"Haluamme olla kaukana kun Syvyys repäisee tiensä maanpinnalle."
Nonna Wasiljeffin Tomupoika oli minulle yksi viime vuoden odotetuimmista kirjoista. Hänen esikoisensa Loukkupoika oli hieno lukukokemus, joten odottelin malttamattomana tämän toisen osan julkaisua, joka siirtyi keväältä syksylle. Kirjailija ja hänen kustannustoimittajansa halusivat nimittäin hioa kirjasta mahdollisimman hyvän, mikä on aina tarinan ja sen lukijan etu, vaikka Helsingin kirjamessuilla Wasiljeff totesikin saaneensa muokkaamisesta jo tarpeekseen: "Me hinkattiin ja hinkattiin niitä vitsin kohtia."
Aaron on päässyt pois Loukusta ja yrittää löytää Tomun itsestään. Univormu ei silti istu päälle vaan saa hänet tuntemaan itsensä epäonnistuneeksi - onhan hänelle koko ikänsä ajan opetettu, että Tomuja tulee pelätäja nyt hän onkin yksi heistä. Toiset Tomut eivät silti pidä hänestä, Loukussa syntyneestä pojasta, jolla on vieläpä outo Syvyydensilmä, joka vuotaa välillä verta. Hänellä on ikävä vanhoja ystäviään, vaikka onnistuu saamaan helposti uusia. Ongelma on kuitenkin siinä, että Aaronin läheisille sattuu ja tapahtuu aika ikäviä asioita. Isän etsiminen ei myöskään etene, sillä kukaan ei pysty muistamaan hänen nimeään.
Tomupojassa tuntuu etenkin aluksi olevan vähemmän toimintaa, mutta enemmän hahmonkehitystä kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Uusina hahmoina tavataan muiden muassa Tomut Lazar ja Praerus, joista kummastakaan en pitänyt alussa ollenkaan, mutta kun opin tuntemaan heidät kirjan aikana, he paljastuivat paljon täyteläisemmiksi ja kiinnostaviksi persooniksi kuin arvasinkaan. Suosikkihahmoni on Sabina:
"Minä olen muutakin kuin kahvinkeittäjä. Haluan pois pölyisestä toimistosta, haluan ulos partioiden mukaan." (s. 92)
"En halua olla toimistossa asettelemassa pikkuleipiä lautaselle ja keittämässä kahvia. Voisin olla niin paljon enemmän!" (s. 231-232)
Vaikka kirjan alku ja keskivaiheet ovatkin melankolisia ja kerronta hitaampaa niin huh, millainen rymistelyloppu sillä onkaan. Wasiljeff nimittäin nostaa jalan pois jarrulta ja pistää hahmonsa kulkemaan aikamoiseen myllyn lävitse. Etenkin viimeiset 50 sivua ahmin hengitystä pidätellen.
Kirjailijan kieli on luovaa, esimerkiksi eräs hahmo kuvataan seisomaan paikoillaan kuin piirustus. Yhdessä suosikkikodassani kuvataan kirjoituskoneen naputtelua metallisten jalkojen kantapäiden iskuina paperiin. Välillä hän tosin tuntuu jäävän kiinni tiettyihin sanoihin ja kuvailuihin. Esimerkiksi yhden kohtauksen aikana useampi hahmo käyttää sanaa karsea eri yhteyksissä. Lisäksi Aaron on kehittänyt itselleen hikiset kämmenet -syndrooman, sillä laskin ainakin kahdeksan kertaa, kun hän hankaa hikisiä kämmeniään lahkeisiinsa. Pahimmillaan kahdesti samalla sivulla.
Hyllyrivejä täynnä sameita purnukoita. Purnukoissa oli jotakin. Erotin raajoja ja epämuodostuneita kasvoja, mutta en ymmärtänyt mitä ne olivat. (s. 272)
Aivan kuten Loukkupojankin kanssa, Tomupoikaa lukiessani koin maailman oli hyvin animemaisena. Mutta aina kun Aaron kulki varhoissa, näin nuo osiot mielessäni kuin vauhdikkaan lyijykynäpiirromaisena eli viivat eivät pysyneet paikallaan vaan liikkuivat kuin elävinä ja muuttuivat koko ajan.
Olen käsittänyt, että Wasiljeff on kirjoittamassa jo seuraavaa kirjaa, joka sijoittuu samaan maailmaan, mutta esittelee uuden näkökulmahenkilön - tai näin hän ainakin Helsingin kirjamessuilla kertoi. Odotan mielenkiinnolla, millainen tuo teos on. Sain kirjan mukana ihanan yllätyksen, kirjailijan Lazarista piirtämästä kuvasta tehdyn kirjanmerkin!
Arvosana:
Takakannesta:
Loukku ei päästä otteestaan. Jatkoa upealle fantasiatrillerille Loukkupoika.Aaron on paennut Loukusta keskelle Tomuja. Hänen syvyyden silmänsä herättää pelkoa ja vetää puoleensa outoa väkeä. Kaikkialla häntä seuraa varjona salaperäinen nocturna Lazar, joka vahtii hänen jokaista liikettään.
Aaron yrittää selvitä Tomujen kovassa koulussa, mutta kun hänen uusi ystävänsä joutuu Tomujen kynsiin, hänen on vielä kerran palattava Loukkuun.
Sarjassa ilmestyneet:
- Loukkupoika
- Tomupoika
Luin tämän myös vastikään, mutten ole blogannut. Ensimmäinen osa ihastutti, mutta tämän kanssa minulla oli vaikeuksia päästä vauhtiin. Koin henkilöhahmot hieman sekavina ja tarinassakin oli vähän laahaavuutta. Kiehtovan maailman kirjailija on kyllä luonut!
VastaaPoistaSama! Eka vei heti mukanaan ja jännite kehittyi tasaisesti. Tässä alku on puuroisa ja Aaronin hermostuksesta hikiset kämmenet lähinnä ärsyttivät. Onneksi loput tapahtumat nostivat kierroslukua, niin ei sentään ihan heikoksi lukukokemukseksi kallistunut. Toivon, että Sabina on seuraavan kirjan näkökulmahenkilö, kiinnostavaa nähdä, osuuko arvaukseni oikeaan!
PoistaOlen melko pihalla nykyfantasiasta, mutta tämä kuulosta aika mielenkiintoiselta.
VastaaPoista(Ehkä kämmenten hikoamisen toistaminen on tarkoituksellista? Henkilölle ominainen tapa reagoida.)
Ensimmäinen osa etenkin oli kiinnostava, maailmassa kun on paljon samaa kuin 1940-luvussa ja Tomuja voi hyvinkin verrata natseihin, jotka vievät kaikki poikkeavat Loukkuihin, jotka ovat hyvin keskitysleirimäisiä.
PoistaToki kämmenten hikoaminen on stressireaktio Aaronin ollessa tietyssä tilanteessa, mutta se tuntui vähän liialliselta. Jos se olisi mainittu vain pari kerta, se olisi tuonut ilmi hahmon kokemat paineet, mutta joka ikinen kerta liki samoilla sanoilla se ei vaan ollut enää yhtä tehokasta.
Aivan - kahdeksan on varmasti liikaa.
PoistaOnpas kyllä mielenkiintoisen oloinen kirja. Ensimmäisen osan julkaisu meni minulta ihan ohi, mutta havahduin kirjan olemassaoloon For YA -Youtube-kanavalla, jossa Nonna Wasiljeff oli vieraana.
VastaaPoistaSuosittelen lukemaan, varsin kiehtovan maailman on Wasiljeff luonut. Hän täggäsi minut Instassa ja kommentoi, että tämä todellakin on ainoa blogipostaus/arvostelu teoksesta (joka ilmestyi jo syyskuussa). Aina harmittaa, kun nuortenkirjat jäävät niin vähäiselle huomiolle.
PoistaLuen nuorten kirjoja paljon, vaikka olen jo vanha ukko. Loukkupoika oli erittin hyvä ja mukaansatempaava, mutta Tomupoika notkahti selkeästi. Maailma avautui liikaa ja teki siitä epäuskottavan. Loppu oli taas aikamoista hurjastelua. Olisi voinut hioa vielä lisää. Ja hinkata. Minua eivät kämmenen hikoillut haitanneet. Ehkä ne kämmenet kuumenevat vielä jatkossakin.
VastaaPoistaNuortenkirjoissa ei onneksi ole yläikärajaa - ja hyvä niin. :) Harmillisesti vaikka maailma avautui, ei siitä varjomaailmasta paljoa uutta opittu tai päähenkilön äidistä. Jatkoa tai ainakin samaan maailmaan sijoittuvaa tarinaa Wasiljeff on kertonut kirjoittaneensa, vaikka ei kustannussopimusta sille ole viimeisimpien tietojeni mukaan saanut. Odotan kyllä mielenkiinnolla, mitä muuta tämän kirjailijan kynästä/näppäimistöstä vielä tulevaisuudessa irtoaakaan.
Poista