Sivut

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Elokuun luetut

Olikin laihanpuoleinen kuukausi, varmaan töiden alkaminen riistää hyvää lukuaikaa ja voimia:
 
 
Yhteensä 711 sivua.  Luettuja sivuja jo yhteensä 5137! (10 000 olisi hieno saavutus vuoden lopussa...) Aloitin myös Garth Nixin Sabrielin toiseen kertaan lukemisen (vaikka hyllyssä olisi muitakin kirjoja!). Tästä kommenttia myöhemmin - blogi hiljenee syyskuun ajaksi työharjoittelun vuoksi.

  • 11.9. blogaaja viettää isänsä kuoleman 10-vuotis muistopäivää R.I.P. isä!
  • 13.9.  blogaaja täyttää 25 vuotta (neljännes vuosisata mittarissa jo!)

Day 26 – A book that changed your opinion about something

Tätä on kyllä saanut pohtia pitkään ja hartaasti. En osaa montaa kirjaa sanoa, joka olisi muuttanut mielipidettäni suuntaan taikka toiseen... Mutta yritetään!

  • Diana Gabaldonin Muukalainen-sarja sai minut kiinnostumaan entisestään (suorastaan fanaattisesti) Skotlannista (näiden kirjojen ansiota on myös kandi-aiheeni)



    sunnuntai 21. elokuuta 2011

    Philip Reeve: Kadotettu manner

     Mitä sinä olisit valmis tekemään rakkaidesi vuoksi?
          
     
         
    Kuten kansikuvakin kertoo, Hester ja Tom jatkavat seikkailujaan  Philip Reeven laadukkaassa scifi-sarjassa, steampunkia vertaansa vailla. Erinäisten mutkikkaiden juonikuvioiden jälkeen parivaljakko joutuu laskeutumaan lumi- ja jäätasankoja halkovan Anchorage-nimiseen kaupunkiin. Mitä esteitä jääjumalat mahtavatkaan sankareiden tielle asettaa matkalla myyttiseen Amerikkaan?
     
    Kuten sarjoilla on tapana, jo pelkästään jatko-osien takakansi vihjaa edeltävän teoksen tapahtumista. Tahdon silti sanoa jotain kirjasta, yrittäen välttää paljastamasta liikaa juonesta. Jos siis tahtoo välttyä spolaantumiselta, tämä on viimeinen rivi lopettaa kesken.
     
    Anchoragen ylimystön viimeinen hengissä olevan jäsen, Freya järjestää siniveriseen tapaansa kapuloita Hesterin ja Tomin rattaisiin, aiheuttaen lähes kaupunkinsa tuhon, vaikka jo yksinkertaisimmat askareet kuten paidan napittaminen hemmotteluun tottuneella neidillä tuottaakin harmaita hiuksia. Perinteiden mukaisesti erinäiset hoitajat ovat kasvattaneet häntä, tavaten vanhempansa vain virallisilla illallisilla ja päiväretkillä. Nyt he kaikki ovat kuolleet kaammottavaan kulkutautiin. Matkalla myös nuori rajakreivitär kasvaa ihmisenä ja hylkää vanhat tavat, joista ei ole apua uusissa haasteissa.
     
    Kulkemisen vastaisen liiton ääri aktivistinen jaoston Vihreän myrskyn johtaja Satya väittää itseään edesmenneen Anna Fangin ystäväksi ja on saanut päähänsä palauttaa hänet tähän maailmaan, vaikka Hesterinkin suosima sanonta kuuluu: "kukaan ei palaa auringottomasta maasta". Vai palaako? Mitä Muistojen sali kätkee sisäänsä?
     
    Hauskin hahmo on ehdottomasti professori Pennyroyal, joka tuo mieleen Harry Potterin Gilderoy Lockhartin. Hän luo draamaa aina sinne missä kulkeekaan. Myös Kadonneiden poikien joukkio tuottaa päänvaivaa kaksikolle. Kuinka maailmaa voikin katsoa eri tavalla, jos on katkeroitunut. Erikoinen Eno, joka tietää kaiken, on napannut poikia kouluttaakseen heistä... lue kirja, niin tiedät mitä! Täysin ehjin nahoin tässä seikkalussa ei selvitä, ja lukija saalin nähdä millaisen hinnan valehtelusta ja juonnitelusta joutuukaan maksamaan.
        
    Arvosana:
        
    Takakannesta:
    Seikkailu, joka ei hevin unohdu...
      
    Matkattuaan kaksi vuotta vailla huolia taistelussa kuolleen Anna Fangin vanhalla, kolhiintuneella ilmalaivalla Tom ja Hester joutuvat laskeutumaan Anchorage-nimiselle, pohjoisen lakeuksia taittavalle kulkukapungille täydentämään polttoaine varastojaan. Ruton hävittämässä kaupungissa on jäljellä vain kourallinen ihmisiä, joita hallitsee teini-ikäinen rajakreivitär Freya. Mutta Anchorage ei ole turvallinen paikka: huhut ahnaan ja nälkäisen Arkangelin rosvokaupungin lähestymisestä pakottavat Freyan suuntaamaan kurssin kohti tuntematonta. professori Pennyroyalin bestsellereissään kuvaamaa mannerta. Samaan aikaan Anna Fangin muistoa palvovan Vihreä Myrsky-järjetön tukikohdassa on vireillä uskomaton hanke, jonka hätkähdyttävät seurauset ovat koitua myös Tomin ja Hesterin kohtaloksi. Sillä Anchorageen jääneen pojan kintereillä hiipii salaperäinen Kadonneiden poikien joukkio, jolla on niin ikään yhteyksiä Anna Fangiin…
      
    Kadotettu manner on hämmentävä ja mielikuvituksen rajat rikkova nuorten seikkailutarina, joka ahmaisee lukijan vastustamattomasti imuunsa samaan tapaan kuin sarjan palkittu avausosa Kävelevät koneet. Philip Reeve on luonut ällistyttävän ja kuitenkin hyvin todentuntuisen maailman...
     
    Suomentanut: Tero Kuittinen, 342 sivua, Karisto 2005
     
    Alkuperäinen nimi: Predator's Gold 
     
    Kirjasta muualla: Risingshadow, Aikavirtaa, Taikakirjaimet

    Hungry blog

    Nähnyt parissakin blogissa erilaisia "Your comments feed my blog"-sivubannereita (vai miksi noita nyt voi kutsua?) ja ajattelin tehdä itselleni ihan oman. (No, nälkäisen monsterin kuva on netistä.) Tässä siis minun versioni:

    lauantai 13. elokuuta 2011

    Day 25 – A character who you can relate to the most

    Taisin jo suosikki naishahmon kohdalla (day  16) sanoa, että Diana Gabaldonin matkantekijä-sarjan pääparin Claire on siksi mukavasti kirjoitettu, että koen paljon samaistumista häneen. Viimeaikaisista kirjoista ehkä eniten samaistuin Lucianin Rebeccaan.

     Claire suomalaisen painoksen mukaan, kannen kuvitus: Mika Launis.

    Hoang Nguyen näkemys Clairesta sarjakuvaan The Exile, jossa Muukalaisen tapahtumat on kuvattu Jamien näkökulmasta.

    torstai 11. elokuuta 2011

    Tulevia kirjauutuuksia

    Nämä tulevat kirjat saivat minut iloiseksi. Näin monta mielenkiintoista kirjaa tutuilta ja vähän tuntemattomammiltakin kirjailijoilta!
        
    11.8. Raymond Khoury: Merkki
        
    1.9. Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon
            
    15.9. Anu Holopainen: Varjoja
             
    21.10. Kat Falls: Vastavirta
          
    25.10. Maggie Stiefwater: Ikuisuus
              

    keskiviikko 10. elokuuta 2011

    Day 24 – A book that you wish more people would’ve read

    Jatketaanpas siitä mihin jäätiin ennen matkaa. Jossain vaiheessa (ts. kunhan olen saanut kesän esseet kirjoitettua) palaan matkapäiväkirja-blogin kimppuun... Tänään juuri mietinkin tämänkertaiseen aiheeseen sopivaa kirjaa, eikä minun tarvitse edes toistaa itseäni tarpeettomasti! Ihan sattumalta selailemalla osui silmiin kansikuva kirjasta, jonka aikoinaan ostin siskolleni Kirjatorin 2e-päiviltä. Muistin hänen joskus kehuneen olisiko ollut Tess Gerritsenin tai Nicci Frenchin kirjaa, jossa on yhdistetty lääketiede ja jännitys sekä ripaus yliluonnollisuutta. Tämä vaikutti takakantensa perusteella oivalliselta kandidaatilta hänen makuunsa. Risingshadowssakin vain muutama on lukenut tämän.
     
    Kyseessä on siis Michel Faberin vuonna 2000 ilmestynyt kirja Lihaa ja verta (alkuperäiseltä nimeltään Under the Skin). Joka paljastaa todellisen luonteensa vasta loppumetreillä. Luin kirjan itsekin muutama vuosi sitten siskoni kehuttua ostostani varsin ovelaksi ja oivalliseksi, sitähän tämä kirja todellakin on. Lähin vertaus voisi olla Stephenie Meyerin Vieras, mutta tässä on kuitenkin kyse jostain muustakin. En tahdo paljastaa kirjasta liikaa (vrt. alla olevat linkit) vaan totean vain: jos tahdot lukea jotain valtavirrasta poikkeavaa, lue tämä. Tämä ei ole dekkari, jossa ratkaistaan mitä liftaajalle tapahtuu hänen astuttuaan tuntemattoman auton kyytiin vaan tässä kerrotaan uskottavan satiirin keinoin ihmisestä, toimintatavoistamme ja siitä, kuinka asiat voisivat olla toisin, toisen näkökulmasta.
     
     
    Romaanin päähenkilö Isserley on hemaiseva, runsasmuotoinen kaunotar, joka poimii hyvännäköisiä, lihaksikkaita miehiä kyytiinsä Skotlannin ylängöillä. 

    Mielikuvituksellisessa tarinassa uhrit ja syylliset, viattomat ja konnat, empatia ja vallankäyttö menevät sekaisin. Kirjailija pitää oudot elementit taitavasti koossa ja luo jännittävän lukukokemuksen. Kirja on ehdokkaana arvostetun Whitbread-esikoispalkinnon saajaksi.

      
    Kirjasta muualla: Helsingin Sanomat, Kirjahyllyn kautta, edulis (lukunäytteitä),

    tiistai 9. elokuuta 2011

    Heinäkuun luetut

    Heinäkuu oli luettujen kirjojen määrältään aika laiha. Lucianin ehdin kuitenkin viime kuun puolella lukemaan, Keski-Euroopan matkalla en vain kerennyt kirjoittamaan tänne mitään siitä.


    Luettuja sivuja 1336, koko ajalta yhteensä: 4426

    Isabel Abedi: Lucian

    Enkeleitä onko heitä?
      
      
    Rakkaustarina, jollaista et ennen ole lukenut. Unohda Houkutus. Unohda Romeo ja Julia ja muut vanhat klassikot, tällä kertaa kirjan luettuasi tulet yllättymään. Tämä kihelmöivän jännittävä ja kylmiä väreitä nostattava kirja ei niimmtäin kerro pelkästään ruusuilla tanssitusta elämästä. Se kertoo erilaisuudesta ja hyväksytyksi tulemisesta, Rebeccan lesbo-äidistä ja tämän taiteilija naisystävän elämästä, Rebeccan kasvusta aikuisuuteen, hänen isänsä uudesta perheestä... Tämä kirja on luettava hetkessä, eikä kyyneleiltäkään vältytä. (Nenäliinavaroitus!)

    Jos ei tietäisi kirjan olevan saksalainen sen luulisi olevan amerikkalaisen kirjoittama, ja onhan päähenkilön - Rebeccan - isä amerikkalainen. Osa kirjan tapahtumista tapahtuu myös Amerikassa (juonikäänne, joka johti tähän muistuttaa Houkutuksen alkuasetelmaa). Houkutuksen ja etenkin Uudenkuun teemat ovat muutenkin mukana kirjassa, vaikka loppu tällä kirjalla on aivan omanlaisensa. Leffamaisuus paistaa tästäkin kirjasta, se lienee nykyajan nuortenkirjojen ominaisuus. Herätti joitakin samoja ajatuksia kuin Kuka on Jenna Fox?

    Tämänkertainen poikkeuksellisen lyhyt esittely johtuu siitä, että luin kirjan junassa ja onnistuin hukkaamaan siitä kirjoittamani muisiinpanot (enkä tietenkään tajunnut heti kirjoitaa mielikuviani tänne). Suosittelen kuitenkin Isabel Abedin Lucianin lukemista, sillä ainakin itselle tämä kirja synnytti vahvoja tunteita.
      
    Arvosana:
      
    Takakannesta:
    Jokaisen ihmisen kanssa syntyy samaan aikaan toinen, joka kulkee rinnallamme koko elämän. Koskettava tarina vetoaa rakkaudennälkäisiin yli ikärajojen.

    16-vuotiaan Rebeccan koulun, harrastusten ja kaverien täyttämä elämä alkaa järkkyä, kun hän kohtaa Lucianin. Ensi hetkestä alkaen heidän välillään vallitsee omituisen syvä yhteys. Poika on menettänyt muistinsa, mutta tuntuu siitä huolimatta tietävän mitä erikoisimpia asioita Rebeccan menneisyydestä, ja myös tulevaisuudesta.

    Todellisuus ja fantasia sulautuvat hienosti yhteen romaanissa, jonka kantava teema on rakkaus. Pahimmillaan rakkaus ajaa itsetuhon partaalle, kauneimmillaan se auttaa unohtamaan muun maailman.

    Palkittu saksalainen bestseller-kirjailija Isabel Abedi (s. 1967) on kirjoittanut toistakymmentä lastenkirjaa, ja Lucian on hänen viides kirjansa nuorille aikuisille. Hänen kirjojaan on käännetty useille kielille. Ennen kirjailijanuraansa Abedi toimi copywriterina.  
       
    Suomentanut: Tiina Hakala, 573 sivua, Otava 2010

    Alkuperäinen nimi: Lucian

    Kirjasta muualla: Risingshadow, FLEIM, Lukukeskus, Kaikki mitä osaan, Sivupiiri, Kirjojen keskellä, Vinttikamarissa,   Lukutoukka

    Samantyylisiä kirjoja: Stephenie Meyer: Houkutus, Maggie Stiefwater: Väristys

    Kirjahyllyn täytettä

    Helsingissä vietetyn parin viikon aikana tuli hankittua muutama kirja jo ennestäänkin lukemista odottavien, hyllyssä pölyttyvien kirjojen joukkoon. Hintaa oli 0-3e/kpl.
      

    Postista tulivat myös  Lirael ja Abhorsen.
       
    Lista kaikista ilmestyneistä Nocturne kirjoista löytyy täältä.
       
    Käykää myös katsomassa myytävänäni olevia kirjoja. Poikaystävän kanssa vähän poistettiin nurkista turhia englanninkielisiä mangoja ja fantasiaa, sekä suomeksi käännettyä fantasiaa (Dragonlancea ja Forgotten Realmsia).