Sivut

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 1-3

     
Lukuhaasteissa: Sarjakuvahaaste
    
Rino Mizuhon Maaginen suklaapuoti on kiehtova yhdistelmä satujen opettavaisuutta ja koululaisarkea. Metsässä on mystinen suklaapuoti, josta ostetut herkut pystyvät totetuttamaan syöjänsä toiveen, mutta maksu suoritetaan muutoin kuin rahallisesti. Joku voi menettää esimerkiksi maineensa, kauneutensa, kehonsa vapauden tai koko elämänsä. 
  
  
Menetetty ominaisuus riippuu siitä, onko toive tehty hyvää vai pahaa tarkoittaen. Hyviltä otetaan pois jokin heikkous, ilkeiden toive kääntyy aina itseä vastaan. Toisinaan tarinoiden saamat käänteet ovat aika raakoja. Koulukiusaaminen saa suklaista uutta potkua, mutta paha palkitaan ansionsa mukaan lopussa ja hyvät ihmiset voimaantuvat syötyään suklaata. 
  
   
Aluksi suklaapuoti on todella salamyhkäinen, mutta kolmannessa osassa kerrotaan puodin pitäjä Shokora Aikawan lapsuudesta, kuinka hänestä tuli suklaapuodin omistaja ja mihin suklaiden maagisuus perustuu. Taikuuden takana on demonisia voimia. 
  
  
Osa tarinoista on yksittäisiä, osa limittyy toisiinsa.  Pidin näistä sarjan kolmesta ensimmäisestä osasta suuresti niin kuvituksen kuin tarinoidenkin osalta ja haluan kyllä jatkossa lukea lisää. Osia sarjassa on ilmestynyt yhteensä 14, eli luettavaa riittää. Shokoran asu on ihastuttava ja kolmannessa osassa on söpöjä gothic lolita-vaatteita suunnitteleva tyttö.
  
Arvosana: 
      
Takakansista:
Osa 1)
Syvällä metsässä lymyää suklaapuoti, jonka vain harvat löytävät. Puoti on täynnä huumaavan tuoksuvia herkkuja - joilla on maagisia voimia!

Suklaan luo löytävät juuri ne, joilla on jokin harras toive. Konvehti suuhun sulamaan ja toive toteutuu!

Kannattaa kuitenkin muistaa, että toiveella on hintansa...

Osa 2)
Salaisuuksien suklaapuoti kutsuu jälleen sekä onnettomia että toiveikkaita kulkijoita luokseen...

Nyt kuulemme lisää puodin omistajien tarinasta ja seuraamme kohtalokkaita kertomuksia. Mitä Mikin ja Ayamen kateus voikaan saada aikaan?

Tietenkin myös uudet suklaaherkut sulavat suussa, petollisen kierolla tavalla... Tule maistamaan!

Osa 3)
Ystävänpäivä saapuu - mutta Shokoran puoti on kiinni! Ei hätää, sillä ihastuneet tytöt keksivät kyllä keinonsa. Ja taas sydämiä valloitetaan!
Shokora saa myös huomata, että hänellä on kilpailija. Kuka on mystinen Blanche?

Tämäkään osa ei olisi aito Maaginen suklaapuoti, ellei luvassa olisi onnettomuuksia, kostoa, kummituksia - sekä suloisia herkkuja!
     
Suomentanut: Antti Kokkonen, 192 sivua (osa 1), 180 sivua (osa 2) ja 181 sivua (osa 3), Sangatsu Manga 2013
  
Alkuperäinen nimi: Chocolat no Mahou (1. osa 2009, osa 2 ja 3 2010)
  
Muita lukukokemuksia: Anime-lehti

4 kommenttia:

  1. Maaginen suklaapuoti on yksi mun lempimangoista ja odotan nyt kärsimättömänä, josko se 15. osa joskus ilmestyisi kauppoihin ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä osoittautui kyllä oikein hyväksi manga-sarjaksi. Pitää varata lisää osia kirjastosta. Siksi ihmettelinkin paljon tuota Anime-lehden kritiikkiä. Etenkin kohdat "Nuortakaan kohderyhmää ei tarvitse aliarvioida" ja "On vaikea uskoa tällaisen teoksen miellyttävän oikeastaan ketään muuta kuin uusia ja nuoria mangan harrastajia. Me muut tiedämme, että on olemassa parempiakin teoksia, joihin vapaa-aikansa tuhlata." tarttuivat silmään.

      Poista
    2. Eli tällainen 30 täyttävä, mangaan teini-ikäisenä tutustunut on "uusi ja nuori harrastaja". Sillä kriitikolla on varmaan ollut ankara dieetti päällä XD

      Poista
    3. Samoin, 31-vuotias ja lukiosta asti lukenut mangaa. Kriitikko hieman aliarvio koko mangalukijoiden kenttää.

      Poista