"Ei pidä aliarvioida myöntymisen merkitystä. Vaikka naisen olisi hyvä oppia sanomaan, ei, kyllä ei ole lainkaan huono elämänasenne. Toisinaan kyllä johtaa tuhoon. Toisinaan se antaa.
Ja on niinkin, että tuho ja vapaus ovat joskus elämässä sama asia."
Jo perinteeksi muodostunut Tuijata.Kulttuuripohdintoja-blogin Naistenviikon lukuhaaste on taas täällä. Tänään 18.7. nimipäiväänsä viettää Riikka. Luin neljä novellia, joilla osallistun myös Novellihaaste 2:n.
Kokoelmasta Pimppini on valloillaan - Naisiin kohdistuva seksuaalinen vallankäyttö (Katja Kettu & Krista Petäjäjärvi, WSOY 2012, 250s.)
Riikka Ala-Harja: Video (sivut 54-57)
Lyhyt novelli kertoo italialaisesta naisesta ja suomalaisesta miehestä, jotka taistelevat lapsensa huoltajuudesta. Novellin nimi viittaa videoon, jonka mies ottaa naisesta todistusaineistoksi, ettei tämä ole pätevä äidiksi.
Tarinassa ei juurikaan pääse hahmojen sisälle. on vaikeaa sanoa, tulisiko äidin vain isän saada lapsen huoltajuus. En osaa sanoa, haluaisinko lukea tästä pidennettyä versiota, mutta tällaisenaan teksti menee ohitse aikamoisella pikakelauksella, eikä yhteenkään hahmoon syntynyt tunnesidettä. Jopa tekstin liittyminen tähän kokelmaan jää hieman epäselväksi.
Tarinassa ei juurikaan pääse hahmojen sisälle. on vaikeaa sanoa, tulisiko äidin vain isän saada lapsen huoltajuus. En osaa sanoa, haluaisinko lukea tästä pidennettyä versiota, mutta tällaisenaan teksti menee ohitse aikamoisella pikakelauksella, eikä yhteenkään hahmoon syntynyt tunnesidettä. Jopa tekstin liittyminen tähän kokelmaan jää hieman epäselväksi.
Riikka Pulkkinen: Erään loven vapautuminen (sivut 236-250)
Olne tätä ennen lukenut Pulkkiselta vain lyhytproosan Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Olikin mielenkiintoista tutustua hänen tyyliinsä lisää näiden kahden lyhyemmän tekstin kautta. Tässä novellissa Pulkkinen kertoo omana itsenään, kuinka erään kirjailijakiertueen päättävässä televisiohaastattelussa hänet paloittelellaan ja jäljelle jää vain lovi.
Minusta jäi jäljelle pelkkä lovi: Se oli vallankäyttöä, suoranaista väkivaltaa. (s. 237)
Realistisena kuvauksena alkava teksti muuttaa pian muotoaan absurdiksi Kafkan tyyliin: Hollannin Master Chef Horst tulee veitsineen ja paloittelee Pulkkiselta ruumiinosa kerrallaan, kunnes "oli jäljellä enää vain pelkkä lovi joka johti pimeään holviin".
Oli mielenkiintoista lukea, kuinka Pulkkinen heitti tarinassa oman persoonansa näin rajusti käsiteltäväksi, vaikka lovi vakuuttaakiin olevansa ruumiista päästyään paljon vapautuneempi. Olen lukenut lukiossa äidinkielentunnilla yhden vähän vastaavalla tavalla arkisesta absurdiksi kehittyvän tarinan, jonka nimi ja tekijä on kadonnut vuosien varrella mielestäni. Siinä päähenkilö menee kauppaan ja kassan jälkeen turvaportti hälyttää. Vartija etsii, mitä hahmo on varastanut, muttei löydä mitään, joten kopauttaa tältä pään auki, katsoakseen sinne. (Tunnistaako kukaan tätä tekstiä kuvauksen perusteella?)
Oli mielenkiintoista lukea, kuinka Pulkkinen heitti tarinassa oman persoonansa näin rajusti käsiteltäväksi, vaikka lovi vakuuttaakiin olevansa ruumiista päästyään paljon vapautuneempi. Olen lukenut lukiossa äidinkielentunnilla yhden vähän vastaavalla tavalla arkisesta absurdiksi kehittyvän tarinan, jonka nimi ja tekijä on kadonnut vuosien varrella mielestäni. Siinä päähenkilö menee kauppaan ja kassan jälkeen turvaportti hälyttää. Vartija etsii, mitä hahmo on varastanut, muttei löydä mitään, joten kopauttaa tältä pään auki, katsoakseen sinne. (Tunnistaako kukaan tätä tekstiä kuvauksen perusteella?)
Kokoelmasta 2000-luvun Decamerone (WSOY 2007, 196 s.)
Riikka Ala-Harja: Suomenlinna / Sveaborg (sivut 7-11)
Ala-Harjan toisessa lyhyessä novellissa on suomalainen nainen ja ruotsalainen mies, joka on korjaamassa Suomenlinnan rakennuksia. Parin seksikohtauksia kuvataan välillä sotaterminologialla, ja esimerkiksi miehen osia kutsutaan kanuunaksi. Suomenlinna ja suhde vertautuvat toisiinsa. Tämä novelli hämmentää minua, en saa kiinni mitä se yrittää sanoa tai kuvata.
Vako alkaa puskea turkkia. -- Kun ajaa karvat, jäljelle saa jäädä vain posliininvalkoinen. (s. 9)
Riikka Pulkkinen: Kehä (sivut 167-178)
Pulkkisen molemmissa teksteissä päähenkilön kautta pohditaan ruumista ja mieltä. Kehän päähenkilö on Anna. Alussa hän on viisivuotias, jonka mieli irtoaa ruumiista.
Anna on erikoinen, hieman pikkuvanha, sellainen viisivuotias joka kirjoittaa päiväkirjaansa hienostelevia sanoja haparoivalla lapsenkäsialallaan ja valitsee kirjahyllystä luettavakseen Tsehovia. (s. 168)
Enimmän osaa novellista Anna on kuitenkin 23-vuotias. Hän on luulosairas balettitanssija, josta ei koskaan tule ammattilaista. Todellisuuden läpinäkyvä kalvo repeytyy rikki, kun Annan ruumis = hän ja mieli = minä toimivat kahtena erillisenä entiteettinä. Tämä kahtiajakoisuus ja surrealismi näkyy jo sanavalinnoissa: kopio, imitoi, kuvittelee, esittää... Hyvin hämmentävä, Black Swan-elokuvan tyylinen teksti, joka jättää lukijansa erittäin hämmentyneeksi - eli ainakin siinä mielessä hyvin mieleenjäävä novelli.
Astua itsensä ulkopuolelle, välitilaan, ruumiillisen kokemuksen aikaansaamaan ruumiittomuuden illusoriseen usvaan. (s. 177)
Kirjabloggaajille on tullut tavaksi bongailla Pulkkisen teksteistä erästä detaljia, jonka mukaelma löytyi novellistakin:
Hän huomaa -- lokin joka nokkii haaltuneen ruokapaperin repeytynyttä kulmaa. (s. 172)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti