Tuomo Jäntti: Verso

"Ihmisiin puhkesi edelleen lehtiä, he syöksyivät kaupungeista ulos, kuolleelle 

maaseudulle, hakeutuivat auringon alle pieniin ryhmiin, versoivat itsestään ulos 

kaikkea vihreää ja kaunista aina siihen asti kunnes olivat kuluttaneet itsensä 

loppuun ja katosivat kasvustonsa alle, yksinkertaisesti lakkasivat olemasta."

   
Arvostelukappale

Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa (3.1.2018), katso myös Nörttityttöjen blogiin (28.7.2017) kirjoittamani arvostelu.

Verso on Tuomo Jäntin toinen romaani. Hänen esikoisensa Talven hallava hevonen ilmestyi 2015. Verso on hitaasti avautuva kuvaus maailmasta, jossa ihmiset ovat jääneet kahden voiman väliin: toinen on tauti nimeltä verso ja toinen kuolemaa kylvävä tuhoaalto Gowiwa. Kingimäiseksi jännitykseksikin kuvattu teos muistuttaa monia viime vuosien katastrofileffoja esimerkiksi stereotyyppisen päähenkilön, hitaasti paljastuvien faktojen ja monitulkintaisen lopun osalta.

  

Versottuneet ihmiset alkavat kasvaa heinää, lehtiä ja kukkia ja tauti kuluttaa ihmisen loppuun pyyhkien pala palalta kaikki inhimilliset piirteet kunnes jäljellä on vain kasa orgaanista massaa. Gowiwa muuttaa nielemänsä maan, rakennukset ja ihmiset mustaksi ja hauraaksi pitsiksi. Se on käsittämätön uhka, jota ei voi pysäyttää.

    

Lääketiede ei koskaan onnistunut selvittämään kuin sen, että ainakaan mikään bakteeri tai virus ei versoa levittänyt. enempää syitä ei keksitty, ja kuitenkin verso levisi, tarttui kuin sairaus, laajeni varsin tyypillisen, joskin keskimääräistä tarmokkaamman, epidemian lailla. Uhrien iät vaihtelivat, sukupuolijakauma oli tasainen, status yhteiskunnassa ei merkinnyt mitään sekään. (s. 72)

  

Teos sijoittuu meidän maailmamme kaltaiseen todellisuuteen. Gowiwan syötyä ensimmäisenä valtakunnan pääkaupungin, loput isot kaupungit nimettiin numeroilla sen mukaan, missä järjestyksessä Gowiwa mahdollisesti tulisi leviämään ja tuhoamaan nekin. Rannikolla sijaitseva uusi pääkaupunki, jonne lähes kaikki loput ihmiset on evakuoitu, on nimeltään Viides. Sieltä lähetetään teoksen keskushenkilö Alis Ismantik tutkimaan Neljännessä sijaitsevaa versottuneiden hoitolaitosta, jossa kaikki ei ole mennyt aivan oikein.

  

Yhtään tapausta versottuneista lapsista ei tunnettu. Sen olisi pitänyt kertoa meille jotain -- Joidenkin mielestä se tarkoitti, että ihmiskunnan piti tehdä lapsia nyt enemmän kuin koskaan, kansoittaa maa uudelleen, mutta millainen maa se olikaan: pahoinpidelty, tapettu, hukattu mahdollisuus. Jonka pinnan alla asui hirviö. (s. 69)

  

Teoksen hahmot edustavat hyvin monia kansallisuuksia. Kolkamo-nimisen laitoksen johdossa ovat Morio Koyama, Oscar Fahnsten, Louis Cauguet ja vaimonsa Emily sekä Shikeo Norimasu. Jäntti on kirjoittanut teokseensa myös sateenkaarevia hahmoja. Alisin lisäksi lukija pääsee kurkistamaan muidenkin hahmojen pään sisälle, jotta maailmasta saisi hieman täyteläisemmän kuvan. Hahmot jäävät kuitenkin hyvin pinnallisiksi, sillä tarinan keskiössä on enemmänkin ihmisen voimattomuus suurten ongelmien edessä kuin henkilökemiat.

  

Romaanin maailma natisee liitoksissaan. Jo vuosikymmeniä aikaisemmin alkanut eläinten massasukupuutto on nyt lähes täydellisesti pyyhkäissyt faunan maan pinnalta ja flora seuraa nopeasti perässä. Vihreä on luonnossa epätodellinen väri, koska puut ovat kuolleet pystyyn ja aavikko leviää kaupunkien kaduille vain muutamien vahvimpien ruohotupsujen jaksaessa sinnitellä ankarassa kuivuudessa.

   

Koko tilanne oli puhdasta hulluutta. Se oli täyslaidallinen mielenhäiriötä, jotain mitä en olisi kyennyt painajaisissakaan kuvittelemaan. (s. 324)

Gowiwan leviäminen on muutamassa vuodessa pienentänyt ihmisten elinalueen lähes olemattomiin ja on vain ajan kysymys, milloin se saavuttaa viimeiset turvasatamatkin. Sääntöjen noudattamista ei juurikaan enää valvota, vaikka sivistyksen rippeistä pidetäänkin näennäisesti kiinni. Kamppailu eloonjäämisestä luhistuvassa maailmassa on kuitenkin pian suistamassa väliaikaisen hallituksen luotsaaman maan lopulliseen kaaokseen huolimatta armeijan panoksesta taistelussa Gowiwaa vastaan.

  

Luonnosta vieraantuminen sekä ihmisten suhde toiseuteen ja sairastuneisiin ovat teoksen ajatuksia herättävimpiä puolia. Versoa on helppo verrata muiden muassa Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogiaan, Han Kangin Vegetaristiin ja M. R. Careyn Maailman lahjakkaimpaan tyttöön. Se on muutamista rosoistaan huolimatta kansainvälisen tason katastrofiromaani, joka toimisi isommitta ongelmitta käännettynäkin.

  

Gowiwa oli musta, hahmoton kauhu. Sen edestä oli vaikea juosta. (s. 203)

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Hengästyttävä katastrofiromaani

  

Alis Ismantik on entinen toimittaja ja imagokonsultti. Kun varantoministeri Harrison usuttaa Alisia tutkimaan jättimäisen pakkohoitolaitoksen sisäpiirin väärinkäytöksiä, hän tarttuu tarjoukseen ja lentää Kolkamoon. Siellä, Roivanpellon graafisen oppilaitoksen entisissä tiloissa on hoidettu versottuneita: ihmisiä, jotka ovat tuntemattomasta syystä alkaneet kasvaa heinää, ruohoa ja lehtiä. Kolkamon tietoverkkoja tutkiessaan Alis vähitellen aavistaa, ettei hänen todellinen tehtävänsä olekaan talousrikosten tutkiminen.

  

Verso on kingimäinen jännitysromaani, yhteiskunnasta, joka joutuu reagoimaan tuntemattomaan uhkaan. teos kuvaa ekologista ja inhimillistä katastrofia, vieraan pelkoa, terrorismia ja terveydenhuollon painajaista. samalla romaani on syvästi liikuttava kertomus epidemian kieputtamista yksilöistä ihmisenkokoisine unelminen ja pelkoineen.

  

426 sivua, Gummerus 2017

   

Lisää lukukokemuksia löytyy täällä: Etelä-Saimaa, Kauppalehti, Tekstiluola, Luetut.net, Dysphoria, Rakkaudesta kirjoihin, Opus eka

    

Samantyylisiä kirjoja: Han Kang: Vegetaristi, JeffVanderMeer: Eteläraja-trilogia, M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö, Sini Helminen: Kaarnan kätkössä