101 kirjaa: Veijo Meri: Kuviteltu kuolema (1974)

"Jo yksi laatusana voi tappaa kiinnostuksen.
   
Jos sanotaan, että kirja on sotakirja, rakkausromaanien lukijat eivät siihen tartu. Jos sanotaan, että se on rakkausromaani, miehiset miehet alkavat käyttää sitä kahvipannun alustana."
     
(Kirjojeni sanottava, s. 81-82)

   

Kuva: © Riku-Ville Vaske

  

Kuultuani ensimmäisen kerran mahdollisuudesta osallistua kirjabloggaajana Ylen Kirjojen Suomi -projektiin Kirjablogit ja 101 kirjaa, olin heti kiinnostunut ja valmis lähtemän mukaan. Sain luettavakseni vuoden 1974 kirjan, Veijo Meren tekstikokoelman Kuviteltu kuolema. Teos on lainannut nimensä kokoelmassa mukana olevalta runolta.

Oma kuviteltu kuolema,
se on vallan ihanaa,
se tapppaa kaikki muut
paitsi ei minua. 

(s. 97, runosta Kuviteltu kuolema)

  

Kokoelman tekstit ovat ilmestyneet alunperin 1963-72 ja ne ovat sekoitus runoja, esseitä ja artikkeleita niin kirjailijan ajatuksista toisista kirjailijoista ja omasta tuotannostaan kuin urheilusta ja Charlie Chaplinista (tai Tsapesta, niin kuin Meri häntä kutsuu), joka on päässyt myös kirjan kanteen. Köydellekin löytyy selitys Meren jatkosodan aikaan sijoittuvan esikoisromaanin Manillaköysi (1957) juonesta: mies löytää köyden ja haluaa salakuljettaa sen vaimolleen pyykkinaruksi kietomalla sen vartalonsa ympärille. Vain kauniiden sateenkaarisiipien alkuperä jäi minulle mysteeriksi. Kuvan signeeraus ANTIK kuuluu Kosti Antikaiselle. Hän on taiteillut kaikkiaan lähemmäs 600 kirjan kannet, joista 190 Otavan Delfiinikirjoille. 

  

Jos tilapäinen tai synnynnäinen erakko kirjoittaa muistelmansa, yksityiskohtaisesti ja runollisesti, kuten Thoreau -- hän -- saa syntymään -- onnistuessaan vanhenemattoman klassisen teoksen, jota luetaan -- kun tarvitaan syvällisiä ajatuksia. (Frank Harrisin muistelmat, s. 11)

  

Merestä sanotaan usein, että hän on sukupolvensa tunnetuin kirjailija myös Suomen ulkopuolella. Hänen keskeinen tuotantonsa kertoo sota-ajasta. Tämä oli minulle ensimmäinen lukemani Meren teos, mutta näiden tekstien pohjalta ei herännyt halua tutustua lisää miehen kynäilyihin. Kokoelma toimineekin paremmin lukijalle, jolla on jo jonkinlainen kosketus Meren teoksiin.
 
Minua jäi suuresti harmittamaan, ettei teoksessa kerrottu milloin kukin teksteistä on alunperin kirjoitettu ja missä ne on mahdollisesti julkaistu ensimmäisen kerran. Muutama teksti tuntui nimittäin selvästi kirjoitetun jotakin tiettyä tarkoitusta varten, kuten esimerkiksi kokoelman viimeinen teksti, Pentti Haanpään henkinen kehittyneisyys. Meri mainitsee kokoelmassa ainakin kirjallisuuslehti Parnasson, joten en ihmettelisi, jos jotkin tekstit olisivat ilmestyneet siinä.

  

Jälkimaku mittaa kirjan arvon -- Jos ei jälkitunnetta tule, jos ei mikään humise ja tunnu, sen jälkeen kun on kirjan sulkenut, jotain puuttuu, jotain on jäänyt pois, kirjailija on saanut lukijalta eikä päinvastoin. (Epämiellyttävä taide, s. 32)

Kuva: © Riku-Ville Vaske

    

On hienoa, että Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat ottaneet 101 kirjan joukkoon rohkeasti hyvinkin erilaisia teoksia, romaanien lisäksi runoja ja novellikokoelmia, näytelmiä ja tietokirjoja, satuloruja ja pakinoita. Aikansa kohuttuja uutuuksia, klassikkoaseman saavuttaneita sekä vähän harvinaisempiakin teoksia. Kaikki kirjat eivät kuitenkaan vakiinnuta asemaansa, vaan ne jäävät unohduksiin, vaikka niiden aikalaiskuvaus olisikin hyvin tarkkaa. Se on ehkä tämänkin kokoelman kohtalona. Lähes jokaisella kokoelman tekstillä oli kuitenkin annettavanaan edes yksi lause, joka puhutteli minua tai herätti ajatuksia, mutta kokonaisuudesta jäi hieman tyhjä olo.

   

Puttonen ja Nowak 101 kirjan valinnasta: "Listalle päässeen kirjan piti kiteyttää olennaista kirjan syntyajan henkisestä ilmapiiristä, yhteiskunnallisista tapahtumista tai ihmisen sisäisestä muuttumisesta. Mitä julkaisuvuonna tapahtui? Mitkä kirjat kuvaavat moninaisia muutoksia? Kuinka valita samana vuonna ilmestyneistä tärkeistä teoksista vain yksi?"

  

Siitä huolimatta, että muutama kokoelman teksteistä käsitteleekin Meren aikalaishavaintoja niin Suomen itsenäisyydestä, kirjakielestä, kulttuurisista ja sosiaalisista muutoksista, en luettuani ole aivan varma, mikä teoksen sisällössä on herättänyt Puttosen ja Nowakin huomion, jotta se on valittu edustamaan vuotta 1974. Kokoelman teksteistä tuoreinkin on kirjoitettu kaksi vuotta ennen julkaisua, joten kirjoittamisvuottaan ne eivät heijastele. Niitä voisi kyllä pitää Meren luomana kirjallisena aikakapselina, mutta minä en lukijana saanut kiinni tällaisesta tasosta. koska aikalaishavainnot eivät muodostaneet niin suurta osuutta tekstien sisällöstä.

Sata vuotta suomalaista kirjallisuutta ja kansanrunot
siinä kansalliset aarteet. (s. 93, runosta Itsenäisyys)

Minulla ei ole aivan tarkkaa käsitystä, millainen Suomi ja muu maailma oli isosiskoni syntymävuonna, eikä Meren kokoelmakaan tarjonnut selviä vastauksia tähän. Toisaalta teosta oli mukavampaa lukea proosana kuin oppikirjana. On varsin haastavaa löytää kattavia listoja vuosittain julkaistuista teoksista, mutta valinnan varaa on varmasti ollut enemmän kuin runsaasti. En yhtään kahdehdi Puttosen ja Nowakin työmäärää.
 
Googlaamalla löysin ainakin muutaman kiinnostavan kuuloisen teoksen vuodelta 1974: Arto Paasilinnan Paratiisisaaren vangit, Laila Hietamiehen (nyk. Hirvisaari) Käden kosketus ja Samuli Parosen yhteiskuntakriittinen aforismikokoelma Maailma on sana, joka olisi minusta sopinut tätä Meren kokoelmaa paremmin osaksi itsenäisyyden ajan kirjajoukkoa, pidetäänhän sitä esimerkiksi yhtenä suomalaisen aforistiikan parhaimmista. 
  

Mietelmät pohtivat muun muassa sivistystä, työnjakoa, hyvinvoinnin muuttumista pahoinvoinniksi, pelkästään talouteen perustuvaa politiikkaa, terveyden tuhoutumista ”vaurastuvassa” yhteiskunnassa, turhuuden voittoa välttämättömästä, kilpailua ja kiirettä, köyhien ”auttamista”, käskyttämistä ja demokratiaa, tilastoja, sodanuhkaa, lain luonnetta sekä uskontoa. - Wikipedia Maailma on sana -aforismikokoelmasta

 

Kuva: © Riku-Ville Vaske

Kuvitellusta kuolemasta oli haastavaa kirjoittaa bloggausta, koska se ei ole romaani, eivätkä sen tekstit ole keskenään samaa kirjallisuuden lajia tai käsittele suppeaa aihetta. Kokoelma on kirjava sekoitus asiaproosasta runoihin, joilla ei tuntunut olevan muuta suhdetta toisiinsa kuin niiden kirjoittaja. Kokoelmalle kirjoitettu alkupuhe olisi voinut avata tekstejä ja niiden järjestystä paremmin ymmärettäväksi kokonaisuudeksi.
   

En lukenut kokoelmaa järjestyksessä kannesta kanteen, vaan etenin kiinnostavimman kuuloisesta otsikosta vähiten kiinnostavaan. Aloitin Kirjojeni sanottavasta ja päädyin Urheiluun, mutta matkustin 19 tekstiä sisältävän kokoelman sisällä edes takaisin (postauksen lopussa on lista lukujärjestyksestäni). Tällainen vapaavalintainen eteneminen toimi ainakin minulle, vaikka lukuprosessin loppuun jäivätkin epähuomiossa lähes kaikki pidemmät tekstit. Otsikot eivät aina vastanneet mielikuviani ja sisällöltään kiinnostavimmaksi koin Epämiellyttävä taide, Amerikkaa ja hieman yllättäen Urheilu -otsikoidut tekstit. Niissä tuntui olevan myös eniten ajankuvausta.

Romaani käy helpoksi kuin vanhan ajan lukuromaani tai nykyajan tv-sarja. (Epämiellyttävä taide, s. 31)

 
Tekstien määrän vuoksi en koe mielekkääksi käydä jokaista yksityiskohtaisesti läpi tässä bloggauksessa, mutta avaan muutamien vähemmän itsestään selvien tekstien aihepiirejä.  Musta Decamerone käsittelee Leo Frobeniuksen ennen ensimmäistä maailmansotaa keräämiä itäafrikkalaisia kansantarinoita ja satuja. Frank Harrisin muistelmat kertoo sosiaalisesta muistelijasta, Casanovaan verrattavissa olevasta Harrisista, joka kirjoitti mm. Oscar Wilden ja Shakespieren elämäkerrat ja todisti näiden olleen ihmisiä. Esseessä Viisaiden sanat ovat vertauksia Meri kirjoittaa Kafkasta.

Ryhmä 47 kiertää sillä kertaa käsittelee erikoisesti nimetyn, vuonna 1947 perustetun kirjallisen illan 25. kokousta. Tsapessa Meri kertoo, että tahtoo Suomeen oman Chaplinin, joka opettaisi meidät nauramaan poliisille ja auktoriteeteille. Esseessään Amerikkaa Meri kertoo Pepsi-mukista, jonka heitti Yhdysvalloissa ollessaan auton ikkunasta ja oppi paikallisesta roskaamissakosta. Myös amerikkalaisten poliittinen mytologia nostettiin esille. Itsenäisyys, Suomalainen ahdinko, Kuviteltu kuolema ja Linnoitus muodostavat teoksen runollisen osuuden. Joel Lehtosen rouva Bovary kertoo Lehtosen naissuhteista ja esseessä Pentti Haanpään henkinen kehittyneisyys Meri käsittelee ovatko Haanpään kirjalliset hahmot henkisesti kehittyneitä vai eivät.

Tekstien puhuttelevuus vaihteli suuresti, ja pituutta niillä on kahdesta kahteenkymmeneenkolmeen sivua. Runot ovat kokoelman lyhyimmät, mutta samalla haastavimmat tekstit. Vaikka runojen lukemisesta yleensä nautinkin, näistä en saanut hyvää otetta ja jätänkin analysoimatta niitä. Pisimmät tekstit ovat Pentti Haanpään henkinen kehittyneisyys ja Miten Manillaköysi syntyi, ja ne olisivat varmasti avautuneet paremmin, jos olisin lukenut Manillaköyden tai tietäisin entuudestaan jotain Haanpäästä. Tällaisenaan minulla ei ollut vertailukohtaa tai kiintopistettä, josta ottaa kiinni.

Meren essee Suomen historian dokumentit sisältää kohdan, joka sopii mielestäni hyvin kuvaamaan myös tätä kokoelmaa: "Teos on -- kylmiä tiedonvälityslaitteita. Se panee lukijan eläytymään, aktivoi hänet ja kiihdyttää häntä. Tämä johtuu tekstien jännittävistä keskinäisistä suhteista. Teoksen lähteet ovat eri tarkoituksia varten laadittuja. Yhteneväistävä mekaaninen lukutapa tekisi niille vääryyttä. -- Tekstit on syytä tutkia yksi kerrallaan. Niitä pitää katsella eri puolilta, käännellä ja katsella. Niille täytyy antaa aikaa selkiytyä. Silloin ne voivat herättää mielessä kaikki muisti- ja mielikuvat Suomen historiasta ja tarkistaa ja tarkentaa ne." (s. 103)

Kuva: © Riku-Ville Vaske

  

Lukuprojektini on ollut helpompi kuin muutamilla muilla haasteeseen tarttuneella bloggaajalla. Saamani teoksen sivumäärä on lyhyt ja sen sisältö monimuotoinen - kyllästymään ei siis päässyt. Vaikka tämäkin teos haastoi minua lukijana, sain sen luettua ja muistiinpanot kirjoitettua parissa päivässä. Eniten aikaa kului kokoelman herättämien ajatusten aukikirjoittamiseen, sillä minulla oli hieman vaikeuksia löytää sanottavaa kokoelman teksteistä.

Olen tähän asti varonut visusti kirjoissani ja muualla sanomasta, mitä kirjoissani olen sanonut, ja koetan varoa nytkin. En voi tietää varmasti, miten niitä luetaan ja mitä niistä luetaan ja mitä niissä on. -- Kirjailijan tehtävä on kirjoittaa kirjoja eikä tulkita niitä. Se vain rajoittaa lukijan vapautta. (Kirjojeni sanottava, s. 80-83)

Teoksen parasta antia olivat Meren yhden lauseen lähes aforismeiksi kasvavat totemukset, kuten "Ihmisen oma minä on suuri  määrä keskeneräisiä kertomuksia." (Cayrol ja Simenon, s. 21) ja "Mitä muuta kuin fiktiota ovat käsityksemme toisista ihmisistä. Itseään he eivät niistä tuntisi." (Miten Manillaköysi syntyi, s. 79), vaikka Meri kylläkin toteaa, ettei hänen kirjoittamistaan romaaneista aforismeja löydy. Ehkä hän ei vain nähnyt tekstiensä monimerkityksellisyyttä, hetken kuvaus kun saattaa sisältää itsessään suuremmankin havainnon elämästä. Myös hetket, joihin pystyin samaistumaan, olivat lukukokemuksen tähtihetkiä: "Toiset muistelevat kauhulla matematiikantunteja, toiset voimistelutunteja, jotkut molempia." (Urheilu, s. 51)

Useimmille ihmisille olemme vain bussin matkustajia.  (Viisauden sanat ovat vertauksia, s. 18)

  

Meren aikalaishavainnoissa on laskeskelematonta kaukonäköisyyttä "Tietokoneiden, piilokameroiden ja manipulaation aikakaudella moni asia järjestetään toisin kuin ennen." (Epämiellyttävä taide, s. 32) Kokoelmasta löytyy myös väittämiä, jotka ovat edelleen tosia lähes 50-vuotta myöhemminkin ja saavuttavat jopa dystooppisia ulottuvuuksia, etenkin havainto kansalaisten huomion hallinnasta. Tällaiset kohdat osoittavat kuitenkin samalla, kuinka vähän jotkin asiat ihmisissä ja yhteiskunnassa ovat tässä ajassa lopulta muuttuneet: "Urheilun katsomisesta on tullut yksi suosituimmista rentoutumistavoista, sosiaalisesti siitä on tehty valtion tukema ja ohjaama kansan viihdytysmuoto ja mielialan säätelykeino -- Onhan se edes yksi keino ohjata ihmisen huomio sivuun hankalista arkipäivän ongelmista." (Urheilu, s. 52)

  

Merta on kutsuttu suomalaisen proosan uudistajaksi, ja olisin kokenut kiinnostavammaksi lukea jokin hänen pidemmistä, yhtenäisistä teksteistään, kuten Yhden yön tarinat, saadakseni paremman kuvan miehen kirjoitustyylistä. Kuviteltu kuolema on hieman irrallinen kokoelma tekstejä, joka olisi kaivannut johdannon tuottaakseen mielekkäämmän lukukokemuksen. Vaikka sainkin teoksesta muutaman oivallisen sitaatin kokoelmaani, jäin kaipaamaan enemmän 1970-luvun alkupuolen suomalaista yhteiskuntaa käsittelevää kuvausta ja aikalaiskritiikkiä. Teoksesta oppii nimittäin enemmän Merestä itsestään kuin ajasta jota hän eli ja kuvasi - toisin olisi varmasti hänen sota-teemaisissa kirjoissaan. Meri kuoli vuonna 2015. 

       

Kuva: © Riku-Ville Vaske

 Kuvitellun kuoleman tekstit ja järjestys, jossa ne luin:

• Musta Decamerone (13)
• Frank Harrisin muistelmat (14)
• Viisaiden sanat ovat vertauksia (2)
• Cayrol ja Simenon (18)
• Epämiellyttävä taide (3)
• Ryhmä 47 kiertää sillä kertaa (15)
• Tsape (10)
• Amerikkaa (11)
• Urheilu (19)
• Miten Manillaköysi syntyi (16)
• Kirjojeni sanottava (1)
• Suomessa on kaksi kirjakieltä, ruotsi kolmas (6)
• Itsenäisyys (5)
• Suomalainen ahdinko (7)
• Kuviteltu kuolema (4)
• Linnoitus (9)
• Suomen historian dokumentit (8)
• Joel Lehtosen rouva Bovary (12)
• Pentti Haanpään henkinen kehittyneisyys (17)

   

Takakannesta:

Artikkeleita, esitelmiä ja runoja vuosilta 1963-1972. Meri kirjoittaa itsestään ja siitä mitä hän kirjoillaan haluaa sanoa. Hän kirjoittaa Frank Harrisista, Cayrolista, Simenonista, Bulatovićista, Kafkasta, Joel Lehtosesta, Pentti Haanpäästä. Hän miettii Chaplinin huumoria, Suomen kirjakielen uusia lakeja, Amerikkaa, urheilua, Suomen historian dokumentteja. Jälleen kerran paljastuu että Meri on lyömätön lyhyen tekstin tekijä.

   

139 sivua, Delfiinikirjat/Otava 1974

  

Linkkejä:

Yle: Kirjojen Suomi: 101 kirjaa: Veijo Meri: Kuviteltu kuolema – Kurkista muuttuvan suomalaisuuden kaleidoskooppiin

Yle Areena: Sadan vuoden kirjat: 1974 Veijo Meri ja esseekokoelma Kuviteltu kuolema

Yle Areena: 101 kirjaa: 1974 Veijo Meri: Kuviteltu kuolema

  

Ellibs: Veijo Meri: Kuviteltu kuolema

  

Image (22.6.2015): Veijo Meri 1928–2015

SKS Kansallisbibliografia: Veijo Meri (1928 - 2015)