Magdalena Hai: Haiseva käsi

"Tuijotin kättä, joka oli harmaa ja valkoinen. 
Niin kuin mallinuken käsi. Yhtä kylmä. Eloton."

        

    

Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti, Popsugar Reading Challenge:
 
Kauhu ei todellakaan ole omin genreni. Olen kyllä yläasteella lukenut R.L. Stinen kirjoja ahmien, mutta niiden kauhu on kuitenkin melko kepeää. Magdalena Hai on yksi suosikkikirjailijani, mutta silti suhtauduin varauksella hänen muutaman vuoden takaiseen paljon kehuttuun kauhunovellikokoelmaansa Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniitukaisesta.

Onneksi monissa novelleissa oli samaa Stinen kanssa ja niistä tulikin suorastaan nostalginen fiilis. Kokoelmassa on 18 novellia (+ kaksi muuta lyhyttä tekstiä) ja niistä suosikeiksini nousivat Herra Pörrö ja hänen ritarikuntansa, Pikajuna 214 Uhriniituntakaiseen ja Takarivin tyttö. Pidin todella paljon toistuvasta hahmosta Rukoilija-Sirkasta.

Bilsan ope oli nimeltään Sirkka, mutta me sanottiin sitä Rukoilija-Sirkaksi, koska se oli pitkä ja laiha ja näytti suuttuessaan siltä kuin olisi voinut syödä oppilaalta pään. (s. 35)

 
Osassa novelleista on todella omaperäinen idea, osa pohjaa kauhun klassisiin hahmoihin, kuten ihmissusiin. Nimikkonovellissa Haiseva käsi kaikki Uhriniituntakaisen koulun opettajat muuttuvat zombeiksi. Siitä tulee hieman mieleen Maarit Verrosen novellikokoelman Muutama lämmin päivä Luovuttaja. Pahanukke on melko tyypillinen tarina riivatusta nukesta, jollaisia löytyy muutamia "oikeitakin" kauhumuseoista. Namusetä muistuttaa Slender Mania ja Pelastavien kirkonkellojen novellin kuolleiden kirkonmenoista löytyy mainintoja kansanperinteessä. 

     

Kemianope Mikan kerrottiin menettäneen toisen kätensä auto-onnottemuudessa. Vasemman, niin että se ei haitannut kovin paljon opettamista, mutta sen verran kuitenkin, että tuli mahdolliseksi tehdä siirrännäisleikkaus. Mika päätti tehdä sen ensimmäisten joukossa. (s. 212)

    

Herra Pörrö ja hänen ritarikuntansa on puoliksi söpö, puoliksi kammottava tarina siitä, kuinka pehmolelut suojelevat omistajaansa sängyn alla asuvalta hirviöltä. Se voi tulkita olevan allegoria mielenterveyden oirehtimiselle (samoin kuin myös novellissa Näkymätön, jossa äiti ei enää näe ystäviään tai toista lastaan). Päähenkilö on perinyt alttiutensa joutua sängynalusmörön ahdistelemaksi isältään.

Pahimillaan mokoma lonkero-otus valtaa uhrinsa mielen, jolloin peli on käytännössä menetetty - näin kävi isälle. Kummitäti lähettää 13-vuotiaalle Ninnille joulahjaksi uuden ja entistä voimakkaamman pehmon, herra Pörrö nimisen nallen. Vanha Jänö Pupunen kun hävisi taistelun. Ninni ei aluksi arvosta nallea, ja häntä riivavat jokaöiset painajaiset. Onneksi herra Pörrö pääsee lopulta tekemeään sitä, mitä varten se tehtiin eli puolustamaan Ninniä. 

 

Hetken päästä portaista kuului pehmoisten tassujen teputus. Pieni ruskea nalle livahti ovenraosta Ninnin honeeseen ja kiipesi Ninnin vuoteen jalkopäähän. Siinä se tarkkaili nappisilmillään koko yön Ninniä - ja Ninnin unia. (s. 193-194)

 
Pikajuna 214 Uhriniituntakaiseen muistuttaa paljon paria Doctor Who -tv-sarjassa nähtyä jaksoa. Toivo on hieman pelokas poika, jonka täytyy saada tietää, kuinka kaikki toimii, jotta hänen mielikuvituksensa ei kuvittele asioiden laittaa paljon kammottavammaksi. Ninpä hän on opetellut kaikki junan pysähdyspaikat ulkoa. Eräs matkustaja kysyy, pysähtyykö juna Uhriniituntakaisessa ja Toivo kummastelee, kuinka se olisi mahdollista, sillä paikkaa ei ole mainittu listalla. 

   

"Tämän junaradan ajalliset vaihtelut ja madonreiät antavat minunlaiselleni opettajaihmiselle mukavan tilaisuuden käsitöiden tekemiseen, mutta mahdollistavat harmillisesti myös kaiken maailman ilkiöiden matkustamisen huomaamattomasti kiskoilla." (s. 147)

   
Takarivin tytön päähenkilö on Eleanor & Parkin Eleanorin tapaan uusi oppilas, jolla on iso, punainen, kihara tukka, joka tekee hänestä täysin näkyvän kaikille. Pirita haluaisi olla niin kuin tuo mystinen takarivissä istuva tyttö, jota kukaan ei huomaa, tai ainakin yrittää olla huomaamatta. Novellissa oli hieno stinemäinen loppukäänne, joka päsee yllättämään.

"Mun täytyy tietää", Pirita sanoi. "Miksei kukaan puhu sille? Miksi kaikki teeskentelee, että sitä ei ole? Kerro mulle edes jotain?"

--

"Sen nimi taitaa olla Maaria." -- "Mutta Pirita... ole kiltti ja unohda se."

--

"Miksi?"

--

"Koska mä en halua menettää sua." (s. 164)

   
Vaikka en saanutkaan kalmon väristyksiä teosta lukiessani, oli monessa tekstissä todella ahdistava asetelma, vaikka huumoriakin oli mukana. Ne käsittelivät myös nuorten elämässä olevia todellisia asioita, kuten uuteen kouluun menemistä, kiusaamista ja näkymättömyyden tunnetta. Tämä onkin erittäin mainio kokoelma yläkoululaisille, kuten siitä olen kehuja kuullut. Luin myös Hain toisen kauhunovellikokoelman Kuolleiden kirja - Paluu Uhriniituntakaiseen ja arvostelin sen Tähtivaeltajaan 2/2020. Blogissakin kommentoin sitä lyhyesti vielä tämän pääsiäisen aikana.
 

   

Arvosana:

   

Takakannesta:

Kauhutarinoiden kokoelma nuorille pelottaa ja naurattaa

  

Zombeja, aaveita ja mörköjä ei ole olemassa! …Eihän? No, Uhriniituntakaisen kylässä ei aina voi olla varma… Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta on yhtä aikaa karmea, kaunis ja ilkikurinen tarinakokoelma nuorille.

  

Kemianopettajan käsi haisee päivä päivältä pahemmalta. Pikajunaan 214 nousee mummolaan matkustavien Irinan ja Toivon lisäksi laiha nainen, jolla on hyönteismäiset silmälasit. Tivolin onnenonginnasta voitettu nukke ei taida olla ihan tavallinen… Kirjan tarinat säikyttävät, hihityttävät ja käsittelevät pinnan alla monia nuoria ahdistavia asioita, kuten koulukiusaamista, vanhempien eroa ja yksinäisyyttä.

  

229 sivua, Karisto 2016

   

Luettu myös täällä: Turun Sanomat, Tähtivaeltaja, IBBY Finland, Taikakirjaimet, Neverendingly, Kirjaston Kummitus, Luettua elämää