Sivut

torstai 6. joulukuuta 2012

Joulukalenteri - Luukku 6

  
Hyvää itsenäisyyspäivää! Mitä teidän traditionaalisiin itsenäisyyspäivän tapahtumiin kuuluu? Monet varmaan katsovat Tuntemattoman sotilaan, vievät haudoille kynttilöitä, ihastelevat Linnan juhlien mekkoja ja sytyttävät sinivalkoisia kynttilöitä. Leipooko kukaan mitään erikoisherkkuja? Minä en ole koskaan mitenkään erityisellä tavalla juhlinut - ei sillä, ettenkö arvostaisi itsenäistä kotimaata. Minulle tämä päivä on parasta viettää lukien hyviä kirjoja, joko suomalaisilta kirjoittajilta taikka laadukkailta suomentajilta ja katsella jokin leffa. Yleensä päivään kuuluu myös saunomista. Alle vielä kuva kukkasista, joita oli eilen myytävänä Prismassa. 

  

1 kommentti:

  1. Meillä ei juuri ole mitään erityisiä traditioita syntynyt itsenäisyyspäivälle, muuten kuin että syödään aina aavistuksen hienompi ateria kuin tavallisena päivänä. :)

    Itselleni taas olen tässä vasta viime vuosina kehittänyt aluillaan olevia, pienimuotoisia juhlistustapoja, esimerkiksi saatan laittaa Finlandia hymnin soimaan ja kuuntelen sitten sitä. Ja tänä vuonna lakkasin itsenäisyyspäivän kunniaksi kynteni sinivalkoisiksi, peukaloihin vielä suomenliputkin. ;D

    VastaaPoista