Sivut

lauantai 26. toukokuuta 2018

Lukumaraton (päättynyt) + kooste

    
Onkin kulunut jo hetki aikaa edellisestä lukumaratonista. Lukupinoon on ehtinyt kertynyt paljon kiinnostavia, lyhyehköjä teoksia ja niinpä otinkin osaa Kaikkea kirjasta -blogin kevätlukumaratoniin. 
  
Maraton alkaa klo 20:00. Ensimmäisenä ajattelin tarttua Sufragettien city -nimiseen sarjakuvakokoelmaan.
  
  
Suffragettien city oli pienoinen pettymys, sivuja luettu 157. Klo 22:00 Seuraavaksi tartun toiseen sarjakuvaan, Brian K. Vaughanin ja Cliff Chiangin Paper Girlsin ensimmäiseen albumiin.


Klo 23:15 Paper Girls luettu ja tykätty. Muistuttaa tavallaan Stranger Thingsiä. Tätä on saatava lisää. Sivuja luettu yhteensä 301. Maraton jatkuu sarjakuvalinjalla, seuraavaksi vuorossa Spleenish.
 

Klo 12:00 Spleenish luettu, eikä se ollut ollenkaan minun juttuni. Toivottavasti Scandorama iskee enemmän. Eli tartun maratonin neljänteen sarjakuvaani. Luettuja sivuja 451.

 
Klo 14:00 Scandorama luettu. Sivuja yhteensä 515. Alku ja miljöö olivat kiinnostavat, mutta tarina ei oikein päässyt mihinkään. Klo 16:00 Maraton jatkuu ruokatauon jälkeen. Seuraavaksi lukupinosta houkutti Orjan kirja.

 
Klo 17:15 Orjan kirjassa oli monta kaunista riviä. Pitsi oli toistuvana motiivina äitiyden ja seksuaalisuuden kanssa. Miellyttävä kokemus kauniista kannesta alkaen. Ehdin lukea vielä ainakin yhden teoksen ja Saima Harmajan Sateen jälkeen huutelee kovasti "Lue minut!" Sitä siis seuraavaksi. Sivuja luettu tähän mennessä 596.

 
Klo 18:45 Päätän lukumaratonin tähän, sillä päätäni alkoi särkeä ja ajattelin vetäytyä loppuillaksi pimeään huoneeseen. Harmajan runot olivat sekä ihastuttavia (luontokuvaus) mutta osittain ne olivat väärälle kohderyhmälle (uskonnollisuus).
 
Maratonilla luetut teokset:

  • toim. Johanna Rojola: Suffragettien city (s. 157)
  • Brian K. Vaughan &  Cliff Chiang: Paper Girls Volume 1 (s. 144)
  • Ulla Donner: Spleenish (s. 150)
  • Hannele Mikaela Taivassalo & Catherine Anyango Grünewald: Scandorama (s. 64)
  • Heli Slunga: Orjan kirja (s. 81)
  • Saima Harmaja: Sateen jälkeen (s. 117)


Yhteenlaskettu sivumäärä: 713

2 kommenttia:

  1. Kiitos kun osallistuit kevätlukumaratoniin! Ikävää,että sinullekin iski päänsärky - mulle se tuli seuraavana päivänä huonon palautumisen myötä. Mä luulen, että mun lukumaratonit oli tässä, eivät taida enää mun voimavaroille sopia tuollaiset valvomiset :) Seurailen innolla teidän muiden lukumaratooneja blogistanian maailmassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun emännöit maratonia. :) Minä sain varmaan pääsäryn jumittuneista hartiosta, vaikka kieltämättä olen huomannut, että ikää on tullut itsellekin sen verran, ettei jaksa valvoa niin pitkään kuin kymmenen vuotta sitten. Lukumaratoneille kyllä osallistun jatkossakin, sillä valitsemalla sopivaa luettavaa, ei homma tunnu edes raskaalta. Esim. nyt luen vetävästi kirjoitettua dekkaria, ilman että edes huomaan sivujen kääntyvän.

      Poista