"Olipa kerran tyttö, joka piti käsissään ohutkuorista munaa, ja munan sisällä nukkui sota.
Tyttö oli kannatellut munaa sadan vuoden verran suojellakseen ihmisiä sodalta,
mutta huomenna hän pudottaisi munan saadakseen olla vapaa."
Arvostelukappale
Lukuhaasteissa: Helmet 9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön
On parempi, etten listaa mitä meiltä on viety, meiltä jotka sairastuimme vailla valintaa ja jotka muutuimme, joista tuli ihmisten varjoja siellä missä liikuimme. Pandemia löi kaikkia, mutta on silti monia jotka toivoisivat, ettemme saisi lainkaan elää. (s. 15)
Siri Kolun Iltasatuja maailmapalosta on itsenäinen jatko-osa teoksille Pelko ihmisessä (2013) ja Ihmisen puolella (2014). Ensimmäisessä kirjassa esiteltiin 16-vuotias, P-influenssaan sairastunut Pilvi. Hän selvisi taudista, mutta joutui käymään läpi metamorfoosin, joka muutti hänet uuden ihmislajin homo feriksen edustajaksi eli pihmiseksi. Pihmisillä on kykyjä, kuten tarkempi kuulo ja osa heistä pystyy puhumaan toisilleen telepaattisesti.
Kuka haluaa rakastaa tiilimurskan seassa, ikkunattomien betoniseinien takana, maailmassa jossa voi räjähtää kappaleiksi koska vain? (s. 128)
Nyt Pilvi on jo kolmenkympin kieppeillä ja laitoksesta aikoinaan adoptoimansa, nyt liki parikymppisen pihmispojan äiti. Aikaa mitataan vuosissa jälkeen pandemian. Tapahtumia ei kerrota lineaarisesti, vaan kokonaiskuva silloin ja nyt välillä muodostetaan takaumien avulla. Nyt, pandemian itsekin kokeneena, on teoksen maailma aiempaakin synkempi ja uhkaavampi. Eurooppa valmistautuu sotaan, pihmisoikeuksia sorretaan, aatemaailma muuttuu myrkylliseksi, pakolaiset vaeltavat maasta toiseen, pihmisiä viedään tuhoamisleireille, ilmastonmuutoskin kurkistelee nurkan takana. Kuulostaa pelottavan tutulta, eikö vain?
Neuvoston edellisen kokouksen päätös vie meiltä henkilökohtaiset vaatteet.--Ymmärrän, ettei tämä tietenkään lopu käyttövaatteisiin.
Tämä on vasta alkua. -- Meiltä voidaan poistaa kaikki omaisuus, koska se on tiellä.--Olemme jälleen muuttuneet numeroiksi. Otamme ison askeleen kohti laitosta, säilyttämöä, vankilaa. (s. 86-87)
Olen kirjoittanut Ihmisen puolella postauksessani näin: "Osa tarinasta jää kuitenkin selvästi kirjoittajan mielen maailmaan. Olisikin kiinnostavaa, jos sarja saisi vielä jatkoa, jossa paljastettaisiin loputkin kortit." Jatkoa tosiaan tuli, ja moni varmaan yllättyi kanssasi - harvoin näin pitkän ajan päästä saa jatkaa tarinaa vanhojen tuttujen hahmojen kanssa. Kaikkia kortteja ei varmaan vieläkään lyöty pöytään, mutta tämä ehdottomasti täydentää aiempia osia. Kautta koko teoksen puhutaan tarinoiden voimasta. Kolu on onnistunut luomaan fiktiivisen maailman, joka heijastelee omaamme nostaen tapetille ne kaikkein kipeimmät kohdat.
Pöly laskeutuu tuttuihin huoneisiin, kun olemme matkalla, eikä matkanteko tämän jälkeen koskaan lopu. (s. 82)
On hienoa, että kirja on saanut kaksoismerkinnän niin nuorten kuin aikuistenkin puolelle - nyt ei ainakaan voi kukaan aikuinen sanoa, ettei kehtaisi tätä lukea! Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandialla palkittu Anne-Maija Aallon Mistä valo pääsee sisään (ja sen edeltäjä Korento) olisivat mielestäni voineet saada saman kohtelun. Kirjassa muuten kommentoidaan, kuinka monet ongelmat johtuvat siitä, kun aikuiset eivät kuuntele nuoria ja ota heitä mukaan toimintaan. Onkin siis erittäin terveellistä lukea lanua ja YA:ta, tarkastella nykynuorten maailmaa eikä vain muistella omia teinivuosia.
Ihminen on kekseliäin, mitä tulee kärsimykseen ja kuolemaan. Leikkivä ihminen, tuhossaan hirvittävä. (s. 90)
Aallon ja Kolun teokset muuten muistuttavat tunnelmaltaan ja teemoiltaan toisiaan. Molemmissa on useampi näkökulmahenkilökin. Iltasaduissa maailmanpalosta Pilvin, Julianin ja Livin (Julianin tyttöystävän, ihmisoikeusaktivistin) näkökulmat vaihtelevat. Lisäksi mukana on blogitekstejä ja kuulustelupäiväkirjojen litterointeja. Tekniikalla saadaan energiatehokkaasti luotua kuva laajemmasta maailmasta infodumppaamatta, mutta jatkuvasti vaihtuva näkökulma jättää hahmot (etenkin Livin) etäisiksi. Teos herättää paljon ajatuksia, mutta siinä tapahtuu lopulta todella vähän.
Sodan vuoksi tehdyt ihmisoikeusrikokset eivät poistu minkään muotoseikan takia. Kansanmurhaa ei saa tehdä ajatellen, että jos sitä ei missään kielletä, sen voi tehdä. (s. 138)
Olisi kiinnostavaa kuulla sellaisen lukijan ajatuksia, joka on lukenut kaikki kolme osaa putkeen, minulla aika on haalistanut aiemmat lukukokemukset. En esimerkiksi muista, että Largo olisi ollut niin ärsyttävä ja toksisesti maskuliininen kuin hänet tässä kuvattiin. Largo pakottaa Pilvin tottelemaan itseään ja ei ole suuri ihme, että Pilvi sitten pakenee tuota tukahduttavaa petoliittoa.
Lajien sekoittuminen on heidän suurin pelkonsa. (s. 305)
Largo vastustaa Julianin ja Livin suhdetta, koska Liv on ihminen. Livillä taitaa olla hieman taipumusta paranormaalin romantiikan ihannointiin, sillä hänellä on iltalukemisena "tyynyn vieressä -- resukorvainen, ikivanha Twilight". Pihmiset eivät tiedä, kuinka sairastettu tauti muuttaa heidän elinajanodotettaan. Uusi ihmislaji on kuitenkin kovaa vauhtia aikuistumassa, eikä uutta sukupolvea näy. Lapsilla on tapana syntyä ennen aikaansa, jos raskaus edes alkaa.
- Tiedät kai sen Keskuksessa levitellyn uskomuksen, jonka takia nuoret turhautui, sanoin. - Että vain osa meistä voi jatkaa sukua, niin kuin mehiläiskuningattaret. Me tajuttiin että ollaan kuhnureita, ihan turhia. (s. 288)
Vaikka yleensä en haluakaan kommentoida lukemistani kotimaisista kirjoista negatiiviseen sävyyn, on pakko ihmetellä kuinka tähän kirjaan on jäänyt aivan tuhottoman paljon kirjoitusvirheitä ja rikkonaisia lauseita. Kuinka tämä on voinut mennä kustannustoimittajalta eteenpäin tällaisessa kuosissa? Tässä joitakin esimerkkejä selkeistä ongelmista, jotka eivät kuitenkaan vaikuta juoneen, ainoastaan lukukokemukseen:
- "Anna me kerromme, että te olette ongelma, jota kutsumme sitä ratkaisuksi." (s. 147)
- "Ei ropise, tihku laskeutuu kaiken vesisumuna kaiken ylle." (s. 163)
- "Pilvin aika koettaa kuukauden päästä." - koittaa? (s. 299)
- "Kuuntelen joka tilan, mittaa joka kaiun, luotaa joka pulssin --" (s. 312)
Kolu ei käytä kaikkein helpointa kieltä, jopa itselleni muutama sana oli vieras. Osa on selvästi vanhempaa kieltä tai murretta, joka ei välttämättä kaikille avaudu: noivea, penkkivelli, ritvilä, äänittää video... Turvatalojen pihmiset puhuvat yleiskieltä, underlinguaa (sekoitus englantia, saksaa ja ranskaa) sekä norundia, pohjoismaisten pihmisten omaa murretta. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla esimerkkejä näistä.
Kirjan lopetus on erittäin täräyttävä.
Kiinassa on leviämässä uusi pandemia, hyvin toisenlainen kuin PI, mutta sekin flunssan kaltainen. Lentokenttiä suljetaan. Lehtikuvissa näytetään autioitunutta miljoonakaupunkia, jossa kaikki ovat ulkonaliikkumiskiellossa.
- Ei se meille tule, Petri lohduttaa. - Me ollaan tällainen harvaanasuttu pohjoinen niemi.--Olemme ne, jotka muutti Se Edellinen. Olemme vanhaa mallia. -- Kukaan ei katso enää lähelle, meitä jotka olemme täällä jo, mitta joita kukaan ei näe. (s. 320)
Arvosana:
Takakannesta:
Kun maailma haluaa nujertaa Pilvin ja hänen kaltaisensa, voi tarinoiden avulla säilyä hengissä.
Pilvin ja Julianin sairastama P-virus on muuttanut heidät. Pihmiset ovat vainottu vähemmistö, uhka ihmisille. He majailevat milloin metroasemilla, milloin hylätyissä tehtaissa, aina valmiina lähtöön. Pilvi alkaa kertoa tarinoita pelastamalleen Julianille, jotta tämä uskaltaisi nukahtaa.
Pihmisten on valittava, vaaditaanko paikka maailmassa sodalla. Pilville selviää, että omienkin joukossa selviäminen riippuu tarinoista – ne voivat pitää hengissä tai ajaa tuhoon.
Iltasatuja maailmanpalosta jatkaa itsenäisenä teoksena romaanien Pelko ihmisessä (2013) ja Ihmisen puolella (2014) tarinaa.
333 sivua, Otava 2021
Luettu myös täällä: Kirsin kirjanurkka, Maaseudun tulevaisuus, Luova ruho, Siniset helmet, Kirjapöllön huhuiluja
Samankaltaista luettavaa: Anne-Maija Aalto: Korento, Mistä valo pääsee sisään, Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli, Nora Roberts: Ensimmäinen vuosi, Christina Sweeney-Baird: Viimeiset miehet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti