Sivut

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulukalenteri - Luukku 5

Luukun viisi taakse kätkeytyy pohdintaa lempijouluruokalajeista. Klassikko lapsuudesta saakka on  ollutlanttulaatikko. Ja tietty kinkku, jonka paistamista piti valvoa monta tuntia. Kinkun kanssa parasta sinappia on se keltainen mökinkuvalla varustettu laatu. Rosollista en ole koskaan välittänyt tai porkkanalaatikosta. Hapanimelä perunalaatikko menettelee, riippuu niin paljon tekijästä (tai ostettaessa valmistajasta). Tänä jouluna toivon löytäväni uuden lempilaatikkoruoan, bataatti-sellaisen! Sain kuulla, että bataattilaatikko olisi jopa lanttulaatikkoa maittavampaa. Olen täysin ihastunut bataattikeittoon, joten valmistaudun suurin odotuksin tulevan joulun ruokalajeihin. Onko joku lukijoistani kokeillut bataattilaatikkoa? Netistä löytyy paljon reseptejä, esimerkiksi tämä on saanut paljon positiivisia kommentteja. 


4 kommenttia:

  1. Minä olen ihan rakastunut bataattiin! Sehän kuuluu itsestäänselvänä meidän perheen juhliin, mieheni kotimaassa (USA) se on yhtä must kuin useimmille suomalaisille se lanttulaatikko tai rosolli. Jouluherkkumme on karamellisoidut bataatit. Njam! Toki laatikkonakin on herkullinen ja maukas, samoin kuin keittona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa bataatti on edelleen aika uusi juttu, näkee siitäkin miten vähän bataatti-ruokia tehdään. Mukuloita ei myöskään ihan kaikista kaupoista saa. On sen verran maukas (englanniksihan tämä taitaa olla sweet potato) että etenkin naiset ovat löytäneet sen. Pitäisi itsekin etsiä lisää reseptejä. :)

      Poista
  2. Minunkin tekisi mieli kokeilla bataattia, mutta taitaa tämä joulu kyllä mennä vielä lanttulaatikolla. Ensi jouluun mennessä voisi harjoitella bataatin kanssa laatikoitumista :D

    VastaaPoista
  3. Nyt kyllä komppaan täysin Katria - tekisi mieli kokeilla, mutta ei vielä tänä vuonna.

    VastaaPoista