Sivut

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Minna Canth -lukuhaaste (13.-19.3.2019)

   
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 175 vuotta Minna Canthin syntymästä. Niinpä onkin vain soveliasta, että vuodesta 2015 alkaen vetämäni Minna Canth -haaste kestää tällä kertaa kokonaisen viikon yhden päivän sijaan. 
    
Aiempina vuosina olen postannut Canthin syntymäpäivänä 19.3. jostakin hänen teoksestaan (tähän mennessä olen lukenut Anna Liisan, Köyhää kansaa, Työmiehen vaimon sekä Agnesin) ja haastanut mukaan muita kirjabloggaajia, instagrammaajia, twiittaajia ja tubettajia. Olipa käyttämäsi alusta mikä tahansa, jos luet kirjoja ja kirjoitat tai puhut niistä, voit osallistua. Somessa voi käyttää aihetunnistetta #minullaoncanthia
  
Haasteeseen voi lukea paitsi Canthin omaa tuotantoa, myös teoksia, jotka kertovat tavalla tai toisella hänestä. Juhlavuosi tarjoilee paljon uutuuksia ja esimerkiksi Blogistanian Tieto -kirjallisuuspalkinnon 2014 voittanut Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth on hyvä lukuvinkki. Canthiin littyviä postauksia voi siis julkaista haasteen alla koko viikon ajan. Ilmoittaudu mukaan tämän postauksen kommenteissa.
  
Tervetuloa mukaan!
  
   
Omasta lukupinostani löytyvät:
  • Suvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi? 
  • Taru Anttonen & Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)
  • Minna Canth: Hanna
  • Elina Lappalainen & Ilona Partanen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset
  • Iida Salminen & Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa
  • Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa
  • Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot
  
Mukana ovat:

29 kommenttia:

  1. Minulla on kesken tuo Herkkä, hellä, hehkuvainen. Ajattelin lukea myös Rouva C:n siihen perään. Eli mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä onkin hyvä lukupaketti. :)

      Poista
    2. Postaukseni täällä:
      https://hannankirjokansi.blogspot.com/2019/03/faktaa-ja-fiktiota-minna-canthista.html

      Poista
  2. Minäkin voisin osallistua. En taida lukea Canthia tuotantoa vaan jotain näitä häntä käsitteleviä kirjoja. Onneksi viima aikoina on julkaistu mm. lapsille suunnattuja kirjoja, joita ainakin ehdin lukemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että ehdit osallistumaan. :) Ainakin nuo kaksi Suomen supernaisia käsittelevää kirjaa (Ihmeellinen Minna ja Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot) ovat todella ohkaisia. Kivaa, että lapsillekin tulee näitä henkilö-tietokirjoja, niin kuin pari vuotta sitten tuli Sibeliuksesta.

      Poista
  3. Mukana! Luvussa tässä kuussa ainakin pari Minnan novellia sekä Virtanen & Pelliccionin lastenkirja. Lisäksi jossain vaiheessa tätä vuotta jokin elämäkerroista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Minnan kirjoja voi tosiaan lukea pitkin juhlavuotta, tämä minun haasteeni on aina liittynyt hänen syntymäpäiväänsä.

      Poista
  4. Mukana olen - on postaamatta Minna Maijalan toimittaman Canthin novellikokoelma, jossa on myös Agnes, jonka olen monesti jo lukenut mutten vielä postannut. Tärkeä haaste, Niina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että osallistut. Canth on hämmentävän ajaton ja ajankohtainen.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan!

      Poista
    2. 19.3. ilmestyy postaus osoitteessa https://tuulevi.wordpress.com/2019/03/19/suvi-ahola-mita-minna-canth-todella-sanoi

      Poista
  6. Ehdottomasti mukana! Luultavasti luen Minnan novelleja tai Hannan :)

    VastaaPoista
  7. Luettua ja maistettua -blogi osallistuu haasteeseen!

    VastaaPoista
  8. Minä olen myös mukana! Kiitos kun järjestät tämän haasteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua! Minna Canth on kiinnostava kirjailija ja henkilö, joka ansaitsee tulla huomioiduksi. :)

      Poista
  9. Mukana jälleen yhdellä teoksella (Ihmisen kuvia)

    VastaaPoista
  10. Näin lähti (ja vielä tulee kolme juttua lisää): https://tuijata.com/2019/03/13/suvi-ahola-mita-minna-canth-todella-sanoi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niina, kiitos haasteestasi ja hyvää tasa-arvon päivää! Kokosin tämänpäiväiseen juttuuni haastepostaukseni: https://tuijata.com/2019/03/19/minna-canth-175-vuotta/

      Poista
  11. Myös minä aiheesta kirjoittelemassa eli voi kirjata mukaan Kulttuuri kukoistaa. Tuo hashtag on mainio (ja haaste tietysti)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että olet mukana. Halusin keksiä tälle haasteelle hauskan ja mieleenjäävän aihetunnisteen ja testasin paria ideaa puolisolla, jonka mielestämä #minullaoncanthia toimi parhaiten - ja pakko olla samaa mieltä, uskon, että Minnakin olisi sen hyväksynyt.

      Poista
  12. Ja tässä linkki: http://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2019/03/minna-canth-on-ajankohtainen-aina.html

    VastaaPoista
  13. Tässä minun panokseni Minna Canth -lukuhaasteeseen: https://kirjaviekoon.blogspot.com/2019/03/suvi-ahola-mita-minna-canth-todella.html

    VastaaPoista
  14. Tässä linkit kahteen postaukseeni:
    https://kirjanpauloissa.blogspot.com/2019/03/minna-canth-kauppa-lopo.html
    https://kirjanpauloissa.blogspot.com/2019/03/minna-canthin-uskomaton-elama-ja.html

    VastaaPoista
  15. Tässä tää nyt olis https://paperikasat.vuodatus.net/lue/2019/03/minna-canth-lukuhaaste-13-19-3-2019

    VastaaPoista