Nicola Yoon: Aurinko on tähti

"Minkä takia auringosta ei ole enemmän runoja? 

Aurinkohan on tähti, meidän tärkein tähtemme."

    

    

Arvostelukappale

Lukuhaasteissa: YA-haaste 2019: Rodullistettu kirjailija

   

Nicola Yoonin edellinen suomennettu teos Kaikki kaikessa oli aivan ihana ja yllättävä, niitä harvoja kirjoja, joille olen blogin olemassaolon aikana antanut täydet viisi tähteä. Siksi olinkin innoissani, kun Aurinko on tähti ilmestyi viimein suomeksi. Sitä sai kylläkin vähän aikaa odottaa ja kirjan kansi ehti vilahtaa useammankin katalogin sivuilla ennen julkaisuaan. Teoksen pohjalta on tehty myös elokuva, ja se lienee viivästymisen takana, jotta kirja tulisi Suomessa kauppoihin samaan aikaan. Tämä leffakansi on vain aika kamala (se mustapohjainen alkutiedoissa ollut kansi oli paljon kivempi ja ajattomampi) ja harmillisesti kirjan sisältökin jätti kaipaamaan enemmän. Luin tämän jo heinäkuussa, mutta en pitänyt kiirettä bloggauksen suhteen, sillä oli pakko etäännyttää itseäni tästä huonosta lukukokemuksesta.

"Onko teillä aavistustakaan, millaista on kun ei kuulu mihinkään?" (s. 28-29)

  

Päähenkilöinä ovat elämänsä tienhaaraan saapuneet Daniel ja Natasha. Danielin vanhemmat ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin paremman elämän ja amerikkalaisen unelman perässä. Daniel ja hänen veljensä Charlie ovat syntyneet perheen uudessa kotimaassa. Natashan jamaikalaiset vanhemmat ovat lapsineen muuttaneet maahan luvatta vuosia sitten. Daniel on menossa yliopiston haastatteluun, sillä vanhemmat ovat päättäneet, että pojista tulee lääkäreitä, jotta nämä eivät kärsisi koskaan köyhyydestä. Natasha puolestaan on menossa valittamaan viimeisen kerran perheensä maasta karkottamisesta. Tapahtumat kestävät yhden vuorokauden, joka on Natashalle viimeinen Yhdysvalloissa.

   

Pitäisikö meidän todella tietää seitsemäntoista vuoden kypsässä iässä, mitä haluamme tehdä loppuelämämme? (s. 108)

  

Natashan ja Danielin polut törmäävät ja kirjassa spekuloidaan paljon sattumasta ja johdatuksesta. Natasha on tiukan tieteellinen, Daniel taivaanrantaa maalaava runoilija. Nämä ominaisuudet onkin hahmojen kohdalla viety todella äärimmäisyyksiin, eikä heissä ole syvyyttä, vain tämä yksi nuotti. Ei siis ihme, ettei edes kaksikon kohdatessa synny kummoista romanttista sonettia. Rakkautta tai ainakin himoa heidän välillään on, mutta en millään niele juonta, että he olisivat toisilleen luodut. Teinit pussailevat aiheuttaen lukijalle vakavaa myötähäpeää yhteen kietoutuvine kielineen ja takapuolen puristeluineen, tosin tällä kertaa puristelijana on tyttö. Voinee siis huomata, etten oikein pitänyt kummastakaan hahmosta. 

  

Elämä on vain sarja umpimähkäisiä hyviä ja pahoja juttuja, joita sattuu kunnes ihminen jonakin päivänä kuolee. (s. 86)

  

Parasta teoksessa on etnisyyden käsittely. Kuinka kaikki tummaihoisten hiustenhoitotuotteita myyvät kaupat ovat korealaisten omistuksessa, kuinka korealaiset tykkäävät karaokesta, jota he kutsuvat norebangiksi, kuinka tummaihoisen naisen hiuksia ei saa koskettaa ilman lupaa, kuinka korealainen isä ei halua poikansa seurustelevan tummaihoisen tytön kanssa, kuinka Danielin isän mielestä Natashan afro-tyylinen tukka on liian iso, kuinka korealaisen ravintolan tarjoilija on passiivis-aggressiivinen Natashaa kohtaan, koska hän ei ole korealainen, vaikka on tullut syömään korealaisen pojan kanssa, kuinka korelainen poika ja tummaihoinen tyttö herättävä katseita kaduilla, sillä Amerikka ei ole sulatusuuni vaan lokerovati. 

  

En minä ole kyyninen. Olen realisti. On parempi nähdä elämä sellaisena kuin se on eikä sellaisena kuin sen toivoisi olevan. Tapahtumilla ei ole syytä. Asiat vain tapahtuvat. (s. 40-41)

   

Yksi kohtaus jäi erityisen hyvin mieleen. Natasha kysyy Danielilta, haluaako tämä lapsia. Poika vastaa, että kaksi. Natasha puolestaan ei lapsia halua. Tähän Daniel vastaa hieman hammasten kiristelyä aiheuttaen (sillä olenhan vela), että "saattaisit tulla toisiin ajatuksiin". Tokihan ihminen saa muuttaa mieltään, mutta kylläpäs taas ärsyttää, että jopa fiktiivisen naisen lapsettomana pysyttäytymistä pitää kyseenalaistaa.

  

Jos kaupunkiin sataa lunta, eikä kukaan ole paikalla kokemassa sitä, onko silti kylmä? (s. 44)

  

Teoksella ei ole varsinaista juonta, vaan se on eräänlainen taiteellinen slice of life kollaasi, sillä Natashan ja Danielin näkökulmien lisäksi väleihin on ujutettu mm. heidän isiensä puheenvuorot kuin aivat tuntemattomia ohimennen mainittujen sivuhahmojenkin mietteitä ja kulttuuriantropologinen selonteko afroamerikkalaisista hiuksista. Teos yrittää olla filosofinen syyn ja seurauksen kuvauksissaan, kuinka ihmisten pienetkin teot vaikuttavat toisiin. Myös Jumalasta puhuminen, Déjà vu -ilmiö ja eräänlainen mahdollisten tulevaisuuksien kurkisteleminen pääsevät mukaan soppaan. Loppu on melko epätyydyttävä ja herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

  

Ihmiset viljelevät sanontoja saadakseen jotain tolkkua maailmasta. Melkein jokainen uskoo salaa, syvällä sisimmässään, että elämässä on jokin tarkoitus, jokin tavoite. (s. 40)

  

Kaiken lisäksi kirjan kieli on todella kankeaa ja kaukana nuorten käyttämästä puhetyylistä. Kääntäjä Helene Bützow on taitava, mutta ikäero hahmoihin alkaa näkyä. Ei nimittäin ole uskottavaa, että aikuisuuden kynnyksellä oleva (amerikkalainenkaan) nuori sanoisi esimerkiksi näitä sanoja: tolkku, kapine, päsmäävä, hyppiä yläpystyä ja pyhä jysäys. Kirjaan on myös jäänyt paljon kirjoitusvirheitä, ehkä kiireen tai huolimattoman oikoluennan takia. Vaikka tämä kirja ei kolahtanutkaan edeltäjänsä tavoin, aion kyllä lukea lisää Yoonin teoksia, jos niitä ilmestyy suomeksi tai englanniksi.

  

Entä jos olemmekin pelkkä sivupolku jonkun toisen tarinassa? (s. 315)

     

  

Arvosana:

       

Takakannesta:

Tyttö, poika ja maailmankaikkeus

   

Natasha uskoo tieteeseen ja tosiasioihin. Ei kohtaloon eikä toteutumattomiin unelmiin. Hän ei todellakaan ole tyttö, joka kohtaa New Yorkin ruuhkassa söpön  pojan ja rakastuu päätä pahkaa. Ei silloin kun hänen perheensä on karkotettu maasta ja lähtöön on kaksitoista tuntia. Rakastuminen poikaan ei ole hänen tarinansa. 

   

Daniel on ollut aina hyvä oppilas, kunniaksi perheelleen ja tehnyt mitä häneltä odotetaan. Hän ei ole ollut runoilija, saati unelmoija. Mutta kun hän näkee Natashan, kaikki muu unohtuu. Jokin tytössä saa Danielin uskomaan, että kohtalo tarjoaa heille kahdelle poikkeuksellista tarinaa. 

  

Maailmankaikkeuden näkökulmasta jokainen elämän hetki on johtanut tähän yhteen tuokioon. Edessä on miljoona erilaista tulevaisuutta: mikä niistä toteutuu?

  

Suomentanut: Helene Bützow, 351 sivua, Tammi 2019

  

Alkuperäinen nimi: The Sun is Also a Star (2016)

  

Näissä blogeissa Yoonin teoksesta pidettiin enemmän: Kirjapöllön huhuiluja, Bibbidi Bobbidi Book

  

Samantyylisiä kirjoja: J.D. Sallinger: Sieppari ruispellossa, Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea