Sivut

lauantai 3. elokuuta 2019

Elokuun lukumaraton 31.8.2019

      
Elokuun viimeisenä viikonloppuna lukumaratoonataan! Valitse itsellesi sopivin ajankohta puolimaratonille (12 tuntia) tai kokonaiselle maratonille (24 tuntia). Varsinainen maratonpäivä on 31.8., mutta maratonin saa aloittaa jo 30.8. tai päättää 1.9., kunhan osa maratonista osuu 31.8. puolelle. Ilmoittaudu mukaan tämän postauksen kommenteissa. Alla vielä muistutuksena lukumaratonin säännöt.
  
  • Maratonilla luetaan 24 tunnin ajan (ja puolimaratonilla vain puolet eli 12 tuntia). Voit pitää taukoja (kuten syödä ja nukkua), mutta ne lasketaan mukaan kokonaisaikaan. 
  • Lukea saa mitä vain, esimerkiksi romaaneja, novelleja, runoja, näytelmiä, lastenkirjallisuutta, tietoteoksia, sarjakuvaa tai äänikirjoja. Kirjaa ylös lukemasi teokset ja niiden sivumäärä, äänikirjoista kuunneltu aika. 
  • Maratoonaamisen voi aloittaa jo perjantaina 30.8. tai päättää sunnuntaina 1.9., kunhan edes osa maratonista sijoittuu 31.8. puolelella (esim. aloittaa voi perjantaina klo 17.00 ja päättää lauantaina klo 17.00).
  • Maratonista voi halutessaan blogata etukäteen, päivittää kuulumisia sen kuluessa ja tehdä koosteen jälkikäteen. Voit esitellä lukupinoa, kertoa tunnelmista, uusista ideoista ja hyvistä lukuvinkeistä blogissa tai esimerkiksi Instagramissa. 
  • Maratonin lopuksi ilmoita lukemasi teokset, sivumäärä ja/tai kuunneltu aika tai linkitä oma koosteesi 2.9. julkaistavaan maratonia kokoavaan postaukseen tässä blogissa.
  • Voit osallistua myös ilman blogia (kuten Instagramissa tai Twitterissä) ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut kirjat ja sivumäärät kommenteissa.
  • Maratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton ja maratonpostauksissa voi käyttää tässä postauksessa olevaa kuvaa.
   
Maratonilla ovat mukana:

23 kommenttia:

  1. Voisin lähteä mukaan! Blogi on taas ollu melko hiljainen, niin olisi kiva saada sinne hiukan eloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin kiva tapa saada sisältöä blogiin. :) Tervetuloa mukaan!

      Poista
  2. Lähdemme ensimmäistä kertaa mukaan lukumaratoniin! :) PMK/ Elina & Hanna

    VastaaPoista
  3. En ole koskaan aiemmin ehtinyt mukaan maratoonaamaan, mutta nyt olen sitäkin innokkaampana mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa! ♥ Tervetuloa mukaan ja tsemppiä maratonille!

      Poista
  4. Minäkin voisin lähteä mukaan. Minulla ei ole blogia, mutta päivitän ahkerasti instagramia (@minna_rr). :) t. Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua! Blogittomuus ei todellakaan ole este osallistumiselle. Ihanaa, kun eri somekanavien käyttäjät voivat lukea ja kommentoida lukemisiaan.

      Poista
  5. Olen matkoilla ja käyn päivävaelluksilla, mutta ajattelin lukea maratoniin sen minkä ehdin. Aloitan tänään jossain vaiheessa ja teknisistä syistä päivitän etemisestä ainoastaan Twitteriin.

    VastaaPoista
  6. Aloitan kohta! Olen osallistunut viimeksi 6 vuotta sitten, yhden ja ainoan kerran. Ja nyt lähtee... Keräilen tässä kirjapinoa.
    http://luettuaelamaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että osallistuit maratonille pitkän tauon jälkeen! ♥

      Poista