"Hautoja, hautauksia, ruumiita, luita.
Miksi arkeologia on niin kiinnostunut kuolemasta?"
Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
En yleensä kiinnostu dekkareista, ellei niissä ole jotain erityislaatuista. Elly Griffithsin Risteyskohdat tarttui kuitenkin lukulistalle, koska sen päähenkilö Ruth Galloway on arkeologi. Olen opiskellut arkeologiaa neljä vuotta, ennen kuin vaihdoin pääaineeni kirjallisuuteen, niinpä alan terminologia ja käytänteet ovat tulleet tutuiksi. Arvostan myös kääntäjän ammattitaitoa, sillä Anna Lönnroth on koulutukseltaan myös arkeologi.
Maisema on symboolinen. Maan ja meren välissä, tai elämän ja kuoleman. (s. 20)
On vuosi 2007, kun Norfolkin pohjoisosassa asuva Ruth kutsutaan katsomaan marskimaan reunasta löydettyjä luita, sillä alueella on kymmenen vuotta aikaisemmin kadonnut pieni tyttö. Ruthin on kerrottava rikoskomisario Harry Nelsonille, ovatko luut tuon tytön vai muinaisia, marskimaalla sijainneeseen paalurakennelmaan liittyviä. Ruth oli paikalla tytön katoamisen aikoihin arkeologiryhmän kanssa tutkimassa paalukehää ja hän jäi asumaan lähistölle ihastuttuaan alueen luontoon. Sittemmin hän sai töitä paikallisen yliopiston arkeologian laitoksen opettajana, yhtenä erikoisalanaan forensinen arkeologia (vrt. Kathy Reichsin romaanien Temperance Brennan, joka on tuttu myös Bones -tv-sarjasta).
Pettymyksekseni teos oli enemmän chick litiä kuin kovaksi keitetty dekkari. Yksin asuvalla Ruthilla on klassisia miesongelmia, huonot välit vanhempiinsa ja hän tykkää juoda viiniä parhaan ystävänsä Shonan kanssa viettämissään tyttöjen illoissa. Vaikka pidänkin yleensä hahmoista, joilla on vikoja tai jotka kokevat olonsa epävarmaksi, koska ne tekevät hahmoista inhimillisiä ja samaistuttavia, Ruthin kanssa en kuitenkaan löytänyt kovin vahvaa yhteyttä.
Nyt olen alistunut pysymään vanhanapiikana ja kummitätinä, vajoamaan vähitelleen hulluuteen ja naulomaan kissoilleni vaatteita omista hiuksistani. (s. 49)
Ruth valittaa ärsyttävyyteen asti painostaan (80 kiloa) ja vaatekoostaan (44). Hän ei omien sanojensa mukaan voi käyttää farkkuja, koska on liian vanha (pian 40) ja läski, vaan pukeutuu mieluummin mustiin samettihousuihin, mikä minusta on huomattavasti huonompi vaihtoehto. Hän pukeutuu kokomustaan piiloutuakseen katseilta, vaikka pitää väreistä, glitteristä ja helmiompeleista. Hän tuntee itsensä tavallistakin kookkaammaksi autoissa ja pelkää vainoharhaisesti että istuimeen on piilotettu painoanturi, joka hälyyttää liian raskaasta matkustajasta.
Hän kietoo punaisen kaulaliinan (ainoa myönnytys väreille: kaulaliinoja voivat ostaa läskitkin) kaulaansa. (s. 11)
Olisin nauttinut teoksesta niin paljon enemmän, jos Ruth ei olisi ollut niin ulkonäkökeskeinen. On toki totta, että naiset (minäkin) vertailemme usein omia piirteitämme toisiin ja kaipaamme epäreilusti itseämme kohtaan jotain sellaista, mitä voi olla mahdotonkin saada: jos hiukset ovat tummat ja kiharat, haluaa suorat ja vaaleat, pienemmät tai isommat rinnat, kapeammat tai reheämmät reidet ja vyötärön, enemmän tai vähemmän pituutta. Mutta Ruthin elämässä ei paljoa muuta olekaan kuin ylipaino ja kissat, joita hänen äitinsä kutsuu lapsenkorvikkeiksi (olen muuten samaa mieltä Ruthin kanssa siitä, etteivät ne ole).
Kirjoja kaikilla mahdollisilla pinnoilla. Enimmäkseen arkeologiaa, mutta myös murhamysteerejä, keittokirjoja, matkaoppaita, lääkäri-hoitaja-romantiikkaa. Ruthin makua voi kuvailla vähintäänkin monenkirjavaksi. Erityisesti hänen sydäntään lähellä olivat baletista tai ratsastuksesta kertovat lastenkirjat. (s. 9)
Kissat, karun kaunis miljöö, arkeologia ja Ruthin rakkaus kirjoja kohtaan ovat teoksen parasta antia. Varoitan kuitenkin turvautumaan lukukokemukseen nenäliinapaketin kanssa, sillä kyseessä on teos, jossa tapahtuu kuolemia ja lasten kaappaamista. Syyllisen arvasi aivan liian helposti, mutta onneksi Nelsonin saamat, tytön katoamiseen liittyvät kirjeet, joissa oli erikoisia arkeologisia, uskonnollisia, mytologisia ja kirjallisia lainauksia pitivät mielenkiinnon yllä.
Ruth Gallowayn tutkimukset saavat jatkoa, kun Januksen kivi ilmestyy syyskuussa 2017. Aion lukea senkin, sillä jokin Griffithsin tyylissä kiinnostaa kaikesta huolimatta. En olisi lukenut kirjaa loppuun, jos se olisi ollut täysin huono, vaikka en kokonaan ihastunutkaan. Uskon siihen, että Ruth tulee kasvamaan tulevissa teoksissa itsevarmemmaksi ja helpommin pidettäväksi hahmoksi. Englanniksi sarjaa on ilmestynyt jo yhdeksän osaa. PS. Elly Griffiths on Domenica de Rosan dekkaristinimi, niin kuin J.D. Robb on Nora Robertsin.
Arvosana:
Takakannesta:
Huippusuosittu ja tunnelmallinen Ryth Galloway -sarja alkaa!
Arkeologi Ruth Gallowayn rauhaisa elämä Norfolkin perukoilla järkkyy, kun poliisi ottaa yhteyttä: muinaisen paalukehän liepeiltä on löytynyt ihmisen luita. Onko kyseessä kymmenen vuotta aiemmin kadonnut tyttö vai esihistoriallinen löytö?
Katoamistapausta tutkiva rikoskomisario Harry Nelson ei aio luovuttaa ennen kuin tytön kohtalo on selvinnyt. Ratkaisu saattaakin olla lähempänä kuin koskaan Ruthin asiantuntemuksen ja herkän vaiston ansiosta. Mutta kun toinenkin tyttö katoaa, mysteeri tihenee kuin sumu marskimailla – ja Ruthin rooli poliisin neuvonantajana käy todella vaaralliseksi.
”Huiman tunnelmallinen mysteeri Norfolkin rannikon marskimailta.”
- The New York Times
”Ruth Galloway on yksi meistä, fiksu, hyvin pärjäävä ja silti hiukan epävarma itsestään. Hänestä lukijat haluavat kuulla lisää.”
- USA Today
Arkeologi Ruth Gallowayn rauhaisa elämä Norfolkin perukoilla järkkyy, kun poliisi ottaa yhteyttä: muinaisen paalukehän liepeiltä on löytynyt ihmisen luita. Onko kyseessä kymmenen vuotta aiemmin kadonnut tyttö vai esihistoriallinen löytö?
Katoamistapausta tutkiva rikoskomisario Harry Nelson ei aio luovuttaa ennen kuin tytön kohtalo on selvinnyt. Ratkaisu saattaakin olla lähempänä kuin koskaan Ruthin asiantuntemuksen ja herkän vaiston ansiosta. Mutta kun toinenkin tyttö katoaa, mysteeri tihenee kuin sumu marskimailla – ja Ruthin rooli poliisin neuvonantajana käy todella vaaralliseksi.
”Huiman tunnelmallinen mysteeri Norfolkin rannikon marskimailta.”
- The New York Times
”Ruth Galloway on yksi meistä, fiksu, hyvin pärjäävä ja silti hiukan epävarma itsestään. Hänestä lukijat haluavat kuulla lisää.”
- USA Today
Alkuperäinen nimi: The Crossing Places (2009)
Ruthin kanssa suolamarskilla ovat olleet myös: Kirsin kirjahylly, Tuulevin lukublogi, Kirjakaapin kummitus, Lukuneuvoja
Samantyylisiä kirjoja: Kathy Reichs: Temperance Brennan -sarja, Nora Roberts: Menneisyyden vangit, J.D. Robb: Kuoleman riitit
Samantyylisiä kirjoja: Kathy Reichs: Temperance Brennan -sarja, Nora Roberts: Menneisyyden vangit, J.D. Robb: Kuoleman riitit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti