"Elämä tapahtuu tällä hetkellä jonkinlaisessa välitilassa, valveen ja unen välimaastossa."
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.
K. K. Alongin Ansassa jatkaa kotimaista post-apokalyptistä nuortensarjaa, joka alkoi 2016 teoksella Kevätuhrit. Tapahtumia seurataan kuuden eloonjääneen teinin näkökulmista, mutta heidän äänensä ovat turhan samankaltaisia erottuakseen toisistaan. Hahmojen varsin epäsuomalainen nimistö paljastaa kansainvälisille markkinoille tavoittelun, mutta kirja vaatisi paljon hiomista, jotta se pärjäisi edes täällä.
Keitä ovat nämä eloonjääneet? Outo joukko yksittäisiä teinejä, joilla ei ole hajuakaan kuinka laittaa ruokaa ilman sähköä. (s. 7-8)
Ansassa jatkuu suoraan siitä, mihin Kevätuhrit jäi. Selviytyjäjoukko on päässyt perille syrjäiselle maatalolle, joka kuului yhden pojan isoäidille. Hetkellisen hengähdystauon aikana porukka pystyy miettimään seuraavaa siirtoaan ja erityisesti ruoan hankkimista. Kukaan kuudesta kun ei osaa tehdä ruokaa ilman sähköä, joten haasteita ja opittavaa tuossa uudessa maailmassa riittää. Suuri osa teoksesta vietetään kaupassa, jonne osa ryhmästä menee hankemaan ruokatarvikkeita. Tapahtumat kaupalla, kuten uusien hahmojen kohtaaminen, ovat uskottavin ja toiminnallisin osuus kirjasta.
Olisi kiinnostavaa kuulla teoksen kustannustoimittamisen taustoja, sillä tekstiin on jäänyt valitettavan paljon kirjoitusvirheitä, tarpeetonta sanontojen toistoa, epäloogisuuksia ja kömpelöitä kielikuvia. Esimerkiksi sanonta ”mikä tämä poika on miehiään” esiintyy teoksessa kolme kertaa hyvin vähän varioiden ja yhdessä kohdassa kirves muuttuu kesken kohtauksen puukoksi. Kaikkiin nuorten kohtaamiin ongelmiin löytyy ratkaisu aivan liian helposti ja tällainen toistuva deus ex machina syö tarinan uskottavuutta ja syvyyttä, sillä syntyy olettamus, että kaiken täytyy selvitä jatkossakin ilman suurempia ponnistuksia.
Niin kuin maailmanlopussa ei olisi jo kylliksi katastrofia. (s. 106)
Teoksen esittämä kuva posttraumaattisesta stressistä ja masennuksesta on kliseinen sekä paikoin itsetuhoisuutta glorifioiva, eikä tämä kerronnan keino onnistu syventämään lukijan suhdetta hahmoihin vaan tekee näistä epäuskottavan yksiulotteisia. Jaden henkistä kasvua on kuitenkin kiinnostavaa seurata, vaikka hänen puheensa ovat edelleen paikoin varsin värikkäitä.
Toinenkaan osa ei vielä selitä, mikä on lähes kaikki tappaneen kuolemanaallon takana, sillä kaikki mitä tapahtumasta tiedetään on nuorten arvailuja ja kerronta kattaa vain muutaman päivän ajanjakson. Koska sarjan on tarkoitus kasvaa ainakin trilogiaksi, on kolmannen osan harteille sälytetty raskas taakka paljastaa viimein tarinan suuret juonenkäänteet. Ansassa päättyy tavalla, joka vihjaisee, että seuraavassa osassa tullaan kuulemaan uusia näkökulmia maailman tapahtumiin.
- Luuletko sä, että tällä kaikella on joku tarkoitus? (s. 206)
Olisi ollut kiinnostavaa, jos kirjailija olisi mahduttanut kahteen teokseensa enemmän kuin reilun viikon tapahtumat tai käsitellyt vielä enemmän nuorten ajatuksia muuttuneesta maailma keskittyen vain parin nuoren näkökulmaan kussakin teoksessa. Nyt ääniä on liian paljon, jotta yksikään niistä kuuluisi muita kirkkaammin ja nuorten henkilökohtaiset ongelmat jäävät pintaraapaisuiksi.
- Meinaatko, että joku olisi aiheuttanut tän maailmanlopun? (s. 217)
Arvosana:
Takakannesta:
Kestää hetken, ennen kuin saran aivot tajuavat, mitä hänen silmänsä näkevät. Hän painaa molemmat kämmenet suulleen estääkseen itseään kirkumasta keuhkojen täydeltä.
Kuolemanaallosta selviytyneet nuoret ovat löytäneet turvapaikaseen vanhan maatalon. Maailmassa ei kuitenkaan mikään ole niin kuin ennen, ja uhka vaanii kaikkialla.
Kun taloon saapuu odottamaton vieras, kaikki joutuvat miettimään uudellen, kenneen voi luottaa. Ovatko he sittenkään turvassa.
297 sivua, Otava 2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti