Sivut

maanantai 3. syyskuuta 2018

Elokuun luetut, kuulumisia ja syyskuun suunnitelmia

 
1. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on todella kaunis teos, jonka tarina on kerrottu kiehtovasti kirjeiden muodossa.
2. Ihmisiä jonottamassa Gamescomiin. Minulla ja puolisollani oli VIP-liput, joiden avulla pääsimme suoraan sisään.
3. ja 8. Luin Saksassa ollessani - pelitapahtumaan sopien - Ernest Clinen Armadaa. Otin jälkimmäisen kuvan kirjasta Düsseldorfissa, puistoaukiolla nimeltään Corneliusplatz. Kuvassa näkyy Triton-suihkulähde 1800-luvun loppupuolelta. Tägäsin kuvan Instagramissa #GoodreadsWithAView ja se päätyi Goodreadsin Twitter-tilille!
4. Osa ostoksistani. Nämä syyssisustukseen hankkimani ihanuudet ovat Woolworthilta ja maksoivat yhteensä 8,50€. Tuo yksisarviskassi oli ihan pakko ostaa! Ostin myös toisenkin kassin, siitä kuvaa myöhemmin.
5. Oulun Muusajuhlat. Olin puhumassa pääkirjastolla 19.8. Muusat lavalla: Mihin kirjallisuusblogeja tarvitaan? ohjelmassa.
6. Tusina -novellikokoelman aloitin ennen matkaa ja luin loppuun Suomeen palattuani. Tämä on kirjoitettu erityisesti yläasteen ja lukion äikäntunneille apuvälineeksi (mikä on novelli, eri genrejä), mutta toki muutkin nuoret ja aikuiset voivat sen lukea.
7. Ehdin ennen matkaa vaihtaa kaikkien kukkien mullat.
  
Elokuu oli harvinaisen hiljainen blogissa, vaikka luinkin paljon. Kesätyöt (koulukirjastossa) ja vajaan viikon mittainen Saksan matka verottivat voimia niin paljon, että en jaksanut kirjoittaa lukukokemuksista blogiin asti. Syyskuussa siis tulossa tiiviiseen tahtiin postauksia! Elokuun kohokohtina olivat pelimessujen lisäksi vierailu Kertojan ääni -podcastissa ja Muusa juhlien Muusat laiturilla: Mihin kirjallisuusblogeja tarvitaan? -lavaohjelmassa.


    
Elokuussa luin 7 kirjaa, 857 sivua. Parhaat hetket vietin Kirjallisen piirin ja Painajaispuodin kanssa. Molemmille annoin neljä tähteä.
  • Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 
  • Erika Vik: Seleesian näkijä 
  • Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville 
  • Magdalena Hai & Teemu Juhani: Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri 
  • Jyri Paretskoi: K15 
  • Ernest Cline: Armada 
  • Päivi Haanpää & Marika Riikonen (toim.): Tusina 
  
Olimme tosiaan mieheni kanssa Saksassa, Gamescomissa, joka on yksi Euroopan suurimmista pelitapahtumista. 11 hallia kattavassa tapahtumassa esitellään tulevia pelejä sekä alan ihmisille, influensereille, YouTubettajille ja streamaajille että ihan tavallisille pelaajillekin. Tiistaista lauantaihin kestävässä tapahtumassa käy yli puoli miljoonaa ihmistä. Pelien lisäksi paikalta voi bongata cosplay asuisia ihmisiä ja myyntiosastolta monenlaista peleihin, kirjallisuuteen, tv-sarjoihin ja elokuviin liittyvää tavaraa. Itsekin ostin Korpinkynsi-t-paidan. 
    
 
1. Minulla on ollut perinteenä ostaa Helsingin kirjamessuilta TY:n Halloween-pehmo. Gamescomissa myytiin pari vuotta vanhan malliston isoa pehmoa viiden euron hintaan ja olihan se pakko ostaa. 
2. Luin elokuun aikana Osuuskumman uutta Naamiot -antologiaa, mutta viimeiset kaksi novellia menivät syyskuun puolelle. Tästä kirjoittelen sitten vuoden viimeiseen Tähtivaeltaja-lehteen. 
3. Tämän kirjakassin ostin Düsseldorfissa olevasta isosta kirjakaupasta. Talossa oli viisi kerrosta kirjoja. Yhdessä pelkästään englanninkielisiä teoksia, yhdessä kalentereita ja toimistotarvikkeita ja kellarista löytyi lasten ja nuorten kirjat, missä oli kokonainen osasto Harry Potter -kirjoille ja oheistavaralle. 
4. Maija Haaviston Perhonen vatsassa kertoo harvinaista suolistosairautta sairastavasta nuoresta. 
5. Erika Vikin Seleesian näkijän lukeminen on venynyt. Aloitin kirjan jo viime vuoden puolella, mutta alun kankeuden jälkseen sain sen viimein luettua. Tästä on tulossa artikkelini Risingshadow -sivustolle jossain vaiheessa. 
6. Uusin Tähtivaeltaja (mistä voi löytää kaksi kritiikkiä minulta) ja Oulun kirjastojen uusi söpö kettukassi. Nämä ilahduttivat viimeisellä työviikolla. 
7. Toimistotarvikkeet! ♥ Tässä saalista aiemmin mainitusta kirjakaupasta, eurokaupasta, askartelun erikoisliikkeestä sekä japanilaisesta kirjakaupasta (washiteippi). 
8. Näin tämän Korpinkynsi-paidan jo ekana Gamescom-päivänä, mutta ostin sen vasta viimeisenä. Onneksi oli vielä sopivan kokoisia jäljellä.
  

Syyskuusta


Oletteko menossa 29.9. Hel-YA:han? Minä ainakin olen, eli mahdollisesti nähdään siellä!
 
Syyskuun lukumaraton on 8.9. Lukevan peikon emännöimänä. Tapahtuma löytyy Facebookista. Olen ajatellut lukea maratonilla ainakin kuvitetun version Salaisuuksien kammiostaAjattomia satuja ja tarinoita 3 päättyy 30.9., ja siihen olin ajatellut lukea vielä ainakin pari teosta, äskettäin kuolleen Eduard Uspenskin klassikon Fedja setä, kissa ja koira sekä E.B. Whiten Lotta ystäväni
    
Syyskuun lukupinossa on niiden lisäksi:
  • Cecelia Ahern: Täydellinen
  • Mari Ahokoivu: Oksi
  • Riikka Ala-Harja: Kahden perheen Ebba
  • Michael Morpurgo: Sotahevonen
  • J.K. Rowling & Jim Kay: Harry Potter ja salaisuuksien kammio 
  • Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa
  

2 kommenttia:

  1. Ahernin Täydellinen oli jo viime kuun lukupinossani, mutta en ole päässyt alkua pidemmälle. Ehkä tässä kuussa luen kirjan loppuun.
    Mukavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa syyskuuta sinullekin! Viallinen oli todella vaikuttava, ja olen odotellut sen innoittamana jatko-osaa Risingshadowlle arvosteltavaksi, mutta sen toimittamisessa on ollut vähän vaikeuksia, niin päätin varata kirjastosta. Siihen tartunkin seuraavaksi, nyt kun Sotahevonen on luettu.

      Poista