kehityshäiriöitä. Ultraäänitutkimukset, kuten aborttikin on kielletty, joten jokainen lapsi on kannettava täysiaikaiseksi, ellei orjatar saa keskenmenoa. (Ollaan aika pelottavan lähellä viimeaikaisia tapahtumia. Trumphan allekirjoitti määräyksen, joka kieltää yhdysvaltalaisrahoitteisilta kansalaisjärjestöiltä aborttineuvonnan ja aborttien tekemisen maailmalla.)
 
Ystävyyden solmiminen on tehty käytännössä mahdottomaksi, koska vapaata keskusteluilmapiiriä ei ole. Päähenkilö tosin yllättäen vuosien jälkeen tapaa ystävänsä ajalta ennen kuin kaikki muuttui. Orjattarilla ei ole omaa nimeä sillä heidän vanhat nimensä on kielletty. Heitä kutsutaan kulloisenkin komentajan etunimen mukaan. Näin ollen tunnemme päähenkilön nimellä Frediläinen. Tämäkään ei välttämättä pidä paikkaansa, sillä hänen kertojaäänensä on epäluotettava ja kertoo joskus kaksi eri vaihtoehtoa, kuinka tapahtumat etenevät, aiemman version ollessa vahvemmin muunneltu. 
  
Orjattaret pukeutuvat punaiseen, nunnankaapua ja päähinettä muistuttavaan asukokonaisuuteen, joka verhoaa kaiken päästä varpaisiin. Päähineen siivet estävät orjattaria niin näkemästä kuin näkymästä. Punainen väri, veren väri, kertoo kantajansa asemasta synnyttäjänä, elämänkantajana. Komentajien vaimot pukeutuvat siniseen, martoiksi kutsutut naispalvelijat vihreään, muutamat harvat lesket mustaan ja yhteiskunnan alimmalla portaalla olevat säästövaimot muita värejä toistaviin raidallisiin rääsyihin.
 
Mennyttä ajatellessamme me poimimme siitä näkyviin vain kauniit asiat. haluamme uskoa, että se oli sellaista kauttaaltaan. (s. 47)
   
Komentajat asuvat kauniissa lähiössä hieman kaupungin ulkopuolella. Orjattaret kävelevät pareittain keskustaan hoitamaan talouden ruokaostokset. Matkalla on tarkastuspisteitä, joissa naiset joutuvat todistamaan henkilöllisyytensä. He lunastavat tarvittavat raaka-aineet kuvallisilla kupongeilla. Kauppojen nimikylteissä on kirjainten sijaan kuva siitä, mitä kukin kauppa myy. Niin orjattaret kuin muutkaan naiset eivät nimittäin saa lukea tai kirjoittaa. Orjattaret eivät myöskään saa polttaa tupakkaa, juoda alkoholia tai kahvia, vaan he syövät terveysruokaa, koska heidän ruumiinsa tulee olla puhdas astia.
   
Gilead käy tarkemmin määrittelemätöntä sotaa (vrt. Vuonna 1984), josta päähenkilö kuulee tv-uutisissa. Hän epäilee lähetysten aitoutta, sillä ne voivat olla vanhoja tai lavastettuja. Kaupungin laidalla on Muuri, josta roikkuu rikollisten ruumiita, lähinnä miehiä. Kuolemantuomion oikeuttavia rikoksia ovat esimerkiksi abortit (vaikka ne olisi suoritettu aikana, kun ne vielä sallitiin), sukupuolipetturuus (eli homoseksuaalisuus) ja vääräuskoisuus (esim. juutalaisuus). Pelastajaisiksi kutsutut joukkohirttäjäiset ovat pakollisia tapahtumia, joihin kaikkien tuomittujen kanssa samaa sukupuolta olevien tulee osallistua.
 
Täytyyhän olla olemassa jonkinlainen vastarantaliike, pakolaishallistus. Kyllä varmasti joku on jossain hoitelemassa asioita. Minä uskon vastarintaliikkeeseen niin kuin uskun ettei voi olla valoa ilman varjoa; tai paremminkin ettei ole varjoa ellei samalla ole myös valoa. (s. 140)
  
Päähenkilö ei ole aivopesty ihannoimaan yhteiskunnan nykytilaa, vaan hän käy hiljaista kapinaa mielessään. Hän käyttäytyy ulkoisesti kaikkien sääntöjen mukaan, välillä rajojaan kokeillen. Esimerkiksi kerran hän keinuttelee lanteitaan tarkastuspisteestä läpi kävellessään, tehdäkseeen kiusaa nuorille vartiomiehille, jotka eivät ole vielä olleet naisen kanssa - helpotusta kehon reaktiohin ei nimittäin ole luvassa, sillä miehetkään eivät saa kosketella omaa ruumistaan. Kaikessa ikävyydessään, teoksen maailmassa on myös jotain hyvää: muovia ei nimittäin enää juurikaan käytetä. 
  
Teoksen viimeinen luku tuo mieleen Bernard Beckettin Genesiksen, koska molemmissa lopussa paljastuu jännittävä käänne. Tämä feministinen teos antoi kyllä ajattelemisen aihetta siitä, millaiseksi maailma voi muuttua nopeallakin aikataululla ja aivan yllättäen. Viimeaikaiset tapahtumat rapakon toisella puolella tekevät lukukokemuksesta hyvin uskottavan. Vaikka ahminkin teoksen nopeasti, se olisi voinut ollut vieläkin parempi jos päähenkilö olisi ollut vähän aktiivisempi eikä vain lastu laineilla. Toisaalta hän teki parhaansa niissä puitteissa, jotka olivat hänelle mahdollisia.
 
Teoksen maalailema tulevaisuus on kiinnostava ja haluan ehdottomasti nähdä millaiseksi se tv-sarjassa esitetään, sillä joitakin asioita ei kirjassa selitetty. Suosittelen tutustumaan teokseen. Annan sen puhua puolestaan.
  
Nolite te bastardes carborundorum!
 
Pidin Atwoodin kielestä suuresti. Hänen kuvailevat, paikoin jopa inhorealistiset sanavalintansa kiehtoivat, esimerkiksi retiisien kuvaaminen "pieniksi atsteekkisydämiksi" (s. 269) tai "lihan valuva kuola" (s. 101) puhuttaessa kuukautisista. Tässä muutamia kiinnostavia poimintoja, jotka näin peräkkäin luettuna muodostavat melkein kuin oman pienen tarinansa: "hän makaa lattialla valkoisessa pumpuliyöpaidassa harmaantuva tukka hajallaan matolla kuin homeläikkä" (s. 155), "valonheitinten pannessa ikkunani suorakaiteen hohtamaan harsomaisten verhojen läpi, jotka ovat kuin morsiuspuku, kuin ektoplasmaa" (s. 190), "Ulkoa katsoen olen varmasti kuin hyönteiskotelo, kummitus" (s. 222).
  
Teoksen käännös ontuu paikoin, mutta on pääosin sujuvaa. Ihmettelin esimerkiksi hajuvettä "Laakson Lilja" (s. 108), sillä eikös tässä viitata kieloon eli kukkaan, joka on englanniksi Lily of the Valley? Tuskin tässä kuitenkaan puhutaan tuotemerkkinä tai että kyseessä olisi kääntäjä halu leikitellä sanavalinnalla. "Luudanvärinen tukka" (s. 156) herätti sekin kummastusta. "Teerenpilkut" (s. 243) sentään asiayhteydestäkin pystyi päättelemään pisamiksi, vaikka en tuota ilmaisua aikaisemmin olekaan kuullut.
 
Kummastelin myös lausetta: "Eilen oli heinäkuun ensimmäinen, joka oli muinoin kansallispäivä" (s. 249), sillä Yhdysvaltojen itsenäisyyttähän juhlitaan 4.7. ja heinäkuun ensimmäinen on puolestaan Kanadan itsenäisyyspäivä. Käsitin päähenkilön nimittäin asuvan Yhdysvalloissa, sillä hän kertoo teoksessa, että yritti paeta Kanadan puolelle ennen kuin kaikki muuttui. Olisi mielenkiintoista vertailla mm. näitä kohtia alkuperäistekstiin, jotta saisin hieman valaistusta epäillyksilleni.
       
Arvosana:
   
Takakannesta:
Margaret Atwoodin huikea profetia kertoo tulevaisuuden yhteiskunnasta, jossa vanhatestamentilliset fundamentalistit ovat ottaneet vallan. Hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi, jotka kiertävät ylhäisöperheissä tekemässä lapsia. He ovat orjaakin huonommassa asemassa, sillä heillä ei ole edes omaa nimeä: heitä kutsutaan kulloisenkin isäntänsä, ruumiinsa haltijan mukaan. Mutta myös yläluokan rouvat ovat naisvihan uhreja: kukaan nainen ei saa lukea, kukaan nainen ei saa asua yksin. Ja vähitellen kapinan siemenet itävät kaikkien luokkien, kaikkien kastien naisissa.
  
”Kokonaisuutena ja kaikessa ankaruudessaan Atwoodin esittämä kuva naisten alistamisesta on paha utopia, mutta utopian ainekset – vaikkapa miehen mukaan nimeämisestä lähtien – ovat tätä päivää. Täten Atwoodin tulevaisuudennäkymä on kuin brechtiläisittäin etäännytetty nykyhetken tai menneisyyden kuva.” 
Antti Majander, Helsingin Sanomat

Suomentanut: Matti Kannosto, 396 sivua, Tammi 1998 (3. painos, 1. painos 1986 Kirjayhtymä Oy)
    
Alkuperäinen nimiThe Handmaid's Tale (1985)
    
  
Samantyylisiä kirjoja: Johanna Sinisalo: Auringon ydin, Anu Holopainen: Molemmin jaloin, Jan Salminen: Äidinmaa, Bernard Beckett: Genesis, P. D. James: Children of Men

57 kommenttia:

  1. Luin tämän lähes 20 vuotta sitten englanniksi ja se on jäänyt mieleen. Nyt olisi mielenkiintoista lukea se uudelleen, kun lukija on vanhempi ja maailmakin ehkä erilainen. Kirja kestää varmasti useamman lukukerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin postauksen kirjoitettuani suomalaisten kirjabloggaajien mietteitä ja vanhimmissa (lähemmäs 10v. vanhoissa) postauksissa kirjaa pidettiin epäuskottavana ja sen ajatusmaailmoja vanhentuneina. Mutta mitä lähempänä nykyhetkeä ja presidentti Trumpin aikaa postaukset oli kirjoitettu, sitä uskottavampana ja pelottavampana Atwoodin näkemystä pidettiin. Tämä varmasti kestää aikaa, etenkin alkuperäiskielinen versio, suomennos ei kuitenkaan ole kaikkein sujuvimmasta päästä ja viimeistä lukua on lyhennetty kirjailijan käyttämien haastavien sanavalintojen vuoksi, jotka eivät käänny helposti suomeksi.

      Poista
  2. Tässä taas yksi kirja, joka roikkunut lukulistallani iät ja ajat. Kiitos muistutuksesta :) Vaikuttaa huippukiinnostavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, tämä on ollut monen vuoden ajan jo lukulistalla ja silloin kun kirjan löysin kirpparilta ajattelin, että nythän se tulee nopeasti luettua... Onneksi se ei nyt ihan kamalan kauan kuitenkaan ehtinyt lämmittää hyllyjä. :) Suosittelen tutustumaan.

      Poista
  3. Tämä on ollut minullakin hyllynlämmittäjänä jo vuosia. Pitäisi viimein lukea enkä oikein ymmärrä miksi on jäänyt lukematta. Luin vähän aikaa sitten Atwoodin novelleja ja pidin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lukemaan, oli todella kiehtova teos, joka avautuu koko tarinan ajan.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen teos ja sen esittely. Kun maailma muuttuu konservatiivisempaan suuntaan, tulee tarinaan ihan uudenlainen säväys. Kiinnostavaa, että kirjailija on kirjoittanut kirjan aivan toisenlaisessa arvopoliittisessa tilanteessa kuin missä nyt eletään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu kyllä hurjalta, että moni dystopia, olipa kirjoitettu 1930-luvulla tai viimeisten kymmenen vuoden aikana näyttää käyvän osittain toteen meidän elinaikanamme. Mm. Huxleyn Ulja uusi maailma, Orwellin 1984, Bradburyn Fahrenheit 451, Atwoodin orjattaresi... Jokaisessa on osasia, mitkä ovat toteutuneet tai minkä suuntaan tilanne näyttää kehittyvän. Ja kirjoitushetkellä tilanteet ovat yleensä todella erilaisia, vaikka oman aikansa ongelmista ja peloista kanavoivatkin. Nämähän tosiaan on kirjoitettu fiktioksi, osa jopa voroitukseksi, mutta niin kuin Minna totesi Tuhat ja yksi-teoksesta blogissaan, että: "Viime aikoina olen useamman kerran pohtinut historian kykyä toistaa itseään. On kuin ihminen ei oppisi mitään, vai emmekö me vain muista? Ihmiskunnan kollektiivinen muisti on sen kirjallisuus, mutta kun sekin tavoittaa vain jotkut ja heidätkin aina vain kunkin palasen näkökulman osalta."

      Poista
  5. Tämä on lukulistalla minullakin, mutten tiedä uskallanko. Muutenkin tuntuu, että kirjoissa viime aikoina vastaantulleet aika pelottavatkin kuvaukset alkavat muistuttamaan turhan paljon todellisuutta. (Kuten blogistani olit jo näköjään lukenutkin :-)

    En ole koskaan ymmärtänyt joidenkin ihmisten halua hallita toisten ruumista ja mitä sillä tehdään. Naisen esineellistäminen ja "omistaminen" on kai ollut historiassa hyvinkin vallitseva trendi ja toivon totisesti, että saisimme tuon syklisen paluun pysäytettyä.

    Itse kai parhaiten pystyn tuohon vaikuttamaan pyrkimällä kasvattamaan omia poikiani kunnioittamaan naisia ihmisinä eikä vain vartaloina. Aiheesta onkin keskusteltu. Hieman tietysti hirvittää ympäristön vaikutus. Tuntuu, että mm. pelit tuovat teinipoikien puheisiin äidin korviin pahasti särähtävää sanastoa ja asennoitumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut dystopiota blogini alkuajoista asti (siis pian kuusi vuotta) ja muutamia teoksia ennen sitäkin, joskaan en silloin vielä tiennyt, että kyseessä on kokonainen genre. Aikaisemmin dystopian lukeminen oli erilaista, sillä maailmat olivat niin pelottavia ja ihmisoikeuksia polkevia, että ne tuntuivat jopa epäuskottavilta - nykyään taas todellisuus muistuttaa enenevässä määrin dystopiaa.

      Naisena oleminen nykyaikana on hieman pelottavaa, kun näkee noita Trumpin kaltaisia käpälöiviä äijiä politiikan korkeimmilla istumapaikoilla. Tehdään oikeutettavaksi naisen esineellistäminen ja koskemattomuuden rikkominen sallimalla selainen käytös rangaistuksetta. Ei ihme, että naisasialiikkeet ovat jälleen nousussa ja kouluihin jaetaan Chimamanda Ngozi Adichien teosta.

      Täytyy toivoa, että on vielä olemassa ihmisiä vaikutusvaltaisilla paikoilla, jotka voivat kääntää nämä trendit laskuun ja dystopiaa palaa olemaan vain kirjallisuudenlaji, ei todellisuutta ja naisilla pysyy tasa-arvoinen asema yhteiskunnassa. Itse kun olen vapaaehtoisesti lapseton, olisi aika hurjaa, jos pitäisi alkaa pakkosynnyttämään jollekin vanhalle äijälle kakaroita.

      Poista
  6. Onpas tämä aivan erilainen kuin olen pelkän nimen perusteella kuvitellut! Mielenkiintoisen tuntuinen, joskin aihe kuulostaa myös aika raskaalta. Taidanpa kuitenkin lisätä lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kuvittelin nimen perusteella aivan muuta, enemmän Fifty Shades of Grey-tyyppiseksi. Olikin siis yllätys, millainen maailma kansien välistä paljastui ja kuinka se imaisi mukaansa omalla rauhallisella kerronnallan. Suosittelen lukemaan. Vaikka teemat ovatkin rankkoja ja tummia, niin jotenkin lukeminen oli todella kevyttä vaikka herättikin ajattelemaan. Ehdottomasti klassikko!

      Poista
  7. Minulla tämä lojuu enkuksi hyllyssä. On pitänyt se lukea jo vuosikausia, mutta on unehtunut osittain siksi, että vierastan edelleen dystopiaa, vaikkei siihen mitään järjellistä syytä olekaan. Tai no, ehkä intressien puute on suuri syy, kun koko ajan tulee eteen muuta mielenkiintoisempaa kirjallisuutta.

    Minulle teerenpilkut on kyllä ihan tuttuja kuvaamaan pisamia tai kesakoita. Tein nuorempana paljon sanaristikoita ja luulen, että se on osaltaan laajentanut sanavarastoani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Englanniksi tämä kannattaa varmaan lukeakin, ei ollut suomennos kaikkein sujuvimmasta päästä, mutta moni suomalainen lukija on kehunut minulle tuota englanninkielistä versiota.

      Se on kyllä totta, että koskaan ei riitä aika kaiken kiinnostavankaan kirjallisuuden lukemiseen, niin miksi vaivaantua öukemaan sellaisia, jotka eivät välttämättä olekaan omaan makuun sopivia. :)

      Minäkin tein paljon ristikoita (ja kryptoja) nuorempana, kun mummoni oli niistä kiinnostunut. Nyt ei ole pariin vuoteen tullut tehtyä. Sudokuistakin innostuin kun olivat in yhdessä vaiheessa.

      Poista
  8. Olen lukenut aiemmin Atwoodilta Ryövärimorsiamen, joka ei tehnyt minuun vaikutusta. Kirjoituksesi perusteella Orjattaresi vaikuttaa Ryövärimorsianta kiinnostavammalta, joten voisin lisätä teoksen lukulistalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orjattaresi sekä Oryx ja Crake ovat selaisia, joista olen kuulut paljon kehuja samanhekistä kirjallisuutta lukevilta tutuiltani. Pitää tämän jälkeen kyllä katsella enemmänkin, mitä Atwoodilta on suomennettu. Ihan ei suosikkikirjailijaksi vielä noussut, mutta eipähän ole enää turhaa pelkoa hänen tuotantoaan kohtaan.

      Poista
  9. Minulla on vähän hankala suhde Atwoodin kirjoihin. Yhtään en ole lukenut loppuun asti (Kivettyneet sydämet jäi kesken joskus vuosia sitten), mutta toisaalta tuntuu, että pitäisi jotain lukea kun niin kovasti kehutaan. Dystopiat koen aika ahdistavina, ja niitä tulee luettua ehkä 1-2 vuodessa :), eikä tämä lukemasi ehkä mahdu siihen joukkoon. Kuulostaa rankalta teemoiltaan. Omassa hyllyssäni on odotellut aika pitkään Oryx ja Crake, ja ehkä kokeilen sitä jossain vaiheessa, vaikkei sekään sieltä kevyimmästä päästä taida olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atwood ei tosiaankaan ihan jokaiseen makuun varmastikaan ole. Orjattaresi voi olla uskottavuudessaan hieman liian ahdistava, mutta Oryx ja Crake kuulostaa ainakin perustietojen varassa vähän vähemmän todennäköiseltä tulevaisuuskuvaukselta ja voisi sopia sinullekin paremmin. Ehkä pitäisi vetäistä jossain vaiheesa Oryxistä ja Crakesta kimppalukua tms. kun niin moni mainitsee haluavansa sen lukea. :)

      Poista
    2. Hyvä idea tuo kimppaluku! Vähän lähempänä kesää sopisi minulle paremmin.

      Poista
    3. Joo, kesää ajattelin itsekin. Pitääpä kysellä Facebookissa sitten lähempänä, että miten tehdään: sovitaanko yhteinen julkaisupäivä jne. :)

      Poista
  10. Mielenkiintoista, että vaikka tämän kirjan lukemisesta on alle vuosi, en muista kaikkia samoja yksityiskohtia, kuin sinä. Muistaakseni muun muassa miesten hedelmättömyydestä mainittiin jotain. Olikohan se sikotautiepidemia. Sikotautihan voi aiheuttaa miesten hedelmättömyyttä.

    Samanlainen mielipide minulla kyllä kirjasta on. Margaret kirjoittaa yksinkertaisesti, muttei tyhmästi.

    Olin myös yllättynyt siitä, kuinka selkeä juoni tässä kirjassa on. Jos haluaa, kirjan voi lukea jännittävänä vapaustaisteluseikkailuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säteilyn mutatoima syfilis mainittiin ainakin yhdeksi syyksi. Minusta tässä ei ollut selvää juonta, vaan oli enemmän kuin muistelmateos, sillä elämässäkään ei ole juonta, on vain tapahtumia, jotka seuraavat toisia tapahtua. Onkin hienoa, kuinka samaa teosta voi lukea eri tavoin. :) Odotan kyllä kiinnostuneena millaisen ratkaisun tv-sarjan ohjaajat tekevät tätä toteuttaessaan. Sitä ei varmaan tuoreeltaan näe vielä missään, mutta jospa hankkivat Suomeenkin tuon vaikka Foxille tms.

      Poista
    2. Voi olla, että sekoitin nuo sairaudet toisiinsa. :D

      Ja totta, kirjassa ei nyt sinänsä ole juonta siinä mielessä kuin vaikka joissain seikkailujännityskirjoissa. Silti tapahtuvat seurasivat toisiaan, yksi juttu johti toiseen jne, joten tekstiä oli helpohko lukea.

      Poista
  11. Orjattaresi on alkanut kiinnostaa minua nimenomaan viimeaikaisten maailmanpoliittisten tapahtumien vuoksi. Kaksi aiemmin lukemaani Atwoodin kirjaa eivät sykähdyttäneet, mutta Orjattaresi vaikuttaa aivan erilaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeaikaisten tapahtumien valossa tämä todellakin on erittäin kiinnostava teos. Mitä olet Atwoodilta lukenut?

      Poista
    2. Olen lukenut romaanit Yli veden ja Rouva Oraakkeli.

      Poista
    3. Ok. Mietittiin nimittäin MarikaOksan kanssa, että voisi kimppalukea Oryx ja Craken kesällä.

      Poista
  12. Tämä on kyllä varsin hurja teos. Luin joskus aikoja sitten, enkä enää edes muista, että luinko suomeksi vai englanniksi, mutta kansi ei kyllä ollut sama kuin tässä sinun postauksessa, mutta muistelisin että tätä on suomeksi toisenkinlaisella kannella. Muistan tästä vain tunnelman ja kuvan, jossa naisia makaa vierekkäin jossain tilassa.

    Tosi hieno ja monipuolinen postaus ja kyllä tosiaan ihan valitettavan ajankohtainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tosiaankin on ainakin kaksi eri kantta. Tämä uudempi on vähemmän kuvaileva. Se Kirjayhtymän kansi on tällainen (linkki).

      Tässä lukukokemuksessa tunnelma on todellakin vahva. Päähenkilön sisäinen kamppailu sääntöjen kanssa vs. rauhallinen kerrontatyyli luovat hienon kontrastin. Melko alussa tarinaa kuvataan orjataria Punakeskuksessa, vanhan koulun jumppasalissa, jonne missä naiset nukkuvat sänkyriveissä.

      Poista
  13. Orjattaresi on kyllä pelottavan totta nykypäivänä. Kauhea ajatuskin ja se nousi keskeiseen rooliin lukupiiritapaamisessamme. Atwood on kyllä ihana, ihana kirjailija <3

    Poimin taas bloggauksestasi tuon Genesiksen, se pitäisi viimeinkin lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hurjaa, miten lähellä toteutumistaan Orjattaresi maailmankuva on. Oletko lukenut jo Oryx ja Craken? Pohdittiin MarikaOksan kanssa, että pidettäisiin kimppalukua joskus lähemäpänä kesää.

      Genesis on hieno. Etenkin ensimmäisellä lukukerralla. Siitä ei nimittäin pysty ennalta arvaamaan mihin suuntaan tarina menee. Uskon, että tykkäät siitä, on sen verran omaa luokkaansa.

      Poista
  14. Hieno postaus ajankohtaisesta kirjasta! Luin tämän 20 vuotta sitten, ja muistan lähinnä kummallisia yksityiskohtia, joita mainitsetkin (mm. vaatteiden värit). Pidin kirjasta, mutta ehdin myös kaivata jotain actionia. En muista edes loppua, joten taidanpa kaivaa kirjan hyllystä selattavaksi ellei peräti uusintalukuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimintaa jäin minäkin kaipaamaan. Vaikka rauhallinen kerronta ja orjatar Frediläisen sisäinen kamppailu luovatkin kiehtovan kontrastin, jäin kaipaamaan vähän enemmän sitä luvattua kapinaa, vastarintaliikkeitä ja toiminnalliuutta niin tapahtumien kuin hahmojenkin osalta. Toisaalta toiminnan panttaaminen luo teoksen maailmaan painostavan tunnelman, joka toimii osaltaan lukukokemuksen eduksi.

      Poista
  15. Yksi lempikirjailijani parhaista teoksista! Pitkällä, pitkällä "lue-uudestaan-mieluiten-alkukielellä"-listallani. Mahdollisesti aikoinaan ensimmäinen lukemani dystopia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan olisi varmaan englanniksi paremmin, sillä kääntäjällä oli selvästi ollut paljon hankaluuksia Atwoodin kielen kanssa ja vaikka hän välillä olikin käyttänyt todella osuvia kielikuvia (ne kun eivät aina käänny suoraan suomeksi) osa ilmaisuista oli vaikeuksista johtuen hieman värittömiä ja muodottomia (olisi kiinnostavaa vertailla niitä alkuteokseen). Välillä jäin myös ihmettelemään anglismien ja suoranaisten käännövirheiden kanssa. Mutta sisällöllisesti erittäin vaikuttava lukukokemus, kun pystyi katsomaan noiden lillukanvarsien ohitse.

      Niin, teoshan ilmestyi aikana kun dystopia ei ollut niin main-stream ja kuuminta hottia kuin viime vuosina. Herätti myös paljon keskustelua ilmestymisaikanaan ja vaikka ajankuva, joka nosti tämän uudelleen myyntilistojen kärkeen onkin synkkä, niin arvostan, että tätä luetaan edelleen. Kirjallisuus kun ruokkii aivoja aivan eri tavoin kuin mikään muu, on vain hyvä, jos joku herää näkemään tosi maailman virheet tämän luettuaan. Riittävän moni kun vastustaa nykyistä maailman menoa, siihen voidaan ehkä vaikuttaa ennen kuin me elämme teoksen kaltaisessa todellisuudessa.

      Poista
  16. Jos en ihan väärin muista, niin tuoreessa Pilkun jälkeen -kirjallisuusohelmassa todettiin, etteivät kirjailijat ole enää yhtä merkittäviä mitä tulee vääryyksien esilletuomiseen. Se, että tällaiset kirjat nousevat esille nykyisessä maailmanpolitiikan tilanteessa, kertoo kuitenkin kirjallisuuden voimasta. Aina välillä tulee mieleen, että toivoisi nykykirjallisuudelta hippusen lisää kantaaottavuutta. Nykymenossa kun on aika synkkiä sävyjä (syöksymme yllättävän tyytyväisinä ja leppoisin mielin kohti tuhoa materialistisen elämänkatsomuksemme kera).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista, ettei kirjallisuutta koeta enää niin vahvana vääryyksien esiintuojana. Minulle kun on muodostunut ihan päinvastainen mielikuva. No, olenkin paljon lukeva ihminen ja vähemmän sitten keskityn uutisiin, vaikka toki melko todellinen j- a ikävän synkkä - kuva minulla silti on maailmanmenosta. On yhtäaikaa todella hienoa ja myös kylmäävää, että Orjattaresi on noussut takaisin kirjallisuuslistojen kärkeen. Toisaalta tarvitsemme kirjallisuutta, joka kärjistää oman aikansa ongelmia niin, että jopa vähemmän herkät ihmiset tajuavat, että tässä ajassa, mitä elämme on jotain vikaa.

      Poista
  17. Minullekin tämä sopisi hyllynlämmittäjä-haasteeseen. Olen hankkinut kirjan muutama vuosi sitten ja olen nyt tässä parin viime viikon aikana törmännyt siihen milloin missäkin. Ehkä olisi vihdoin aika lukea?

    Minulla on kirjaa kohtaan melkoiset odotukset, olen kuullut siitä niin paljon kehuja, joten suhtaudun siihen myös jännityksellä. Luin tekstisikin nyt melko kursorisesti vaikken uskokaan sinun kummempia siinä paljastavan. Kiinnostavalta lukukokemukselta vaikuttaa joka tapauksessa, ehkä pääsen tänä vuonna tämän kimppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli jännä, että kun valitsin tämän hyllynlämmittäjä pinooni, ei teoksesta mediassa puhuttu (muutoin kuin tulevasta tv-sarjasta). Ja muutamaa päivää myöhemmin ja siitä asti teos on tullut vastaan mitä odottamattomammista paikoista.

      Tästä teoksesta oli sangen haastavaa kirjoittaa. Tarinalla kun ei tunnu olevan varsinaista juonta, vaan se tuntui enemmänkin omaelämäkerralta, joka tyylillisesti itseasiassa sopii todella hyvin kertomaan teoksen maailmasta. Päädyinkin siis enemmän kuvailemaan maailmojemme eroja ja sitä, mitä on olla orjatar, kuin kertoa teoksen tapahtumista ja hahmoista.

      Oli erittäin kiehtova ja pelottava lukukokemus ja pyrin kyllä taistelemaan vastaan, jotta todellisuutemme ei muovautuisi sellaiseen suuntaan kuin romaanissa. Suosittelen kyllä lukemaan, harva teos on parin viimeisen vuoden aikana herättänyt yhtä paljon mielenkuohuntaa kuin tämä.

      Poista
  18. Tästä on kyllä puhuttu paljon ja kehuttukin, mutta joka postauksen jälkeen alkaa tuntua entistä enemmän siltä, etten edes kokeile. Toisaalta toi uskonnollisuus juuri kiinnostaisi, mutta muuten kiinnostavuus ei taida riittää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joistakin teoksista ja tyylilajeista tietää kyllä etukäteen jo, ettei niistä tulisi pitämään. Teoksessa esitellään yksi mielenkiintoinen perinne: komentaja lukee ääneen aina tiettynä päivänä Raamattua, jota säilytetään lukkojen takana (niin vaarallista painettu sana on) ja koko talouden tulee kokoontua olohuoneeseen sitä kuulemaan. Orjattaren tulee polvistua maahan seremonioiden ajaksi. Luetut kohdat ovat tosin joka kerta samat, sillä niillä osoitetaan talouden naisille heidän paikkansa aina vaimosta martta-palvelijattariin ja orjattareen.

      Poista
  19. Olipas huolella tehty ja mielenkiintoinen bloggaus! Niin kuin itse otit esille ja kuten moni on aiemmissa kommenteissa huomauttanut, tämä tuntuu pelottavan ajankohtaiselta. Mietin samaa lukiessani Ray Bradburyn Fahrenheit 451:tä aika lailla tasan vuosi sitten. Dystopiat alkavat uhkaavasti käydä toteen. Onkin hurjan tärkeää, että näistä kirjoitetuista dystopioista puhutaan ja ne nostetaan varoittaviksi esimerkeiksi reaalimaailman tapahtumien valossa.

    Olen Atwoodilta lukenut ainoastaan yhden kirjan, Oryx ja Craken, joka oli sekin dystopia. Mielenkiintoisista teemoista huolimatta Atwoodin tyyli ei ihan iskenyt (muistelisin etten pitänyt kertojasta joten saattaa johtua siitäkin), mutta Orjattaresi nousi kyllä viimeistään tämän bloggauksen johdosta takaisin lukupinoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Fahrenheit 451:n jokunen vuosi sitten ja jo silloin se tuntui osittain toteutuneelta, kun miettii esim. niitä ruutuja, joiden kautta seurattiin toisten ihmisten elämää ja kutsuttiin perheeksi. Tämähän vastaa täysin sitä, kun ihmiset seuraavat esim. lifestyle vloggaajia YouTubessa. Moni jopa kutsuu katsojiaan perheeksi. Pelottavan tarkka tulevaisuusnäkymä siis Bradburylla ollut. Onneksi kirjoja ei olla vielä samalla innolla tuhoamassa.

      Orwellin 1984 on myös toteutunut esim. valvontakameroiden ja Google trackingin muodossa. Lukupiirissäni ensi kuussa käsitellään Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma, saas nähdä mitä siitä on toteunut. Orjattaresi oli kyllä genressään omanlaisensa, sillä sen jännitteet tulevat toiminnan sijaan hiljaisesta painostavasta ympäristöstä.

      Atwoodin kieli ja tyyli vaativat vähän totuttelua, mutta ei ollut ollenkaan sellainen mörkö kuin olin mielessäni paisutellut. Jo ensimmäinen sivu paljasti kerronnan sujuvuuden. Tämän lukee nopeasti. Oryx ja Crake odottelee lukupinossa, ja siitä olen kuullut pääasiassa kehuja. Täytyy katsastaa jossain vaiheessa, mitä minä tykkään hahmoista ja teoksen maailmasta. Se kuulostaa takakannen valossa varsin uniikilta.

      Poista
  20. Nimi ei tosiaan houkuttanut tarttumaan. Luulin aina, että kyseessä on jokin 50 shades on Greyn edeltäjä ja vaikka tässä seksiä onkin, se on hyvin erilaisessa kontekstissa. Sisältö pääsi yllättämään, en nimittäin koskaan etukäteen tutki kirjoja netissä, sillä halua pitää lukukokemuksen mahdollisimman luonnollisena aka en halua saada vaikutteita. Klassikoiden suhteen se on joskus haastavaa, sillä monista keskustellaan tai viitataan opinnoissa, mediassa ja viihteessä. Tätä minulle suositelleet olivat kuitenkin osanneet pitää salamyhkäisyyden verhon tiukasti kiinni, niin oli hauskaa selvittää itse, mistä kirjassa on kyse.

    VastaaPoista
  21. Huh, kylmäävää tekstiä. Kuulostaa teokselta joka saa ahdistumaan, mutta on pakko lukea silkasta uteliaisuudesta, samaan tapaan kuin penskana kuikki tyynyn takaa k-18 kauhuleffoja 😁
    Hieno bloggaus, herätit mielenkiinnon. Jos aika antaa myöten, olis mielenkiintosta lukea tämä ennen tv-sarjan alkamista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja kyllä herätteli ajattelemaan. Suosittelen kyllä tutustumaan. :)

      Poista
  22. En ole dystopioiden ystävä, mutta Orjattaren poliittisen ajankohtaisuuden ja kiinnostavan kirjoituksesi vuoksi tämä täytyy lukea asap. Ilmeisesti englanniksi, jos käännöksessä on hataruutta. Orwellin 1984 teki lukupiirissämme vaikutuksen!
    On kyllä karmeaa, että nämä ovat ajankohtaisia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut runsaasti dystopioita, mutta harva teos on yhtä pelottavan uskottava lähitulevaisuuden kuvaus kuin Orjattaresi. 1984, Fahrenheit 451 ja Uljas uusi maailma ovat varoituksistaan huolimatta osittain toteutuneet, täytyy toivoa, että tämä ei liity joukon jatkoksi.

      Käännös on pääosin sujuva, jos ei kompastu muutamiin lillukan varsiin niin kuin minä. Viimeinen luku on lyhennelty (en tiedä vaikuttaako muutos sisältöön miten paljon), mutta jos en olisi kuullut Taikakirjainten Raijalta, että viimeinen luku ei ole käännetty kokonaan, en olisi ajatellut saati huomannut jotain puuttuvan. Olen lukenut paljon huonomminkin suomennettuja teoksia, mutta jos englanti luonnistuu, uskon Atwoodin kielen olevan vielä rikkaampaa kuin millaisena se kääntäjän läpi kulkeneena näyttäytyy.

      Poista
  23. Luin tämän nyt ja oli kyllä ihan erilainen kuin ne kaksi muuta Atwoodia, jotka olen lukenut. Vaikka ehkä toimintaa olisi voinut olla enemmän, niin ainakin kirja eteni selkeästi ja jäsennellysti, eikä ollut vaikeuksia ymmärtää.

    Kiinnitin myös huomiota tuohon itsenäisyyspäivään ja johonkin muuhunkin seikkaan suomennoksessa. Olisi tosiaan kiinnostavaa verrata alkukieliseen. Jos Tammi ottaa tästä uuden painoksen teoksen ajankohtaisuuden vuoksi, toivottavasti tarkistavat myös suomennoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurimmaksi osaksi käännös tuntui sujuvalta, mutta ei tosiaan haittaisi, jos uusintapainokseen tarkastettaisiin kun noita kukkasia oli jäänyt muutamia.

      Poista
  24. Luen tätä parhaillaan ruotsiksi. Missä luvussa tuo itsenäisyyspäivä on? Tekisi mieli tarkistaa kuinka on ruotsinnettu, mutta sivunumerot menevät ihan eri tavalla. Jos haluat niin voin tarkistella muitakin kohtia. Ainakin ruotsinnos on nimittäin vaikuttanut hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista yhtään, pitää katsoa muistiinpanoista, jos sivunumeron löydän niin antaisi summittaisen sijainnin. Mietin bloggauksen jälkeen, että onkohan suomentaja sekaantunut siinä, kun puhuu Kanadan rajasta, että päähenkilö onkin pakenemassa Kanadasta Yhdysvaltoihin, eikä toisin päin. Tämä siis kerrotaan eri kodassa kuin itsenäisyyspäivä.

      Poista
  25. Tästä kammottavasta utopiasta löytyy kymmeniä asioita jotka ovat totta tälläkin hetkellä islamistisessa maailmassa. Nainen saa liikkua ulkona vain miehen seurassa, vaatetuksen tulee olla peittävä, yhtenevä ja kaapumainen, naisen matala asema yhteiskunnassa, järjestetyt avioliitot, naisen silpominen nautinnon poistamiseksi, miesten kaksinaismoralismi, julmat ja epäinhimilliset rangaistukset jne jne. olisi mukava tietää onko kirjailija ottanut vaikutteita islamistisesta maailmasta utopiaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat asiat kävivät mielessäni lukiessani tätä. On hyvin mahdollista, että Atwood on ammentanut teokseen monienkin kulttuurien ja ajankuvien naiskäsityksestä.

      Poista
  26. En ole vielä lukenut kirjaa, mutta kommentoin yhtä mainituista käännösratkaisuista. Laakson lilja viitannee Raamatun Laulujen lauluun: "Minä olen Saaronin kukkanen, olen laaksojen lilja." Englanninkielisissä Raamatuissa "a lily of the valleys". Tässä tapauksessa kääntäjä siis ei olisikaan ollut pihalla vaan hyvinkin hoksaavainen.

    VastaaPoista
  27. Vain muutama vuosi ennen kirjan ilmestymistä oltiin koettu Iranin vallankumous ja maa salamannopea muuttuminen islamislaiseksi teokratiaksi. Myös ilmapiiri Yhdysvalloissa ja koko länsimaailmassa oli muuttumassa hyvin konservatiiviseksi. Valloissa tapahtuivat ensimmäiset pommi-iskut aborttiklinikoita vastaan ja abortteja tekevien ammattilaisten murhat.

    VastaaPoista
  28. "Heinäkuun ensimmäinen" näyttäisi tosiaan olevan harmillinen käännöslapsus. Alkuperäisteoksessa "July the Fourth", USA:n kansallispäivä.

    VastaaPoista