Ystävänpäivän lukumaratonin kooste

   

Kirjabloggaajien klassinen ystävänpäivän lukumaraton oli tällä kertaa viikonloppuna ennen ystävänpäivää ja sen vetovastuussa oli Ja kaikkea muuta -blogi, kiitos Minna! Osallistuin mukaan (ja suunnittelin logon), sillä olin taas onnistunut keräämään ison pinon lastenkirjoja sekä sarjakuvia, jotka olen todennut parhaaksi maratonaineistoksi. Tässä siis lyhyesti kuulumisia.

  

Lauantai 11.2. kahdeksan teosta (1045 sivua).

  

  

Maraton alkoi pohjalta, nimittäin Linda Bondestamin söpön ja kantaaottavat aksolotlikirjan Elämäni pohjalla - Yksinäisen aksolotlin tarina (Teos 2020) kanssa. Tälle annoin viisi tähteä. 

  

Huh, millaiseen pyöritykseen tämä kuvakirja lukijansa heittääkään! On puhetta saasteista, ilmastonmuutoksesta ja lajikadosta yksinäisen aksolotlin näkökulmasta. Sitten eräänä päivänä tapahtuu jotain ja köntyksiksi kutsuttu laji, eli me ihmiset, katoavat suuren tulipalon ja tulva-aallon myötä. Dystopioiden himolukijalle, kuten allekirjoittaneelle tämä puraisi kovaa.

  

Suosikkilauseeni kirjasta on: " - Hupsista, toinen käsivarteni irtosi!"

  

  

Mark Janssenin Ottaisin yhden yksisarvisen, kiitos! (Kumma 2023) on ihan söpö kirja siitä, kuinka Dani haluaa ostaa yksisarvisen. Hänen ystävänsä eivät usko, että mokomaa otusta on edes olemassa. Mutta kuinkas sitten kävikään? Ylistyslaulu mielikuvituksen ja unelmien voimalle.

  

    

Tuomas Marjamäen kirjoittama ja Antti Nikusen kirjoittama Nollis - Maailman ainoa nollasarvinen (WSOY 2022) sai vähän aikaa sitten Arvid Lydecken - palkinnon.

  

Tässä oli päätöntä kohellusta, mutta hyvässä hengessä. Mitä muutakaan voi olettaa, kun kirjan päähenkilöt ovat nollasarvinen yksisarvinen ja raidaton seepra vaiko sittenkin ihan tavalliset hevosvarsa ja aasi, ota siitä nyt selvää. Seitsemän lukua sisältävän kirjan voi lukea luku kerrallaan iltasaduiksi viikon mittaan. Joillakin tarinoilla on opetus, ainakin jonkinlainen. Esimerkiksi ei kannata uskoa huhuihin tai levitellä toisten juttuja eteenpäin. Viimeisen luvun Supi Suomalainen sisälsi varmasti kaikki suomalaiskliseet.

  

  

Anna Hallavan kirjoittama ja Roosa Hepomäen kuvittama Liljan yksisarviset (WSOY 2021) oli hyvänmielen helppolukuinen kirja yksisarvisista. Jotkut aikuiset luulevat, ettei yksisarvisia ole, mutta Lilja ja hänen mummonsa tietävät paremmin. Mitä tehdä, kun isomummon perintörahat loppuvat, kuinka ruokkia viisi yksisarvista? Päätetään järjestää markkinat, vaan mitä voikaan tapahtua, kun yksi yksisarvisista säikkyy kaikkea, toinen laulaa nuotin vierestä ja kolmas päästelee paukkuja, onko rahankeruu tapahtuma tuhoon tuomittu? Söpöilyllä pääsee pitkälle, mutta jotakin jäi puuttumaan.

  

  

Vuokko Hurmeen kirjoittamassa ja Tiina Konttilan kuvittamassa helppolukuisessa Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto (WSOY 2020) oli todella kiva idea lapsista, jotka hoitavat sairaita pehmoleluja. Rutosta ja maskeista tulee kylläkin hyvin vahvoja koronafiiliksiä ja tämä onkin julkaistu ensimmäisenä pandemiakesänä. Pidin paljon kuvituksesta ja tarinakin oli oikein mukava, mutta miksi kummassa tähän piti sotkea vielä mukaan nuken nenäleikkaus (eihän tämä nyt niin iso moka ole, mutta voitaisiinko mieluummin antaa lapsille esimerkkejä oman kehon arvostuksesta sellaisenaan).

   

  

Seuraava kirja olikin maratonin ensimmäinen sarjakuva sekä englanninkielinen teos. Nancy Peñan Madame Cat oli hauskahko kissasarjakuva, vaikka välillä meneekin hieman överiksi. Omistaja ja kissa keskustelevat keskenään, mikä on sarjiksen keskeinen idea ja uniikeinta sisältöä verrattuna vaikkapa paljon onnistuneempiin Mourukatteihin, Kas, kissaan, A Man and His Catiin ja Chi's Sweet Homeen.

  

Siiri Viljakan vähäpuheisessa LGBT-sarjakuvassa Kohti sumua (Täysi Käsi 2022) kuvitus kertoo enemmän kuin sanat. Pidin todella paljon Viljakan viivan käytöstä pehmeästä kovaan ja harmaan eri sävyistä. Tarina on mukavan mystinen ja avautuu pikku hiljaa lukijalle tai sanoisinko enemminkin taiteen kokijalle. Pidin todella paljon Ellen hahmosta, sillä hänessä on kerroksia. Suomalaisia elementtejä on paljon (sauna, kielo, pihlaja), vaikka muutoin miljöö ei aivan kotimaiselle tunnukaan (ehkä saaristossa tai sellaisen lähistöllä asuvalle se voisi ollakin). Pidin suuresti junjiitomaisesta valaasta, lopun muistakin spefimausteista sekä herkästi kerrotusta sateenkaarevuudesta. 4,5 tähteä.

  

  

Sunnuntain puolella loppuun lukemani Thi Buin sarjakuvamuotoinen muistelmateos The Best We Could Do kertoo hänen perheensä historiasta Vietnamin sodassa ja sen jälkeen, sekä muutosta Yhdysvaltoihin. Tässä oli paljon samaa kuin muissa sarjakuvamuistelmissa, joita olen lukenut, ja sanon jälleen kerran: tätäkään en tiennyt maailman historiasta. Kannattaa lukea, jos jokin seuraavista on tuttu ja toisinpäin: Persepolis: Iranilainen lapsuuteni, Almost American Girl, They Called Us Enemy, Grass, Welcome to the New World, Maus.