Theo Lawrence: Salatun voiman kaupunki

 "Ensimmäistä kertaa tunsin, että elämässäni oli toivoa. 

Ja sen toivon tähden kannatti elää."

     

   

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
 
Kun ensimmäisen kerran kuulin Theo Lawrencen uudesta nuorten dystopiasarjasta, odotukseni alkoivat nousta. Ne olivat edelleen korkealla aloittaessani kirjan, mutta mitä pidemmälle teoksessa pääsin, sitä vähemmän siitä pidin. Tarinan perusjuoni on hyvinkin kulunut; Romeon ja Julian jalanjälkiä seuraavat kahden kilpailevan rikkaan perheen perilliset, 16-vuotias Aria Rose ja Thomas Foster. Nuoret ovat saaneet toisensa ja suvut ovat useita sukupolvia kestäneiden erimielisyyksien jälkeen viimein solmimassa rauhan, mutta Aria on menettänyt kaikki muistonsa tuosta salaa tapailemastaan komistuksesta. He kohtaavat ensimmäisen kerran Arian onnettomuuden jälkeen kihlajaisjuhlassaan, mutta mikään Thomasissa ei tunnu Ariasta tutulta saati rakkaalta. 
 

Olen väsynyt jatkuvasti todistelemaan arvoani ja uskollisuuttani perheelle sekä poliittisille tavoitteillemme. Mikään ei koskaan riitä. (s. 31)

Viesti on selvä: Ihan sama muistanko vai enkö. Menen naimisiin Thomasin kanssa joka tapauksessa - ja se tuntui ihan kuolemantuomiolta. (s. 32)

 
Manhattan on jakautunut kahteen osaan. Tai oikeastaan kolmeen. Yltäkylläiseen Ylhäistöön, joka on jakaantunut Rosen ja Fosterien kannattajiin sekä Syvästöön, köyhien asuttamien meriveden valtaamien katujen ja luhistuvien talojen sokkelikkoon. Manhattanin katutaso muistuttaa Venetsiaa, sillä naajäätiköt ovat sulaneet ja menpinta noussut. Syvästössä asuvat köyhien lisäksi maagista voimaa hallitsevat mystikot, jotka aikoinaan olivat rakentamassa kaupunkia sellaiseksi kuin se nykyään on. Heidän voimansa ovat kuitenkin ylemmän luokan mielestä uhkaavia ja niitä kerätään kaupungin energialähteeksi keinoja kaihtamatta, viitataanpa mystikoihin myös Matrix-tyyliin paristoina.
 
Ennen arvostetut mystikot ovat nyt toisen luokan kansalaisia, joiden ihmisoikeuksista ei välitetä. Mystikoita ei edes pidetä oikeina ihmisinä, kuten toisia ihmisryhmiä alistettaessa on tapana ajatella, oikeutuksena raaoille toimille. Voiman kerääminen mystikoilta on kansan hallitsemista ja se jolla on voimaa, sillä on myös valtaa. Ja rahaa. Voimasta kun pystyy uuttamaan muotihuumetta Hilettä, jota Arian väitetään ottaneen yliannostuksen. Mystikoiden historia on pitkä ja värikäs. Monet, jotka pystyivät käyttämään voimaa, muuttivat maailmansotien aikaan uuteen maailmaan amerikkalaisen unelman perässä.
 

Hunter välttelee mainitsemasta, että perheeni on syypää näiden ihmisten kurjuuteen, siihen miksi he asuvat inhottavissa olosuhteissa ilman rahaa ja ruokaa. Tulen yhtäkkiä huonovointiseksi. (s. 165)

  

Aria kohtaa Syvästössä seikkaillessaan mystikkopoika Hunterin ja tuntee yllättävää vetoa tätä kohtaan, vaikka ei aluksi myönnä tunteitaan edes itselleen. Kuka lieneekään tämä salaperäinen hahmo? Syvästössä asuvat mystikot ja muut yhteiskuntaluokaltaan pohjalla olevat saavat pienen toivon pilkahduksen, kun poliittisesti merkittävissä vaaleissa ehdokkaana Ylhästön ehdokasta, Thomasin veljeä vastassa on mystikko Violet Brooks.
 

Aria, et tajua. Näissä vaaleissa meidät otetaan ensimmäistä kertaa tosissaan. Alemmat yhteiskuntaluokat, köyhät maallikot, uskovat [Violet Brooksiin] ja kannattavat [häntä]. (s. 222)

 
Teoksen suomennos oli paikoitellen todella heikko. Uskon, että kiireellä on täytynyt olla vaikutusta, sillä monet virheet olisi voinut korjata käyttämällä lopuksi kieliasua korjaavaa ohjelmaa, mutta välillä on pakko ihmetellä myös suomentajan sanakäyttötaitoa. Esimerkiksi teoksen alkupuolella Aria on lähdössä cocktailtilaisuuteen, "kokkareille", josta on käytetty yksikkömuotona kokkareet, ei kokkarit.
 
Teoksen heikkous ei kuitenkaan ole suomentajan vika, sillä juoni on erittäin ennalta-arvattava ja Lawrencen teos muistuttaa Rick Yanceyn teosta 5. aalto siinä, kuinka molemmat teokset koostuvat muilta lainatuista palasista järjesteltynä uudeksi tarinaksi. Teoksessa on paljon samaa kuin Veronica Rossin Paljaan taivaan alla-trilogialla, alkaen oopperasta nauttivasta äidistä, joka antaa tyttärelleen nimen Aria. Molemmissa teoksissa ihmisillä on erikoisia kykyjä, Rossin hahmoista kenties Cinder sopisi eniten Lawrencen luomaan maailmaan, poika kun pystyy manipuloimaan eetteriä vähän samalla tavalla kuin esimerkiksi Hunter mystistä voimaa. Arian käyttäminen poliittisena aseena muistuttaa Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogiaa ja Katnissin asemaa kapinan keulakuvana ja jopa Harry Potter-viittaukselta ei ole vältytty, kiitos leijuvan moottoripyörän.
 
Mukana on toki pakollinen kolmiodraama. Eniten minua alkoi jossain vaiheessa ärsyttää naiivi päähenkilö, joka sekin ilmiönä alkaa olla nuortenkirjoissa pakollinen klisee (vrt. Stephenie Meyerin Houkutuksen Bella Swan). Kaikkein huvittavinta on, että Ariaa kehutaan yhdessä kohtaa niin fiksuksi, että tämän tulisi helposti nähdä ympärillään olevan huijauksen lävitse, mutta todellisuudessa tähän kestää lähes koko kirjan verran.
 
Odotan kuitenkin kaikesta huolimatta sarjan jatko-osia, sillä tahdon uskoa siihen, että nyt kun miljöö ja hahmot on esitelty, voi Lawrence ammentaa enemmän omaa mielikuvitustaan tarinaan. Jos virheiden ohitse katsoo, näkee pohjalla kuplivan mahdollisuuden, josta voi syntyä jotain hienoa ja uutta.     
   

Arvosana:

  
Takakannesta ja etulieppeestä:

Maaginen kahtia jaettu kaupunki

Maan alle paenneita salaperäisiä kapinallisia

Ikuista rakkautta?

Väkevä, mukaansatempaava tarina aloittaa uuden nuorten aikuisten romaanisarjan, joka on täynnä kiellettyä intohimoa, synkkiä petoksia ja vavisuttavia mystisiä voimia.

   

Manhattan vuonna X. Pilvenpiirtäjien huipulla hallitsevat rikkaat ja etuoikeutetut, joiden yltäkylläisen elämän mahdollistaa vain katutasossa, ilmastonmuutoksen synnyttämien kanaalien varsilla kurjaliston joukossa majailevilta mystikoilta salaperäisesti hankittu energia. Yläluokan hienostosviiteissä asuu myös 16-vuotias Aria Rose, rakastuneena silmittömästi isänsä poliittisen kilpailijan poikaan. Vai onko hän sittenkään niin rakastunut? Ainakaan hän ei pysty muistamaan, miten romanssi sai alkunsa. Mutta sitten Aria tapaa Hunterin, komean ja hämmentävän mystikon alakaupungista, ja tällä tuntuu olevan hallussaan hänen unohtuneen menneisyytensä avain.

      

Suomentanut: Kirsi Ohrankämmen, 403 sivua, Karisto 2013

    

Alkuperäinen nimi: Mystic City (2012)

   

Kirja luettu mm. täällä: Risingshadow, Kirjavinkit, Kirjaneidon tornihuone, Tarinoiden syvyydet, Lukuholistin maistiaiset, Kaiken ei tarvitse olla totta, Hallanhenki, Hulluna kirjoihin