Sivut

torstai 8. maaliskuuta 2018

Helmikuun luetut ja kuulumisia

  
Helmikuussa luin todella paljon, mutta erikoisesti romaaneja lukemistani oli vain kuusi (kuvassa yllä). Ylärivin kirjoja voin kaikkia suositella, mutta alemman rivin kanssa en ollut ihan niin ihastunut. Kotimaisia näistä oli puolet, kaksi käännettyä ja yhden luin englanniksi.
 
Helmikuussa iski myös runoinnostus ja luin peräti viisi runoteosta (Surulla on sulkapeite on monilajinen teos, jonka voi lukea joko romaanina, runona tai näytelmänä), joilla osallistun Reader, why did I marry him? -blogin runohaasteeseen. Lukupinossa on ensi kuullekin useampi runokokoelma ja niitä tulee varmaan luettua vuoden mittaan muutenkin, nyt kun runokärpänen pääsi taas pitkästä aikaa puraisemaan (vinkkejä hyvistä runoteoksista saa jättää kommentteihin, suosikkirunoilijoitani ovat mm. Eino Leino, Saima Harmaja ja Jonna Ruuska). 

       
Mangaviikolla luin peräti 15 mangapokkaria ja postauksia ilmestyi 19.-25.2. joka päivä. Luin myös pari muutakin sarjakuvaa, Liv Strömquistin feministisen Kielletyn hedelmän ja Knut Nærumin ja Karstein Vollen Vinossa, jossa parasta antia oli idea maailmasta, jossa sarjakuvat on kielletty. Taide ja juoni eivät kuitenkaan sävähdyttänyt minua.
 

Helmikuun luetut (28 kirjaa, 4787 sivua)
  
Parhaat lukuhetket tarjosivat Kielletty hedelmä, Maitoa ja hunajaaA Curious Tale of the In-Between, Velhon morsian, Hirviön kutsu ja Kun rakkaus on ohi poltamme sängyn. Eli hyvin feministiset ja runolliset suosikit tällä kertaa. Lukeminen on ollut nyt vähän hidasta, sillä lomalla ehdin lukemaan vain puolet Piia Leinon uutusteoksesta Taivas. Maaliskuulle olen suunnitellut runoviikkoa ja toista mangaviikkoa. Lukupinossa on mm. Susinukke Kosolan Avaruuskissojen leikkikalu, Sarah Crossanin Yksi ja Meredith Russon Tyttösi sun.
  
Maaliskuussa ensimmäisenä alkoi uusi, vuoden mittainen lukuhaaste, jota emännöin: Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaaste (1.3.2018-28.2.2019) ja mukaan on ilmoittautunut jo ilahduttavan monta lukijaa. Muistakaa myös Minna Canth -lukuhaaste 19.3.
  
Huomasin muuten vähän aikaa sitten, että olen sattumalta lukenut tänä vuonna yllättävän monta teosta, joista on tullut/tulossa leffa tai tv-sarja. Näitä teoksia ovat olleet ainakin Hirviön kutsuHyppy ajassaIhmeLapsuuden loppuOle luonani ainaReady Player OneVelhon morsian ja Your name. Tänä vuonna on luvassa hieno kattaus adaptaatiota kirjoista valkokankaalle. Pian ilmestyy mm. Hävitys (Annihilation) Netflixiin. Esimerkiksi Hurja Hassu Lukija on koostanut hyvän listan tulevista kirja-leffoista.
   

Iloisia ja ei niin iloisia kuulumisia

  
Olin tosiaan lomalla 27.2.-6.3. Kävin mm. vanhimman siskoni luona Keski-Suomessa, sillä hän sai perheenlisäystä kahden karvaisen kaverin verran. Rescue-kissat Milli (7kk) ja Salama (10v.) liittyivät joukkoon joulun seutuun. Milli on pentueen pahnanpohjimmainen, jonka samaan aikaan eläinsuojalle omien pentujensa kanssa tullut Salama oli adoptoinut - ja siksi ne luovutettiin vain kaksikkona. Salama on elämänsä aikana menettänyt mm. palan toisesta korvastaan pakkasessa. Ei siis ihme, että sen lempipaikka siskoni luona onkin ison Nunnauunin vieressä, joka näin talvella hehkuu aina lämpöä. Tässä muutamia kuvia kaksikosta. 
  
   
Lomalla ollessani sain viestin siitä, että blogistani sekä useammasta muustakin oli plagioitu kirjapostauksia erääseen toiseen blogiin jo pidemmän aikaa, ainakin syksystä 2016 alkaen. Minulta plagioituja tekstejä löysin neljä, joista vanhimman olin kirjoittanut jo 2013, mutta tunnistin tyylini heti ja vertailemalla pystyin toteamaan tekstit marginaalisia muutoksia lukuunottamatta identtisiksi. Joukossa oli myös yksi Risingshadowlle kirjoittamani arvostelu. He ovat asiasta tietoisia ja etenevät harkintansa mukaan asian kanssa. 
  
Olin tapahtumasta hyvin vihainen, hämmästynyt ja pettynyt. Asiaa on puitu toisaalla ja tekijä on ilmaissut pahoittelunsa, mutta tällainen jättää jälkensä paitsi minuun ja muihin plagioituihin tahoihin myös koko kirjablogiyhteisöön. Toivon kuitenkin, että pystymme jatkamaan hyvällä hengelle tämänkin jälkeen, eikä kukaan sen vuoksi lopeta bloggaamista. Minä en ainakaan ole lopettamassa tästä pysähdyttävästä tapahtumasta huolimatta.
  
Tekstejäni on ikävä kyllä plagioitu aikaisemminkin, sillä muuan opettaja kertoi viime vuonna, että hänen oppilaansa oli kopioinut yhden kirjapostaukseni sanasta sanaan omakseenja saanut vieläpä tekstistä hyvän arvosanan, ennen kuin opettaja oli törmännyt bloggaukseeni. Tämän kaltaisten tapausten vuoksi kirjabloggaajat tekivät jo vuonna 2012 flashmobin, Näitähän ei voi mitenkään estää, mutta luotan silti ihmisiin, että tälläinen on silti enemmän poikkeus kuin sääntö. Ja kuten eräs mieheni tuttava totesi asiasta kuultuaan, on luvatta lainaaminen myös yksi kehun muoto, joskaan ei se kaikkein halutuin. 
  
Sellaista tällä erää. Toivottavasti maaliskuu jatkuu valoisammissa merkeissä, ainakin kelin puolesta on ollut todella kaunista ja aurinkoista. Kyllä se kevät sieltä kohta tulee! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti