Sivut

torstai 19. huhtikuuta 2012

Cecelia Ahern: Tyttö peilissä

 "Tämä ei ole totta"
    
   
Satuja aikuisille. Kirjassa on kaksi lyhyttä tarinaa: Tyttö peilissä ja Muistojentekijä. Kevyt välipala, n. 50 sivua pitkät novellit on helppo nauttia kerralla tai vaikka kahtena erillisenä suupalana. Cecelia Ahernin kirjoitustyyli on hyvin miellyttävä, eikä tämäkään pikkukirjanen tee siinä poikkeusta.

Ensimmäinen satu oli aivan ihana. Se oli kuten kunnon sadun tulee ollakin: se sisältää rakkautta, jännitystä ja lopussa piilee huipennus. Tarina kertoo siis Lilasta, joka on menossa naimisiin ja hänen isoäidistään, joka ei pidä peileistä, vaan peittää ne mustilla kankailla. Lila ei ole koskaan ymmärtänyt syytä tähän. Kertomus alkaa pohjustavalla Lilan lapsuusmuistolla, jonka jälkeen siirrytään nykyhetkeen ja Lilan hääpäivään.

Etupiha, jonka läpi he olivat kävelleet, oli oikea viidakko; villi ja hoitamaton, toisin kuin Sarahin kodin puutarha, missä puutarhuri kävi kahden viikon välein tarkistamassa, että kaikki oli symmetristä ja täydellistä, ja iski silmää Sarahille aina kun näki hänet ikkunassa. Sarah olisi mennyt naimisiin hänen kanssaan, jos olisi ollut tarpeeksi vanha. Mutta tämä puutarha oli erilainen. Hänestä tuntui, että hän olisi kadonnut ikiajoiksi, jos olisi astunut harhaan sinne tänne sijoitelluilta kivilaatoilta, jotka johtivat ulko-ovelle. (s. 10)
  
En katso paljoa kauhuelokuvia, lähinnä niiden huonon laadun vuoksi, en siis välttele genreä niinkään pelottavuuden vuoksi. Poikkeuksena ovat japanilaiset lapsikalmot, jotka ovat todella kauhistuttavia. Ja peilit. Peilit ovat pelottavia. Siksi niitä käytetäänkin usein kauhuelokuvissa. Antropologisesti tutkittuna on helppo syy ymmärtääkin: onhan kamerakin ollut joissain kulttuureissa tabu. Sielu kun on saattanut jäädä kiinni kuvaan. Mirrors-leffan jälkeen kesti muutaman päivän ennen kuin uskalsin katsoa peiliin. Tyttö peilissä ei ole aivan yhtä pelottava tarina kuin Kiefer Sutherlandin elokuva, mutta sekin aiheutti kihelmöntiä niskavilloissa.
 
Olen lukenut Ahernilta aiemmin teoksen  Mitä huominen tuo tullessaan ja omasta hyllystä löytyvät pokkariversiot kirjoista P.S. Rakastan sinua ja Suoraan sydämestä. Olin siis olettanut tämänkin kirjan olevan pitkä, yksittäinen tarina. Pettymys oli kyllä vähän karvas, kun huomasi ensimmäisen satu-novellin kiitävän kohti loppuaan - olisihan tuota jaksanut lukea pidemmällekin. Katkeraa kalkkia nieleskellen aloitin sitten toisen novellin, joka ei tuntunut lähtevän käyntiin ollenkaan ja jonka tyyliä vertasin mielessäni H. G. Wellsin Aikakoneeseen. Tässä novellissa päähenkilönä on keksijä, joka vahingossa luo koneen, jolla voi luoda muistoja. Hänen luonaan käy ihmisiä hakemassa lohtua, vaikka uudet muistot eivät korvaakaan vanhoja. Miehelle itselleen laite ei kuitenkaan tuo apua.
 
Takakannesta:
Maagisia ja mieleenpainuvia satuja aikuisille
     
Tyttö peilissä
Lilan isoäidin talossa peilit on peitetty mustilla kankailla, mutta hän ei ole koskaan miettinyt asiaa sen kummemmin. Hääpäivänsä aamuna hän vetää kankaan syrjään peilin edestä ja kumartuu katsomaan itseään, hieman liian läheltä.
  
Muistojentekijä
Sydämensä särkenyt mies on keksinyt koneen, jolla voi luoda uusia muistoja. Kone auttaa tekemään monta ihmistä onnelliseksi, mutta sen keksijää uudet muistotkaan eivät voi auttaa. Palkattuaan salaperäisen apulaisen mies päättää antaa myös itselleen uuden mahdollisuuden.

Arvosana:
        
Tyylilaji: sadut, maaginen realismi, rakkaus
   

Samantyylisiä kirjoja:
       
Suomentanut: Terhi Leskinen, 108 sivua, Gummerus 2012.
   
Alkuperäinen nimi: Girl in the Mirror
                                
Kirjasta muualla: Risingshadow, Luettuja maailmoja, Kirjavinkit, Mari A:n kirjablogi, Lukunurkka, Maailmankirjat, Kirjojen keskellä, Periaatteessa kirjoista,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti