Scifi-haaste | Laura Lähteenmäki: Niskaan putoava taivas

 "Valoa oli. Toivoa oli."

       

     
Scifi-haasteeseen kohtaan 10: dystopia.

Tällä kertaa ekokatastrofista ei seuraa jäätiköiden sulaminen ja sen syynä ei ole ydinsota, kuten kahdessa edellisessä lukemassani kirjassa Kodittomien kaupunki ja Sinun tähtesi, Allstar. Nyt ilmasto on muuttunut kylmäksi ja Niskaan putoava taivas viittaakin loputtomilta tuntuviin talviin jolloin North Endin pohjoinen kaupunki hautautuu kaiken peittävään, hiljentavään lumeen. Ja aikuistumisen vastuuseen, jonka tekla kokee liian varhain.
   
Tekniikasta annetaan viitteenä taulut ja tabulat - nykyaikaisten iPadien ja tablettien perilliset. Lutherilla käytössä olivat kommunikaattorit, komikat. Parkkinen puolestaan suosi ympäripyöreämpää termiä näyttöpääte. Lähteenmäen maailmassa on kaksi puoluetta, ympäristöä ja vihreitä arvoja kannattava Kenttä ja yksilön oikeuksiin panostava Supra. Lisäksi on alkanut kuulua huhuja aktivistien äärivihreästä separistisesta oppositiopuolueesta. Noin 30 vuoden päähän sijoittuvassa maailmassa ei omia autoja ole kuin muutamalla ihmisellä, päiväsähköä tuotetaan tuulivoimalla, iltaisin sähkö tuotetaan polkemalla kuntopyörää, ruoka-aineet ovat korvikkeita aidoista tuotteista ja vaatteet perityvät vanhemmilta lapsille.
    
Teklan perhe muuttaa vanhasta kodista 300 kilometriä pohjoisemmaksi, North Endin takapajulaan, jonka alkuasukkaille Teklan äiti on ajatellut opettaa yhtä jos toistakin kierrättämisestä, esimerkiksi luopumaan hillibrikettien, juparikojen käytöstä. Vanhemmat ovat eronneet ja muuton lisäksi arkea rikkoo vanhempien vuoroviikot, jolloin lasten kanssa asuva aikuinen vaihtuu. Ystäväpiiri rikkoontuu, meikkaaminen, nätit vaatteet ja melkein-poikaystävä jäävät vain kuviksi tabulassa. North Endissä kukaan ei meikkaa tai pukeudu muutoin kuin Michelin miestä muistuttaviin toukkapukuhin, toppahaalareihin. 
    

Luna hörppi teetä isän lempikupista, johon äitinkin tarttui omalla viikollaan. Tekla ei ollut kertonut äidille, että kuppi oli isän suosikki, vaan hänestä oli ihanaa, että vanhemmat kaatoivat teensä samaan kuppiin, painoivat huulensa samalle kohtaa kupin reunassa. (s. 205)

   
Pikkuveli Kauri kipuilee vanhempien erosta, ei suostu pukemaan ja menemään kouluun äiti-viikoilla, ei vaikka äiti ja isosisko uhkailevat psykologilla. Kun isän ja äidin vuoroviikko systeemiin tuleekin sekaannus jäävät veli ja sisko yksin kotiin - mikä onnenpotku, ajattelee Tekla. Kun ongelmat alkavat kasaantua, ei itku ole kuitenkaan kaukana.
   

Yhdyskäytävä oli ainoa hyvä asia North Endissä. Käytävää pitkin pääsi taloyhtiön yhteistiloihin, pyykkitupaan ja saunaan ja valtavaan varastoverkostoon, joka oli kaivettu maan alle. Varastot jatkuivat vaikka kuinka kauas, Ne yhdistyivät toisten taloyhtiöiden ja tehtaiden varastoihi, ja niitä pitkin äiti olisi voinut vaikka kävellä kommuunikämppäänsä - jos vain olisi jaksanut ja osannut. (s. 22)

   
Jälleen tällainen kirja, jonka päähenkilö on äärimmäisen rasittava. Ilmeisesti nykyajan kuvan mukaista tällaiset kaikesta valittavat pikkudiivat. Tekla ihmettelee miksei kukaan ole tullut puhumaan hänelle uudessa koulussa, hän on kuitenkin ollut edellisessä koulussa suosittu, eikö se merkitse mitään? On toki todettava, että päähenkilö on vasta 14-vuotias ja kirja siten suunnattu minua nuoremmille, mutta paikoin olisi tehnyt mieli tarttua Teklaa hartiosta ja ravistella häneen järkeä. Ehkä hänen, kuten kaikkien muidenkin pitää tehdä virheitä niistä oppiakseen.

        

Arvosana:

    

Takakannesta:
»Hän oli vain luullut nähneensä unta, seisseensä horteessa ikkunassa ja kuvitelleensa. Mutta nyt hän ei luullut mitään, ei kuvitellut vaan oli varma. Pojan pelästyneestä katseesta, silmistä jotka yrittivät kertoa jotakin. Kädestä joka oli painettu vasten ovea. Valkoisesta kämmenestä lasilla.»
      
Viikko ilman vanhempia on aluksi onnenpotku – viimeinkin neljätoistavuotias Tekla voi tehdä mitä haluaa ja tutustua North Endin naapureihinsa, Lunaan, Aasaan ja Havuun. Mutta viikon edetessä eteen kasaantuu kysymyksiä kuin loputonta lunta taloyhtiön pihalle: Ketkä tekevät iskun North Endin suklaatehtaaseen, majaileeko maanalaisissa varastoissa ylimääräistä väkeä, minne pikkuveli katoaa?
     
Unelmaviikosta painajaiseen. Itkusta nauruun. Niskaan putoava taivas aloittaa uuden nuortenkirjasarjan ja kuvaa Muutoksen jälkeistä aikaa, jossa luonnonvarat loppuvat, talvet ovat hyisiä ja vaatteet tuunataan äideiltä tyttärille. Se on maailma, josta monet ovat unelmoineet, mutta joka voi olla myös ahdas ja pelottava.

   
258 sivua, 2012 WSOY

                            
Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjamielellä, Jossun lukupäiväkirja, Kirja ja kuppi kaakaota, Sudet eivät nuku päiväunta, Lastenkirjahylly
 
Samantyylisiä kirjoja: Jukka Parkkinen: Sinun tähtesi, Allstar, Annika Luther: Kodittomien kaupunki