Lukupiirissä | Michael Ende: Tarina vailla loppua

"Jokainen todellinen tarina on Tarina vailla loppua."

  

   

Lukuhaasteissa: Ajattomia satuja ja tarinoita, Havaitse harvinaisuus: Harvinaisia eläimiä

Toukokuun lukupiirikirja

  

Harvoin kirjoitan lukupiiriteoksesta blogiin vasta piirin tapaamisen jälkeen. Michael Enden klassikkofantasiaa Tarina vailla loppua käsittelimme lukupiknikillä jo 13.6. mutta siitä bloggaaminen on jäänyt. Lähinnä koska teos oli niin puuduttavan tylsä ja sitä oli haastavaa lukea, koska se on kirjoitettu vihreällä ja punaisella fontilla. Luin kirjaa vielä lukupiiriä edeltävänä iltana, silloinkin jouduin pakottamaan itseni lukemaan n. 150 viimeistä sivua, koska teosta ei ollut pystynyt lukemaan kovinkaan pitkissä pätkissä aikaisemmin. Tästä blogipostauksesta tuli kauhean pitkä, voisin jopa väittää, että blogihistoriani pisin.

      

Hän ei koskaan ollut halunnut tyytyä siihen, että elämä muka oli niin harmaata ja yksitoikkoista niin kokonaan vailla salaisuuksia ja ihmeitä, kuin kaikki ne väittivät, jotka aina sanoivat: Jaa, jaa, sellaista se elämä on! (s. 158)

   

Tarina vailla loppua on kirja kirjassa. Päähenkilö Bastian Baltasar Bux, 10-vuotias koulukiusattu poika, jonka isä on hammasteknikko ja äiti kuollut joitakin vuosia aikaisemmin. Hän varastaa kirjan Karl Konrad Koreanderin (joka on hyvin Bilbomainen hahmo) antikvariaatista ja menee oppituntien sijaan koulun ullakolle lukemaan saalistaan, jonka nimi on Tarina vailla loppua, ja jonka päähenkilöksi Bastian itse tarinan loppupuolella päätyy. Lisäksi kirjassa on hahmo, joka kirjoittaa kirjan tapahtumia samaan aikaan kun ne tapahtuvat. 

  

Diana Duanen Haluatko velhoksi? alkaa muuten vähän samalla tapaa, että kiusaajiaan pakoon juokseva päähenkilö astuu sisään kirjahyllyjen väliin, tässä tapauksessa kirjastoon ja löytää sieltä poikkeuksellisen teoksen, joka muuttaa hänen eläänsä. Kiinnostaisi kyllä lukea tuo nuoruussuosikki uudelleen, koska Uudelleen luettua -haaste.

  

Hän, Bastian, oli sen saman kirjan henkilö, jonka lukijana hän oli itseään tähän saakka pitänyt! Ja kukapa sen tiesi, vaikka joku muukin lukija kokisi saman: lukisi kirjaa ja samalla tavalla luulisi olevansa pelkkä lukija, kunnes - ja niin jatkuisi ihan loputtomiin saakka! (s. 205)

  

Teoksen alkupuolella Bastianin lukemassa kirjassa päähenkilö on Antréju-niminen vihernahka, Bastianin kanssa samanikäinen, fiksu poika, joka on valittu etsimään ratkaisua Fantaasiaan uhkaavaan tuhoon. Se kuitenkion on vain puolet tarinasta ja loppu puoli eroaa siitä radikaalisti. Siinä missä Antréjun etsintämatka on kiinnostavaa ja päämäärätietoista, loppupuolella Bastianin astuessa kirjan maailmaan hänen seikkailunsa on enemmänkin epämääräistä hahauilua, jonka aikana poika on kadottaa minuutensa kokonaan.  

  

Hahmojen kehitys tarinan aikana on hienoa, etenkin silloin kun hahmot saavat uusia, kiinnostavia tai edes miellyttäviä piirteitä. Joskus harvoin hahmot kuitenkin muuttuvat teoksen (tai teossarjan) aikana sietämättömäksi. Bastianin kehitys oli juuri tällainen. Kun hänestä tulee osa lukemansa teoksen tarinaa, muuttuu hän täysin arvaamattomaksi ja inhottavavaksi hahmoksi. Fantasia oli tuhoutumassa ja Bastianin piti antaa Ikuisen lapsuuden valtiattarelle uusi nimi, jotta sykli alkaisi uudelleen. 

  

Bastian saa käyttöönsä jumalaiset luomislahjat, joilla hän muokkaa maailman mieleisekseen. Tähän sopiikin hyvin supersankarisarjakuvista tutuksi tullut toteamus: "With great power comes great responsibility". Tosin Bastianin muutosta edesauttaa Ikuisen Lapsuuden Valtiattaren antama maaginen medaljonki AURYN, jota voi verrata Tolkienin valtasormukseen, joka korruptoi kantajansa.

  

Jollet koskaan ole kyyhöttänyt tuntitolkulla korvat hehkuen ja tukka pörrösssä kirjaa ahmien ja muun maailman tykkänään unohtaen, tietämättä nälästä tai vilusta... 

Jollet koskaan ole lukenut salaa taskulampun valossa täkin alla, koska isä tai äiti tai joku muu huolehtiva sielu on sammuttanut valot ja parastasi tarkoittaen käskenyt sinun nukku, kun aamulla kumminkin on niin aikainen herätys... 

Jollet koskaan edes salaa ole vuodattanut katkerana kyyneleitä, kun kiehtova tarina oli lopussa ja kun sinun oli erottava henkilöistä, joiden kanssa olit kokenut niin monta seikkailua ja joiden puolesta pelkäsit ja toivoit ja joiden seuraa vailla elämä sinusta tuntui tyhjältä ja turhalta...

Jollei sinulla ole tällaisesta mitään kokemuksia, et varmaankaan voi ymmärtää mitä Bastian nyt teki. --

Juuri tästä hän oli niin monasti uneksinut ja juuri tätä hän oli toivonut aina siitä saakka kun oli joutunut kirjojen pauloihin: tarinaa, joka ei koskaan päättyisi! Kirjojen kirjaa! (s. 11-12)

  

Pidin lapsena paljon teoksen pohjalta tehdystä elokuvasta Päättymätön tarina, ja etenkin lohikäärmä Falkorista (joka kirjassa on Fuhhuur, tuo lentävä onnen symboli). Kirjaa lukiessani sain tietää, että elokuva on tehty sen ensimmäisestä (eli siitä paremmasta) puolikkaasta. Teoksen ideana on innostaa lapsia ja nuoria lukemaan, koska jokainen teos voi olla Tarina vailla loppua, eli ihana seikkailu, johon voi upota ja jonka henkilöksi voi itsekin kerronnan myötä tulla. 

   

Enden toteutus ei kuitenkaan toimi lukukärpäsen puraisuna, sillä se on hyvin pitkitetty ja toisteinen, eikä juoni jaksa kantaa loppuun saakka. Se tuntui todellakin nimensä mukaiselta teokselta, eikä valitettavasti positiivisessa mielessä. Atréju ja ja Fuhhuur olivat kiva kaksikko, joiden olisin toivonut olevan enemmänkin esillä loppupuolella. 

  

Ende toistelee tiettyjä lausahduksia kyllästymiseen asti. Näitä ovat mm. Fuhhuurin kutsuminen nimen yhteydessä joka ikinen kerta "tuoksi onnen symboliksi", sivujuonten ja päätarinaan liittymättömien knoppien heittely, jotka päättyvät aina toteamukseen "mutta se on jo toinen juttu" tai "jos kertoisen kaiken, siitä tulisi liian pitkä juttu" hieman eri mukaelmina.  

  

Lisäksi Ende on kirjoittanut hahmoilleen hieman liian monta Deus Ex Machina -juonenkäännettä. Myyttinen amuletti AURYN ja onnen symboli Fuhhuur antavat sekä Atréjulle ja Bastianille liikaa helppoja ja selittämättömiä ovia pois vaikeista tilanteista.

  

Tykkään pitkistä kirjoista, pisimmissä lukemissani on ollut peräti yli 1000 sivua (mm. Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan teoksissa). Yli 300 sivuisissa kirjoissa pääsee uppoamaan paremmin tarinan miljööseen, tutustuu sen hahmoihin syvällisemmin ja kielen ollessa hiottua, myös nauttimaan esteettisistä kokemuksista. 

  

Mutta jos tarina ei vedä ja sen hahmot ovat paperiakin ohuempia, on lukukokemus kuin kivenä kengässä, puhumattakaan jos kirja on vielä vähän pidempi, ei lukukokemus tunnu sen lukemiseen käytetyn ajan arvoiselta. Muutamia hyviäkin hetkiä toki teoksella oli, yhtenä mainittakoon kirjalliset ja kulttuuriviittaukset, kuten valuvat kellot ja vaelteleva nenä, sekä Benjamin Buttonin tapaan vanhoina syntyvät ja imeväisinä kuolevat sassafraanit.

  

Vaikka Enden kerronta oli paikoitellen hyvääkin, oli huvittavaa lukea, että Bastianilla oli kotonaan kaikki mitä ikinä saattoi toivoa. Pitkässä luettelossa oli mainittu mm. kolmivaihdepyörä, sähkörautatie ja "joukko vitamiinipillereitä", mikä tuntui aika erikoiselta nuoren pojan toivelistalla. Suomennoskin oli monessa kohtaa hieman kömpelö ja kirjoitusvirheitä oli paljon, ja päivittämällä kieliasua tarinasta voisi saada hieman sujuvamman. 

  

Minun kirpparilta joitakin vuosia sitten osatammassani versiossa oli jokaisen luvun alussa koko sivun kokoinen, tulevan luvun tapahtumia ja esittelevä anfangi yksi jokaista aakkosta kohden A:sta Z:taan, järjestyksessä. Tämä on tuottanut muutamia käännöshaasteita, sillä suomekielessä ei ole järkevästi sanoja aivan jokaiseen kirjaimeen ja esimerkiksi Z:tassa ensimmäinen lause alkaa: "Zirk zark narisi lumi". Angangit ovat Roswitha Quadfliegin käsialaa. Hän kuulostaa hieman Fantaasiaan maailmaan hyvin istuvalta hahmolta. Tässä suosikkini: 

     

Vasemmalla Gigamin tähtiluostari, oikealla Muutosten talo.

  

Ende on luonut vaikuttavan laajan hahmogallerian monine eri lajeineen ja satuolentoineen. On mm. musta-kentaureja, villikissattaria, virvaliekkejä, painajaisia, ihmissusia, kulkulohkareita, peukaloisia, cefalopodeja (eli pääjalkaisia), huilueläimiä jne., joista osa on hyvin harvinaisia Fantaasian kaltaisessa satujen ja ihmeiden maailmassakin. Havaitse harvinaisuus -haasteeseen osallistun näillä lainauksilla:

  

Kukkatarhan yllä painajainen ennätti nähdä myös monenmosia harvinaisia eläimiä. Sireeni- ja kultasadepensaiden väliin jäävällä aukiolla kisaili joukko nuoria yksisarvisia ilta-auringossa, ja kerran painajainen jopa luuli nähneensä kuulun Fenix-linnun pesässään jättiläissuuren sinikellonkukan katveessa -- (s. 30) 

Nämä onnea symboloivat lentävät lohikäärmeet kuuluivat fantaasian valtakunnan harvinaisimpiin eläimiin. (s. 77)

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Fantaasian valtakunnassa kaikkein vaarallisinta on kulkea Toiveiden Tien päähän

  

Eräänä sateisena marraskuun päivänä Bastian-poika kähveltää antikvariaatista vanhan silkkikantisen kirjan nimeltä Tarina vailla loppua. Hän piiloutuu ullakolle lukemaan ja joutuu kuin huomaamattaan mukaan kirjan tapahtumiin, taruolentojen kansoittamaan Fantaasian valtakuntaan, satujen ja seikkailujen kaleidoskooppiin.

  

Bastianista tulee ihan oikea sankari, joka pelastaa koko Fantaasian valtakunnan tuholta. Hän saa Ikuisen Lapsuuden Valtiattarelta palkkioksi medaljongin, jonka avulla kaikki on mahdollista, mutta selviytyäkseen takaisin ihmisten maailmaan on Bastianin toteutettava kaikkein vaikein käsky: Tee Mitä Todella Tahdot. Pidät kädessäsi Bastianin antikvariaatista löytämää kirjaa. Tämä on Tarina vailla loppua.

  

Saksalaisen Michael Enden (1929-1995) klassisen fantasiaromaanin pohjalta on tehty elokuva nimeltä Päättymätön tarina.

  

Suomentanut: Maija Kyrö, 463 sivua, Seven-pokkari 2002 (1. painos Otava 1982) 

Anfangit kuvittanut: Roswitha Quadflieg, Kansi: Joel Melasniemi

   

Alkuperäinen nimi: Die unendliche Geshichte (1979)

    

Fantaasiassa on matkattu myös täällä: Lukuisa, Villasukka kirjahyllyssä, Morren maailma, Lumiomena, Täydellisyys on ihmisen luomaa, Hopeisella vuorella, Kirjatorni, Taivaidenmaisterit