Elokuun luetut

Elokuu olikin tosi kirjaisa kuukausi, paria aloittamaani teosta en ehtinyt kukemaan loppuun, eli ne varmaan tulevat ensi kuun puolella. Seitsemän kirja siis sain loppuun. Mukana oli pari uutuutta, mutta myös vanhempaakin kirjallisuutta aivan klassikoksi asti tuli luettua. Aikuisten ja lasten/nuorten kirjoja oli aika tasaisesti. Eniten mieleeni tästä kuusta jäivät Kerjäläisprinsessa ja Fahrenheit 451.
      

• Michelle Harrison: 13 kirousta
• Tom Knox: Pahan koodi
• Maija Haavisto: Marian ilmestyskirja
• Ray Bradbury: Fahrenheit 451
• Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa
• Monica Hughes: Tietokoneen vangit
• Anu Holopainen: Matkalaiset

Sivuja kertyi hienosti 2146.
 

Ensi kuussa alkaa Lukupiiri, ja siihen luetaan ensimmäisenä minun ehdottamani Agatha Christien 10 pientä neekeripoikaa (minun kirjani on 1970-luvun painos, joten se on tuolla nimellä, nythän se tunnetaan taas alkuperäisellä suomennoksellaan, Eikä yksikään pelastunut).

   

Vielä opiskeluasiaa: Uudet fuksit tulivat eilen. Minä lähdin mukaan kirjallisuuden ryhmään oppimaan tulevan pääaineeni juttuja. Tähän astihan olen opiskellut kirjallisuutta vain verkkokursseilla ja kirjatenteillä. Aivan mahtavia kursseja tulossa ja osa alkaa jo ensi viikolla! Iik!

Anu Holopainen: Matkalaiset

Syysmaa-sarjan toiminnantäytteinen päätösteos.

  

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
 
Syysmaa on kirjasarja, jonka kanssa olen aikuistunut. Ensimmäinen kirja ilmestyi kun olin 16-vuotias. Kuinka siis suhtautua näinkin henkisesti tärkeänä pitämäni sarjan päätösosaan? Holopainen on joskus todennut blogissaan, ettei sarjan viimeinen teos lopeta sarjaa, sillä hahmot jäävät elämään omaa fiktiivistä elämäänsä senkin jälkeen, kun kirjan viimeinen sivu on käännetty ja kirjan kannet painaa kiinni.

  

Sarjan ensimmäiset kolme teosta ilmestyivät kolmen vuoden aikana ja ne tuntuvat olevan kaikkein vahvin osa tarinaa. Yölaakson jälkeen alkaa uusi kolme teoksen sykli, joka jo valmiiksi synkeään maailmaan luo lisää varjoja. Olen lukenut kirjat aina sitä tahtia, kuin ne ovat ilmestyneet, enkä ole vielä ehtinyt ottamaan uusintakierrosta. On siis vaikea muodostaa kokonaiskuvaa jonka saa lukemalla kirjat putkeen lyhyellä aikavälillä.

  

Syysmaan naisia kohdellaan esineinä, joilla ei ole omaa tahtoa maskuliinisten pääuskontojen valvovan silmän alla. Vain muutamat heistä ovat saavuttaneet tasa-arvoisuuden julkisesti kielletyn Villipihlajan suojeluksessa Heitä kutsuttiin alussa Welman tytöiksi. Jokaisella kirjalla on oma äänensä, kertoja vaihtuu ja antaa näkökulmia keskeisten hahmojen kautta. Kaikki naiskertojat eivät ole alkuperäisiä Welman tyttöjä, osa heistä on tullut mukaan myöhemmin, liittyen kuitenkin jollain tapaa alkuperäiseen kokonpanoon. 

  

Useita vuosia Punatertusta karkottamisen jälkeen Yvana ja Marrkah ovat täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja etenkin Yvana kaipaa tylsään luolaelämäänsä vaihtelua. Nuoret lähtevät vähän ennen myrskykauden alkua satamakaupunkiin, josta heidän olisi tarkoitus ostaa laivamatka Kesämaahan. Matkaan tulee kuitenkin mutkia viimeisen laivan jäädessä satamaan odottamaan säiden parantumista. Marrkah sekaantuu huonoon seuraan ja Yvana paljastaa vahingossa lukutaitonsa tietämättä aiheuttamaansa tapahtumaketjua.

  

Vaikka Yvanan elämä on ollut muihin naisiin nähden paljon vapaampaa, hän kokee kuitenkin menneisyydessä kohtaamiensa vastoinkäymisten oikeuttavan kostonsa. Yvanan lapsenomainen kapeakatseisuus ei kuitenkaan estä häntä kritisoimasta uskoa pyhiin puihin ja hänellä onkin paljon näkemyksiä niistä - siinä määrin, ettei itse usko mihinkään tiettyyn puuhun vaan pitäytyy ateistina. Welman tyttöjen usko Villipihlajaan on myös monisyisempi kuin päällepäin voisi luulla - kyseessä ei siis ole täysin korkeamman voiman palvelijaksi alistunut uskonnollinen yhteisö, vaan jokaisen usko on kokenut niin muutoksia kuin vastoinkäymisiä sarjan aikana. 

  

Takakansi nostaa esiin Yvanaa lapsena kohtaaman pahan voiman. Pahuudella on nimi ja se on Punainen lepakko. Se on kuitenkin vain ihmisen antama merkitys jollekin paljon vanhemmalle. Ilman toistuvaa hulluruohouutteella hoitamista Yvanan selässään kantama merkki vaikuttaa lähellään oleviin ihmisiin arvaamattomalla tavalla. Paha kosketti tyttöä tämän ollessa pieni hänen ryömittyään kaninkoloon. Tällainen ohimenevä viittaus Liisan seikkailuihin ei tunnu klassikon maineella ratsastamiselta vaan pikemminkin vanhan idean hyödyntämiseltä uudesta näkökulmasta. En tiedä millainen on ollut Holopaisen taka-ajatus tässä, mutta minulle tämä synnytti paljon tekstiä itseään syvemmän ajattelun tason. 

  

Matkalaiset on toiminnantäytteinen päätösosa Syysmaa-sarjalle. Tylsää ei alun seesteisyyden jälkeen ehdi tulla, vaan teokseen on sisällytetty niin kaappaus ja raiskaus, sekä teemoja orjuudesta. Osa sanavalinnoista jäi taas hetkeksi häiritsemään, mutta ne eivät vieneet iloa tai huomiota lukemiseltä hengenvetoa pidempään. Kolmannes kirjasta paneutuu sotaan, joka uhkaa Syysmaata. Sodissa ei ole kuin häviäjiä, eikä kumpikaan osallisista puolista koskaan ole puhtaasti hyvä tai paha. Niin ei tälläkään kertaa ole. Holopainen ei kuitenkaan nosta sotaa ja sen uhreja pääteemaksi päätösosassa, se on vain yksi juonta eteenpäin vievä käänne. 

  

Kun kirjaa oli jäljellä enää 100 sivua, ajattelin, että tässä on kenties sarjan paras osa ja 80 sivua myöhemmin pohdin, kuinka sivut riittävät sitomaan tarinan kasaan. Loppu ei ole mikään lässähdys, pikemminkin Holopaisen tyyliin sopivasti yllättävä. Kaikkea ei selitetä, mutta se ei haittaa, vaan lukijan ajatuksille ja omille päätelmille jää tilaa. Tällainen loppu ei luonnollisestikaan sovi kaikille vaan tulee jakamaan mielipiteitä. Pidin kuitenkin enemmän tällaisesta hyvällä maulla kirjoitetusta avoimesta lopusta kuin tarinasta, jossa aivan kaikki täytyy selittää auki ja sitoa nättiin, helposti nieltävään pakettiin ilman pureskelua. Tarina ei pääty vaan saa elää, lopussa saadaan kuitenkin vedettyä joitakin langanpäitä yhteen.

  

Matkalaiset ei jättänyt tyhjää oloa sivujen loputtua vaan se houkuttelee aloittamaan sarjan alku osien lukemisen uudelleen. Kirjojen harva julkaisutiheys on saanut minut unohtamaan osaan hahmoista liittyvän historian, ja siksi uusintakierros voisi antaa aivan uudenlaista syvyyttä koko sarjalle. Nostan hattua Holopaiselle, hänen luomansa maailma on hyvinkin todellinen, onhan meidänkin maailmamme lähihistoriassa naisella ollut (ja paikoin on edelleen) miestä huonompi asema. En jätä sarjalle jäähyväisiä, sillä voin aina palata sen pariin uudelleen niin mielessäni kuin kirjojen muodossa.
  
 Kirja ei sovellu kaikkein nuorimmille lukijoille.

  

Arvosana:

     

Takakannesta:
Welman tyttöjen kohtalokas jälleennäkeminen
 
Punatertun kylä on jäänyt taakse, ja karkotetut ovat rakentaneet kotinsa metsän suojiin. Nuoreksi naiseksi varttunut Yvana ja Loranan hylkäämä poika Marrkah, kaipaavat eristyneiltä kotinurkilta suureen maailmaan. He lähtevät kohti rannikkokaupunkia haaveenaan matkata Kesämaahan saakka, mutta suunnitelmiin tulee mutkia, kun kuvioihin ilmaantuu Syysmaan häikäilemättömin rikollispäällikkö. Myös Yvanaa kaun sitten koskettanut paha voima alkaa jälleen kasvaa, ja seuraukset ravisuttavat koko Syysmaata. Villipihlajan opetuksille selkänsä kääntänyt Zarakin saa yllättävän vieraan.
 
Kustantajan sivuilta:
Kuusi vuotta on vierähtänyt siitä, kun Zara karkotti osan vanhoista ystävistään Punatertun kylästä. Yvana ja Marrkah ovat varttuneet murrosikään ja haluavat kokeilla siipiään maailmalla. He lähtevät matkaan tarkoituksenaan purjehtia Kesämaahan, mutta Alimankasin satamakaupungissa Yvana siepataan, ja hän tajuaa olevansa orjalaivassa matkalla tuntemattomaan määränpäähän. Hulluruohouute, joka on välttämätöntä Yvanan selässä olevan merkin hoitamiseen, loppuu matkalla ja merkki alkaa levittää kohtalokasta vaikutustaan ympäristöönsä…
  
Tyylilaji: fantasia, feminismi, orjuus
  
Samantyylisiä kirjoja: Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito,

         

367 sivua, Karisto 2012

 

Kirjailijan kotivivut                               

             

Kirjasta muualla: Risingshadow, Booking it some more, Kirsin kirjanurkka, Kirjakaapin avain, Ankin kirjablogi,

Sarjassa aiemmin ilmetyneet:

1. Welman tytöt (2003)
2. Sisarpuut (2004)
3. Viinikauppias (2005)
4. Yölaakso (2009)
5. Varjoja (2011)

Scifi-haaste | Monica Hughes: Tietokoneen vangit

"Syvällä Arkki Ykkösen sydämessä käynnistyi mikropiiri. 

Se lähetti sähköisiä ärsykkeitä jokaisen nukkujan aivoihin. 

Kaupunki heräsi."

 

   

Scifi-haaste: 11. Kyberpunk
  
Tämän kirjan suomennos on yhtä vanha kuin minä. Olen lukenut Hughesin teoksen jatko-osan Uniensieppaajan nuorempana useampaankin otteeseen, joten sinällään on hassua, että vasta nyt luen ensimmäisen osan. Teokset ovat kuitenkin niin itsenäisiä, että ne toimivat omillaankin. Teos on esim. englanninkielisen Wikipedian mukaan kirja on nuorten dystopiaa, mutta minusta siinä on myös hyvin vahvasti kyberpunk elementtejä, etenkin kirurgisesti niskaan istutettu tietoputki, johon voidaan kiinnittää tietopaketteja. Tieto on valtaa ja Arkki Ykkösessä valta on lordeilla, joiden selkä on vääristynyt tiedon painosta.

Tietokoneen vangit jatkavat orjuusteemaa johon törmäsin jo Anu Holopaisen Matkalaiset-teoksessa. Jos et kykene ottamaan vastaan tietoputkea, muistisi tyhjennetään ja sinut alennetaan orjaksi, jonka nimi on pelkkä numero. Jos et kykene omaksumaan tietopakettien informaatiotulvaa, sinusta tulee lordin sijasta työläinen tai sotilas. Hierarkia muistuttaa filosofistista näkökulmaa yhteiskunnan valtapyramidista. Eniten tietoa (eli valtaa) on pyramidin huipulla olevilla muutamilla ajattelijoilla. Arkin naisilla on myös tietoa, mutta se ei ole yhtä arvokasta kuin  miesten. Tiedolla on sukupuoli.

Arkin asukkaat eivät arvosta karvoitusta. Mille siis kuulostaisi aamurutiinina ihokarvoja poistavan aineen levittäminen kaikkialle - jopa päähän? Vain orjilla on hiukset. Kuten Holopaisen luoman Syysmaan erikoisimmat asukit, metsäolennot, myös Arkin yhteiskunnan korkea-arvoisimmat osoittavat asemansa suurella elintasokummulla. Toisin sanoen eliitti on ylipainosta nauttivien ihmisten joukko. Näinhän on myös menneitten aikakausin kuninkailla ja hoviväellä ollut tapana tuoda esille omaa tärkeyttään.

Asukkaille tarjotaan myös vapaa-aikanaan viihdykkeitä, joista eräs muoto on unelmamaailma, johon kytkeydytään hyvin Matrixista tuttuun tyyliin - kiinnittämällä kaapeli elossasäilymispakkaukseen. Tomi pääsee näkemään vapauden toiset kasvot uneksiessaan olevansa kupolin ulkopuolella ja kokee valaistumisen omasta ruumistaan. Unimaailman Tomi on ruskettunut, lihaksikas ja notkea, tosimaailman Tomi on kalpea, lihava ja tietopakkausten kumaraan painama. Onko tieto todella kaiken tämän arvoista? 

 - Mutta miksi meidän pitää ladata tällä tavoin? Tomi keskeytti tuon lempeän sanavirran ja punastui sitten tökeryytensä takia. - Anteeksi, herra lordi. Mutta varmasti täytyy olla muitakin oppimistapoja? 

- Tietysti, Vanhoina huonoina aikoina sinua olisi istutettu seitsemän kahdeksan tuntia päivässä kahdentoista vuoden ajan kovalla penkillä opettajan yrittäessä päntätä kirjoista tietoa lasten päähän. Se oli tehoton järjestelmä ja sillä tavoin hankittu tieto hajanaista ja epätäydellistä. Tiedettävää on liian paljon, eikä ihmisellä ole enää muistia sen säilyttämiseen ilman apuneuvoja. 

-  Mitä muisti on? 

- Muisti on kyky palauttaa aivoihin varastoitu aines mieleen ilman tietokoneen apua. Entisaikaan ihmiset olivat harjaantuneita muistamaan, mutta jo ennen Suuren Tuhon päiviä tuo taito oli katoamassa. Sen seurauksena ilmaantui harkitsemattomia erikoisasiantuntijoita: tiedemiehiä, jotka tekivät ihmiskunnan tulevaisuutta koskevia ratkaisuja tuntematta sen menneisyyttä. No, tiedätte mihin siitä päädyttiin. Opettaja hieroskeli painuneita hartioitaan. - Sekasorron aikakauteen. (s.17)

     
Kun Tomi kohtaa kupolin ulkopuolisen maailman silmästä silmään, hän huomaa, että elämä siellä onkin vaikeampaa kuin unimaailmassa. Hänelle valkenee monta virheellistä ajattelutapaa, joita Arkissa pidetään yllä ja hänellä syntyy kunnianhimoinen tavoite, jonka toteuttaminen vaatii rohkeutta.
   
Kirjan suomennos on kestänyt hyvin aikaa. Se muistuttaa monessa suhteessa Veronica Rossin Paljaan taivaan alla sekä Beth Revisin Across the Universe - Matka alkaa teoksia. Toisin kuin Rossilla, on Hughesin kirjan päähenkilö poika ja tapahtumat sijoittuvat maan pinnalle eroten siten Revisin kirjasta, mutta monet teemat ja juonenkäänteet ovat tuttuja. Toisin sanoen, jos pidit näistä teoksista, on "vanhalla" kirjalla jotain annettavaa sinullekin. Kirja on myös lyhyt ja nopealukuinen - jos kiinnostuit, on teosta etsittävä kirjastosta. Itse satuin onnekkaasti löytämään tämän käytettynä, mutta en usko näitä kovin paljon olevan enää liikkeellä.
  

Arvosana:

     

Takakannesta:
Sekasorron aikakauden jälkeen Arkki Ykkösen suojiin rakennetussa maailmassa ihmisen arvon mittana on tieto. Tietoa ei kuitenkaan jaeta kaikille. Se varastoidaan henkilökohtaisiin tietopaketteihin, jotka tekevät omistajastaan kaikkivoivan. Siltä ainakin näyttää.
 
Lordien hallitseman jäykän luokkajärjestelmän peitossa kytee kuitenkin kapina. Kun se puhkeaa, ylilordin poika, Tomi, säilyy täpärästi hengissä ja pakenee ulkomaailmaan. Täällä hän tapaa Pihlajan, Parantajakäden ja Ripeän. Tomi yllättyy havaitessaan mitä vapaus todella merkitsee. Mutta miten Tomin käy, kun hän saa selville mikä on Arkki Ykkösen salaisuus ja mitä sen tietokonejärjestelmään kätkeytyy?
    
Tyylilaji: nuoret, dystopia

                       
Samantyylisiä kirjoja: Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla, Beth Revis: Across the Universe - Matka alkaa

               
Suomentanut: Saima-Liisa Laatunen, 221 sivua, WSOY 1986
  

Alkuperäinen nimi: Devil on my back (1984)

                            
Kirjasta muualla: Risingshadow, Wikipedia, Kirjavinkit,

Post-it tunnustus

  

TUNNUSTUKSEN SÄÄNNÖT: 

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

     

Itse en tunnustusta saanut, mutta tahdoin antaa tämän kuitenkin eteenpäin seuraaville blogeille:

1. Kirjamielellä
2. Taikakirjaimet
3. Lopunajan lauseet
4. Vinttikamarissa
5. Lukunurkka

 
Perusteluista (vaikka se ei varsinaiseen ohjeistukseen kuulunutkaan):
 
Oli todella vaikea valita vain viisi lempiblogia niiden kaikkien joukosta. Poimimani blogit antavat paljon lukuvinkkejä, joihin olen tarttunut. Myös turvallisen mukavuusalueeni ulkopuolelta. Osaa valitsemistani blogeista olen seurannut pitkään, toisia vasta vähän aikaa, mutta näihin palaan aina uudellen. Hyvin erilaisia, mutta jotain samaakin näissä on. Persoonallinen lähestymistapa, hauskasti kirjoitetut artikkelit ja laaja kirjamaku. Kiitos kun kirjoitatte lukukokemuksistanne!

Scifi-haaste | Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa

"Peto astui kirveltävän savun keskeltä vaivattomin, kevyin askelin."

    

    
Scifi-haaste: 6. Steampunk
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.

Tätä kirjaa ei ahmita, tästä nautitaan. Rakastuin jo ensiriveillä Magdalena Hain kuvailevaan, värikkääseen kieleen, joka on täynnä elämää. Halusin pitkittää lukukokemusta mahdollisimman kaun, sillä teoksessa on vain 178 sivua. Teos on ensimmäinen suomalainen nuorille suunnattu steampunk vaihtoehtohistoria, mutta voin suositella tätä myös varttuneemmalle lukijalle. Sisältö ei ole vaaleanpunaista pilviunelmaa ja romanttista höttöä, vaan vakavampaa 1860-luvulle sijoituvaa poliittista ja yhteiskunnallista pohdintaa hyödyntävä toiminnantäytteinen seikkailu.

Teoksen lopussa on lisäksi kahdeksan sivua kirjailijan poliittista ja geologista taustoitusta vaihtoehtohistoriaansa. Hai kertoo steampunkin taustoista ja hän listaa myös muutaman 1800-luvulta nykypäivään kirjoitetun teoksen, joukossaan niin Jules Verneä kuin H.G. Wellsiä, jotka koetaan steampunkiksi.

Kerjäläisprinsessan pääosassa ovat Gigi ja Henry. Molemmat vaikuttavat päällisin puolin olevan aivan tavallisia Alhaiston asukkeja, katurottia, jotka keräävät maasta kangastilkkuja ja paperia nyssäköihinsä. Gigin, tai oikeastaan prinsessa Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantininan perhe, Umbrovian vallasta syösty kuningaspari tyttärineen, pakeni itäisestä Euroopasta Vihreälle saarelle, Keloburgiin. Heidän asuntonsa on Kelpepperinkadulla, lihakauppiaan yläkerrassa. Gigi on perheen nuorimmainen ja rakastettu, vaikka ei muistakaan hovin loisteliaita päiviä ja on sopeutunut köyhään elämään.
 

Minun nimeni on Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantinina. Minä olen prinsessa. Tarkemmin sanoen minun piti olla prinsessa. Minä synnyin Umbrovian kuninkaallisen perheen nuorimmaksi tyttäreksi neljästä, aikana, jolloin koko maailma oli vaarallisten aatteidem vallassa. Ihmiset olivat sitä mieltä, ettei heillä ollut enää tarvetta kuninkaalle. Eräs tällainen mies, niemltään Andros Epirikos - Andros Luopio - mursi tiensä meidän linnaamme ja lähetti meidät pakomatkalle halki talvisen Euroopan. Isäni menetti sinä yönä kruununsa, omaisuutensa ja valtansa, ja läheltä piti, ettei hän menettänyt myös päätään. Useita kuukausia myöhemmin me saavuimme kaukaiseen Keloburgin kaupunkiin rahattomina ja maattomina. Prinsessa Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantininasta tuli pelkkä Gigi, Kelpepperin kadun lihakauppiaan yläkerrassa asuvan siirtolaisperheen nuorin tytär. (s.8)

Tarina saa alkunsa aivan tavallisena päivänä, Henryn tullessa pyytämään Gigiä seurakseen katsomaan kuumailmapalloa. Yleisöryntäys jättää jälkeensä paljon kerättävää lapsille ja he löytävätkin erään varsin pelottavan paperin. Kun soppaan lisätään ihmissusia, keksijötä, pettureita ja pommeja, saadaan kasaan teos, jossa ei paljoa seesteisiä hetkiä ole, vaan toiminnallinen kerronta etenee lähes hengitystauoitta loppuun asti.

Pidin kirjasta. Paljon. Se on tuore ja vauhdikas, mutta jäin kaipaamaan hiukan enemmän kuvailua kaupungista ja sen toiminnoista, ihmissusien historiasta ja Umbroviasta. Nuortenkirjoissa ei yleensä ole totuttu näkemään kovin paljoa taustoittamista, joten kirjailijan loppuun kokoama infopaketti antoi vanhemmalle lukijalle mukavasti pureskeltavaa. Koska Gigin ja Henryn seikkailuista on luvassa trilogian verran luettavaa, uskon, että seuraavassa osassa lukijoille tarjotaan enemmän nähtävää Keloburgista ja Gigin maailmasta.

Arvosana:

        

LEHDISTÖTIEDOTE: Kun steampunk tuli Suomeen

Magdalena Hai: KERJÄLÄISPRINSESSA (GIGI JA HENRY 1)

Magdalena Hain uunituore nuorten seikkailuromaani Kerjäläisprinsessa edustaa suomalaisessa kirjallisuudessa uutta lajia, steampunkia. Maailmalla lajia on kuitenkin kirjoitettu ja julkaistu jo 1980-luvulta lähtien. ”Genre sai alkunsa kyberpunkista, jonka yhteiskuntakriittinen asenne on periytynyt myös steampunkiin. Steampunk itsessään on 1800-luvun kulttuurisia, esteettisiä ja teknologisia piirteitä syleilevää vaihtoehtohistoriallista fiktiota. Eräänlaista retroscifiä siis: tulevaisuuden visioita menneisyyden maailmassa”, Magdalena Hai sanoo.

”Steampunkissa minua kiehtoo seikkailu, ja sitähän Kerjäläisprinsessassa riittää. Tarina sijoittuu aikaan, jossa 1700–1800-lukujen vaihteessa alkunsa saanut teollinen vallankumous höyrykoneineen ja tieteen läpimurtoineen oli parhaimmillaan, ja ihmiset ajattelivat kaiken olevan mahdollista”, Hai jatkaa.

Kerjäläisprinsessa kertoo maanpakolaisprinsessa Gigistä ja hänen parhaasta ystävästään katupoika Henrystä, jotka asuvat Keloburgin satamakaupungissa yhdessä kauppiaiden, merirosvojen ja salakuljettajien kanssa. Ihmissusiakin on kuulemma liikkeellä, ja Gigin perheen asuntoon heitetään pommi… Onko Umbrovian entinen kuningasperhe turvassa missään? Kerjäläisprinsessa aloittaa Gigin ja Henryn seikkailuista kertovan trilogian.

Magdalena Hai on Maskun maastossa peikkojensa kanssa asuva tutkimusmatkailija. Hän pitää seikkailuistaan blogia osoitteessa www.magdalenahai.com. Hai on julkaissut möröistä kertovan lasten kääntökirjan Mörkö Möö ja Mikko Pöö keväällä 2012.

   

      

Takakannesta:
Keloburgin satamakaupungissa asuu kauppiaita, merirosvoja, salakuljettajia - ja Umbrovian vallankumousta yli maan ja meren paennut prinsessa Gigi perheineen. Mutta täälläkään he eivät ole turvassa: Kaupungissa on nähty ihmissusia, ja eräänä päivänä perheen asuntoon heitetään pommi...
  
Kustantajan sivuilta:
Huima seikkailuromaani Jules Vernen hengessä
   
Umbrovian prinsessa Gigin perhe on paennut vallankumousta halki Euroopan kaukaiseen Keloburgin satamakaupunkiin. Vallankaappaajat eivät kuitenkaan luovuta: perheen asuntoon heitetään pommi, ja kuningatar ja Gigin kolme siskoa siepataan. Pelastusoperaatiosta sukeutuu Gigille ja hänen parhaalle ystävälleen katupoika Henrylle hurja ja vaarallinen seikkailu, täynnä ihmissusia, merirosvoja, salakuljettajia ja mielikuvituksellisia koneita.
  
Kerjäläisprinsessan maailma on omintakeinen ja kiehtovan aistivoimaisesti kuvattu. Teos on steampunkia, vaihtoehtoista historiaa, joka herkuttelee 1800-luvun keksinnöillä ja ajankuvalla. Magdalena Hain huima seikkailuromaani tuo tämän maailmalla suositun kirjallisuudenlajin suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen. Teos aloittaa Gigin ja Henryn vaiheista kertovan trilogian.
    
Samantyylisiä kirjoja: Philip Reeve: Kävelevät koneet-sarja

         

178 sivua, Karisto 2012

  

Kirjailijan kotivivut                               

              

Kirjasta muualla: Risingshadow, Morren maailma, Kuuttaren lukupäiväkirja, Jossun lukupäiväkirja

Tänään kirjastossa 5/2012

Kävin pitkästä aikaa kaupunginkirjastolla, siellä on hieman laajempi kokoelma kuin tuossa muutoin kätevässä lähikirjastossa. Vaikka hyllyssä oli muutenkin jo paljon luettavaa, lainasin aika ison kasan:

Stanislaw Lem: Konekansan satuja ja tarinoita

- Tämä on minulla ollut jokunen vuosi sitten lainassa, mutta en saanut luettua loppuun. On nyt yhtenä ehdokkaana Scifi-haasteen robotti-kirjaksi.

Philip K. Dick: Rakennamme sinut
- Tämä on se toinen ehdokas ed. mainittuun haasteeseen. Takakansi tekstistä kiinnitti huomioni seuraavat kohdat "kiehtovat omaperäiset robotit" ja "prisedentti Abraham Lincolnin jäljennös ei suostu pitämään itseään myytävänä ja ostettavana tuotteena". Tältä kirjailijalta oli muutenkin tarkoitus jossain vaiheessa lukea jotain.

Jeff Long: Vuosi Nolla
- Monen vuoden ajan olen tätä kirjaa metsästänyt ja nyt sitten sattui kohdalle. Omana kirjailijalta Tilinteon hetki ja Helvetin sydän. (Kirjan "järjestysnumero" Risingin tietokannassa on muuten 666, katsokaa vaikka kirjan osoiteriville!)

Mikkel BirkeGaar: Libri di Lucan arvoitus
- "Jos olet kuvitellut kirjahyllyjen suojissa piileskelevien lukutoukkien olevan harmittomia, tämä kirja muuttaa näkemyksesi." Ihan paras myyntipuhe ikinä!

Kat Falls: Vastavirta
- Jatkoa Veden alla teokselle. Oli kiva yllätys löytää tämä hyllystä. Nuorten puolelta. Oli vähän ylikasvanut olo siellä koulunsa vasta aloittaneiden joukossa, mutta en antanut sen haitata.

Clive Barker: Abarat: Kaikennielevä keskiyö
- Viimein tuli tämä vastaan. En lähtenyt varaamaan, vaan olen odottanut tämän joskus päätyvän hyllyyn. Eri kirjasto, mutta ei se haittaa. Tätä on odotettu pitkään.

Louisa M. Alcott: Pikku naisia 2 (aiemmin Viimevuotiset ystävämme)
- Luin ensimmäisen osan viime jouluna ja nyt voin jatkaa tarinaa. Leffahan on tehnyt molemmista ja yllätyin kun ensimmäinen kirja "loppui kesken".

Joanne Harris: Riimut
- Tätä luin jossain vaiheessa, olisiko ollut vähän ennen kirjablogini aloittamista yli vuosi sitten, mutten ehtinyt lukea loppuun ennen Euroopan matkaa, joten palautin muiden joukossa. Pitää katsoa jospa löytäisin kohdan jossa olin menossa ja jatkaa siitä - olisi vähän turhaa aloittaa alusta, kun tuntuu, että muistan edelleen hyvin aiemmat tapahtumat.

Mangaa:
- Chi's Sweet Home 7 ja 8 = Lisää ihanaa kissa-asennetta!

- Vampire Knight 1 oli palautettujen hyllyssä, ihan mielenkiinnosta nappasin.

Tänään kirjastossa 4/2012

Eilen en ehtinytkään blogaamaan, kun oli miehekkeen kanssa siivouspäivä, laitettiin kämppä ihan uusiksi. Kävin siis tiistaina kirjastossa palauttamassa pari kirjaa ja mukaan tarttui uutuus-hyllystä seuraavat teokset:

Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Lankeemus ja Yö ikuinen

En ollut suunnitellut lukevani näitä näin pian, mutta molempien ollessa hyllyssä ajattelin, että lainaan ne kerralla. 

China Miéville: Toiset

Tämä on yhtenä ehdokkaana lukupiirissä ja ajattelin lainata sen kaiken varalta. Jos se ei tule valituksi, luen sen joka tapauksessa.

Yritin samalla löytää, josko olisi tullut aakkoshaasteeseen kirjoja vastaan (etenkin vaikeat kirjaimet Q, X, Y, Å, Ä ja Ö). Katselin kyllä István Örkényn Minuuttinovelleja, mutta en sitten lainannutkaan sitä. Vinkkejä noihin vaikeisiin aakkosiin otetaan vastaan!

Syksy hiipii yöpöydän kulmalle

Mieheke siivosi eilen, sai syksyisen inspiraation ja ojensi naistakin laittamaan askartelutarvikkeita kuriin ja ojennukseen. Noh, päädyin lähinnä olemaan suunnannäyttäjä, että mitä tavaraa saa laittaa minnekin. En ole mikään kotitaloushengetär. Tavaravuorien alta löytyi sohva ja olohuoneen pöytä. Tänään piti sitten suorittaa sohvan uudelleen valloitus, lukijan muodossa. Kaivoin kaapin perukoilta Slanketin, otin hyvän asennon meneillään olevan kirjan (Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa) kanssa ja nautin mausteisesta Yogi Tean Sweet Chai-teestä. 

  

Niin, jos joku ei tiedä vielä mikä Slanket on, niin tässä linkki. Slanket on siis sleeved blanket - hihallinen huopa. Oikein oivallinen syysiltoihin kaikille lukutoukille. Käden voi vetää hihojen sisälle niin ei palella. Minun Slankettini ei ihan aitoa merkkitavaraa taida olla, vaan jonkin kilpailevan firman tuotos. Ostin sen viime keväänä Helsingin reissulta Emmaus kirpparilta. Hinta taisi olla jotain 2,50 euron luokkaa, aidolla hintaa kymmenkertaisesti. Ihan hyvästi tuokin lämmittää, vaikka sähkönsininen onkin. Mutta ei se väri Slanketia pahenna.

  

Kuva täältä. 

 

Toinen lämmittävä asia on limen vihreä kolmiohuivi, jonka sain äskettäin valmiiksi. Nyt kelpaa aloittaa syksy kietomalla tämä ihanuus kaulaan tai harteille lämmittämään. Tykkään itse ainakin tosi paljon tästä. Tein myös olohuoneen uuden ilmeen kunniaksi origamikurkioksan. (Kuvassa näkyy vain osa, sillä tällä hetkellä kurkia on kymmenen ja lisää teen jossain vaiheessa.)

   

Scifi-haaste | Ray Bradbury: Fahrenheit 451

"Fahrenheit 451 on lämpötila jossa kirjapaperi syttyy ja palaa"

     

  

Scifi-haaste: 5. Moderni scifi klassikko, julkastu 1951-1992
 

Bradburyn teos olisi itseasiassa sopinut toiseenkin kohtaan: "Retro-Hugo-palkinto 2004. Hugo-palkintoja ei jaettu 1954, mutta 2004 ne jaettiin taannehtivasti." (Lähde: Risingshadow)

Artikkelini on julkaistu myös Oulun yliopiston kulttuuritieteiden opiskelijoiden Kultu ry:n lehdessä Kultisti 3/2012

   

5. kesäkuuta 2012 kuolleen Bradburyn klassikko ei paljon esittelyjä kaipaa. Muutaman sanan tahdon kuitenkin kirjasta manita. Jo vuonna 1953 ilmestynyt teos maalailee karun tulevaisuuden kuvan kirjafiileille. Kirjat ovat kiellettyjä ja ne tulee polttaa. Vapaa ajatteleminen on vaarallista. Samantapainen asetelma on myös vuonna 2010 ilmestyneessä nuorten dystopiassa Tarkoitettu. 

  

Fahrenheit 451 on yksi niitä klassikoita, jotka jokaisen tulisi lukea ja minunkin on ollut tarkoitus se joskus katsastaa, jos tulee vastaan. Se löytyikin sopivasti kesälomareissulla Kierrätyskeskuksesta kahdella eurolla. Lisää kesäloman kirjasaalista, katso postaus täällä. Kirja yllätti kaikenlisäksi ohukaisuudellaan, on siis mahdottoman lyhyt ja luin itsekin tämän kahdella lukukerralla. Miksiköhän klassikoista tulee aina mieleen tuhti tiiliskivi...

   

Usko tai älä, mutta minä olen joutunut aikanani lukemaan koko joukon joten tiedän mitä puhun, ja asia on niin että kirjoissa ei sanota mitään! Ei mitään minkä voisi ottaa opiksi tai uskoa. Kaunokirjallisuudessa puhutaan epätodellisista ihmisistä, henkilöt ovat tyystin mielikuvituksen tuotteita.  (s.77)

   

Päähenkilö on kolmissakymmenissä oleva Guy Montag, palomies, jonka tehtävänä ei ole sammuttaa tulipaloja vaan sytyttää niitä. Hän etsii ihmisten kotoa salaisuuksia, piilotettuja kirjoja, kokoaa kollegoidensa kanssa ne rovioksi, valaa päälle palavaa öljyä ja liekittää maailmanhistorian kirjallisia klassikoita kyltymättömällä tulella. Täysin vailla viihdettä ei tulevaisuuden ihminen kuitenkaan pärjää, olohuoneiden seinät on korvattu televisio ruuduilla, joista tarjotaan ajatuksia herättämätöntä tositv:tä, jonka päätähtiä kutsutaan "sukulaisiksi". 

 

Eräänä päivänä Montag kohtaa naapuritalossa asuvan Clarisse McClellanin, viattoman ja hupsun tytön, jolla on vaarallisia ajatuksia. Montagin arki ei palaa ennalleen sen jälkeen - hän odottaa 17-vuotiaan Clarissen näkemistä huolimatta kotona odottavasta vaimosta.

- Mikä sinulla siinä on? Montag kysyi. 

- Luulen että se on tämän vuoden viimeinen voikukka. En olisi uskonut että nurmikolta löytyy sellainen vielä tähän aikaan. Oletteko koskaan kuullut mitä tapahtuu kun sitä hankaa leukaa vasten? Katsokaa. Hän sipaisi kukalla leukaansa ja nauroi. 

- Miten niin? 

- Jos siitä lähtee väri se merkitsee että olen rakastunut. Lähtikö sitä? 

Hän oli pelkkänä silmänä. 

- No? tyttö sanoi. 

- Leukasi on keltainen. 

- Hienoa! Yritetään sitä nyt teihin. 

- Ei se minuun tehoaisi. 

- Katsotaan. Ennen kuin Montag ehti liikahtaa tyttö oli pannut voikukan hänen laukansa alle. Montag kavahti taaksepäin ja tyttö nauroi. - Pysykää aloillanne! 

- Miltä näytti? Montag sanoi. 

- Hyi häpeä, tyttö sanoi. - Te ette ole rakastunut kehenkään. 

- Kylläpä olen! 

- Ei siltä näytä. 

- Minä olen hyvin rakastunut. Hän yritti loihtia kasvoilleen sanoja täydentävän ilmeen. Kyllä olen! 

- Voi älkää olko tuon näköinen. 

- Se on voikukan vika, hän sanoi. Te käytitte sen loppuun. (s.30-31)

    

Montagin vahvuutena hahmona on hänen rohkeutensa ajatella oman toimintansa mielekkyyttä. Bradburyn kieli on pääosin kaunista, vaikka toisinaan hän sortuu hyvinkin abstraktiin värien ja muotojen kuvailuun, joka tuo mieleen kaleidoskooppimaisen tripin Liisan seikkailuista Ihmemaassa. Mekaaniset koirat toivat kaikessa kauheudessaan mieleen Doctor Whon symppis hahmon, robokoira K9:n (äännetään canine). Alla muuten yksi suosikkikohtani, lumoava lainaus:

 

Hänen edessään kohoavasta mustasta seinästä tuli kuiskaus. Hahmo. Hahmossa: kaksi silmää. Yö katsoi häneen. Metsä näki hänet. (s.169)

    

Kuinka voisin kuvitella elämääni Bradburyn luomassa maailmassa? Olisinko aivopesty, valmiiksi pureskeltujen saippuaoopperoiden orja, joka välillä kaahaa tuhatta ja sataa moottoritiellä vai olisinko kenties rakkaimpia kirjojani salassa lukeva ja kirjallista historiaa säilövä kapinallinen? Bradbury pukee sanoiksi yhden elämäni moton:

 

Isoisäni sanoi, että jokaisen on kuollessaan jätettävä jotakin jälkeensä. Olkoon se sitten vaikka lapsi tai kirja tai taulu tai seinärakennelma tai kenkäpari. Tai puutarhaistutus. Jotakin jota käsi on koskettanut jollakin tapaa, niin että sielulla on paikka minne mennä kun kuolema yllättää, ja kun ihmiset katselevat istuttamaasi puuta tai kukkaa, he katselevat sinua. Samantekevää mitä teet, hän sanoi, kunhan aina koskettaessasi jotakin se on muuttunut entisestään sinun kaltaiseksi. Hän sanoi, että ruohonleikkaajan ja todellisen puutarhurin erottaa toisistaan heidän käsiensä kosketuksesta. On yhdentekevää onko ruohonleikkaaja paikalla vai ei; puutarhuri jää sinne eliniäksi. (s.184)

    

Bradbury on onnistunut nostamaan jo yli 50 vuotta sitten esille ne ongelmat, joista ensioireet alkavat näkyä nykypäivänä: ihmiset tyhmentyvät, he katsovat mieluummin Salattujen elämien uusintoja tai päivittävät Facebook-sivuaan kuin lukevat kirjoja. Kuinka kauan lukijakuntaa on riittävästi, jotta kirjoja suomennetaan, painetaan ja myydään, ennen kuin homma alkaa olla kannatamatonta? Toivottavasti minun ei tarvitse nähdä kirjarovioiden hehkua. Onneksi Suomessakin on mm. aktiivinen kirjablogi-yhteisö, joka varmasti enenevässä määrin nostaa niin klassikoita kuin uutuus teoksia kirjakansan huulille.

Arvosana:

     

Takakannesta:

Onko Fahrenheitin aika jo koittanut?
   
Maailman on vallannut suloinen mielettömyys: sen sijaan että ihminen rentoutuisi vaikkapa hyvää kirjaa lukien, hän menee olohuoneeseensa, jonka seiniä peittävät televisioruudut. Niiden kautta hän voi seurustella muiden ihmisten kanssa.
  
Viestintätekniikka on syrjäyttänyt kirjat. Ne täytyy polttaa. FAHRENHEIT 451 on lämpötila, jossa painopaperi syttyy palamaan, se on sieluntila, jossa yksilön näkemykset haihtuvat savuna ilmaan. Nouseeko enää kukaan vastustamaan yhteiskuntaa, joka pakottaa ihmiset toistensa peilikuviksi?

    

Tyylilaji: dystopia
            

Samantyylisiä kirjoja: Ally Condie: Tarkoitettu, George Orwell: Vuonna 1984, Aldous Huxley: Uljas uusi maailma

   

Suomentanut: Juhani Koskinen, 194 sivua, Tammi 1998, Ensimmäinen suomennettu painos 1966

       

Alkuperäinen nimi: Fahrenheit 451, Alkuteos ilmestynyt 1953

                                     
Kirjasta muualla: Risingshadow, Wikipedia, Aamuvirkku yksisarvinen, Kuuttaren lukupäiväkirja, Tavaus, Nulla dies sine legendo, LukeVille, Mukaan lukien, Outo aika, outo paikka, Anilon lukupäiväkirja, Pois työpöydältä,

 

Samanhenkisiä leffoja:

• Fahrenheit 451 (1966)
• THX 1138 (971)
• 1984 (1984)
• Cubic (2002)
• Idiocracy (2006)

Kesäloman kirjahankinnat

Vietin kaksi viikkoa kesälomaa Helsingissä (siksi pieni blogitauko), avomieheni äidin luona ja tulipa siinä sivussa "ihan vahingossa" ostettua muutama kirjakin. Lisäksi uusimmat hankinnat (Jokien laulu ja Litium 6) ovat eilisen kirpparikierrokselta.

  

Mangaa:

• Chi's sweet home, 1-osa (1e)
• Yuu Watasen novellikokoelma 2 (1e)

 Kirjoja:

• Tuulia Aho: Urpukas (1e)
• David Almond: Naakkakesä (1e)
• Ray Bradburyn Fahrenheit: 451 (2e)
• Hall Caine: Ikuinen kaupunki (ilmainen)
• Agatha Christie: 10 pientä neekeripoikaa ("anopilta")
• Bernard Cornwell: Pohjoisen valtiaat (3e)
• Charlaine Harris: Veren voima (2e)
• Sue Harrison: Jokien laulun (1,50e) ja Tähtien kutsu (0,20e)
• Johanne Hildebrandtin Freija (1e)
• Monica Hughes: Tietokoneen vangit (2e)
• Risto Isomäki: Litium 6 (1,50e) 
• Sujata Massey: Rei Shimura ja Zen temppelin arvoitus (2e)
• L.M. Montgomery: Vanhan kartanon Pat (3e)
• Audrey Niffennegger: Aikamatkustajan vaimo (ilmainen)
• Willian Nicholson: Tuulen laulu 1e ja Ylivaltiaan orjat (2e) 
• Sari Peltonimen Suomu (0,50e)
• Philip Pullman: Kultainen kompassi (1,50e) 
• Frank Schätzingin Pedot (2e)
• Jan Wallentin: Strindbergin tähti (1e)
• Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo (2e)

Hienoimma löydöt ovat:

1. Ikuinen kaupunki (Kierrätyskeskukselta, fantasiateos, joka on julkiastu 1901). Poimin aarteen laarista huomattuani sen kauniit kannet 
2. Aikamatkustajan vaimo, jonka sain eräältä Risigin foorumilaiselta.
3. Harrisonin teokset: todella halpa Tähtien kutsu sekä Jokien laulu, jonka löytyminen kirvoitti iloisen hihkaisun huuliltani. (Muistelin nimittäin virheellisesti Tähtien kutsua sarjan aloittavaksi teokseksi, samoin kävi myös Cornwellin teoksen kanssa).
4. Urpukas, joka on ollut minulla lainassa, mutta palautin sen keväällä jossain vaiheessa kandikiireiden vuoksi.
5. Fahrenheit 451, jonka jo innostuin lukemaan parilla istumakerralla. Postaus kirjasta täällä.

Maija Haavisto: Marian ilmestyskirja

 "Ei ole hauskaa palata takaisin kouluun kesäloman jälkeen."
   

      

Sain kirjasta arvostelukappaleen PDF-tiedostona suoraan kirjailijalta sähköpostiini.
  
Marian ilmestyskirja käsittelee vakavia teemoja: sairastumista, pyöräntuolin vangiksi jäämistä, ihmisten ennakkoluuloja ja negatiivista, alistuvaa asennetta. Haavisto kuvailee vakavasti sairastuneen ihmisen kohtaamia ennakkoluuloja niin peruskoulussa kuin sairaalassakin. Marian sairastumiseen ei löydetä syytä ja sitä pidetään vain mielen häiriönä. "On Marian itsensä vika, että hän sairastui"-asenne on yllättävän julma ja odottamaton. Luin kirjan yhden vuorokauden aikana - se lumosi minut raakudellaan, rakkaudellaan ja Marian selviytymisen voimalla. En voinut laskea tekstiä käsistäni.
  

Maria sairastuu 11-vuotiaana, ollessaan kesämökillä Turun saaristossa. Kouluun palaaminen on tavallistakin vaikeampa, sillä nyt hän ei voi sulautua joukkoon. Maria ei ole enää ihminen, hän on esine tai eläin. Hänelle ei puhuta suoraan, vaikka hänen aivonsa toimivat mutta jalkansa eivät. Mariasta voidaan puhua surkuttelevaan sävyyn, sillä pyörätuolissa istuva ihminen on kuuro. Äitikään ei ymmärrä. Marian on vaikea ystävystyä kokemustensa vuoksi ja eristäytyy ihmisistä.
  
Vain harvat pystyvät näkemään Marian persoonan pyärätuolin ohitse. Näille harvoille Maria kertoo itsestään ja piirroksistaan, joita hän tekee aina kuin vain käsissä riittää voimaa. Ensimmisenä Maria päästää lähelleen 12-vuotiaan Kikin, jonka veli Jaakko on myös pyörätuolissa. Myöhemmin, lukiossa hän tapaa Sinin, kärsivän taiteilijan ja taideopettaja Lyydin, joka jää tärkeäksi tukipylvääksi Marian elämässä huolimatta sairastamastaan nivelpsorista. Täysi-ikäistymisen kunniaksi Maria muuttaa kotoaan pieneen yksiöön - äidin vastusteluista huolimatta. Hän saa töitä Lyydin kautta, videoiden editoimista ja pakkaamista DVD:lle. Töissä hän kohtaa Teon, halvaantuneen punkkarin, joka näkee Marian, ei vain tuolia, jossa hän istuu.
   
Haavisto kirjoittaa taidokkaasti. Marian hahmo on ironinen. Hän on aito ja hänet voisi kuvitella kohtaavansa kadulla. Pystyin samaistumaan Mariaan mm. kammoksumalla puhelimessa puhumista. Juoni ei etene kronologisesti, vaan Marian elämästä nähdään kohtauksia takautumina. Ilmestyskirja aaltoilee halki hyvien ja hyvin huonojen aikojen. Marian sairaus kuuluu niihin mystisiin tapauksiin, joita tohtori House ratkoo tv:ssä, mutta Marian elämään ei ilmesty Hugh Laurieta. Viimeinen luku loppuu yllättäen, jättäen avoimeksi Marian tulevaisuuden. Edeltävät tapahtumat ovat kuitenkin olleet positiivia, joten uskon, että Maria tuli lopulta onnelliseksi.
 
Haavisto kertoo kirjan kotisivuilla omasta sairaudestaan, jolla on joitakin yhteisiä piirteitä Marian kanssa. Hän on kohdannut samoja ennakkoasenteita kuin Maria ja hän muutti Hollantiin saadakseen olla tasa-arvoinen ihminen. On uskomatonta, kuinka hän jaksaa santaa voimaa muille kokemustensa jälkeen. Tarina ei kuitenkaan ole omaelämäkerrallinen, mutta Marian sairastuminen voisi tapahtua kenelle vain. Onhan tv:ssä tullut dokumenttiohjelmia ratkaisemattomista sairauksista.
 
Marian tarinaan en olisi välttämättä esim. kirjastossa törmätessäni tarttunut, joten olen kiitollinen Haavistolle, kun hän kysyi minulta, tahtoisinko kirjan lukea. Lukunäyte vakuutti minut astumaan ulos mukavuusaleeltani, sillä luen minä toisinaan muitakin kirjoja kuin scifiä ja fantasiaa. Suosittelen kirja siis myös muille, jotka uskaltavat avoimin mielin lähteä tarinan kuljettamiksi. Arvosanaa oli vaikea tälle teokselle vaikea antaa - kuinka näin realistinen kirja arvotetaan?
 

Arvosana:

       
Haaviston teksti sain minut ajattelemaan omia kokemuksiani. En tunne ketään vakavasti sairastunutta, ainakaan Kelan määritelmien mukaan. Moni tuntematon sairaus kirjataan masentumisena tai muuna mielen terveyden ongelmana. Ja voi kyllä, tämän diagnoosin saaneita ihmisiä lähipiirissäni onkin, varmasti enemmän kuin ihmiset uskaltavat kertoakaan.

Olen usein miettinyt, että olisi mielenkiintoista päästä puhumaan psykologin tai psykiatrin kanssa, mutta pelkään, että nykystandardeilla minulle määrättäisiin jokin "voi paremmin"-lääke, ihan vain koska olen erilainen. Ei, minulla ei ole elämässäni mitään suurempia ongelmia, mutta minua on koulukiusattu koko peruskoulun ajan, sillä ajattelen asioita eritavoin kuin muut.

Olin keväällä 2008 töissä nuorten työpajoilla, ja työharjoitteluun kuului koulutuspsykologin tms. haastattelu. Hänen mielestään minun olisi syytä mennä lääkäriin, koska minulla on todennäköisesti lukihäiriö. Saman diagnoosin olin muutamaa vuotta aikaisemmin saanut opettaja-siskoiltani (jotka ovat 12- ja 18-vuotta minua vanhemmat). En uskonut itse tähän. Terveyskeskuslääkäri kirjoitti minulle lähetteen neurologille.
  
Kävin sitten saman vuoden syksyllä  Ouluun, opiskelemaan muuttaessani neurologi-tädin luona, joka ei ollut paljoa minua vanhemman oloinen. Hänen mukaansa minulla ei ole lukihäiriötä vaan enemminkin jonkinlainen numeeriseen ja geometriseen hahmottamiseen liittyvä häiriö, joita ei ole kartoitettu riittävästi, jotta minun tapauksellani olisi nimeä.

Olen pärjännyt ihan hyvin elämässäni. Osaan kirjoittaa, lukea ja puhua. Vaikeuksia minulla on ollut lähinnä matematiikassa, digitaalisen kelloajan muuttamisessa analogiseksi (ja toisin päin) ja olen välillä hyvinkin ujo sosiaalisissa tilanteissa. Silti olen saanut elämääni rakkaan avopuolisoni. On todennäköisesti aiheellista ajatella, että jos "tilani" olisi tiedetty aiemmin, olisin voinut saada ylioppilaskirjoituksissa avustusta ja paremmat arvosanat, mutta pääsin lukion läpi - vaikka kirjoitinkin vahingossa ruotsin pitkänä ja englannin lyhyenä kielenä (kiitos hahmotushäiriöni).

Tyylilaji: psykologiset romaanit

          

Samantyylisiä kirjoja:

         

229 sivua, Muruja 2011

 

Kirjailijan kotivivut                               

             

Kirjasta muualla:  Kirjavinkit, Vinttikamarissa, Uppoa hetkeen, Booking it some more, Järjellä ja tunteella, Jossun lukupäiväkirja, Luettua, Kujerruksia, Kaiken voi lukea, Insinöörin kirjahylly, Taavan päiväkirja, Lukuhoukka, Nenä kirjassa, Onko kaunosieluista kyborgeiksi?, Kirjava kukko, Susan kirjahylly,

Tom Knox: Pahan koodi

Se haudattiin 10 000 vuotta sitten…
Niille sijoilleen se olisi pitänyt jättääkin…

 

   

Pahan koodissa seurataan tarinaa kahdessa maassa. Robert Luttrell on amerikkalainen toimittaja, joka lähetetään Turkkiin kirjoittamaan artikkelia Göbekli Tepen arkeologisista kaivauksista. Kaivausten johtaja, saksalainen Franz Breitner murhataan yllättäen. Rob ryhtyy tutkimaan tapausta seksikkään ranskalaisen osteoarkeologin Christine Meyerin kanssa. Toisaalla, Isossa-Britanniassa tutkitaan omistuisen raakojen murhien sarjaa. Tutkimusten johtajana on rikoskomisario Forrester, jonka apuna toimii suomalaissyntyinen poliisi Boijer.

  

Göbekli Tepen temppeli haudattiin tuhansia vuosia sitten, mutta miksi? Ja kuinka nykyaikaiset rituaalimurhat sopivat kuvaan? Kerros kerrokselta salaisuuden paljastuvat kahdella rintamalla ja loppua kohden saadaan selvyys kaikkeen. Matkan aikana saadaan kuitenkin nauttia kuvottavista murhista, yllättävistä historiallisista faktoista sekä kiihkeästä seksistä.

Tämä kirja sai minut pidättämään hengitystä hahmojen puolesta, ihmettelemään murhien raakuutta ja janoamaan lisää tietoa tapahtumista. Ei siis ihme, että jo ensimmäisellä lukukerralla luin 70 sivua ja teoksen loppuun pääsemiseen ei kauan aikaa kulunut. Lopussa asioita paljastetaan ehkä turhan nopeasti, mutta tapa jolla historialliset johtolangat yhdistellään on silti varsin tyydyttävä.

  

Oikein oivallinen viihderomaani, ehdottomasti parempi kuin Da Vinci-koodi (jonka ilmestyttyä muuten saivat tällaiset historialliset trillerit mukavasti jalansijaa, vaikka markkinoinnissa tämän genren reoksiin isketäänkin liian helposti Da Vinci-koodin leima). Lainasin teoksen kirjastosta tietämättä tai odottamatta mitään ennakkoon. Molemmat ovat mielestäni olleet varsin hyvin melenkiintoa ylläpitäviä teoksia, vaikeivät olekaan aivan korkeakirjallisuutta. Etenkin kiinnostavan Pahan koodista tekee sen sivuaminen omaa opiskelualaani, arkeologiaa. Pahan koodi on koukuttava lukukokemus, mutta jää todennäköisesti kaltaistensa joukkoon, päätellen siitä kuinka vähän tästä on puhuttu blogeissa. 

   

En suosittele nuorimmille tai herkkähermoisille lukijoille.

    

Takakannesta:
Nopeatempoinen jännitysromaani haudatun muinaistemppelin arvoituksista tihkuu historiaa, tiedettä ja mystiikkaa Dan Brownin Da Vinci-koodin tapaan.

Bagdadin itsemurhaiskusta toipuva Rob Luttrell haaveilee vain kotiinpaluusta Lontooseen, kun päätoimittaja määrää hänet pikaisesti Kaakkois-Turkin Kurdistaniin. Saksalaisen arkeologin Franz Breitnerin löytämä Göbekli Tepen temppelin raunio on tuhansia vuosia vanhempi kuin mikään muu historian merkkipaalu, Stonehenge tai Egyptin pyramidit. Robin lupaavasti alkanut juttukeikka kaikkien aikojen merkittävimmästä muinaislöydöstä muuttuu kohtalokkaasti, kun Breitner löydetään seivästettynä. Kryptiset muistiinpanot johdattavat ranskalaisantropologi Christine Meyerin ja häneen ihastuneen Robin temppelin arvoituksen jäljille. Mutta mikä sai ihmiskunnan ensimmäiset maanviljelijät kätkemään Eedenin salaisen puutarhan massiivisten maakerrosten alle?

Samaan aikaan Brittein saarilla Scotland Yardin rikoskomisario Forrester ja hänen suomalaisapurinsa Boijer tutkivat raakoja rituaalirikoksia. Sadistisille julmuuksille tuntuu yhteistä olevan vain uhrien kehoon kaiverretut Daavidin tähtikuviot. Ovatko tekijät olleet huumepäissään? Vai onko asialla jokin satanistinen äärijärjestö?

Kun pahan koodin ratkaisijat viimein löytävät jezidien Mustan kirjan, Moolokin kita uhkaa nielaista kaiken, mitä nykymaailma on tottunut pitämään sivistyksensä peruspilareina…

 

 Arvosana:

  
Tyylilaji: trilleri, arkeologia

          

Samantyylisiä kirjoja:  Dan Brown: Da Vinci-koodi, Steve Berry: Kolmas salaisuus, Tom Egeland: Ympyrän pää, Paul Sussman: Temppelin salaisuus, Paul L. Maier: Raman kirous, Kate Mosse: Labyrintti, Nora Roberts: Menneisyyden vangit, Elizabeth Kostova: Historiantutkija, Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus,

        

Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta, 414 sivua, WSOY 2010

       

Alkuperäinen nimi: The Genensis Secret (2009)

                                     
Kirjasta muualla: Savon Sanomat, Kymen Sanomat, Taavan päiväkirja,

Michelle Harrison: 13 kirousta

 "Hän oli taas nähnyt unta keijuista."

    

   
Oli todella odottamatonta, mutta vatsanpohjaa kihelmöivää huomata, että teoksen takakanteen oli poimittu minun kommenttini sarjan edellisestä teoksesta:
  

  
Tarina jatkuu siitä, mihin se jäi teoksessa 13 lahjaa. Edellinen päähenkilö Tanya on nyt sivuroolissa ja seikkailua keijujen maailmassa seurataan Punaisen näkökulmasta. Edellisen osan suomentaja Kaisa Kattelus on vaihtunut Sari Kumpulaiseen. Luin 13 lahjaa vuosi sitten, joten en osaa sanoa, kuinka paljon tämä vaihdos on vaikuttanut kirjaan.
  
Tarina saa alkunsa siitä, kun Punaisen pikkuveli James siepataan keijujen valtakuntaan. Punainen, eli oikealta nimeltään Rowan, kokee olevansa erilainen kuin muut perheensä jäsenet, eikä vähiten punaisten hiustensa vuoksi. Hän näkee keijuja, aivan kuten Tanyakin. Keijulle ei tule koskaan paljastaa omaa nimeä, siksi Punainenkin salaa sen. Nimissä on voimaa, jopa enemmän kuin Punainenkaan osaa arvata.

Siitä lähtien, kun keijut olivat vieneet hänen pikkuveljensä, Rowan Fox - tai Punainen, kuten tyttö nykyään itseään kutsui - oli miettinyt taukoamatta, miten hän saisi veljensä takaisin. Veljen kohtalo jäyti Punaista, ja pojan löytämisestä oli tullut hänen elämänsä tarkoitus. Katoamistapaus oli sattunut alle kaksi kuukautta sen jälkeen, kun heidän vanhempansa olivat kuolleet puolitoista vuotta sitten.  (s.13)

Keijujen valtakuntaa hallitsevan vuoroin siunattu ja kirottu hovi. Siunatun hovin aikaa ovat kevät ja kesä, kirotun puolestaan syksy ja talvi. Punaisen suunnitelmana on mennä pyytämään siunatulta hovilta veljeään takaisin, mutta aika kulkee keijuvaltakunnassa eri tahtia kuin ihmisten maailmassa ja kun joukkoon lisätään vielä hyppysellinen viivytyksiä, hän pääsee perille vasta vallan vaihtumisen iltana. Punainen saa tehtäväkseen etsiä 13 kirottua amulettia ja häntä auttamaan saapuvat syyslomaansa viettävät Tanya ja Fabian. Onko sopimukseen luottamista, miksi amuletit tuntuvat olevat liian helposti löydettävissä?
 
Harrisonin trilogian kahden ensimmäisen teoksen vahvuutena on vanhojen keijumyyttien uudelleen herättäminen. Keijut eivät ole kauniita olentoja, jotka hoitavat puutarhaa ja ratsastavat perhosilla, vaan monet ovat rumia keppostelijoita, jotka voivat houkutella ihmisen eksymään metsään. Keijutrilogiassa ei myöskään ole viitteitä tämän hetken muodista, paranormaalista romantiikasta. Sarjan päähenkilöt ovat lapsia, vaikkakin Punaisen kokemukset ovat vanhentaneet häntä.

Muutamat muutkin kirjan lukeneet ovat antaneet teokselle miinuksen amulettien etsimisen helppoudesta. Pienet vastoinkäymiset olisivat tuoneet enemmän mausteita tarinaan. Lopun juonenkäänteet olivat hieman ennalta arvattava, mutta taidokkaasti kerrottu.Kokonaisuutena pidin sarjan ensimmäisestä osasta enemmän, vaikka Punaisen hahmossa on enemmän syvyyttä kuin Tanyassa. Suosittelen silti lukemaan tämänkin teoksen, siihen ei kauan aikaa kulu. Odotan innokkaana millaisen loppuhuipennuksen sarja saa!
 
Takakannesta:
Kun keijut vievät Punaisen veljen, hän vannoi pelastavansa pojan vielä takaisin ihmisten maailmaan.

Kerran Punainen oli vielä nimeltään Rowan. Nyt hän ei kerro nimeään enää kenellekään. Hänellä on vain yksi, mahdottomalta kuulostava tavoite. Hänen olisi pelastettava veljensä, ennen kuin keijujen valtakunnassa alkaa uusi, kirottu aika.

Keijujen maailmasta pelastunut Tanya ei puolestaan tiedä, minkä tapahtumaketjun hän sysää liikkeelle hukatessaan 13 amuletin ranneketjun. Keijuilla on nimittäin Punaiselle, Tanyalle ja Fabianille haaste, joka vaatii kekseliäisyyttä, oveluutta ja uhkarohkeutta. Vai onko haaste sittenkin pahanlaatuinen ansa? Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä mahtavammin 13 kammottavaa kirousta painavat kolmikon niskassa...

Arvosana:

Tyylilaji: nuoret, fantasia,

          

Samantyylisiä kirjoja:  Melissa Marr: Ilki ihana ja Sala kavala, Tony Di Terlizzi ja Holly Black: Spiderwickin kronikat I,

        

Suomentanut: Sari Kumpulainen, 543 sivua, Tammi 2012

       

Alkuperäinen nimi: The Thriteen Curses (2010)

                                     
Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjojen syövereihin, Gloria's Story, 

   

Sarjassa aiemmin ilmestynyt: 13 lahjaa, 2011 (The Thirteen Treasures, 2009)