Sivut

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Prideviikon lukutempaus (26.6.-2.7.2017)


   
Tänään on Kansainvälinen homo- ja transfobian vastainen päivä. Se antaa sateenkaarevan aasinsillan tälle postaukselle. 
  
Luin viime vuonna Prideviikolle Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin ja pohdin silloin, että olisi hienoa, jos kirjablogeissa olisi luettu ja postattu yhteisöllisesti HLBTQ kirjallisuutta. Tänä vuonna olen kuitenkin ajoissa liikkeellä tämän idean toteuttamisen kanssa. Helsinki Pridea vietetään tänä vuonna 26.6.-2.7. 
  
Tempaukseen ilmoittaudutaan kommentoimalla tähän postaukseen ja osallistumiseen riittää, kun lukee yhdenkin teemaan sopivan kirjan haasteviikolle, mutta lukea saa toki enemmänkin. Kaikenlainen muukin teeman käsittely blogeissa on erittäin tervetullutta. Somessa voi käyttää hästägiä #pridelukuviikko.
  
Lukuvinkkejä löytyy esimerkiksi täältä, täältä ja blogistani Sateenkaarikirja-tägillä. Yllä olevaa sateenkaarisydäntä saa käyttää bloggausten yhteydessä. Kerään haasteviikon päätteeksi listan luetuista teoksista seuraavien vuosien vinkkilistaksi, joten ilahtuisin, jos ilmoittaisitte luetut kirjat myös tähän postaukseen.

Tempauksessa mukana:

58 kommenttia:

  1. Hyvä idea! Olen ilahtuneena katsellut, lun eri kirjastot ovat ottaneet sateenkaariaiheisille teoksille omat hyllynsä käyttöön. Hyvägän aiheen olisi näkyä täällä blogeissakin. Mukana ollaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateenkaarihyllyt on mahtava idea. ♥ Toivon, että luokittelu ei rajaa teoksia pois kenenkään lukulistoilta. Sateenkaarikirja kun voi tarjota kaikille jotain. Esimerkiksi minun kevään suosikkikirjani on Becky Albertallin Minä, Simon, Homo sapiens, jota olen suositellut lukemisen jälkeen ihan kaikille, niin hieno teos se on. Tervetuloa mukaan!

      Poista
  2. Loistava idea, ehdottomasti mukana! Pitääkin tämän innoittamana päivittää tuota HLBTQ-kirjallisuuslistaa ajan tasalle. Kiitos linkkauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun lähdet mukaan. :) Se oli hyvä lista.

      Poista
  3. Lähden mielelläni mukaan! Tavoitteena olisi lukea ainakin se yksi kirja, mutta toivottavasti onnistuisin lukemaan enemmänkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan. :) Minäkin laitoin tavoitteeksi yhden, mutta ei voi tietää vielä etukäteen, jos tuleekin luettua enemmänkin.

      Poista
  4. Jep jep, mukana ollaan!

    VastaaPoista
  5. Mukana ollaan, mahtavaa kun järjestät tällaisen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, että lähdet mukaan. :)

      Poista
    2. Taisitkin Twitterissä jo huomata postauksen, mutta laitan sen vielä tähän: http://tekstiluola.blogspot.fi/2017/06/abdellah-taia-infidels-pride-viikon.html

      Poista
  6. Mukana ollaan. Pitääkö seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen siis olla kantava teema kirjassa, vai kuinka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole rajauksia sen suhteen, kuinka isossa roolissa on, kunhan sisältää tempaukseen sopivia teemoja. Toki tietenkin olisi hienoa, jos olisi jossain määrin merkittävää teoksessa, mutta jokainen saa itse määrittää miten teoksen liittää mukaan tempaukseen. Tervetuloa mukaan.

      Poista
  7. Multa löytyy myös lukulistalta tähän varmasti jotain sopivaa, eli olen mielelläni mukana :)

    VastaaPoista
  8. mukana ehdottomasti! :)
    Piti kommentoida jo eilen, mutten jaksanu raahautua enää illalla koneelle.

    VastaaPoista
  9. Olen itseasiassa miettinytkin, että järjestääköhän kukaan tästä yleistä tempausta, joten mukavaa että sinä tartuit tähän:) Olen siis mukana järkyttävän pitkän lukulistan kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että sinäkin olet miettinyt asiaa. Olen huomannut, että jos keksii hyvän haaste- tai tempausidean, on sitä lähdettävä itse vetämään, jotta se joskus toteutuisi. Tai ainakin vihjaista kovaan ääneen, jos joku siihen tarttuisi. Tykkään paljon Klassikkohaasteesta, kun se kiertää blogista blogiin, ja olisi joidenkin muidenkin haasteiden kanssa kivaa, jos ne uusiutuisivat vastaavalla tavalla. Tervetuloa mukaan! :)

      Poista
  10. Minäkin lähden mukaan, ihan mahtavaa että keksit järjestää tällaisen! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että lähdet mukaan. :) Olisin tosiaan jo viime vuonna laittanut tempauksen pystyyn, mutta en muistanut tiedottaa ideastani ajoissa, kun muistin Pride-viikon vasta muutaman päivän etukäteen. ♥

      Poista
  11. Heips! Olen unohtanut käydä täällä ilmoittautumassa, mutta lisää toki minutkin listaasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että osallistut. ♥ Vielä ehdit hyvin huikata ilmoittautumisesi. :)

      Poista
  12. Minäkin olen mukana! Tutkin kirjalistoja, ja ainakin Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä olisi omassa hyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että osallistut. :) Teema löytyy yllättävän monesta teoksesta, joskin sen käsittely vaihtelee hyvinkin paljon.

      Poista
    2. Itse asiassa nyt maratonilla lukemani Essi Kummun Hyvästi, pojat -kirja sopisi myös prideviikkoon. Siinä kirjailija nimittäin sanoo hyvästit pojille, kuten kirjan nimikin kertoo :D. Toisaalta naissuhteista ei kyllä kerrottu siinä kovinkaan paljon, ja minua kiinnostivat enemmän muut teemat.

      Poista
  13. Pitääkin aktivoitua, tää on mainio aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittelin viime vuonna, kun keksin teemalukuhaasteen niin lähellä Prideviikkoa, että vain harva olisi ehtinyt mukaan. Tänä vuonna olin onneksi aikaisemmin liikkeellä ja ihastuttavan moni onkin halunnut osallistua siihen. :)

      Poista
  14. Mukana ainakin kirjavinkkipostauksella, jospa saisin toivottavasti ainakin yhden aiheeseen liittyvän kirjan itsekin luettua tällä viikolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkkipostaus on sekin erittäin tervetullut. :)

      Poista
  15. Niin, mäkin olen mukana, vaikka olen jäänyt listalta pois :) Saattoi olla, että ilmoitin osallistumisestani vain Fb:ssä enkä muistanut huudella täällä. Hups.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin tänään sinun lukuvinkkipostauksesi. :) Hyvä, että huudahdit niin lisään blogisi listalle. ♥

      Poista
  16. Ai että, kai vielä ehtii matkaan? Täytyypä etsiä kirjastosta tai hyllystä jotakin sopivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii hyvin mukaan. :) Tervetuloa! ♥

      Poista
  17. Tulikohan minun aiempi kommenttini tähän lainkaan perille, hmm..? No, mukana joka tapauksessa, nyt ainakin jo lukuvinkkipostauksella, mutta toivottavasti myös ihan aiheeseen liittyvän kirjallisuuden parissa myöhemmin tällä viikolla. :)

    VastaaPoista
  18. Hei! Minäkin olen mukana. Taisin ilmoittautua FB:ssa, mutten muistanut tulla tänne. Eka postaus tuli eilen:
    http://luminenomena.blogspot.fi/2017/06/miranda-july-avokammen.html

    T. Lumiomena-blogin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taisitkin, mutta en muistanut käydä tarkistamassa, ketkä olivat sitä kautta ilmoittautuneet. :) Lisään listalle.

      Poista
  19. Tässäpä minun postauskeni http://luetaankotama.blogspot.fi/2017/06/lasten-ja-nuorten-hlbtq-kirjallisuus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! ♥ Minäkin hyvin nuortenkirjapainotteisesti lähdin tähän viikkoon. :)

      Poista
  20. Hei olen mukana! Ja pari postaustakin viikon teeman mukaan jo näpytellyt :)

    VastaaPoista
  21. Tuun vähän myöhässä kun en ajattelut eka osallistuvani. Mut puolivahingossa nyt kuitenkin luin aiheeseen liittyvän kirjan, niin hyppään näin viimeisillä metreillä mukaan ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään, vielä ehtii mukaan. :) Joskus käy esim. niinkin, että teema X esiintyy kirjassa, josta ei etukäteen sitä tiennyt.

      Poista
  22. Päädyinkin lukemaan tietokirjan ja postaus löytyy täältä:
    https://kirjanjostoisenkin.blogspot.fi/2017/07/pridelukuviikko-kaikella-rakkaudella.html?m=1

    Kiitos emännöinnistä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä. :) Mukavaa, että tietokirjojakin pääsee mukaan koostepostaukseen.

      Poista
  23. Onnistuin kuin onnistuinkin lukemaan yhden kirjan, historiallisen romaanin. Kirjoitukseen pääsee täältä: https://tuntematon-lukija.blogspot.com/2017/07/jan-guillou-sillanrakentajat.html

    Kiitos tempauksen vetämisestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että ehdit lukemaan teemaviikolle. Lisään linkin koosteeseen. :)

      Poista