Kirjabloggaajien joulukalenteri - Luukku 20

   

"Olimme vain kaksi onnellista ihmistä, jotka eivät oikeastaan kuuluneet minnekään.

Joulupukki.

Ja minä."

   

  

Osallistuin jälleen kirjabloggaajien perinteiseen joulukalenteriin ja suunnittelin myös tämän vuoden kalenterikuvan. Valitsin itselleni luukun 20, jonka sattumalta olin valinnut viime vuonnakin! Eilen luukku aukeni Kulttuuri kukoistaa -blogissa ja huomisen luukku ilmestyy Nannan kirjakimara -blogiin.  Lista kaikista joulukalenteriin osallistuvista löytyy Oksan hyllyltä -blogista. Parin viime vuoden aikana olen luukussani esitellyt Matt Haigin jouluisan lastenkirjan, ja tällä kertaa vuorossa on kolmas osa Joulupukki ja minä. 

  

Tiesitkö että Tonttuvaarassa mennään naimisiin nauramalla yhdessä samaan aikaan vihkitoimituksen aikana, nisseillä ei ole nimiä tai sukupuolta ja kuinka tonttumatematiikka eroaa omastamme? Lukemalla tämän kirjan saat tietää tämän ja paljon muutakin! Lukija päsee myös tutustumaan Pääsiäispupuun.  

  

Tämä on Tonttuvaara. Missään ei ole järkeä. (s. 115)

  

Kuten edellisessäkin osassa, päähenkilö on orpotyttö Amelia, jonka joulupukki otti maatkaansa. Vaikka Amelia onkin päässyt pois inhottavasta orpokodista, hän ei silti koe kuuluvansa Tontuvaaraankaan. Tonttuvaara sijaitsee Suomessa, hyvin, hyvin pohjoisessa, eikä sitä näy kartoissa. Ei ainakaan ihmisten tekemissä. 

  

Ymmärsin, että taikuus ei poista kaikkia ikäviä asioita elämästä - on vain helpompi selviytyä ikävistä asioista, kun tietää, että elämässä voi olla taikaa. (s. 195)

     

Osa tontuista suhtautuu Ameliaan epäileväisesti, koska hän on ihminen. Etenkin Kip, joka joutui lapsena ihmisten sieppaamaksi ja Vodol-ukki, joka juonittelee jälleen jotain. Hän kirjoittaa valeuutisia, joilla pyrkii nostamaan itsensä Tonttuvaaran johtajaksi ja syrjäyttämään joulupukin. Amelia joutuu vaaralliseen seikkailuun auttaessaan joulupukkia ja Mary-muoria, mutta onneksi kaikki päättyy hyvin joulun ihmeen ansiosta!

  

Nuusa päästi naurahduksen, joka ei oikestaan kuulostanut ollenkaan naurulta. "Totuuden torvi. Ei siinä ole titenkään kyse totuudesta. Vodol-ukki ei välitä totuudesta. Hän ei välitä muusta kuin sanomalehtien myynnistä. Ja hän saa niitä myytyä valehtelemalla. Hän saa kaikki pelkäämään asioita, joita ei edes ole olemassa. -- Hän väittää, että minä olen se, joka keksii juttuja. Hän sanoo niitä valeuutisiksi. En kuitenkaan ole ikinä julkaissut juttua, joka ei pitäisi paikkaansa. Mitä järkeä olisi sanomalehdessä, joka ei kerrro uutisia siitä, mitä oikeasti tapahtuu?" (s. 150-151)

"Tontut -- eivät ajattele omilla aivoillaan. Heillä on tapana uskoa siihen, mitä lehdissä lukee. (s. 266)

  

Kirjaan oli jäänyt useampia harmittavia kirjoitus- ja huolimattomuus virheitä. Esimerkiksi sivulla 11 kerrotaan tontusta, "joka kiillotti pientä valkoista rekeä, joka kiillotti pientä valkoista rekeä". Yhdessä kohtaa puhutaan "löysästä" ohjuksesta, mutta itse olisin mieltänyt kyseiseen kohtaan (alkukielisen sanan ollessa todennäköisesti loose) kuvailusanaksi mieluummin holtiton. Sivulla 172 oli myös erikoinen rivinvaihto kesken lauseen. 

   

Joulu-sarja taitaa jäädä trilogiaksi, päätellen siitä, mitä kirjan viimeisessä luvussa kerrotaan, mutta tänä vuonna ilmestyi kirjojen maailmaan sijoittuva lyhyempi teos nimeltään Totuuskeiju, joka kertoo keijusta, joka ei voi koskaan valhedella ja joutuu siksi välillä hankaliin tilanteisiin. Näitä voi suositella koko sydämestä joulukirjoiksi. Sarjan ensimmäinen teos on aluksi aika surullinen, mutta sillekin kannattaa antaa tilaisuus ihastuttaa. Chris Mouldin kuvitus on myös viihdyttävää. 

    

"Kirjat", joulupukki sanoi, "ovat lahjoista parhaita. Mikään muu ei vedä niille vertoja." (s. 124)

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

APUA! Tonttuvaara valmistautuu taisteluun, sillä kateudesta vihreä Pääsiäispupu armeijoineen on päättänyt tuhota joulun.

  

Elämä ihmisenä Tonttuvaarassa ei aina ole helppoa, vaikka ottovanhempasi olisivatkin itse Joulupukki ja Mary-muori. Sekin on vähän ärsyttävää, että joululauluja pitää laulaa joka päivä, myös kesällä, tai että reputtaa toistuvasti leluntekokokeissa. Kaiken lisäksi ulkona on hirvittävän kylmä, koko ajan. Mutta kun kateudesta vihreä Pääsiäispupu armeijoineen pistää käyntiin raivokkaan hyökkäyksen joulun lopettamiseksi, Amelia, Joulupukki, Mary ja tontut joutuvat tositoimiin. Vain he voivat pelastaa joulun, mutta onko pupuarmeija liian voimakas vastus jopa heille…

  

Joulupukki ja minä takaa jälleen hyvän mielen joulun koko perheelle kuten edeltäjänsä Poika nimeltä Joulu (2016) ja Tyttö joka pelasti joulun (2017).

  

Matt Haig on palkittu bestsellerkirjailija, joka kirjoittaa aikuisten lisäksi myös lasten- ja nuortenkirjoja. Kuvittaja Chris Mould aloitti taideopinnot kuusitoistavuotiaana. Hän rakastaa työtään ja haluaa tehdä kirjoja, joita olisi lapsena itse toivonut omaan kirjahyllyynsä.

     

Suomentanut: Sarianna Silvonen, 309 sivua, Aula & Co 2018

    

Kuvittanut: Chris Mould

  

Alkuperäinen nimi: Father Christmas and Me (2017)

Sarjassa ilmestyneet:

• Poika nimeltä Joulu
• Tyttö joka pelasti joulun
• Joulupukki ja minä
• Totuuskeiju

  

Kirja on luettu myös täällä: Kirjojen keskellä

   

   

"Mistä sinulle tulee joulun tunnelma?"

    

Piparkakkujen, kuusenhavujen, joulusuitsukkeen ja kaakaon tuoksusta. 

Koristellusta joulukuusesta, enkelikellon kilinästä...

       

   

Toisena joulukirjana esittelyvuorossa on Maja Lunden kirjoittama ja Lisa Aisaton hurmaavasti kuvittama Lumisisko. Sekin kuuluu kategoriaan surulliset joulukirjat, mutta joka päättyy onnellisesti. 

  

Päähenkilö on pian 11-vuotta täyttävä Aatto-poika. Hänen perhettään on koskettanut suuri suru puoli vuotta aikaisemmin, kun hänen isosiskonsa kuoli. Kotona kaikki on ankean harmaata - kuvitusta myöten. Äiti ja isä tuntuvat vain valjuilta kopioilta itsestään ja joulukoristeitakaan ei ole otettu esille, vaikka aattoon on aikaa vain muutama päivä. Aatto yrittää tuoda joulun tunnnelmaa kotiin pikkusiskonsa Viljan takia, mutta onnistuuko hän siinä ajoissa? 

  

"Millaista teillä on nyt kotona?" 

"Kaikki ovat hiljaa. Tuntuu siltä, että äiti ja isä eivät aio viettää tänä vuonna joulua. He ovat ehkä unohtaneet, miten sitä vietetään." (s. 112)

  

Aatto yrittää unohtaa surunsa uimalla. Eräänä päivänä ollessaan uimahallissa hän huomaa punaisiin pukeutuneen tytön katselevan häntä ulkoa. Lähtiessään uimahallista, Aatto tapaa Hetaksi itsensä esittelevän tytön. Samastuin Hetaan suuresti, koska Aatto ajattelee hänestä näin: "En ollut koskaan tavannut ketään, joka puhui noin paljon ja noin nopeasti." Kun Aatto viettää aikaa Hetan kanssa, kirjan väristyskin muuttuu kirjavammaksi.

  

Joulusääntö numero yksi: Joulua ei voi koskaan olla liikaa. (s. 52)

     

Heta kutsuu Aaton kotiinsa juomaan kaakaota. Tytön kotitalo Villa Kuisti on maagisen kaunis paikka, jossa jokainen huone pursuilee värejä ja joulukoristeita. Niitä löytyy jopa vessasta ja siivouskomerosta, jotta huoneille ei tulisi paha mieli. Opin, että Norjassa adventtikynttilät ovat violetteja! 

  

Avasin toisen oven. Sen takana oli iso kirjasto, jonka kaikki seinät olivat kirjojen peitossa. -- Useimmat näyttivät vanhoilta, ja niiden tummanpunaisissa nahkaselkämyksissä oli kultakirjaimia. (s. 29)

    

Kirja on jaettu 24 lukuun ja sitä voikin lukea joulukalenterimaisesti luvun päivässä joulukuun aikana. Ihastuttavan kuvituksen lisäksi kirjan kansien väliin kätkeytyy mysteeri, jonka itse kyllä arvasin jo aikaisessa vaiheessa, mutta se ei kyllä haitannut ollenkaan, sillä oli kivaa etsiä johtolankoja ja pähkäillä, olisiko arvaukseni oikeassa. Erittäin suositeltavaa luettavaa ääneen ja sujuvasti lukevalle itsenäisesti yhdeksänvuotiaasta eteenpäin. Koska kirja on hyvin surullinen, se ei välttämättä sovi kaikkein herkimmille.

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Ihmeellinen tarina herättää henkiin joulun taian

   

Jouluaatto lähestyy, mutta Aaton kotona ei ole otettu esiin edes kynttilöitä, puhumattakaan muista koristeista. Aatolle joulu on erityisen tärkeä, sillä se on hänen syntymäpäivänsä: hän täyttää 11 vuotta. Näyttää vain siltä, että tänä vuonna joulua ei tule. Äiti ja isä ovat vain varjoja itsestään, surullisia ja poissaolevia. Pikkusiskokin yrittää olla mahdollisimman hiljaa ja huomaamaton.

  

Aatto pakenee kodin ikävää tunnelmaa uimahalliin. Eräänä päivänä hän kohtaa uimahallin ulkopuolella saman ikäisen tytön, jonka ilo ja innostus ovat tarttuvaa laatua. Erikoisesti puhuva ja nauravainen Heta asuu ihmeellisessä talossa, jonka jokainen huone on täynnä joulun tunnelmaa. On kuin talo olisi lumottu. Entä kuka on synkkä mies, joka kiertelee talon lähistöllä?

  

Lumisisko on taianomainen kertomus surusta, myötätunnosta, ystävyydestä ja rakkaudesta. Kirjaa myytiin Norjassa yli 160 000 kappaletta ensimmäisenä vuonna, ja sen oikeudet on myyty yli 20:een maahan.

  

Mehiläisten historian kirjoittanut Maja Lunde ja palkittu kuvittaja Lisa Aisato ovat luoneet unohtumattoman kertomuksen. Kirjan 24 lukua ovat täynnä pakahduttavia tunteita, arvoituksia, lunta ja yllättäviä käänteitä. Upea nelivärikuvitettu teos on tämän ja tulevien joulujen suosikki kaikenikäisille. Kun kirja on luettu, joulu on täällä.

     

Suomentanut: Katriina Huttunen, 192 sivua, S&S 2019

    

Kuvittanut: Lisa Aisato

  

Alkuperäinen nimi: Snøsøsteren (2018)

  

Kirja on luettu myös täällä: Lastenkirjahylly, Kirjapöllön huhuiluja, Luetaanko tämä?, Kirjasähkökäyrä