Tänään kirjastosta - osa 2 eli Spefiä ja tiiliskiviahdistusta?

Minun piti käydä hakemassa vain varaamani Lauren Oliverin Kuin viimeistä päivää, ja hups! Mukaan tarttui pari muutakin kirjaa :)

    

Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää (2010)

Tämä on ollut jo jonkin aikaa lukulistalla. Uudestaan muistui mieleen kun Anu kirjoitti Oliverin uudesta kirjasta (Delirium - rakkaus on harhaa) blogissaan Jos vaikka lukisin. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselle tuollainen Päiväni murmeli-leffan tyylinen asetelma! Varmaan seuraavaksi tartun tähän kunhan Hiljaisuus soi h-mollissa loppuu.

    

Kristin ja P. C. Cast: Yön talo 1-3 (Merkitty 2010, Petetty 2010, Valittu 2011)

Sarja, jota Virpi-siskoni on suositellut useaan kertaan. Nyt sitten löytyi kirjastosta kaikki kolme osaa kerralla, aikaisemmin ollut vain 2. ja 3. kirja paikalla. Piti sitten kerralla napata mukaan, jos vaikka onkin niin hyvä kuin on kehuttu.

    

    

Simon Tofield: Simonin kissa - Aidan tuolla puolen (2011)

Kissahuumoria, joka on todella osuvaa. Simon's cat videot ovat valloittaneet varmasti kaikkien kissanomistajien sydämen realistisella otteella, jota on höystetty hieman kieliposkessa. Mainiosti saatu muutamaan kuvaan tai yksittäiseen tilanteeseen tallennettua niin paljon todellista kissaenergiaa sekä kissan sielunelämää. Aidan tuolla puolen ei tee poikkeusta!

 

Justin Somper: Vampiraatit 1 - Kirottujen laiva (2007)

Tämäkin kirja on ollut usein lukulistalla - rakastan merrosvoja! Myönnettäköön, että ainakin sitä populääriä kuvaa, jonka leffat ja kirjat ovat luoneet. Epäilen, että en tuntisi samoin autenttista piraattia kohtaan. Anyway, tämä kirja on saanut hyvää palautetta, ainakin Jaana.siskoni pojilta, ellen pahasti muista väärin. Vielä kun merirosvoihin yhdistää toiden lempiasiani vampyyrit, tästä voi seurata joko mahdoton soppa tai jotain kauhean hyvää!

   

Uuskummaa? Modernin fantasin antologia (Toim. Jukka Halme, 2006)

Tämä oli esillä kirjaston teemahyllyssä, paha vaan sanoa mikä se teema oli... Kiinnosti nimensä puolesta. Takakannessa lukee: "Valistuneen fantasiaharrastajan velvollisuus on etsiä ja lukea haastavaa kirjallisuutta, joka ei epäröi poiketa tutusta ja turvallisesta". Spefiin  (spekulatiivinen fiktio) en ole omasta mielestäni aiemmin lukemissani kirjoissa törmännyt, joten mielenkiinnolla haluan tästä oppia jotain uutta!

       

Philip Reeve: Pimenevä maa (2007)

Kuten takakansikin hehkuttaa "Mahtavan apokalyptisen seikkailutarinan huikea päätösosa". Tältä kirjalta odotan paljon, sen verran mukaansatempaavia edellisetkin olleet, tämän pitäisi selittää keskenjääneitä asioita ja paljon - ainakin eepoksessa sivuja riittää 571 kappaletta!
   
Tuosta tulikin mieleeni, että Lukeminen.fi sivustolla tuli vastaan seuraava kommentti: 

  

"Tunnustan. Ahdistun paksuista kirjoista. Ymmärrän, että maailmankirjallisuuden klassikkolista olisi huomattavasti lyhyempi ja köyhempi, jos siitä karsittaisiin osa teoksista pois liiaallisen sivumäärän takia. Siitä huolimatta, kun poimin käteeni yli 400-sivuisen järkäleen, kurkkuani alkaa puristaa, alan hengittää keuhkojen yläosalla ja hikipisaroita pulpahtelee nenän alle." Koko juttu löytyy täältä.

~ Jenni Pääskysaari, Sivullinen

  

Raportoin asiasta heti siskoilleni Facebookissa seuraavin sanoin: "Alle 400-sivuisessa kirjassa ei ehdi edes tapahtua paljon, asioita jaa kertomatta ja selittämättä. Gabaldonillakin on aika järkäleitä ne kirjat, enkä ole tainnut koskaan valittaa painon tai koon vuoksi ja junassakin olen lukenut." Jaana-siskoni ja hänen 12-vuotias poikakin sanoivat tähän: "Tyhjää höpinää tuollainen - paksut kirjat ja kirjasarjat parhaita, että jotain ehtii tapahtua! Luin Reeven sarjan loppuun, olipas hyvä kokemus!!!"

  

Mitä mieltä te olette, miten paksu kirja on liian paksu? 

Onko teillä ollut samoja ongelmia kuin Jenni Pääskysaarella?